Itse olen sen tyyppinen ihminen että minusta jokaisen pitää saada olla oma itsensä. en tee suurta numeroa omasta olemisestani enkä myöskään muiden. olen omissa oloissani viihtyvä mutta en kuitenkaan karta seuraakaan.
No, nyt olen opiskelemassa näin aikuisena ja kurssilla on eräs hekilö joka ei ole koskaan voinut sietää minua. olemme olleet aiemmin samassa työpaikassa ja silloin oli kilpailu kova kuka sai pitää paikkansa. No siinä kilpailussa minä jäin toiseksi koska en viitsinyt itkeä pomolle surkeaa elämäntilannettani ylisuurine lainoinemme kuten teki tämä mainitsemani henkilö.siihen aikaan minusta puhuttiin perättömiä asioita työpaikalla. Kuulin milloin mitäkin ja usein jouduin lähtemään itkun kanssa kotiin. senkään vuoksi en taistellut paikasta.
Jälkeenpäin kuulin että tämä henkilö oli myös joutunut lähtemään kuitenkin työpaikastaan ja oli lähtenyt sieltä suutuspäissään. Olivat muut huokaisseet helpotuksesta kun hänestä pääsivät. sen jälkeen minua on kysytty useamman kerran tähän vanhaan työpaikkaan takaisin ja olinkin siellä muutaman vuoden.
nyt siis olemme samalla kurssilla ja ensin alkuun minusta siellä oli mukavaa ja minäkin tutustuin kurssitovereihin mutta nyt heidän suhtautumisensa on muuttunut. kun sanon jollkein jotain minua katsotaan pitkään ja juuri vastataan kysymykseeni, ei tulla isutmaan ruokalassa samaan pöytään vaikka olisin ihan yksin.
munulla on siellä toki kavereita mutta he eivät ihan aina ole paikalla.
tämä toinen henkilö kaveeraa suurimman osan kurssilaisten kanssa vaikka olenkin ymmärtänyt että ei hänestä kovasti pidetäkään, hän on erittäin suulas ja on varmasti tehnyt muille selväksi millainen minä olen. Hän on aina äänessä ja on tietävinään kaikesta vaikka onkin usein väärässä niin ei anna periksi, korottaa vain ääntään. Hänen sydänystävänsä on myös kurssilla ja aina kun minä joudun käyttämään puheenvuoron tunnilla kääntyy tämä kaveri toisinpäin luokan edessä kun istuu ja tuijottaa minua kun puhun. Tätä hän ei tee kenellekään muulle. ja itsestäni ei ole kiva muutenkaan olla keskipisteenä.
Tämä henkilö joka oli aiemmin samassa työpaikassa kanssani ei puhu minulle mitään eikä edes katso kun tulen paikalle. Koskaan hän ei tervehdi vaikka sattuisimme törmäämään käytävällä. Minulla ei ole mitään häntä vastaan vaikka emme koskaan ylimmät ystävät olleetkaan ja vaikka hän käyttäytyi kierosti aikanaan työpaikkoja jaettaessa.
Mistä tällainen käytös voi johtua! Kyllä minä sen ymmärrän että kaikista ihmisistä ei yksinkertaisesti pidä mutta aikuisena luulisi osaavan tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja käyttäytvän korrektisti!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllähän se niin on että aikuinen osaa olla todella lapsellinen ja käyttäytyä epäkypsästi,varsinkin silloin kun on jotain hampaankolossa toista kohtaan..Lapsellisuus on aikuisessa kuitenkin ihana piirre,KUNHAN se pysyy asiallisissa rajoissa toisia kohtaan.Toivon sulle voimia!Älä vaan alennu samalle tasolle kuin hän!
Kiitos vastauksestasi vaikka ei tämä viestini varmaan tälle palstalle oikeastaan kuulukaan.
En todellakaan aio vajota samalle tasolle mutta meillä on vielä pari vuotta jäljellä opiskelua ja joskus vaan tuntuu että jaksanko vielä jatkaa sen ajan.
No, menen päivä kerrallaan ja olen ajatellut keskittyä opiskeluun ja tarvittaessa istuskelen kaikessa rauhassa yksikseni mutta kieltämättä se tuntuu välillä aika nololta kun kukaan ei halua tulla samaan pöytään istumaan saatika juttelemaan kanssani!
Hyvää jatkoa sinulle!
kyllä minuakin on ihmetyttänyt tämä toisesta pahaa puhuminen. Eikö sillä jolle puhutaan yhtään hälytykellot soi jos toinen soimaa toista tämän tästä. Kannattaisi monta kertaa ottaa selvää ensin asioista ennenkuin menee uskomaan toisesta ihmisestä puhuttuja juttuja koska ne usein ovat vain juttuja joiden takana on monta kertaa esim kateus.
minustakin on puhuttu niin paljon pahaa ja kaikenlaisia juttuja että jos vain kaikki tietäisin. Onneksi en tiedä.
En tiedä yrittääko tällainen ihminen joka toisesta puhuu pahaa niin saada oman itsensä näyttämään paremmalta omissa ja muiden silmissä vai mitä se johtuu.
Ihmiset herätkää ottamaan itse selvää asioista ennenkuin teette toisen ihmisen elämästä tosi raskastakin. meillä kaikilla on kuitenkin elettävänä vain tämä yksi elämä ja sekin aika lyhyt!