Minä ihmettelen

Miksi työttömät haluavat vastustaa omaa työllistymistään? Esimerkkinä tästä käytän eilen telkasta näkemääni pätkää, jossa joku työttömien yhdistys vastusti 500 päivän rajausta myös työmarkkinatukeen.

Kertokaa nyt, miksi sitä ei tule rajata ja työtöntä ohjata sen päätyttyä työhön? Minusta sillä on kamala ristiriita, jos henkilö on työttömyyskorvauksella, koska ei saa työtä ja kun saisi ei halua ottaa sitä vastaan!!
472195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

työtä, nämä ovat aivan kaksi eri asiaa.

Ei pidä sekoittaa työtä ja työttömyyttä.

Työttömyyskorvauksen loppu ei anna ihmiselle työtä vaan se johtaa tämän henkilön täydelliseen syrjäytymiseen esim. joutuu luopumaan vuokra-asunnostaan ja sen seurauksena työllistyminen vaikeutuu edelleen.

Roskapöntössä asuessa puku likaantuu ja kainalot alkaa haisee aika pahasti.

Äänestä
  • Tuki loppuu vain jos ei noudata sitä, mitä siinä tilanteessa vaaditaan. Eli mene töihin taikka koulutukseen.
    Jos kieltäytyy tipahtaa sossun luukulle. Siitä on hyvin Suomen sosiaalitantat verkkonsa kutoneet ettei täällä jää rahatta vaikka kuin yrittää. Aina joku maksaa viulut...Ja sellotunnit!

    Äänestä

minä en kaipaa työtä vaan lähinnä siitä työstä maksettavaa palkkaa.

Minä siis teen työtä saadakseni palkkaa. Minä en halua tehdä töitä ilman palkkaa - tehkööt palkatonta työtä ne ihmiset, joille se palkka on yhdentekevää ja työn tekeminen tärkeintä.

Äänestä
  • Mutta korvaukset kelpaa?

    Äänestä

  • Ottaisin palkan töistäni...semmoisen jolla pärjään ja elän. Mutta koska teikäläisiä on niin siivottoman paljon elätettävänä en enää pärjääkään itse...Revi siitä.
    Miksi sinulla tulisi olla paremmin?

    Äänestä

  • eenokki ;P kirjoitti:

    Mutta korvaukset kelpaa?

    Korvaukset eivät ole palkkaa työstä, vaan toimeentulon (niukan elämisen) turva silloin kun ei ole töitä.

    Siitä voi keskustella onko suomessa töitä vai ei, mutta valtion ei minun mielestäni maksaa kaikkien työntekijöiden palkkaa vaan kunkin yrityksen ja siihen verrattavaan työnantajan.

    Ja mieluummin normaalin palkan jota nyt vakituisessa työsuhteessa tienaavat.

    Äänestä

  • Työmarkkinatukimies kirjoitti:

    Mitä koulutusta vastaan?

    Äänestä

  • eenokki ;P kirjoitti:

    Mitä koulutusta vastaan?

    riittääkö kolme ammattillista tutkintoa, joista yksi hankittu illalla työn ohessa 3 työvoimapoliittista koulutusta? no itse en juuri nyt ole työtön, mutta vähän heikoilla. Haluatko todella maksaa veroja kouluttaakseni minua lisää?

    Äänestä

  • eräs vaan kirjoitti:

    Mainitaan vielä, että kahdessa noissa ammatillissa koulutuksistani olen saanut stipendin ja työtodistukseni ovat ihan hyviä, eli jotain päässäkin on, ainakin ulkolukutaitoa. Ne paikat, missä olen ollut, ovat vain sellaisia, jotka pyörivät pitkälle määräaikaisten ja työllistettävien voimin, uusia ei oteta.

    Äänestä

  • eräs vaan kirjoitti:

    riittääkö kolme ammattillista tutkintoa, joista yksi hankittu illalla työn ohessa 3 työvoimapoliittista koulutusta? no itse en juuri nyt ole työtön, mutta vähän heikoilla. Haluatko todella maksaa veroja kouluttaakseni minua lisää?

    Tarkoitin mitä sulla on koulutusta vastaan? Kun työ on orjatyötä...

    JOKA tapauksessa sun elämäs, mieluummin sitten niin että teet jotain rahas eteen kuin että lusit toimettomana!!

    Äänestä

  • niinhän se kyllä on palkkaa pitää saada. Vai pitäskö kaupassa kävellä kassan ohi ostoksen kanssa ja sanoa maksan sitten kun saan palkkaa nyt teen ilmaiseksi töitä moikka.

