kuiva&näppyinen leuka

Mulla alkoi tuossa kuukausi sitten leuan iho oireilemaan kutisemalla ja punoittamalla. Sitten siihen ilmestyi ihan pientä näppyjä ja samalla siinä leuan vieressä oli sellainen tulehtunut näppy. Ei siis finni vaan kosmetologin mukaan ihotulehdus, josta se näppy puhkesi. En tiedä onko tuolla näpyllä ja ihottumalla mitään tekemistä toistensa kanssa, koska näppy ja tulehdus parani aikoja sitten. Enpä siis usko.. Mutta leuka on edelleen hilseilevä ja punoittava, sellainen läiskäinen, jossa erottuu pienet näpyt. Kutinaa ei enää ole, mutta todella kamalan näköinen se on! Mietin, että olisiko kaulaliina voinut aiheuttaa tuommoisen ongelman.. Toinen kosmetologi sanoi,e ttä ihohuokoset ovat tukkeutuneet, mutta tuskinpa.. Olen käynyt ihonpuhdistuksessa ja mikrohionnassa kuukauden sisällä, eikä mitään vaikutusta leukaan. Näyttää kuin se olisi atooppista ihottumaan tai psoriasista tms.. Mutta kun kosmetologit eivät edes tiedä.
Olen käyttänyt jonkin aikaa Gerneticin Syncroa ja saman sarjan happivoidetta. Mutta ei kyllä ole yhtään apua. Kortisonia olen kokeillut myös, mutta ei.. Leuka on todella ruman näköinen, kun nyt siihen jää arvet tuosta ihottumasta ja "ryyhkäisyys" ei lähde pois millään. Mulla nimittäin jää yleensä ihottumistakin arpia. En tiedä mikä voide tuohon voisi auttaa. Toinen kosmetologi sanoi, että voi olla että ihottuma on ikään kuin pigmentoitunut auringossa eli se pitäisi nyt suojata meikillä tai aurinkosuojalla. Mutta osaisko kukaan sanoa kuvauksen perusteella, että mikähän ihme tuo mahtaa olla? Ja mitä kannattais kokeilla?
1342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

mutta vastaanpa kuitenkin, kun osui silmääni-. ELi kuulostaa suunympärysihottumalta, joka on siis perioraalidermatiitti. On sukua ruusufinnille lie rosacealle. Paranee vain pitkällä tetrasykliinikuurilla. Sitä voi kokeilla hoitaa esim Rosazol-voiteella (resepti) mutta kaikille ei tuo tulosta ja hoito kestää kauan.
Kortisonia täytyy EHDOTTOMASTI välttää!!!
MEnepä ihotautilääkärille ja googleta!

Ihovoiteet: käytä mahdollisimman vähän kosmetiikkaa, ja herkälle iholle tarkoitettuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jonskuliini kirjoitti:

Mulla alkoi tuossa kuukausi sitten leuan iho oireilemaan kutisemalla ja punoittamalla. Sitten siihen ilmestyi ihan pientä näppyjä ja samalla siinä leuan vieressä oli sellainen tulehtunut näppy. Ei siis finni vaan kosmetologin mukaan ihotulehdus, josta se näppy puhkesi. En tiedä onko tuolla näpyllä ja ihottumalla mitään tekemistä toistensa kanssa, koska näppy ja tulehdus parani aikoja sitten. Enpä siis usko.. Mutta leuka on edelleen hilseilevä ja punoittava, sellainen läiskäinen, jossa erottuu pienet näpyt. Kutinaa ei enää ole, mutta todella kamalan näköinen se on! Mietin, että olisiko kaulaliina voinut aiheuttaa tuommoisen ongelman.. Toinen kosmetologi sanoi,e ttä ihohuokoset ovat tukkeutuneet, mutta tuskinpa.. Olen käynyt ihonpuhdistuksessa ja mikrohionnassa kuukauden sisällä, eikä mitään vaikutusta leukaan. Näyttää kuin se olisi atooppista ihottumaan tai psoriasista tms.. Mutta kun kosmetologit eivät edes tiedä.
Olen käyttänyt jonkin aikaa Gerneticin Syncroa ja saman sarjan happivoidetta. Mutta ei kyllä ole yhtään apua. Kortisonia olen kokeillut myös, mutta ei.. Leuka on todella ruman näköinen, kun nyt siihen jää arvet tuosta ihottumasta ja "ryyhkäisyys" ei lähde pois millään. Mulla nimittäin jää yleensä ihottumistakin arpia. En tiedä mikä voide tuohon voisi auttaa. Toinen kosmetologi sanoi, että voi olla että ihottuma on ikään kuin pigmentoitunut auringossa eli se pitäisi nyt suojata meikillä tai aurinkosuojalla. Mutta osaisko kukaan sanoa kuvauksen perusteella, että mikähän ihme tuo mahtaa olla? Ja mitä kannattais kokeilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu