Aloitin eilen keskiviikkona klo 23 syömättömyyden 48 tunniksi. Perjantaina klo 22.48 nousen autooni ja ajan Heseen kasarmintorille (auki 24h).Painoni oli tänään torstaina aamulla 106,9kg, eilistä iltapainoa en tiedä. Söin eilen illalla muutamia jäätelöpuikkoja. Tavoitteena painaa perjantaina hieman ennen ovesta uloslähtöä 105,0kg tai sen alle, mieluiten 104,5 kg.
Jään seuraamaan painoni putoamista. Seuraava punnitus klo 20. 106,0kg tai alle olisi kiva paino mulle siihen saumaan.
Jään seuraamaan painoni putoamista. Seuraava punnitus klo 20. 106,0kg tai alle olisi kiva paino mulle siihen saumaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Muistas nyt siis edes juoda tosi paljon ettei lähde taju;)
Joo tosi huono jekku, ei mee kukaan tohon. Tai jos oikeesti olet noin tyhmä, kannattaisi pitää se omana ajatuksena..
Itsekin vähän kummaksun tapaasi laihduttaa, mutta loppupeleissä kyse on aina omasta päätöksestä eli täytyy tehdä niin kuin parhaaksi näkee.
Vertailun vuoksi kiinnostaisi kuitenkin tietää, paljonko lähtöpainosi oli, ja kuinka pitkään olet laihduttanut?
Itse olen jossain määrin vertailukelpoinen, mies / 24v, lähtöpaino 120 kg reilu kolme kuukautta sitten, tammikuusta eteenpäin olen pitänyt kirjaa ja keskimäärin on lähtenyt se 1-1,5 kg/viikko. Nälkä on ollut välillä, mutta suurimman osan ajasta ei pahasti; ruokavaliona vähemmän hiilihydraatteja (pasta, perunat, vaalea leipä ym. pois) muttei kuitenkaan mikään Atkins, kaloreja n. 1200-1500 per päivä riippuen fiiliksestä ja harrastetun liikunnan määrästä (jota ei ole ollut ihan älyttömästi).
Mua huvittaa isosti nuo sun jutut, ja samalla pelkään että olet tosissas.
Aloita mieluummin oikeaoppinen paasto. Tietoa saa netistä. Kannattaa kokeilla ensin 4 päivän paastoa.
Uuh, mikä ihana mies! Oon ihan fiiliksis noist sun laihdutusvinkeist. Tulisit tänne Krunikkaan mun personal traineriks, ku mun pitäs kans vähän laihtuu (oon 171/77). Ai nii, mut sulhan oli jo se yks muija jonos. Mut jos et scoretakaan siel, niin mua kyl vois kiinnostaa tää sun suosittelema laihdutusmetodi, kun se sopii tällaselle laiskalle ihmiselle, joka ei jaksa nousta sängystä ylös...
Löysikö vakka kantensa?!
Voisit sä kertoa sen sun iltapanon,painon,anteeksi!Minä en tiedä kuinka pitkä sä olet,paljon sun tarvitsee laihduttaa ilman sitä 96 kg naintirajaa,vai oletko sitten ns. normaalipainoinen vai jääkö sinulle seuraavaan reikään enää laihdutettavaa ? Sun tyylisi on hyvä,ihmisen täytyy olla ehdoton...tai vitunko väliä sillä on kun itselleenhän sitä työtä tekee.Toisaalta täällä me saamme toisistamme voimaa kun kaikilla on paino-ongelmia.Mä en ymmärrä vaan itseäni olenko vai enkö,lihava kun mä mahdun 42 housuihin ja no,rinnat vaatii tilaa ja vatsassa on löysää nahkaa mutta mä oon 169 pitkä ja painan n.80-82,ainakin oman mittarin mukaan enkä viitti mennä naapuriin sen takia..Voisitteko muuten muutkin pyöreät tms. kertoaeikö kevät juuri saa aikaan tuota mahdotontakin laihdutusta vain sen takia että pääsisi toiseen ihmiseen kiinni,että joku näyttäisi kiinnostuvan ja kiinnostuisi ja tilanteen ollessa suotuisa,ottaisi minut,rakastelisi minut välittämättä löysästä vatsanahasta...kun hän vain joutuisi minun imuuni,tuntuuko susta siltä lihavamies 25,koska sä kiihotat minua j nyt.