    Äänestä

  • eenokki ;P kirjoitti:

    Tarkoitin mitä sulla on koulutusta vastaan? Kun työ on orjatyötä...

    eenokki ;P osaatko ollenkaan ymmärtävän lukemisen taitoa? Minä kirjoitin omasta tilanteestani. Ja huomasitko, en ole työtön, mutta tulevaisuus näyttää huonolta voi tulkita tuon toisen lauseen. Mikä on koulutusta vastaan? Miksi pitää kouluttautua vielä lisää, kun entisetkään eivät auta? Ymmärrätkö ollenkaan koulutuksen tarkoitusta?

    Minä olen tehnyt palkatonta työtä n. kaksi vuotta yhteensä, josta osa koulutukseen liittyvää. Mikä oikeus jollain toisella on saada samoista töistä 8*suurempi korvaus? Kun jossain tapauksissa vielä totesin vakihenkilökunnan olevan se, jota pitäisi kouluttaa ja reippaasti. Voisivatkin tehdä niin, että henkilökounta koulutusvapaalle ja työttömät oikealla paikalla sijaiseksi.

    Äänestä

  • eenokki ;P kirjoitti:

    Tarkoitin mitä sulla on koulutusta vastaan? Kun työ on orjatyötä...

    Lasketaanpas yhden työvoimakoulutuskurssin kustannukset esimerkin avulla.
    Oletetaan, että kursille valitaan/joutuu/pääsee 20 työtöntä. Aloitetaan kustannusten laskeminen ensin työttömien osalta(oletetaan, että työttömät työmarkkinatuella). Työtön saa koulutuksen aikana jokaiselta arkipäivältä 23,50€ + 8€ ylläpitokorvaus=31,50€. Kaikista kurssilaisista menot kuukaudessa työmarkkinatuen osalta(20 arkipäivää)=20*20*31,50€=12600€. Oletetaan, että jokainen saa vielä asumistukea n. 200€/kk, jolloin saadaan kok.menoiksi 12600€+200€*20=16600€. Ei ole hirveä summa.
    Lasketaanpas tämän päälle vielä koulutuksesta aiheutuneet kulut. Oletetaan, että opiskelupäivä kestää 7 oppituntia. Yksi tunti maksaa valtiolle
    n.100€. Lasketaanpas taas: 7*100€=700€(yksi päivä), koko kuukaudelta siis 700*20=14000€. Tässä siis pelkät opettajasta aiheutuvat kustannukset. Lisäksi voidaan laskea eri kuluja opetustiloista aiheutuvista menoista 100€/oppilas kuukaudelta, jolloin opetuksen kokonaiskulut 16000€.
    Tarkastellaanpa lukuja:
    työmarkkinatuki+ylläpitokorvaus+asumistuki: 16600€
    koulutuskustannukset(opetus+tilat)16000€
    Eli työttömän kouluttaminen näillä hömppäkursseilla maksaa valtiolle tuplaten sen, mitä työttömän kotona oleminen maksaa. Työvoimakoulutuksistahan voidaan sanoa, että suurin osa on vain rahanmenoa valtiolle. Harva niiden kautta työllistyy. Tämänhän on todennut itse Filatovkin, tämä työministerimme. 90% kursseista pelkää sontaa ja työttömien nöyryytystä. Kallista päivähoitoa.
    Jokainen voi noista luvuista päätellä, miten kannattavaa turha työvoimakoulutus valtiolle on. Siinä ei ole mitään järkeä! Onko tämä hinta maksettava vain sen takia, että saadaan tilastot kauniimmiksi?????????????

    Äänestä

  • laskutoimitus kirjoitti:

    Valtiolla on vuositasolla tietty määrä korvamerkittyä rahaa siihen tarkoitukseen, että kansalaiset eivät syrjäytyisi. Jos rahat vain kiltisti maksetaan kotiin lojuvalle tyypille, pian saadaan maksaa syrjäytymisestä, joka on yhden henkilön kohdalla on noin 500 000 euroa kansantaloudelle ja noin 300 000 julkiselle taloudelle! Mietihän, mikä hinta! Ethän todellakaan tarkoittanut että työmarkkinatuki tarvitsee kaksinkertaistaa, ethän?

    Tuota taustaa vasten kannattaa kyllä ehdottomasti muutama kymppitonni sijoittaa KAHDENKYMMENEN sosiaalisesti rajoittuneen henkilön kurssitukseen. Nimittäin saattaahan käydä tuuri että joku vahingossa työllistyisi tai että joku kieltäytyy ja saadaan karenssit päälle. Säästöä molemmissa tapauksissa.

    Päivähoidosta tuli mieleeni että työtön roudaa kyllä lapsensa hoitoon työhakuaan varten, vaikka työnhaun IRL estää jokin muu keksitty seikka.

