Minua ottaa suuresti päähän se että tunnun jäävän yksin loppuelämäkseni. En ole koskaan seurustellut ja se harmittaa suuresti vaikka jotkut tytöt ovat joskus osoittaneet kiinnostustakin. Olen vain torjunut kaikki ja nyt tuntuu ettei enää ole mitään vientiä tässä iässä.
Osasyy tähän tilanteeseen on se etten pienenä saanut olla tyttöjen kanssa. Kun pidin synttärit kerran muistaakseni 9-vuotiaana en saanut kutsua tyttöjä mukaan, ainoastaan poikia. Faija kysyi multa kun väsäsin kutsukirjeitä että miksi niissä oli tyttöjen nimiä. Heidän kutsuminen kiellettiin tylysti jostain syystä!
Ja nyt vanhemmat ovat alkaneet kysyä multa että miksen käy ulkona, seurustele tai ole jo mennyt naimisiin! He eivät edes tajua että ovat itse omilla päätöksillään aiheuttanut ongelmat mulle.
On totta ettei vanhoihin asioihin pitäisi takertua mutta kun itsetunto on kerran lyöty lyttyyn on sitä vaikea korjata. Vaikeammaksi sen tekee se ettei pienenä ollut edes samaa elämänkokemusta kuin nyt että olisi voinut sulkea korvansa arvostelulta.
Joskus olen myös miettinyt että halusivatko vanhemmat että olen mielummin homo kuin hetero. No, tällä hetkellä tuskin olen kumpaakaan kun en tiedä mitä tekisin. Elämääni kontrolloitiin yli 20-vuotiaaksi asti mikä ei suinkaan helpottanut asioita kun ei saanut päättää itse omista asioista.
Armeijaankaan en siitä syystä pystynyt menemään kun vanhemmat silloin paasasivat ettet saa työtä jos et sinne mene. Työtä olen aina saanut ja siksi he ovatkin tässä asiassa pyörtäneet puheensa.
En edelleenkään pysty tekemään kunnolla omia päätöksiä ilman että tulee syyllisyyden tai alemmuudentunteita. Nuorempi siskoni sai kyllä pienenä tehdä mitä hyvänsä mutta minulta kiellettiin kaikki samassa iässä. En tiedä mitä tekisin sillä kohta on jo koko elämä mennyt hukkaan.
Stressaa kun joutuu olemaan yksin ja tulee ahdistunut olo. Ainoa hyvä asia on se että on vakituinen työpaikka mutta ei se iloa tuo elämään. Ei rahalla saa onnea ostettua. Vanhempien kasvatustapa on ollut vähän tyyliin että "kun täytät 18 käydään läpi 'aikuisten jutut' ja sitten saat pitää huolen itsestäsi".
Osasyy tähän tilanteeseen on se etten pienenä saanut olla tyttöjen kanssa. Kun pidin synttärit kerran muistaakseni 9-vuotiaana en saanut kutsua tyttöjä mukaan, ainoastaan poikia. Faija kysyi multa kun väsäsin kutsukirjeitä että miksi niissä oli tyttöjen nimiä. Heidän kutsuminen kiellettiin tylysti jostain syystä!
Ja nyt vanhemmat ovat alkaneet kysyä multa että miksen käy ulkona, seurustele tai ole jo mennyt naimisiin! He eivät edes tajua että ovat itse omilla päätöksillään aiheuttanut ongelmat mulle.
On totta ettei vanhoihin asioihin pitäisi takertua mutta kun itsetunto on kerran lyöty lyttyyn on sitä vaikea korjata. Vaikeammaksi sen tekee se ettei pienenä ollut edes samaa elämänkokemusta kuin nyt että olisi voinut sulkea korvansa arvostelulta.
Joskus olen myös miettinyt että halusivatko vanhemmat että olen mielummin homo kuin hetero. No, tällä hetkellä tuskin olen kumpaakaan kun en tiedä mitä tekisin. Elämääni kontrolloitiin yli 20-vuotiaaksi asti mikä ei suinkaan helpottanut asioita kun ei saanut päättää itse omista asioista.
Armeijaankaan en siitä syystä pystynyt menemään kun vanhemmat silloin paasasivat ettet saa työtä jos et sinne mene. Työtä olen aina saanut ja siksi he ovatkin tässä asiassa pyörtäneet puheensa.
