Miehet, voitteko kertoa???

Usein näillä palstoilla saa lukea miten te miehet olette kiinnostuneet naisten profiileista treffipalstoilla ja kirjoitettuanne naisille ette ole aina vastausta saaneet. Nyt on tilanne toisin päin. Olen näyttänyt kiinnostustani, kertonut itsestäni hieman että tietäisitte edes jotain millainen nainen on viestin takana. Olen myös useimmiten kertonut viestissä että minulta saa kysyä vapaasti mitä haluaa tietää, koska minulla ei ole mitään salattavaa eikä minulla ole tarvettaa esittää mitään muuta kun mitä olen.
Reaalimaailmassa minulla ei olisi ikinä ongelmia saada joku mies kiinnostumaan minusta, mutta valitettavasti suurin osa niistä johon törmään esimerkiksi baareissa (missä harvoin käyn) ovat jo niin päissään ettei minua kiinnosta edes ruveta juttelemaan sellaisten kanssa koska mitään sen syvempää keskustelua sellaisten kanssa ei kumminkaan synny ja kokemuksesta viisastuneena en haluaisi tutustua humalassa olevaan mieheen koska hänellä voi olla (ei tarkoita sitä että jokaisella on) alkoholiongelmia ja kukaan ei halua olla sellaisessa suhteessa ellei itse ole tietenkin samanlainen.
Ainoa mitä haluaisin on kunnollisen miehen joka toki saa juoda, mutta kohtuudella. Ei sellaisen joka juo kunnes sammuu eikä muista seuraavana päivänä mitä on tehnyt, missä on ollut tai mitä tuli sanottua....
Kertokaa näkemyksenne ja mielipiteenne.
En ole täydellinen (sitä ei kukaan ole), enkä vaadi sitä myös mieheltä vaan ainoastaan järkevää normaalia miestä.
81909
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

[email protected]
jos haluat vaihdella ajatuksia. 28v. baareista vaikea bongata, salilta kylläkin.

Äänestä

"Reaalimaailmassa minulla ei olisi ikinä ongelmia saada joku mies kiinnostumaan minusta..."

Oho! Onpas rehvakasta tekstiä! Että ikinä ei ole ongelmia saada mies kiinnostumaan? Eli jos kuka tahansa mies sattuu sua kiinnostamaan, sää saat sen kiinnostumaan tuosta vaan? Hah! Oot kyllä tosi hauska! :D Koita kuitenkin opetella, ettei maailma pyöri omahyväisen ja säälittävän egosi ympärillä.

Äänestä
  • En kyllä niin väittänyt että jokainen mies joka näyttää kiinnostusta minua kohtaan olisi joku mistä myös minä olisin kiinnostunut. Luepa uudestaan mitä kirjoitin äläkä vääristele sanoja.
    En myöskään ole omahyväinen tai itserakas kuten edellinen kirjoittaja väittää, mutta eihän kukaan osta huonoa tavaraa jos on saatavilla laatutavaraa kohtuuhintaan;)

    Äänestä

  • Ihmetyttää kirjoitti:

    En kyllä niin väittänyt että jokainen mies joka näyttää kiinnostusta minua kohtaan olisi joku mistä myös minä olisin kiinnostunut. Luepa uudestaan mitä kirjoitin äläkä vääristele sanoja.
    En myöskään ole omahyväinen tai itserakas kuten edellinen kirjoittaja väittää, mutta eihän kukaan osta huonoa tavaraa jos on saatavilla laatutavaraa kohtuuhintaan;)

    "En kyllä niin väittänyt että jokainen mies joka näyttää kiinnostusta minua kohtaan olisi joku mistä myös minä olisin kiinnostunut. Luepa uudestaan mitä kirjoitin äläkä vääristele sanoja."

    Tässä nähdään taas loistava esimerkki naisten taipumuksesta kääntää vaikka väkisin asiat niinpäin, että mies on väärässä. Sinä se tässä vääristelet minua. Lue sinä minun tekstini uudestaan. Sinä ilmoitit rehvakkaasti, että tosielämässä sulla ei ikinä olis ongelmia saada miehet kiinnostumaan. Eli väität, että jos olet jostain miehestä kiinnostunut, sulla ei ole ikinä ongelmia saada mies kiinnostumaan. Etkö todellakaan tajua, kuinka naurettavalta kuulostat?

    Luepa tästä vielä uudestaan, mitä kirjoitin. Voit tavata tekstin, jos se helpottaa ymmärtämistä:

    "Eli jos kuka tahansa mies sattuu sua kiinnostamaan, sää saat sen kiinnostumaan tuosta vaan?"

    Äänestä

Tossa nyt taas oli edellisellä kirjoittajalla jotain omia ongelmia ja purki niitä sulle. unohda ne.

Niin ehkä siinä on juuri se että jos sulle ei kukaan vastaile niin että tuo kertomasi avoimuus ja vapaus kysellä ehkä hieman laskee sitä kiinnostavuutta. Ainakin itsestäni semmoiset ilmot ovat vähän kiinnostavampia jotka kertovat tärkeät pääpiirteet mutta jättävät vähän arvailujen varaan. Kiva kuva on varmasti myös ehdoton vastausmagneetti mutta lisää kyllä pinnallisten vastaajien määrää.

