Jumpin' At Shadows (Duster Bennett), Stop Messin' Around (Peter Green),
Need Your Love So Bad (Little Willie John).
Kannattaa kuunnella näitäkin alkuperäisinä, kaikki kunnia ”Käry Moorelle” blueskitaroinnin sanansaattajana, mutta Greenillä oli enemmän tunnetta pelissä ja siinä samassa Les Paulissa oli enemmän nyansseja.
Sekoilu, sekoaminen on suurta tuhlausta niin taiteessa kun urheilussa, Greenillä säilyi toki henki, mutta mitä mies olisikaan tehnyt jos pää olisi kestänyt. Kuinka monta taiteilijaa ja kuinka monta elämää tuhlattiin 60..70-luvulla tyhmien ja ahneiden managerien ansiosta (Jimi Hendrix). Blues ei ole muotia, mutta ihmiset jotka ovat löytäneet sinisen sävelen eivät siitä koskaan luovu, blues on elämäntapa.
Bluesista ja blueskitaroinnista kiinnostuneet käykää täällä, sieltä löytyy tarinaa ja tietoa brittibuesin juurilta.
http://www.fmlegacy.com/Bios/biopeter.html
http://petergreen.oyla.de/cgi-bin/hpm_homepage.cgi
http://fleetwoodmac.net/penguin/index.phtml
http://www.johnmayall.com/photos.html
http://www.xs4all.nl/~slowhand/
http://www.clapton-online.com/ecindexus.html
Need Your Love So Bad (Little Willie John).
Kannattaa kuunnella näitäkin alkuperäisinä, kaikki kunnia ”Käry Moorelle” blueskitaroinnin sanansaattajana, mutta Greenillä oli enemmän tunnetta pelissä ja siinä samassa Les Paulissa oli enemmän nyansseja.
Sekoilu, sekoaminen on suurta tuhlausta niin taiteessa kun urheilussa, Greenillä säilyi toki henki, mutta mitä mies olisikaan tehnyt jos pää olisi kestänyt. Kuinka monta taiteilijaa ja kuinka monta elämää tuhlattiin 60..70-luvulla tyhmien ja ahneiden managerien ansiosta (Jimi Hendrix). Blues ei ole muotia, mutta ihmiset jotka ovat löytäneet sinisen sävelen eivät siitä koskaan luovu, blues on elämäntapa.
Bluesista ja blueskitaroinnista kiinnostuneet käykää täällä, sieltä löytyy tarinaa ja tietoa brittibuesin juurilta.
http://www.fmlegacy.com/Bios/biopeter.html
http://petergreen.oyla.de/cgi-bin/hpm_homepage.cgi
http://fleetwoodmac.net/penguin/index.phtml
http://www.johnmayall.com/photos.html
http://www.xs4all.nl/~slowhand/
http://www.clapton-online.com/ecindexus.html
Vastaukset 6
Vanhimmat
Yrjö ei ole ilmeisti seurannut kovin tarkaan tätä jazz/blues/etno osastoa. Peter Green & Fleetwood Mac on täällä ikoni, ulkopuolella arvostelun. Eikä aiheetta ! Kaikki kunnia nuoren polven hemmoille, mutta mestari on MERSTARI !
Juu aika ajoin piipahdin täällä ja näin nämä Peter Green & Fleetwood Mac keskustelut. Olen Greenin ikätoveri ja wanha fäni, sain blues-herätyksen armeija aikaan 1966/67 kun eräs kaveri toi Riihimäelle nauhakopion Bluesbreakers With Eric Clapton levystä. Hard Road kolahti armeijan jälkeen kybällä ja tajusin, että on muitakin blueskitaristeja kun Clapton. Seuraavaksi tutustuin Paul Butterfieldin bluesbändiin ja loppu onkin jo historiaa.
Olen puuhastellut kitaroiden ja vahvistimien kanssa jo yli 40-vuotta myös elektronikasta olen ottanut leipäni jo sen 30-vuotta. Osa työstäni liittyy äänentoistoon ja yleensä audioon, joten musiikki on ollut aina osa työtäni. Olin muuten Helsingissä kultturitalolla katsomassa Fleetwood Maciä. On hupaisaa, että muistan kitarat, vahvistimet ja yleensä soundin sekä jätkien ulkoisen habituksen. Senkin muistan, että John McViellä oli iso Orangen bassonuppi(4X6550) ja kaksi 2X!5" kaappia alla ,sekä kaapin päällä oli puolimäyrällistä Koffin kaljaa, jota basisti imaisi pullon tämän tästä. Itse konserttiin menosta enkä kotimatkasta en muista mitään ..kai tämä on muusikkopiireissä varsin yleistä...
Nuorukainenhan se on Greenekin ku verrataan TOSI UKKOIHIN: T-Bone Walker, Elmore James, Muddy, Hooker ja mitä niitä onkaan ennen 60-lukua levyttäneitä. Mun mielestä muutenki paras musa on tehty nimenomaan ennen 60-lukua. Brittiblues ja -rokki on paskaa.
ja turhanpäivänen tiluttelija on Moorekin...
Silloin tällöin täälläkin palataan perimmäisen tunteen äärelle. Mestarin tuntee myös siitä mitä hän jättää soittamatta, eikä vain siitä mitä hän soittaa ja siitä, ettei joka biisiin tarvi tunkea kaikkea mitä osaa. Peter Green on oivallinen syvällä tunteella herkutteleva muusikko, joka parhaina vuosinaan (60 -luvun loppupuolella) loi musiikkia, joka tekee täysin tarpeettomaksi suurimman osan maailmassa levylle tallennettua äänimassaa.
Tosiaan surullista, että tuon ajan suosikkimömmö LSD räjäytti äijän pään. Saksalaisten syytä tämäkin jumalauta.
Complete Blue Horizon Sessions -boksilta löytyvä pitkä versio (ilman jälkeenpäin lisättyjä kammottavia jousitaustoja ja Christine Perfect uruissa, heh) Need You Love So Bad:ista on tämän hetken FM suosikkini samoin kun samalla boksilla olevat 8 ottoa A Fool No Moresta. Tämän vähemmällä ei kitaristi biisistä pääse.
Hienoa lukea tuollaisia omakohtaisia muisteloja/ mietteitä suurMestari P.Green & FM vaiheilta!Luulin olevani täysi-ikäisin porukasta, mutta löytyy näemmä kokenempiakin hemmoja !
Kuka perustaa suomenkieliset sivustot aiheesta?