En edelleenkään pysty tekemään kunnolla omia päätöksiä ilman että tulee syyllisyyden tai alemmuudentunteita. Nuorempi siskoni sai kyllä pienenä tehdä mitä hyvänsä mutta minulta kiellettiin kaikki samassa iässä. En tiedä mitä tekisin sillä kohta on jo koko elämä mennyt hukkaan.
Stressaa kun joutuu olemaan yksin ja tulee ahdistunut olo. Ainoa hyvä asia on se että on vakituinen työpaikka mutta ei se iloa tuo elämään. Ei rahalla saa onnea ostettua. Vanhempien kasvatustapa on ollut vähän tyyliin että "kun täytät 18 käydään läpi 'aikuisten jutut' ja sitten saat pitää huolen itsestäsi".
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tuntuu, että syyllistät vanhempiasi joissakin asioissa ihan liikaa. Itse olen kohta 25-vuotias nainen, asun edelleen kotona (maalla on mukavaa), ja koska olen ainut lapsi, kyllä tekemisiini/menemisiini puututaan vielä edelleenkin joskus ja kommentoidaan. Silti on poikaystäviä ollut, ja jos ei ole, en siitä syytä vanhempiani, vaan itseäni kun olen ollut niin saamaton, etten viitsi edes kunnolla yrittää.
Mulla oli pienenä enemmän kavereina poikia kuin tyttöjä, ja tuo mitä niihin synttärikutsuihin tulee, se joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään.
Kyllä syytä taitaa olla sinussa itsessäsi enemmänkin. Että heti kun sinulle sanotaan EI, tottelet. Olet aikuinen mies, joten koita hyvänen aika ottaa itteäsi niskasta kiinni. Tuo armeijaan menemisenkin lykkääminen on todella naurettavaa.
Oikeasti, kirjoituksestasi voi vetää sellaisen johtopäätöksen, että olet tossun alla, nöyristelet ja kumartelet kaikkea mitä vanhempasi sanovat. Ja tuntuu myös siltä, että loppujen lopuksi et edes halua seurustella saati mitään muutakaan sosiaalista elämää harjoittaa.
Kannattaisi varmaan katsoa peiliin, niin voi löytyä syy miksi ei naisia ole. Kaikki on kiinni asenteesta, ja se asenne paistaa myös ulkoiseen olemukseesi.
Olen aina ollut erakkoluonne, tykkään olla yksin, nuorempana olin ujo, minua kiusattiin koulussa, välillä riitelen vanhempien kanssa ja hermostun isäni kyttäilyyn, mutta silti en sano, että minut häpäistiin pienenä.
Olet ensimmäinen lapsi, joten ehkä kuri kohdallasi oli kovempaa kuin siskosi kohdalla.
Lopeta tuo ruikuttaminen ja lähde vaikka katselemaan viikonloppuna yöelämää. Ei se nainen sinua kotoa tule mukaansa repimään.
Jaahas, vai että vielä 25-vuotiaana olt vanhempien riesana? Ei ole ihan tavallista, että aikuinen ihminen asuu vanhempien luona kuuntelemassa pompottelua. Jestas sentään hyvä ihminen, hanki nyt itsellesi asunto! ei niitä miehiäkään kiinnosta tulla kylään jos vanhemmat asuu saman katon alla!
Kyllä minä voisin mennä kylään jollekin tytölle, joka asuu vielä himassa. Olisi itse asiassa ihan piristävä yllätys näiden kaikenmaailman biseksuaalikommuuneissa tai entisen poikaystävän luona asuvien sekoakkojen keskellä, jotka maksavat vuokransakin seksillä.
Kyllä 25-vuotiaana olisi jo aikoja sitten pitänyt opetella itsenäistymään. Ei kukaan tervejärkinen aikuinen lusmuile vahempien helmoissa. Taidat itsekin olla tuollainen luuseri joka ei kykene lähtemään mamman herkullisten ruokien ääreltä? Aikuisen KUULUU hoitaa oma elämänsä eikä asua vanhempiensa luona.
Kuuleppa herra täydellinen. Olen asunut omassa asunnossa. Sattumoisin olen nyt työttömänä ja työharjoittelussa täällä kotipaikkakunnalla, joten miksi maksaisin vuokraa kun voin asua kotona ilmaiseksi? Maalla ei kotona asumisessa ole mitään kummallista, kerran tilaa on!
Eikä ole miehiä puuttunut sen takia että kotona asuu, 25-vuotias ei ole vielä mikään ikäloppu joka ei voisi kotona asua.
Suosittelen sullekin asenteen muutosta. Kerran et minuakaan henkilökohtaisesti tunne, pitäisin turpani kiinni.
Pakko on jossain asua. Asuntoa saa jonottaa yli vuoden, ja kaupunkiin en muuta koska ei töitäkään sieltä ole saanut tähän päivään mennessä ja hakemuksia lähetellyt olen ties kuinka monta.
Tulkaa tänne maalle katsomaan, kuinka moni yli 2-kymppinen todellakin asuu samalla maatilalla vanhempiensa kanssa. Täällä se ei ole mikään häpeän asia, ilmankos kaupunkilaiset ovatkin niin itsekeskeisiä ja sisäänpäinkääntyneitä, kun arvostellaan vain muita, eikä ymmärretä, että aina ei voi asua yksin vaikka haluaisikin.
Raha kun ei täällä kasva ainakaan puussa. Ei ole siitä kiinni etteikö kiinnostaisi yksin asua
Luulin, ettet ole kertaakaan eläessäsi uskaltautunut ottaa vastuuta itsestäsi. Eri asia jos asuntoja ja töitä ei ole tarjolla.
Ei ihme että maalaiset ovat niin nyhjyköitä kun eivät itsenäistykään silloin kun kuuluu.
On ihan totta että maalla asutaan eri tavalla kuin kaupungissa. Kaupungit ovat yleensä muutenkin niin ahtaita että halutaan mielummin oma asunto kuin olla ikuisesti vanhempien luona. Maaseudulla on enemmän tilaa asua ja talotkin ovat isompia.
Paitsi että olen kaupungista kotoisin enkä alkuperäinen maalainen.
joo joku taas innostui. Heti kun pieninkin syy tai elämänero löytyy, niin johan aletaan pistää paskaa niskaan ja vihjailemaan kaikkea inhottavaa. Kivoja olette tosiaan. Oikeita palstan piristyksiä ja ilopilleireitä. Voisitko joskus päättää että edes yhtenä päivänä eläisi niin, että voisi oikeasti olla vähänkään suvaitsevaisempi, eikä niin pipo kireällä jonkun toisen elämästä. Mitäs jos oikeasti lopettaisit toisten haukkumisen?
minäkin asun kotona, olen työtönmies24 maalaismies, joka ei taatusti työttömänä lähe kaupunkiin toisien palkkoja kuluttamaan.. seon vissi, nyt opiskelemaan niin saan sitte muuttaa pois ja ehkäpä joku mut palkkaa niin voin jäädä sille tielle.. ps. kuten varmaan kaikki tietää eipä niitä naisia oikeenpaljon ole:)
Nyt kun elät kuitenkin omillaan, opit tekemään päätöksiä. Luultavasti teet niitä töissäkin. Ihan hyvä harkita suuret jutut tarkkaan ja kun tulee positiivista palautetta ja hyviä tuloksia, niin kyllä se itsevarmuus siitä kasvaa ja kehittyy.
Ja yksi mahdollisesti auttava juttu voisi olla, että ottaisit itsellesi jonkun projektin. Ei tarvi olla kovin isokaan, mutta jonka hoitaisit itse alusta loppuun. Ehkä voisit osoittaa vanhemmillesi (ja itsellesi) aikuistuneesi esimerkiksi järjestämällä heille syntymäpäivä- tai hääpäiväjuhlat. Tai ihan jotain, mikä vain elämääsi sopii.
On varmasti helppoa vierittää syy vanhempien niskoille, mutta kun olet ongelman tiedostanut, niin on sinusta itsestäsi kiinni, kuinka "tervehdyt".
Toivotan onnea matkaan ja tarkoitus ei ollut sitten ivata tai kirjoittaa vähättelevään sävyyn. Jotain kannustavaa yritin..
Ihan totta. Pitää kyllä yrittää ottaa itseään niskasta kiinni vaikka se tuntuukin vaikealta. Kaikki tekevät virheitä joskus tahtomattaankin joten pitää yrittää antaa asian olla kun ei sitä enää voi muuttaa.
Samantyyppisiä kokemuksia on minulla. Vastakkaisen sukupuolen kanssa en saanut olla missään tekemisissä lapsena ja nuorena. 18-vuotiaasta tämä sääntö muuttui ja nyt kysellään, miksi ei ole perhettä, lapsia jne.
