Olen ollut naimisissa 20 vuotta, nyt mietin miksi? Noin neljä vuotta on mennyt huonosti ja nyt mietin pitäisikö erota? Mutta miten jatkan tästä ettenpäin? Meillä on kaksi alle 13 vuotiasta lasta, jotka ovat molemmille tärkeitä. Minun tehtäväni on ollut siivota, laittaa ruoka aina valmiiksi miehelle kun se tulee töistä ja yksin olen paljon huolehtinut lapsista. Mies ei halua antaa edes rahaa vaan säästelee sitä pankkitilileen. Olen ollut paljon poissa työelämästä lasten takia ja välillä on saanut laskea rahat että on saanut ruokaa, vaikka me ei olla edes köyhiä. Seksielämä on kuollut, minulla ei ole siihen mitään haluja ei edes muiden miesten kanssa, olen pettynyt miehiin. Omia ystäviäni en kotiin kutsu koska häpeilen miehen jöröä käytöstä. Mies tutkii käsilaukuni, kalenterini ja kännykkäni. Minulla ei ole mitään salattavaa siksi juuri tuollainen on loukkaavaa. Kun vielä oli seksielämää, niin lauantaisin hän saattoi vähän auttaa kotitöissä ja saunanjälkeen olisi pitänyt juoda aina täyskänni ja sen jälkeen se seksi. Tunsin itseni todella huonoksi. Nyt mietin terapiaa, mutta mies ei tietenkään halua kun hänessä ei ole mitään vikaa. Surullita on että hän mielellään haukkuu minua lapsillemme ja silloin hän voisi "keskustella" kun lapsetkin ovat kuulemassa. Kirjoitin tämän koska olen niin kyllästynyt ja masentunut tähän elämään, mutta rakastan lapsiani yli kaiken ja heidän takiaan voisin jatkaa mutta miten jatkaa suhdetta missä ei arvosteta toista ei eden puhuta.
Kaiken loppu?
Kyllästynyt
132202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Aika hankalalta tapaukselta tuo elämäntilanteesi tuntuu. En haluaisi viihtyä sinun housuissa.
Kirjoitin äsken pitkän tarinan Soneraplazan/Ellit/50 palstalle ostoskeskusketjuun.
Kerroin siinä viestissä eilen lukemastani artikkelista Damernas Värld lehdessä. Ammattiterapeutit suosittelevat artikkelissa kirjastoterapiaa.
Terapiaa on myös hyvän kirjallisuuden lukeminen.
Listassa oli runouden saralta Edith Södergran.
Yhtään muuta suomalaista en löytänyt listasta.
Wirginia Woolf mainittiin kaksi kertaa.
Minä suosittelen sinulle Ellit-palstoilla kirjoittelua.
Miehesi muistuttaa melko paljon edesmennyttä isääni. Varsinainen metsien mies negatiivisessa sävyssä.
Meidän sukupolvi joutui kuuntelemaan sodassa parhaat vuotensa viettäneiden isien ikäviä juttuja.
Meidän ikäpolven lasten pitää kärsiä pullamössösukupolvimiesten tylsyyksiä.
Perhe-elämä ei ole teille lasten mieltä kohottavaa.
Järjestä elämäsi parempaan kuntoon. Vähän masentunut olet, mutta järkesi on ihan selkeä.
Kyllä sinun elämään alkaa päivä paistaa.
Viihdyn tällä palstalla vaikka erosta on jo aikaa.
Minä en eroa hakenut. Siksi kai asia vieläkin jurpii. Ihan mukava mies minulla oli, mutta viina vei mennessään. Tarina on kuin suoraan tämän aamuisesta Tony Halmeen touhusta.
Itsekin allekirjoitan lukemisen terapeuttisen merkityksen (vaikka olenkin mies). Jos käyttäisi kulunutta sanontaa 'elämän suunnan muuttaminen', tarkoitti se omalla kohdallani valintaa erotilanteen jälkeen, missä vaaka kallistui juuri tähän itsensä terapoimiseen mm. kirjallisuuden avulla. Edellisessä kirjoituksessa mainittiin Wirginia Woolf, jonka kirjojen pitkät polveilevat lauseet olivat jo terapiaa sinänsä, puhumattakaan niiden sisällöstä.
Toinen hyvä itseterapian muoto on kirjoittaminen. Muistan kasakoulun opettajan, joka kannusti kirjoitusharrastukseen, mutta omalla kohdallani siitä tuli todellisuutta vasta elämänmuutoksen jälkeen...eron jälkeen.
Voi siis sanoa että lukeminen ja kirjoittaminen astuivat kuvaan kriisin yhteydessä ja sen jälkeen, mutta ne eivät ole minnekään kadonneet, vaikka varsinaisesta 'kriisistä' onkin kulunut jo kymmenen vuotta. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat edelleen pääasiallisia harrastuksiani, mistä tuloksena tietynlainen riippuvuus... Muuten...luin viimeksi Kalle Haatasen 'Pitkäveteisyyden filosofiaa' -kirjan (kahteenkin kertaan) (Atena kustannus Jyväskylä 2005), mitä pidän näköaloja avartavana ja jopa terapeuttisena.
Hae kirjastosta Harville Hendrix'in kirja "Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu". Siitä voisi alkaa ensimmäinen askel itsetunnon rakentamisessa kohti eheämpää elämää. Lukemisen jälkeen voit pohtia tarkemmin elämäsi suuntaa ja lisälukemisia aihepiiristä.
M47
Kuule Kyllästynyt,
kirjoituksestasi sain sen vaikutelman, että mielestäsi elämäsi on tyhjää ja miehesi on siihen syypää.
Nythän on niin, että voisit rakentaa elämästäsi itsellesi tyydyttävämpää täysin yksin, ilman miehesi osallistumista. Joten voisit aloittaa sen vaikka tältä istumalta!
Hanki itsellesi harrastus ja mielenkiinnon kohteita perheen ulkopuolelta. Lapsesi ovat jo siinä iässä, että muutaman vuoden kuluttua et voi enää mitenkään elää elämääsi heidän kauttaan.
Avioero ei koskaan ratkaise niitä elämämme ongelmia, jotka johtuvat itsestämme. Jos elämäsi nyt on tyhjää ja surkeaa, se on sitä myös avioeron jälkeen, jos et itse tee asioille jotain. Miksi et siis aloittaisi elämäsi kohentamista jo avioliitossa eläessäsi?
On äärettömän helppoa, mutta hedelmätöntä, syyttää aviopuolisoa kaikista elämän ongelmista. Ehkä jos alkaisit nauttia enemmän elämästäsi, jopa miehesi vaikuttaisi helpommalta elämänkumppanilta?
Anna miehesi olla sellainen kuin hän on. Miksi
hänen pitäisi muuttua kaltaiseksesi.
Maailma on täynnä mahdollisuuksia, älä jää
ruikuttamaan ja miestäsi mollaamaan.
Anna palaa vaan...
En ole kyllästynyt elämääni vaan avioliittooni joka ei toimi niin kuin toivoisi. Minulla on harrastuksia ja omia ystäviä. Mies ei koskaan ole hyväksynyt harrastuksiani tai sitä että olen poissa kotoa. Enkä mielestäni mollannut miestäni vaan kerroin tunteistani ja todellisuudesta.
Okei, olet kyllästynyt avioliittoosi, joka ei toimi niin kuin toivoisit.
Avioliitto on kahden ihmisen muodostama suhde, ja sen huonoudesta ovat yhtä lailla vastuussa kummatkin osapuolet.
Miksi ihmeessä olet mennyt mukaan siihen, että puolisosi määrittelee elämäsi? Elä elämääsi omalla tavallasi - tuskin teidän avioliittonne siitä ainakaan huononee. Kirjoituksestasi päätellen huononemisen varaa ei näet juuri ole.