    Työttömät lisääntyvät kuin kanit ja tulevat hiton kalliiksi. Senkin vuoksi, että syrjäytyminen periytyy.

    Poliitikoista sen verran, että populismia he kaikki osaavat harjoittaa, myös Filatov. Filatov olisi voinut halutessaan tehdä jutulle jotain...

    Äänestä

  • Yrittäjä N. kirjoitti:

    "Nimittäin saattaahan käydä tuuri että joku vahingossa työllistyisi tai että joku kieltäytyy ja saadaan karenssit päälle."

    Tuossahan oli hyvät perustelut hömppäkurssittamiselle. VAU!!!!!!

    Äänestä

  • Yrittäjä N. kirjoitti:

    Valtiolla on vuositasolla tietty määrä korvamerkittyä rahaa siihen tarkoitukseen, että kansalaiset eivät syrjäytyisi. Jos rahat vain kiltisti maksetaan kotiin lojuvalle tyypille, pian saadaan maksaa syrjäytymisestä, joka on yhden henkilön kohdalla on noin 500 000 euroa kansantaloudelle ja noin 300 000 julkiselle taloudelle! Mietihän, mikä hinta! Ethän todellakaan tarkoittanut että työmarkkinatuki tarvitsee kaksinkertaistaa, ethän?

    Tuota taustaa vasten kannattaa kyllä ehdottomasti muutama kymppitonni sijoittaa KAHDENKYMMENEN sosiaalisesti rajoittuneen henkilön kurssitukseen. Nimittäin saattaahan käydä tuuri että joku vahingossa työllistyisi tai että joku kieltäytyy ja saadaan karenssit päälle. Säästöä molemmissa tapauksissa.

    Päivähoidosta tuli mieleeni että työtön roudaa kyllä lapsensa hoitoon työhakuaan varten, vaikka työnhaun IRL estää jokin muu keksitty seikka.

    Työttömät lisääntyvät kuin kanit ja tulevat hiton kalliiksi. Senkin vuoksi, että syrjäytyminen periytyy.

    Poliitikoista sen verran, että populismia he kaikki osaavat harjoittaa, myös Filatov. Filatov olisi voinut halutessaan tehdä jutulle jotain...

    on se työvoimapula tulossa, niin tehtäisiin seuraavaa: lopetetaan turha kurssittaminen, työttömät työpaikoille töihin tuplatyömarkkinatuella(47€/päivä 8€ylläpitokorvaus) eräänlaiseen vanhantyyliseen mestari-oppipoika koulutukseen. Jos työpaikalla tiedetään, että joku tietty henkilö A on jäämässä parin vuoden kuluttua eläkkeelle, otetaan työtön B koulutettavaksi eläkkeelle jäävän henkilö A:n avulla henkilö A:n työhön. Tästä tietysti maksettaisiin esim. työvoimahallinnon varoista ekstraa henkilö A:n palkan päälle. Näin henkilö A:n työtaakka vähenisi ja henkilö B oppisi itse työtä tekemällä(henkilö A:n opastuksella ja kohdennetulla ammattikoulutuksella) tulevan ammattinsa. Kun henkilö A jää eläkkeelle, henkilö B(tähän asti työskennellyt henkilö A:n opastettavana) siirtyy hänen sijalleen hyvin koulutettuna. Tällöin henkilö B:n työmarkkinatuen maksatus loppuu ja hän siirtyy yrityksen palkkalistoille. Tällä prosessilla kaikki voittaisivat. Rahat eivät menisi turhaan kurssittamiseen/tempputyöllistämiseen. Näin myös tuleva työvoimapula olisi ratkaistu. Tietysti lääkärit ym. pitkän koulutuksen vaativat ammatit eivät soveltuisi tähän yhteytteen.

    Äänestä

  • kunhan kirjoitti:

    Eikö kuvaamasi "tuki" olisi nimenomaan yritysten tukemista, eli "orjatyön" teettämistä? Veronamksajathan maksaisivat tällöin yrityksen puolesta palkkaa työntekijälle...

    Äänestä

  • Yrittäjä N. kirjoitti:

    Eikö kuvaamasi "tuki" olisi nimenomaan yritysten tukemista, eli "orjatyön" teettämistä? Veronamksajathan maksaisivat tällöin yrityksen puolesta palkkaa työntekijälle...

    alussa, mutta myöhemminhän palkkakustannukset siirtyisivät yritykselle. Tietysti tulisi jonkinlainen laki säätää siitä, että työtön tosiaan työllistettäisiin yritykseen, johon hänet on sisäänajettu. Näin työtönkin tietäisi, että tietyn sisäänajovaiheen jälkeen hänellä olisi "turvattu" tulevaisuus ainakin työn puolesta(jos vain yritys pysyy pystyssä), eikä häntä heitettäisi pois "hyväksikäyttöjakson" jälkeen niinkuin nyt tehdään. Ja kun työttömällä olisi tietynlainen varmuus tulevasta, hänen henkinen ja fyysinen kuntonsa todennnäköisesti olisivat aivan eri luokkaa, kuin mitä nykyisellä työvoimatoimiston harrastamalla koheltamisella.
    Taidat olla itse joku konsulttijuippi, joka rahastaa työttömien "kouluttamisella" ja "valmentamisella". Juuri tämänlaiset konsulttien vetämät työvoimakoulutukset ovat teholtaan olemattomia, kun puhutaan työttömien työllistämisestä. Näillä kursseilla ainut hyöty vajuu näitten huijarikonsulttien kukkaroon.

    Äänestä

  • tietysti kirjoitti:

    Nykyinenkin malli ajaa takaa. Mutta se enemmän työntekijälähtöistä kuin yritystarpeeseen suunniteltua. Sillä NIIN pitkällä ei sosialismi vielä ole tässä maassa, että valtio päättäisi mihin yritys investoi ja montako henkilöä sillä on työssä.

    maksettava verosi kiltisti......

    Äänestä

työllistymisestä ja heidän selviytymisestään taloudellisesti tehty mitään konkreettista tutkimusta? Mitkä ovat esim. esteitä työllistymiselle jne. Monella työssäkäyvällä voi olla aivan väärää tietoa ja ennakkoluuloja, joka turhaa leimaa työtöntä laiskuriksi. Monet työttömät ovat erittäin motivoituneita, mikäli töihin pääsisivät ja palkka olisi sellainen, että sillä pärjäisi.

Äänestä
  • tietämättömiä työttömien tilanteesta. Työelämässä energia menee oman ja vieruskaverin palkan ja palkankorotusten vahtaamiseen ja yleiseen kateuteen. Se sama kateus ulotetaan sitten myös työttömiin. Olenpa havainnut tämän kateuden ulottuvan jopa vaikeavammaisten tukiinkin. Työttömänä energia menee töiden turhaan etsintään, virastovittuilun kestämiseen ja hengissä pysyttelemiseen. Kummalla se elämä olikaan helppoa?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    tietämättömiä työttömien tilanteesta. Työelämässä energia menee oman ja vieruskaverin palkan ja palkankorotusten vahtaamiseen ja yleiseen kateuteen. Se sama kateus ulotetaan sitten myös työttömiin. Olenpa havainnut tämän kateuden ulottuvan jopa vaikeavammaisten tukiinkin. Työttömänä energia menee töiden turhaan etsintään, virastovittuilun kestämiseen ja hengissä pysyttelemiseen. Kummalla se elämä olikaan helppoa?

    Tänä päivänä työssäkäyvien energia menee laiskureitten elättämiseen...

    Pakko kommentoida tähän. Eräs puolituttavani jäi hoitamaan täysin autettavaa kävelemätöntä ja puhumatonta vaikeavammaista lastaan, töistä pois. Eiköhän joku ollut kateellinen siitä omaishoidon tuesta, muutama sata euroa, kun ei töissä tarvitse käydä ja saa rahaa! Hoitoalalla on pulaa, tervemenoa vain 24 h/7 vrk vaikeavammaista muutamalla sadalla eurolla.

    Yksikään kateellinen ei kuitenkaan halua luopua omasta työpaikastaan,vaikka kuka tahansa . Monella on se harhaluulo, että työpaikat eivät tulisi toimeen ilman heitä ja ettei heitä kukaan voi korvata. Päinvastoin, veemäisistä ihmisistä jos päästään eroon, monesti se on lottovoitto työpaikalle! Hautausmaalla on paljon korvaamattomia ihmisiä.

    Äänestä

  • eenokki ;P kirjoitti:

    Tänä päivänä työssäkäyvien energia menee laiskureitten elättämiseen...

    nih. Töissä on paljon tehotonta porukkaa.

    Äänestä

  • tuosta kateudesta kirjoitti:

    Pakko kommentoida tähän. Eräs puolituttavani jäi hoitamaan täysin autettavaa kävelemätöntä ja puhumatonta vaikeavammaista lastaan, töistä pois. Eiköhän joku ollut kateellinen siitä omaishoidon tuesta, muutama sata euroa, kun ei töissä tarvitse käydä ja saa rahaa! Hoitoalalla on pulaa, tervemenoa vain 24 h/7 vrk vaikeavammaista muutamalla sadalla eurolla.

    Yksikään kateellinen ei kuitenkaan halua luopua omasta työpaikastaan,vaikka kuka tahansa . Monella on se harhaluulo, että työpaikat eivät tulisi toimeen ilman heitä ja ettei heitä kukaan voi korvata. Päinvastoin, veemäisistä ihmisistä jos päästään eroon, monesti se on lottovoitto työpaikalle! Hautausmaalla on paljon korvaamattomia ihmisiä.

    Meillä on ollut paikka auki jo kuukauden, eikä ketään kiinnosta! Syykin on selvä, hommasta ei tienaa paljon enempää kuin työttömänäkään.

    Kun meen aamulla töihin (tai vaikka iltaan) joudun siis tekeen sen viiden sadan käteen jäävän euron eteen TÖITÄ, jota te täällä pidätte ORJATYÖNÄ. Mikä vitun orja minä oon? Onko sitten vapaa kun joutuu hyppiin työkkäsrin sääntöjen mukaan? Mieluummin minä PÄÄTÄN ITSE kuin annan muitten päättää, mikä minusta isona tulee!!!!

    Toivon vaan hartaasti että tulisi kapina ja tappais kaikki luuserikerjäläiset, jotka eivät halua tehdä työtä yhteisönsä eteen vaan maksattavat leipänsä minulla!

    Äänestä

  • vaan palkansaajia kirjoitti:

    nih. Töissä on paljon tehotonta porukkaa.

    On olemassa työntekijä ja työnantaja, siitä ei pääse kyllä minnekään. Vaikka miten tehoton olisit.

    Äänestä

  • osa-aikainen kirjoitti:

    Meillä on ollut paikka auki jo kuukauden, eikä ketään kiinnosta! Syykin on selvä, hommasta ei tienaa paljon enempää kuin työttömänäkään.

    Kun meen aamulla töihin (tai vaikka iltaan) joudun siis tekeen sen viiden sadan käteen jäävän euron eteen TÖITÄ, jota te täällä pidätte ORJATYÖNÄ. Mikä vitun orja minä oon? Onko sitten vapaa kun joutuu hyppiin työkkäsrin sääntöjen mukaan? Mieluummin minä PÄÄTÄN ITSE kuin annan muitten päättää, mikä minusta isona tulee!!!!

    Toivon vaan hartaasti että tulisi kapina ja tappais kaikki luuserikerjäläiset, jotka eivät halua tehdä työtä yhteisönsä eteen vaan maksattavat leipänsä minulla!

    Jos se työkkärin kautta jollekin osoitetaan, niin silloin tulee karenssi jos ei ota vastaan. Vaaditaanko alalle jotain koulutusta? Kaikki eivät voi käydä kaikkia kouluja. Entä jos joudut itse työttömäksi? Lisäksi on niitä, jotka eivät saa yhtään mitään esim. puolison tulojen takia, yrityksen mentyä konkurssiin tms. joilla olisi kiire saada mitä-vaan työtä heti.

    Minusta nämä viestit ovat outoja. Kun itse kävin kysymässä siivojaan paikkaan, kolme kertaa viikossa iltaisin, niin hakijoita oli 10! siis 10! missä perkeeleessä ne työvoimapula-alat ovat, kun täällä on joka ikiseen paikkaan hakijoita vaikka kuinka, oli ala mikä tahansa. No ehkä lääkärin ja erityisopettajan paikkoihin on pulaa, mutta vie vähän aikaa kouluttautua, kun kumpaakaan ei ihan pohjamudista lähdetä.

    500 euroa on paljon rahaa, työmarkkinatuki on paaaljoon vähemmän, tiedoksi vain, lisäksi tulee verovähennys. En usko näihin juttuihin, koska oma kokemukseni on täysin toinen, hakijan puolelta.

    Kolme syytä miksi työntekijöitä ei löydy:

    1) Firmassa on jotain vikaa, esim. maksamattomia palkkoja tai jotain muuta epämääräistä (nämä ovat työkkäreidenkin tiedossa, eikä työkkärit näihin
    lähetä)

    2) Alalle tarvitaan koulutus eikä juuri sen alan koulutettuja siltä paikkakunnalta löydy. Ei kukaan voi kouluttautua kaikille aloille, vaikka kolmen tai neljän tutkinnon ihmisiä onkin paljon

    3)Työpaikkaa ei ole osattu markkinoida oikealla tavalla, ts. todellisuudessa ei välttämättä edes työtekijää haluta

    Moni nyt työtön on ajatellut juuri kuten sinäkin. Jos työpaikkasi kaatuu, voit joutua samaan jamaan.