Sinänsä on ihan jees että saa ja voi kysellä mutta jos kertoo liikaa itsestään niin voi vaikuttaa siltä että on epätoivoinen. En tiedä oletko sittenkään epätoivoinen mutta ainakin kiellät sen ettei sulla olis vaiksia saada seuraa reaalimaailmassa. Mutta kuitenkin olet yksinkö?

Sekin toisaalta että me "normaalimiehet" juomme ittemme välillä känniin ja sitten kohelletaan ja pokaillaan johtuu osaksi siitä ettei uskalleta tulla juttelemaan rukkasten pelossa ja nöyryytykseltä jos mimmi ei lämpenekään. Joten ehkä voisit jutella kundin kanssa ja vaikka tavata seuraavana päivänä tahi treffeillä tai vaikka nukkua sen kanssa vaan.Aamulla rapuloissa juttelu varmasti maistuu ja näät vähän sitten minkälainen mies tämä nyt sitten olikaan.

Alkoholistin kyllä huomaat jo hyvissä ajoin joten sen takia ei kännissä heiluviin äijiin kannata olla tutustumatta. Juomatavatkin muuttuvat jos sinä olet mukana ja et ole niin kännissä tai sitten olette molemmat ;D. Rentous ja mukava jutteluseura toisen hyväksyminen sellaisenaan ja virheineen ainakin minua vetää puoleensä.

Äänestä

Varmaan etsit vääristä paikoista.
Tiesitkö että treffi palstoilla pyörii samat tyypit,toiset tekee sitä huvin vuoksi ja toiset etsii ja etsii.
Rima nousee kun aina odottaa parempaa.

Tosi on ettei baareista sitä oikeita löydä,siellä kun on roolit päällä.

Sattuma
Se johdattaa oikean kohdallesi,se ei varmaan ole hän johon ensiksi rakastuisit,vaan huomaat myöhemmin että se sitten kumminkin on.

Ne oikeat miehet eivät itseään tyrkytä,he karttavat treffi mestoja ja odottavat aivan kuten sinäkin sen oikean löytymistä.

Itselleni on käynyt entisessä elämässä juuri niin että olen kovasti etsinyt ja kulkenut ja suonut löytyvän,ja juuri kun olen toivoni menettänyt ja koko pakon omaisen etsimisen jo lopettanut onkin kohtalo puuttunut peliin.

MALTTIA,EI OLE KIIRE!

Äänestä

Kyllä baareissakin käy kunnollisia miehiä. Voi olla, että se kerta kun tapaat kunnollisen miehen baarissa, sattuu olemaan hänen kolmas kerta vuoden sisällä kun hän siellä käy... Aikalai kaikki siel baaris joskus käy, paitsi ehkä varatut, työkiireiset, lapsiperheelliset miehet.

Äänestä
  • Olen kyllä samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa että käyhän siellä kunnollisia miehiäkin ottamassa muutaman kaljan silloin tällöin, se on aivan totta. Itsekin kuulun niihin joka voi käydä silloin tällöin muutamalla paukuilla ja toki olenkin törmännyt ihan asiallisiin miehiin, muttei siihen oikeaan....ainakaan vielä.
    Minua vaan ällöttää sellaiset miehet jotka hoipertelee siellä ja silmät pyörii päässä siinä samalla kun he yrittävät mukamas fiksuja olla ja juttelevat lipeviä. Eihän kukaan nainen kiinnostuu sellaisesta miehestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmetyttää kirjoitti:

Usein näillä palstoilla saa lukea miten te miehet olette kiinnostuneet naisten profiileista treffipalstoilla ja kirjoitettuanne naisille ette ole aina vastausta saaneet. Nyt on tilanne toisin päin. Olen näyttänyt kiinnostustani, kertonut itsestäni hieman että tietäisitte edes jotain millainen nainen on viestin takana. Olen myös useimmiten kertonut viestissä että minulta saa kysyä vapaasti mitä haluaa tietää, koska minulla ei ole mitään salattavaa eikä minulla ole tarvettaa esittää mitään muuta kun mitä olen.
Reaalimaailmassa minulla ei olisi ikinä ongelmia saada joku mies kiinnostumaan minusta, mutta valitettavasti suurin osa niistä johon törmään esimerkiksi baareissa (missä harvoin käyn) ovat jo niin päissään ettei minua kiinnosta edes ruveta juttelemaan sellaisten kanssa koska mitään sen syvempää keskustelua sellaisten kanssa ei kumminkaan synny ja kokemuksesta viisastuneena en haluaisi tutustua humalassa olevaan mieheen koska hänellä voi olla (ei tarkoita sitä että jokaisella on) alkoholiongelmia ja kukaan ei halua olla sellaisessa suhteessa ellei itse ole tietenkin samanlainen.
Ainoa mitä haluaisin on kunnollisen miehen joka toki saa juoda, mutta kohtuudella. Ei sellaisen joka juo kunnes sammuu eikä muista seuraavana päivänä mitä on tehnyt, missä on ollut tai mitä tuli sanottua....
Kertokaa näkemyksenne ja mielipiteenne.
En ole täydellinen (sitä ei kukaan ole), enkä vaadi sitä myös mieheltä vaan ainoastaan järkevää normaalia miestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu