Minulla on yksi ystävä joka aina vain puhuu omista asioistaan, hänen työpaikkakiusaamisestaan ja tutkinnon suorittamisesta ja sen kadehtimisesta yms. Raskaita asioitahan ne ovat. Mutta vaikka mulla olisi pää kainalossa niin hän silti vain puhuu niistä. Kun soitin ja olisin halunnut puhua minulle erittäin raskaasta uudesta asiasta niin hän vain sanoi, että "jos istuisit vähäksi aikaa kuuntelemaan hänen asiaa niin ihmettelisit sitä " olen istunut ainakin 100 kertaa kuuntelemaan hänen asiaa, mutta milloin hän voisi kuunnella mun asiaa.
Minun Ystävän
Oma Minä
3390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen ollut myös vastaavassa tilanteessa ystäväni kanssa, eli aina vaan kuuntemassa hänen murheita ja minulta on aina odotettu kommentteja ja "ns" ratkaisuja hänen ikuisiin omiin ongelmiinsa! Monesti olen koittanut omia ongelmiakin ystävälle puhua, mutta hän ohittaa ne melko tylysti sanomalla että " ei sulle tarvi sanoa, mitä teet, tiedät sen itsekin"
ja jatkaa taas omia juttujaan! Se ei todellakaan ole ystävyyttä, jos vain toinen on vastaanottaja ja antaja! Kyllä sen pitäisi olla tosiaankin molemminpuolista! Meidän "ystävyytemme" on nyt jäissä, koska menin hänelle sanomaan ikävästi, ja nyt hän ei ole sen jälkeen suostunut kunnolla juttelemaan kanssani, anteeksipyynnöistäni huolimatta! Oikeesti, miten kauan minun pitää kerjätä anteeksipyyntöä, jotta asia unohtuu?? Miten kauan minulta ja SINULTA, alkuperäinen kirjoittaja, menee aikaa siihen, että olemme liian hyviä ystäviä heille, jotka eivät jaksa meille korviaan lotkauttaa???
Se on kai niin, että ole hyvä ystävä niin saat hyvän ystävän. Mutta toisinaan toiset ihmiset ovat selaisessa elämäntilanteessa etteivät pysty vain kuuntelemaan muita kun ovat niin hukassa itsensä kanssa..
teille molemmille: lukekaa kirja - myötäelämisen taito, en muista kirjoittajaa, mutta eiköhän tuolla nimell älöydy. saatte uusia näkökulmia ja vihjeitä kuuntelemisesta ja kuulluksitulemisesta´.
Monesti on niin, että ihmiset, jotka puhuvat jatkuvasti samasta asiasta eivät koe tulleensa todella kuulluksi ja ymmärretyksi! siksi se sama jauhaminen jatkuvasti.
Itselläni oli kausia jolloin, no en edes muista, kuuntelinko ystäviäni? ehkä olen itse liiankin paljon halukas kehittämään itseäni ja mietin etten olisi kuunnellut.. voi olla että kuuntelin edes vähän?
mutta nyt opettelen sitä kokoajan enemmän. kun itsellä on paljon traumoja ja ne vievät kaiken energian on vaikeaa osata kuunnella muita. ja myös, jos kukaan ei ole antanut empatiaa (kuunnellut ja ymmärtäny sinua) niin ei sinulla ole sitä empatiaa itsessäsi mitä antaa muille!
esim minua ei lapsena kuunneltu miten olisin voinut oppia kuuntelemaan muita? Olen aikuisena sitä opetellut. ja onneksi minulla on jokunen ystävä jotka ovat minua jaksaneet kuunnella ja nyt pystyn aivan eritavalla heille antamaan empatiaa!
Tosin jos tuntuu että se ystävän kuuntelu vie kohtuuttomasti omaa energiaa niin sitten pitää miettiä uudestaan. kuitenkaan ei pidä itseään uhrata kenenkään takia. mutta lukekaa edellä mainitsemani kirja siitä on apua paljon!
jaksamista!
tekstiä! Hienoa, että olet huomannut nuo asiat, joista puhuit!