    Äänestä

  • eenokki ;P kirjoitti:

    On olemassa työntekijä ja työnantaja, siitä ei pääse kyllä minnekään. Vaikka miten tehoton olisit.

    Olin palkattomana työharjoittelijana eräässä virastossa kuuden hengen osastolla. Vakinaisista vain kolme sai jotain aikaan, loput juorusivat ja valittivat kiirettä. Paras oli, kun yksi tuli aamulla työpisteeni viereen ja viipyi tunnin valittamassa kiirettään lähes joka aamu. Lopulta jo piti sanoa, että en nyt ehdi oikein jutella kun ajattelin tehdä töitä, hermostui ja haukkui minut pomolle. Kun tein tunnissa yhden homman, mitä yksikin valitti joka päivä ainakin varttitunnin ettei ehdi tehdä, niin suuttui minulle. Alkoi syynätä papereita ja etsiä virheitä.

    Hemmetti, se oli tosin kyllä pohjanoteeraus, ei ehkä ihan niin laiskaa porukkaa monessa paikassa ole. Onneksi pomo oli tuolla fiksu ja kirjoitti hyvän työtodistuksen, tiesi kyllä mutta minkäs tekee kun toiset ovat vakipaikan saaneet ja aina JOTAIN vähän päivän aikana tekivät.

    Äänestä

  • se tuosta edeltä kirjoitti:

    Siis minä en osallistunut jutteluun, vaan tein koko ajan töitä ja nyökyttelin, mutta se toisenkin juttelu häiritsi, varsinkin kun hällä muka kiire oli.

    Äänestä

  • aika outoja kirjoitti:

    Jos se työkkärin kautta jollekin osoitetaan, niin silloin tulee karenssi jos ei ota vastaan. Vaaditaanko alalle jotain koulutusta? Kaikki eivät voi käydä kaikkia kouluja. Entä jos joudut itse työttömäksi? Lisäksi on niitä, jotka eivät saa yhtään mitään esim. puolison tulojen takia, yrityksen mentyä konkurssiin tms. joilla olisi kiire saada mitä-vaan työtä heti.

    Minusta nämä viestit ovat outoja. Kun itse kävin kysymässä siivojaan paikkaan, kolme kertaa viikossa iltaisin, niin hakijoita oli 10! siis 10! missä perkeeleessä ne työvoimapula-alat ovat, kun täällä on joka ikiseen paikkaan hakijoita vaikka kuinka, oli ala mikä tahansa. No ehkä lääkärin ja erityisopettajan paikkoihin on pulaa, mutta vie vähän aikaa kouluttautua, kun kumpaakaan ei ihan pohjamudista lähdetä.

    500 euroa on paljon rahaa, työmarkkinatuki on paaaljoon vähemmän, tiedoksi vain, lisäksi tulee verovähennys. En usko näihin juttuihin, koska oma kokemukseni on täysin toinen, hakijan puolelta.

    Kolme syytä miksi työntekijöitä ei löydy:

    1) Firmassa on jotain vikaa, esim. maksamattomia palkkoja tai jotain muuta epämääräistä (nämä ovat työkkäreidenkin tiedossa, eikä työkkärit näihin
    lähetä)

    2) Alalle tarvitaan koulutus eikä juuri sen alan koulutettuja siltä paikkakunnalta löydy. Ei kukaan voi kouluttautua kaikille aloille, vaikka kolmen tai neljän tutkinnon ihmisiä onkin paljon

    3)Työpaikkaa ei ole osattu markkinoida oikealla tavalla, ts. todellisuudessa ei välttämättä edes työtekijää haluta

    Moni nyt työtön on ajatellut juuri kuten sinäkin. Jos työpaikkasi kaatuu, voit joutua samaan jamaan.

    Mitä luulet että työtön saa kulukorvauksen kanssa tästä työstä jota minä teen?
    Meillä oli täällä yksi tyyppi työmarkkinatukiharjoittelijana.

    Äänestä

  • osa-aikainen kirjoitti:

    Mitä luulet että työtön saa kulukorvauksen kanssa tästä työstä jota minä teen?
    Meillä oli täällä yksi tyyppi työmarkkinatukiharjoittelijana.

    Mikset itse hae parempipalkkaista työtä? Tai toista osa-aikatyötä, onhan niitä haluaville, eikö niin? Itse tein nuorena hyvän työllisyyden aikaan kolmea työtä, kahta siivousta ja teollisuustyötä. Yksi siivous 14 km:n päässä kotoa, kuljin pyörällä, kun ei ollut autoa. sitten ostin palkkarahoillani talveksi auton. tällä paikkakunnalla on nuo siivoukset kiven takana.

