hakeeko

hakeeko nainen tiedostamattaan samanlaista miestä kun oma isä ollut. Olin tytön kanssa jonka koko perhe on alkoholisoitunut ja elämä aika lailla sekasta. Tyttö sanoi alussa ettei halua samallaista tulevaisuutta itselleen. Minä raitis urheilullinen ja komee mies olin siinä kuvioissa oman aikani. sanoi että ei olisi koskaan uskonut tapaavansa minunlaista miestä. Mutta loppujen lopuksi halusi erota, koska en juonut juuri koskaan enkä tykännyt mennä baareissa. muuten homma kuulema toimi. Juopokso ois pitäny ruveta et ois saanu naisen pitää?
5601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuota olen monesti miettinyt. Ainakaan ulkonäöllisesti ei minun kohdallani pidä paikkaansa. Mun isäni oli ilkeä alkoholisti ja myöhemmin vain ilkeä ( jotain mielenterveysongelmia). Mulla on ollut alkkis ja pari pahaa alistajaa ( vikaa päässä). Meni kaikkien kanssa hetki, ennen kuin tajusin missä taas mennään ja tiputin urhot kelkasta. Ilmeisesti siis ainakin alitajuisesti onnistun etsimään ne painajaiset vierelleni.

Äänestä
  • olen pieni possu! en kylläkään juo enkä tee paljoa muutakaan!

    Äänestä

Voisin myös allekirjoittaa tuon että nainen jolla on ollut vaikea ja traumaattinen (isä ollut väkivaltainen, alkoholisti, hylännyt perheen)
isäsuhde, nainen hakee vaikeaa miestä jotta sen miehen avulla pääsisi työstään niitä vihantunteita mitä tuntee isäänsä kohtaan.

Toisaalta itseni kohdalla asia ei ollut niin. Rakastuin täysin päinvastaiseen mieheen kuin oma isäni oli, joten tiedä sitten. Nykyisellä miehelläni ja isälläni ei ole kerrassaan mitään yhteistä paitsi tietty rento elämänasenne, joka kuitenkin on miehessäni positiivinen, isässäni negatiiviseksi kääntynyt asia.

Ehkä olet liian puhtoinen ja kunnollinen ja särmätön, jotta nainen jolla on ollut raadollinen isäsuhde jaksaisi sinua katsella.

Äänestä

...nyt sitten ihan överiksi koko jutun. No ei varmaankaan JUOPOKSI tarvitse alkaa, sinäänsä aika tyhmä kysymys..

Äänestä

Katsoppa tuolta toisesta lokerosta eräs keskustelu, missä kerrotaan millainen on tylsä mies....

Tylsät miehet pistetään väistämättä mäkeen :)

Se ei taas tarkoita tosiaankaan että pitäisi olla renttu tms, mutta jos olit vaan itse tosi harmaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


naiset_isäänsä kirjoitti:

hakeeko nainen tiedostamattaan samanlaista miestä kun oma isä ollut. Olin tytön kanssa jonka koko perhe on alkoholisoitunut ja elämä aika lailla sekasta. Tyttö sanoi alussa ettei halua samallaista tulevaisuutta itselleen. Minä raitis urheilullinen ja komee mies olin siinä kuvioissa oman aikani. sanoi että ei olisi koskaan uskonut tapaavansa minunlaista miestä. Mutta loppujen lopuksi halusi erota, koska en juonut juuri koskaan enkä tykännyt mennä baareissa. muuten homma kuulema toimi. Juopokso ois pitäny ruveta et ois saanu naisen pitää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu