mitä siel tyypit yleensä tekee,laskettelee vaan vai juo ja nai...uskaltaaks miestä päästää yksin sinne jos on hiukan epäluotettava?
meininki levillä?
sara
42184
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos on "hiukan epäluotettava" niin miksi olet hänen kanssa? ;)
Joku siellä voi juoda ja naidakin, sun miestä kun en tunne, niin en voi sanoa.
Jotkut vain laskettelevat ja pitävät hauskaa frendien kanssa.
Olin pari vuotta sitten Levillä koulutuksessa ja viimeisenä iltana työnantaja tarjosi ravintolassa illallisen, eli myöhään siellä istuttiin.
Paljon oli pariskuntia liikkeellä, lomailemassa ja ilmeisesti osa paikallisia jotka olivat tulleet viihteelle. Bongasinpas seasta myös oman kaupunkini väkeä, kunnanvaltuutettuja, hautausurakoitsijan ja muitakin.
Illan edetessä katsoin ihan sillä silmällä, mihin homma menee, olinhan kuullut Levistä juttua jos vaikka minkälaista.
Niinpä siellä ainakin hautausurakoitsija, neljän lapsen isä kähmi siihen malliin minihameista nuorta naista että heikompia hirvitti. Poistuivat sitten kohta kohti hotellia.
Kyllähän siellä sitten näköjään kaikenlaista sattuu ja tapahtuu, kun luullaan että ollaan kyllin kaukana kotoa eikä kukaan tunnista.
Kun sesonkiaika on ohi, hiihtolomat pidetty ja pääsiäinen vietetty alkaa lapissa, erityisesti levillä, firmojen "koulutukset ja kokoukset". Silloin siellä ei perheitä juurikaan näy, miehiä on "lappi täynnä". Ja siellä on vähemmistöllä eli naisilla valinnanvaraa. Ja meno on sen mukaista. Tähän aikaan vuodesta lappi täyttyy perheistä. Ja meno erilailla vauhdikasta. Mutta jos on "hieman epäluotettava" niin aivan samahan se on koska menee ja mihin. Ketään ei voi vahtia.
Kyllähän siellä tosiaan sattuu ja tapahtuu, niin kuin joka paikassa jossa viina on kuvioissa. Ihmisestähän se itsestä on kiinni miten käytäytyy. Tosin houkutuksia siellä riittää...