    (Minä en ole tosin työtön tällä hetkellä)

    Äänestä

  • hae töitä? kirjoitti:

    ratkaisuna olisi se, että minun pitäisi tehdä montaa työtä, vaikka kyse oli siitä, miksi jonkun pitää saada rahat tekemättä sitä yhtäkään? Niinkö?

    Äänestä

  • osa-aikainen kirjoitti:

    ratkaisuna olisi se, että minun pitäisi tehdä montaa työtä, vaikka kyse oli siitä, miksi jonkun pitää saada rahat tekemättä sitä yhtäkään? Niinkö?

    sinun töissäsi ero työmarkkinatukiharjoitteluun:
    -harjoittelu on kokoaikaista, 7-8 tuntia
    -harjoittelusta ei kerry eläkettä
    Olekot itse valmis noihin ehtoihin?

    Äänestä

  • sinun töissäsi kirjoitti:

    sinun töissäsi ero työmarkkinatukiharjoitteluun:
    -harjoittelu on kokoaikaista, 7-8 tuntia
    -harjoittelusta ei kerry eläkettä
    Olekot itse valmis noihin ehtoihin?

    on parikymmentä tuntia viikossa. Teen sitä siis reilun viidensadan euron käteen jäävällä palkalla, viitenä päivänä viikossa.
    Työelämävalmennukseen osallistuva ei tätä työtä tee sen enempää vuorossa kuin muutkaan. Vaan samat tunnit. He saavat työmarkkinatukeensa ylläpitokorvauksen joka nostaa korvauksen yhtä suureksi kuin palkkani. Miulle sitä ei makseta erikseen.

    Karttuuko muka työmarkkinatuella olevan työttömän eläke työttömyysajalta? Minun mielestä sitä kerryttää vaan ansiosidonnainen.

    Joten vesitettyä tuli.

    Työmarkkinatuella harjoittelu on ihan eri asia, kuin työelämävalmennus. Työkkärin sivuile siitä mars ottamaan asioista selvää.

    Äänestä

  • eenokki ;P kirjoitti:

    On olemassa työntekijä ja työnantaja, siitä ei pääse kyllä minnekään. Vaikka miten tehoton olisit.

    ... eli ilmaseks saa vain töitä nykysin :P

    Äänestä

  • ihan eri asia kirjoitti:

    Työmarkkinatuella harjoittelu on ihan eri asia, kuin työelämävalmennus. Työkkärin sivuile siitä mars ottamaan asioista selvää.

    ja työelämävalmennuksen maksuissa ei ole mitään eroja.

    Äänestä

  • ihan eri asia kirjoitti:

    Työmarkkinatuella harjoittelu on ihan eri asia, kuin työelämävalmennus. Työkkärin sivuile siitä mars ottamaan asioista selvää.

    Mutta mitä eroa on maksatuksisssa? :D

    Äänestä

  • osa-aikainen kirjoitti:

    on parikymmentä tuntia viikossa. Teen sitä siis reilun viidensadan euron käteen jäävällä palkalla, viitenä päivänä viikossa.
    Työelämävalmennukseen osallistuva ei tätä työtä tee sen enempää vuorossa kuin muutkaan. Vaan samat tunnit. He saavat työmarkkinatukeensa ylläpitokorvauksen joka nostaa korvauksen yhtä suureksi kuin palkkani. Miulle sitä ei makseta erikseen.

    Karttuuko muka työmarkkinatuella olevan työttömän eläke työttömyysajalta? Minun mielestä sitä kerryttää vaan ansiosidonnainen.

    Joten vesitettyä tuli.

    Siis sinä valitat, että teille ei saada työntekijöitä. Mutta teillä on ollut työelämävalmennettavia, eli niitä te olette kyllä saaneet, eikö niin?

    Lisäksi olet katkera, kun he saavat saman suuruisen korvauksen kun sinäkin, joka sentään olet työsuhteessa? ainakin sen käsityksen saa. Käsitinkö oikein? Eli sinun työpanokseksi on arvokkaampi, niinkö?

    Äänestä

  • yksi juttu kirjoitti:

    Taisi alkaa työvuoro ko. ihmisellä. No odottelen vastausta kun ehdit vastata, tämä menee sitten tuonne jatkosivuille. Muuten voimme olettaa, että kalikka kalahti.

    Äänestä

  • osa-aikainen kirjoitti:

    on parikymmentä tuntia viikossa. Teen sitä siis reilun viidensadan euron käteen jäävällä palkalla, viitenä päivänä viikossa.
    Työelämävalmennukseen osallistuva ei tätä työtä tee sen enempää vuorossa kuin muutkaan. Vaan samat tunnit. He saavat työmarkkinatukeensa ylläpitokorvauksen joka nostaa korvauksen yhtä suureksi kuin palkkani. Miulle sitä ei makseta erikseen.