Itsetuntoni murennettiin, jotta tottelisin ja "välttäisin vaarat". Olin kiltti ja opiskelin jopa hampaat irvessä tutkinnon, jota en missään nimessä olisi ilman painostusta ikuna suorittanut. Vuosia meni hukkaan, ja nyt opiskelen omaa alaani. Mutta olematon itsetunto aiheuttaa tuollaista päättämättömyyttä... Eivät vanhemmat tiedä, mitä kasvatuksellaan saavat aikaan. Itse en ikinä olisi uskaltanut kyseenalaistaa omia vanhempiani (muuten kuin hiljaa mielessäni), johtuen isän aggressiivisuudesta ja siitä, että todella luulin olevani tyhmä ja aina liian-jotakin. Onko sitten muka hyvä, kun lapsi on niin kiltti, että unohtaa oman tahtonsa...? Toisia tottelemaan oppinut on altis kaikenlaiselle hyväksikäytölle. Huono itsetunto vaikuttaa aivan joka elämän alueeseen, sen olen joutunut toteamaan.
Samantapaiset asiat taitavat olla aika yleisiä. Joku psykologin tapainen on sanonut, että ihmisen nuoruusaika menee lapsuuden traumojen parantamiseen ja vanhempien tekemien virheiden korjaamiseen.
Minusta on hyvä, että jokainen tunnistaa ne menneisyydessä tapahtuneet ikävät asiat, jotka vaikuttavat siihen millainen olet tänään. Nykyhetkeä ei voi ymmärtää jos ei tunne menneisyyttä. Pätee myös ihmisiin.
Mutta ratkaisevaahan on se, mitä tiedolla tekee. Helppoahan olisi antaa asian olla ja kärsiä loppuikänsä. Vaikeampaa mutta paljon parempaa on ruveta korjaamaan syntyneitä vaurioita. Siihen tarvitsee aikaa ja jotain ulkopuolista apua. Mielestäni ei kannata aristella terapiaakaan, jos tuntuu ettei omin keinoin selviä.
Minulla on samantapainen kokemus ketjun aloittajan kanssa. Muistan kuinka pienenä tyttönä kuuntelin isän, ukin ja kummisetien juttua siitä, kuinka sitten "kolleja" ajetaan aseiden kanssa pois tytön kimpusta. Jollain henkisellä tasolla se onkin ehkä tapahtunut... Ilmaisen siis myötätuntoni vastaavien kokemusten johdosta. Mutta asioilla on taipumus järjestyä parhain päin, luottakaamme siihen =)
miksi sinun pitäisikää löytää joku.. onko niin huonoa olla yksin vai etkö viihdy? Painostaako joku sinua seurustelemaan tai kyselläänkö sitä paljon? Yhteiskunnassahan vallitsee ns. paine seurustella ja pariutua. Voisitko vapautua siitä niin paine hellittäisi ja sitten joku voisi sattuakin kohdalle. Nyt paine tuohon pariutumiseen on ehkä liikaa.
Itse nautin siitä ettei tarvitse katsella kenenkään pärstää päivittäin ja vain silloin tällöin tulee mieleen että kenties sitä ehkä voisi seurustellakin.. silti mikään pakko ei ole ja minun tapauksessani tuskin käykään.
Olen liian moniongelmainen, omine omituisuuksineen ettei minuun tuskin kukaan tutustukaan mutta eipä tuo haittaa.. tai oikeastaan se haittaa sikäli että koen joskus syyllisyyttä siitä ja minua harmittaa. Muuttua en pysty vaikka haluaisinkin.
Sekin tietysti vaikuttaa että jos et ole varma seksuaalisuudestasi ja pelkäät kokeilla itse mikä se on. Jos vaikka alitajuisesti tiedät olevasi homo mutta et uskalla kokeilla oletko voi sekin toisaalta estää sinua tutustumasta naisiin koska et haluakaan tutustua.
Itsekin olen ollut epävarma seksuaalisuudestani mutta pikkuhiljaa se on valkenemassa kun olen uskaltanut voittaa homouden pelon ja uskaltanut myöskin antaa vain seksuaalisuuteni olla juuri se mitä se onkaan ja mitä tuleekaan esiin. Jos haluan naista tai miestä on se aivan sama loppupelissä kunhan teen niinkuin itsestä hyvältä tuntuu.
Minua myös kiusattiin nuorempana homoksi koulussa koska minulla oli paniikkihäiriö joka juuri johtui kiusaamisesta ja karmeasta pelostani homouteen. Yheiskunnassa on ja oli vielä tuolloinkin suuri vaino homoja kohtaan ja minun psyykeni ei vain kestänyt moista painetta.
Nyttemmin olen hieman enemmän sinut itseni kanssa vaikka vieläkin tulee hetkiä jolloin on vaikeaa. Olen ajatellut että pelkoni homoudesta aiheuttaa minulle paniikkihäiriön jos sen vaikka joku huomaa että reagoin noin niin joku luulee että olen homo. Vaikka homoushan on sitä että tekee mieli suudella miestä ja seksuaalisesti hyväillä jne jne ei siis sitä että panikoin tai pelkään jonkun luulevan minun olevan homo. Todennäköisesti en siis ole homo vaikka niin voikin helposti kuvitella mutta oikeastaan en ainakaan vielä tähän päivään mennessä ole katsellu miehiä sillä silmällä vaikka onhan toki hyvän näköisikin miehiä mutta on eriasia että ne kiihottavat. Ennen en voinut katsella homopornoa koska pelkäsin että kiihottuisin. Nyt voin koska jos kiihotun hyvä homma pääsempähän runkkaamaan oon sitten homo. Jos en niin sitten täytyy hakea mimmipornoa kuten tähänkin asti.
Nyt jos luit tämän huomaat ettet ole yksin.. minullakin on vaikeuteni ja yritän raivata itseäni näissä soissa eteenpäin. Tee sinäkin niin ja nauti elämästä tehden kaiken sen "lähes" mitä mieleen juolahtaa tietenkin tietyissä puitteissa niin elämä on paljon mukavempaa.
En pysty helpostikaan muistelemaan kovin kaukaisia sattumia.On helpompi minulle ,ja miellyttävämpää, muistella lähiaikoina tapahtuneita asioita.Yhdessä tilanteessa huomasin että jossain lähellä on poika.Ja minä, minä olen TYTTÖ.Jäin miettimään, miten iso tyttö ja iso poika voisivat kutsua toisiaan kahdenkeskeisiin pikku pitoihin.Tytöllä olisi vain..Pari arkaa kohtaa sydämessä joista voisi sanallisesti avautua.Poika taas voisi olla rauhoittava elementti yön pahuudessa, punaiseen aamutakkiin kääriytyneenä ja unenpöpperöisenä kuiskaamassa viisaita ja huvittuneita vastauksia..
Itselläni on samaa ongelmaa.
Pienenä minulla oli kanssa aika komentelevat vanhemmat, ja täällä päin ei asunut ketään itseni ikäisiä kavereita. Koulussa en oikein päässyt porukoihin mukaan kun olen vähän ujo, ja nyt ei ole kavereita, työpaikkaa, eikä tyttöystävää,asun kotona ja kaikki mulkerot pääsevät helposti hyppimään silmille.
Jotenkin kohdallani on alkanut kierre, josta irti pääseminen tuntuu mahdottomalta, ei tiedä mitä tekisi.
Kotona asumisen ihmiset tahtovat kyllä ymmärtää kun vain selittää, ainakin siltä näyttää.
Ajatuksia..
Tyttöystävän saaminen on kanssa tavoitteena, ja koetan päästä naisten kanssa tekemisiin baareissa ym. tavalla tai toisella jotta saisi kokemusta edes vähän, ja tuo kai jotain iloa elämään.
Muutenkin kunnon nainen tukisi elämää jotenkin,tuntisi itsensä mieheksi paremmin.. ja oman asunnon hankkimisessa olisi jotain järkeä silloin.
Itseäni ainakin nakertaa tälläinen yksinäisyys, kun huomaa juttelevansa itsekseen enempi kuin muiden.
Koulussa olen minäkin, ja luen ehkä paremmin
itselleni sopivaa alaa.
Jokin harrastus voisi kanssa auttaa, mutta kun ei keksi mitään järkevää.
Itse asun vähän isomman kaupungin lähellä, jossa on naisia jonkin verran, minulle ehkä vähän liian monimutkaisia otuksia, mutta niitä tuntuu olevan moneen junaan. Maaseudulla laatu tuntuu olevan ihan erilaista, eikä välttämättä huonompaa.
Naisista voisi kirjoittaa,..kaikki jutut ovat kuitenki päättyneet, ja mennyttä ovat.
Tuntuu vain ettei mikään tahdo auttaa, elämä johtaa shellin baarin kautta hautaan..
Kellään ei taida olla mitään lääkettä, paitsi naisilla.