Uskon, että et mielestäsi mollannut miestäsi, mutta ulkopuoliselle tuli kyllä aika selväksi, kenelle olet katkera ja kuka mielestäsi on aiheuttanut avioliittonne surkean tilan.
Huvittavaa kyllä, on helppoa kuvitella miehesi vastaavasti valittamaan "Vaimoni ei ymmärrä minua eikä meillä ole seksielämää. Huono vaimo."
Aikookohan jompikumpi teistä jossain vaiheessa tehdä asioille jotain, vai onko helpompi vain selitellä ettei mikään auta kun tuo toinen on tuommoinen?
Näin elämää paljon nähneenä, en voi kuin ihmetellä, miksi suostut tuohon. Pistä, hyvä ihminen sille miehelle kampoihin. Ala vaikka väittelemään seuraavan kerran, kun hän alkaa panettelemaan sinua lapsille. Pyydä häntä todistamaan sanansa! Minä en suostuisi miksikään tiskirätiksi, jolla luututaan lattiaa. Nou way.
Muutenkin voisit pistää miehen ajattelemaan, ettei kaikki ole ihan itsestään selvää. Laita vaikka ruoka itsellesi ja lapsille (jos olet sen kerran omilla rahoillasi ostanut eikä hän ole antanut siihen edes rahaa). Hän varmasti osaa ostaa omat ruokansa ja myös tehdä ne.
Kokeileppa kerran.
Tänään olen asioita taas kelannut, kiitos teille. Vikaa on minussakin, mieheni on outo otus mutta outo oli jo silloin kun mentiin naimisiinkin. Ehkä vain jatkan ja yritän viritellä seksielämääkin. Jotenkin vaan tuntuu niin turvalliselta olla naimisissa.
sillä kukaan muu ei tee sitä.
Miehesi kohtelee sinua juuri niin, kuin SINÄ ANNAT HÄNEN KOHDELLA. Joku jo edellä sanoi, että pane kampoihin. Niin sinun tulee tehdä.
Olet esimerkkinä lapsillenne. Näytä heille, ettei naisia saa kohdella kynnysmattona. Jos et ole tyytyväinen liittoosi, tee siitä loppu. Älä jatka lastesi takia. Sinulla on vain yksi elämä, älä tuhlaa sitä. Kun sinä olet onnellisempi, olet parempi äiti lapsillesi ja he ovat onnellisempia.
Miehelläsi ei ole mitään oikeutta kohdella sinua tuolla tavoin. Lähde ennen kuin lapsesi oppivat, että se on ok.
Olen sitä mieltä, että tänä päivänä erotaan liian helposti, mutta et voi pelastaa liittoanne yksin. Jos miehesi ei osallistu, asia on siltä osin selvä. Tee sinä, minkä voit taataksesi itsellesi ja lapsillesi paremman tulevaisuuden.
Sinut on uhriutettu pikku hiljaa. Kannattaisi miettiä vähän miten halaut viettää loopuelämän. terapiassa saisit potkua vaatia sen mikä sinulle kuuluu, mitä se nyt sitten onkaan.
tuollaisen miehen eteen?
Lakkaa passaamasta miestä, joka ei anna edes rahaa ruokaan. Kyllä perheen elatus kuuluu miehellekin, ei pelkästään sinulle. Sinun rahoillasiko mies syö tällä hetkellä? Lakkaa laittamasta ruokaa miehelle. Ruoki lapset jo ennen miehen kotiutumista, hommatkoon mies itselleen mitä parhaaksi katsoo. Saas nähdä aukeneeko silmät, vai meneekö asiat enemmän solmuun.
Olen miettinyt mitä tekisin. Ajattelin, että jos paljon annan miehelle kaikki korjaantuu. Sitä kokeilen tosin pitää itsekkin ottaa pari ryyppyä että uskalla. Olen kuitenkin vaistonut että haluja olisi jatkaa yhteiselämää. Kuitenkin hän etsii toista, mutta meillä on niin paljon menetettävää.