    Karttuuko muka työmarkkinatuella olevan työttömän eläke työttömyysajalta? Minun mielestä sitä kerryttää vaan ansiosidonnainen.

    Joten vesitettyä tuli.

    Täytyy nyt ihan tarkistaa. Sinä siis VAPAAEHTOISESTI suostut työskentelemään parikymmentä tuntia viikossa viidelläsadalla?

    Voi jösses!!! Ne menneet polvet, jotka vuosikymmeniä taistelivat työväestön oikeuksien puolesta, pyörivät varmaan haudoissaan niin että kahina vain kuuluu.

    Ymmärrän sen, jos jotkut pakotetut suostuvat moiseen. Vanhasen hallituksen pakkopolitiikka on raippoineen ja rangaistuksineen varsin vahva "kannustin", kuten nykysynonyymi pakotukselle kuuluu. Mutta että joku ihan itse suostuu moiseen aikansa ja elämänsä riistämiseen, menee kyllä yli hilseen!

    Kuinkahan paljon sinunkin työnantajasi työlläsi ansaitsee, mikä on sen arvo? Kuinkahan paljon sinulle palkkatuloina kuuluvaa rahaa hän heittää taskuunsa?

    On kaksi mahdollisuutta, millä alipalkatut ihmiset voivat osaansa auttaa. Toinen on havahtua ymmärtämään palkkauksen ja systeemin perusteet, ja alkaa vaatia itselleen oikeudenmukaista osaa tuottamastaan. Missään tapauksessa tuhannen euron kuukausipalkka - joksi palkkauksesi on täystyöaikana laskettavissa - ei nykySuomessa voi käydä laatuun.

    Omien oikeuksiensa puolesta taisteluun ryhtyminen on se vaikeampi ja vaivalloisempi tie.

    Sitten on toinen mahdollisuus. Hyväksyy itsensä hyväksikäytön, se on helppoa. Kyllä kuppaaja kaikesta huolen pitää. Jos tilanne ahistaa, sitä voi helpottaa vaatimalla muita vielä kurjempaan asemaan. Silloin näennäisesti oma tilanne petraantuu: eihän olla enää pahnanpohjimmaisena.

    Tämä on helpompi tie. Mutta se johtaa vain yhä suurempaan kurjistumiseen koko työmarkkinakentässä. Turha on työmarkkinoilla olevien vaatia osaansa valtavasti kohonneesta tuottavuudesta, kun löytyy porukkaa joka vapaaehtoisesti suostuu rikkaampia rikastuttamaan.

    Äänestä

  • Tsekkailija kirjoitti:

    Tiedän systeemin, missä työttömiä pyöritellään. Se on sikamaista. Yhdyn mielipiteeseesi tsekkailija.

    Äänestä

keskity vaan omiin juttuihis..työttömissäkin on niin monenlaisia tapauksia ettei kannata kovin ruveta niputtamaan ketään..

Äänestä

ja jos oikein ymmärsin, voi tilanne olla esim. niin, että ensin ollut 500 pv. ansiosidonnaisella, sitten toiset 500 päivärahalla ja lopulta tuo työllistämistuen 500.
Tässä vaiheessa siis ollut työttömänä yli 7 vuotta. Luuletko, että joku siinä vaiheessa ihmisen palkkaa, kun ei ole aiemminkaan palkannut?

Äänestä

Työstä maksetaan normaali palkka (suurempi kuin sosiaaliturva, jolla on tarkoitus peittää pakolliset menot), jos sitä ei ole mahdollista maksaa, silloin ei myös manguta siitä, että työtä ei vastaanoteta.

Suurin osa työstä, varsinkin siitä suorittavasta, on ikävää ja ankeaa, joten ainoa motivaatio työn suhteen on PALKKA, josta maksetaan niin ruoka, vaatteet, sairaanhoito kuin asuminenkin. Harva tekee siis huvikseen työtä, luulisi tämän ymmärtävän yrittäjänkin/työnantajan, joka kerää voitot siitä työpanoksesta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

eenokki :P kirjoitti:

Miksi työttömät haluavat vastustaa omaa työllistymistään? Esimerkkinä tästä käytän eilen telkasta näkemääni pätkää, jossa joku työttömien yhdistys vastusti 500 päivän rajausta myös työmarkkinatukeen.

Kertokaa nyt, miksi sitä ei tule rajata ja työtöntä ohjata sen päätyttyä työhön? Minusta sillä on kamala ristiriita, jos henkilö on työttömyyskorvauksella, koska ei saa työtä ja kun saisi ei halua ottaa sitä vastaan!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu