Heippa kaikille !
Tässä kirjottelee nuori tyttö joka on loppu viikosta seurustellut ensimmäisen poikaystävänsä kanssa 1½ vuotta. Itse olen myös poikaystävän ensimmäinen. Sängyn puoleen myös (molemmilla).
Kerron aluksi hiukan meidän suhteesta ja poikaystävästä. Me nähdään vaan viikonloppusin koska kilometrejä on välissä n.15 kilsaa. Vanhemmat kuskaa (molemmat kohta täysikäsiä) tässä vaiheessa toivon että luette loppuun vaikka en kirjoitakkaan heti ongelmaani. Meillä on yhteisiä suunnitelmia, mä luotan 100% poikaan ja hän minuun (vaikka hänenä epäilisin) meillä menee hyvin. Kait. Mä pidän poikaa hyvänä ihmisenä, hän ei juo eikä polta eikä sitä kautta tuo mitään ongelma. Hän on kunnollinen. Sellainen minkä jokainen toivoo jonakin päivänä lapsensa isäksi. Meillä toimii kommunikaatio, me puhutaan toisillemme. Ja tänä vuonna on näitä riitoja alkanu tulla aika rutkasti, ja kaikki mun puolelta. Mä oon aina välillä ollu tosi epävarma tästä suhteesta. Mut en halua tästä eroonkaan, rakastan poikaa ja hän minua, meillä on suhteessa hellyyttä ja noin.. Menee hyvin..
Mutta..
Itse ytimeen..
Meidän harrastukset ja kiinnostuksen kohteet..
Poika pelaa todella paljon, ja täältä olen lukenut monta kertomusta siitä kuinka paljon se on tuottanu suhteessa ongelmia. Se vaivaa mua aina sillon tällön mutta sen todellisen ongelman nään vasta sitten kun asutaan yhdessä, jos asutaan. Siitä en nyt jaksa tehdä isoa ongelmaa.
Mutta niin nyt se asia..
Olen kasvanut perheessä jossa matkustellaan paljon, isoisäni myös matkustaa paljon, eli äitini on saanut sen häneltä. Isäni puolella myös matkustellaan aika paljon..
Tästä on nyt koitunut ongelma meidän parisuhteessa. Mä haluan olla koko ajan menossa, olin kuukausi parikin sitten etelässä, mihin poikaystävääni en saanut mukaan. Pikku reissuja viroon ja muille minimatkoille olen yrittänyt saada häntä mukaan. Mutta ei ole poika tullut.
Olemme kyllä kerran käyty yhdessä ulkomailla, etelässä.
Mä en kestä enään. Me ei mennä koskaan minnekkään, poika ei tykkää matkustelusta. Eilen viimeks riideltiin tästä aiheesta tai keskusteltiin. Tässäkin olin suunnitellut meille matkankin (suomeen) yhteisen reissun hiihtolomaa varten, mutta ei hän sinnekkään sitten lähde kun on muuta menoa (sellaista mitä pystyis perua tai vaihtaa aikaa)
Se mitä me yhdessä tehdään on: Maataan sohvalla, katotaan leffaa tai tvtä, ollaan tietokoneella tai käydään joskus kaupungilla tai leffassa. Mut ei siinäkään oo mitään erikoista. Muutenkin meidän kiinnostuksen kohteet ovat aivan erinlaisia. Minä voisin vaikka puhua enkeleistä kun taas poikaa kiinnostaa vain pelaaminen. Aina kun matkaa varaan, kysyn haluaako hän mukaan, hän vastaa että ei koulu pitää hoitaa, mutta miten sille koululle käy ? Läksyt jää tekemättä ja kokeisiin luetaan viimeisenä iltana ja pelataan illat pitkät.
Tässä alkuviikosta keksin aivan mahtavan idean, lähdettäisiin kattomaan mm-kisoja riikaan, olisi vain 3 päivän matka. Hän sanoi et voi tulla mutta eihän se nyt haluakkaan tulla.
Mikä siinä on kun yritän keksiä yhteistä ERIKOISTA tekemistä meille mutta mikään ei kelpaa ? Tästä ollaan puhuttu mutta ei mihinkään ratkaisuun olla tultu, paitsi siihen että minun täytyisi ymmärtää hänen näkökantansa ja ymmärtää. Mutta minkäs minä sille voin että haluan piristystä suhteeseen ja harrastaa jotain. Eikä ne aina edes suuntaudu ulkomaille. Lappiinkaan ei voi matkustaa. Raha ei ole ongelma.
Olen äitini kanssa puhunut tästä ja hän kertoi myös nuoruudessaan eronneensa poikaystävästään koska hän ei suostunut mihinkään lähtemään. Minusta olisi taivaallista ja ihanaa jos yhdessä voisi kierrellä maailmaa ja kokea yhdessä kaikkea uutta. Eronpoikasta oon miettiny ja siitäkin pojalle puhunut. Mutta vastaus on ollut ettei hän tiedä mitä tekisi enään sen jälkeen, enkä tiedä minäkään =(
Mikä ratkaisu tälläiseen ongelmaan ??
Itse haluan olla menossa ja joskus ottaa kuppiakin ja tavata ihmisiä mutta se on harvinaista tässä suhteessa. Osaan kyllä itse olla mustasukkainen hänelle mutta mutta..
Tässä kirjottelee nuori tyttö joka on loppu viikosta seurustellut ensimmäisen poikaystävänsä kanssa 1½ vuotta. Itse olen myös poikaystävän ensimmäinen. Sängyn puoleen myös (molemmilla).
Kerron aluksi hiukan meidän suhteesta ja poikaystävästä. Me nähdään vaan viikonloppusin koska kilometrejä on välissä n.15 kilsaa. Vanhemmat kuskaa (molemmat kohta täysikäsiä) tässä vaiheessa toivon että luette loppuun vaikka en kirjoitakkaan heti ongelmaani. Meillä on yhteisiä suunnitelmia, mä luotan 100% poikaan ja hän minuun (vaikka hänenä epäilisin) meillä menee hyvin. Kait. Mä pidän poikaa hyvänä ihmisenä, hän ei juo eikä polta eikä sitä kautta tuo mitään ongelma. Hän on kunnollinen. Sellainen minkä jokainen toivoo jonakin päivänä lapsensa isäksi. Meillä toimii kommunikaatio, me puhutaan toisillemme. Ja tänä vuonna on näitä riitoja alkanu tulla aika rutkasti, ja kaikki mun puolelta. Mä oon aina välillä ollu tosi epävarma tästä suhteesta. Mut en halua tästä eroonkaan, rakastan poikaa ja hän minua, meillä on suhteessa hellyyttä ja noin.. Menee hyvin..
Mutta..
Itse ytimeen..
Meidän harrastukset ja kiinnostuksen kohteet..
Poika pelaa todella paljon, ja täältä olen lukenut monta kertomusta siitä kuinka paljon se on tuottanu suhteessa ongelmia. Se vaivaa mua aina sillon tällön mutta sen todellisen ongelman nään vasta sitten kun asutaan yhdessä, jos asutaan. Siitä en nyt jaksa tehdä isoa ongelmaa.
Mutta niin nyt se asia..
Olen kasvanut perheessä jossa matkustellaan paljon, isoisäni myös matkustaa paljon, eli äitini on saanut sen häneltä. Isäni puolella myös matkustellaan aika paljon..
Tästä on nyt koitunut ongelma meidän parisuhteessa. Mä haluan olla koko ajan menossa, olin kuukausi parikin sitten etelässä, mihin poikaystävääni en saanut mukaan. Pikku reissuja viroon ja muille minimatkoille olen yrittänyt saada häntä mukaan. Mutta ei ole poika tullut.
Olemme kyllä kerran käyty yhdessä ulkomailla, etelässä.
Mä en kestä enään. Me ei mennä koskaan minnekkään, poika ei tykkää matkustelusta. Eilen viimeks riideltiin tästä aiheesta tai keskusteltiin. Tässäkin olin suunnitellut meille matkankin (suomeen) yhteisen reissun hiihtolomaa varten, mutta ei hän sinnekkään sitten lähde kun on muuta menoa (sellaista mitä pystyis perua tai vaihtaa aikaa)
Se mitä me yhdessä tehdään on: Maataan sohvalla, katotaan leffaa tai tvtä, ollaan tietokoneella tai käydään joskus kaupungilla tai leffassa. Mut ei siinäkään oo mitään erikoista. Muutenkin meidän kiinnostuksen kohteet ovat aivan erinlaisia. Minä voisin vaikka puhua enkeleistä kun taas poikaa kiinnostaa vain pelaaminen. Aina kun matkaa varaan, kysyn haluaako hän mukaan, hän vastaa että ei koulu pitää hoitaa, mutta miten sille koululle käy ? Läksyt jää tekemättä ja kokeisiin luetaan viimeisenä iltana ja pelataan illat pitkät.
Tässä alkuviikosta keksin aivan mahtavan idean, lähdettäisiin kattomaan mm-kisoja riikaan, olisi vain 3 päivän matka. Hän sanoi et voi tulla mutta eihän se nyt haluakkaan tulla.
Mikä siinä on kun yritän keksiä yhteistä ERIKOISTA tekemistä meille mutta mikään ei kelpaa ? Tästä ollaan puhuttu mutta ei mihinkään ratkaisuun olla tultu, paitsi siihen että minun täytyisi ymmärtää hänen näkökantansa ja ymmärtää. Mutta minkäs minä sille voin että haluan piristystä suhteeseen ja harrastaa jotain. Eikä ne aina edes suuntaudu ulkomaille. Lappiinkaan ei voi matkustaa. Raha ei ole ongelma.
Olen äitini kanssa puhunut tästä ja hän kertoi myös nuoruudessaan eronneensa poikaystävästään koska hän ei suostunut mihinkään lähtemään. Minusta olisi taivaallista ja ihanaa jos yhdessä voisi kierrellä maailmaa ja kokea yhdessä kaikkea uutta. Eronpoikasta oon miettiny ja siitäkin pojalle puhunut. Mutta vastaus on ollut ettei hän tiedä mitä tekisi enään sen jälkeen, enkä tiedä minäkään =(
Mikä ratkaisu tälläiseen ongelmaan ??
Itse haluan olla menossa ja joskus ottaa kuppiakin ja tavata ihmisiä mutta se on harvinaista tässä suhteessa. Osaan kyllä itse olla mustasukkainen hänelle mutta mutta..
Vastaukset 10
Vanhimmat
Huoh.. eiköhän tuo nyt ole aika selkeä kuvio että te ette vain ole sopivat henkilöt seurustelemaan keskenään. Tiedän ettet tätä halua kuulla, mutta ei nuo ongelmat mihinkään katoa sittenkään kun tai jos muutatte yhteen. Rakkaus ei ole ehdollistamista että meillä menis vielä paremmin jos.. jos sitä ja jos tätä. Ei se niin mene. Olette vielä nuoria ja eka suhde menossa. Miksi pitäisi ripustautua sen ekan kaulaan ja väkisin vääntää siitä jotain ikuista tarinaa. Voithan sä toki jatkaa väkisin seurustelua ja hakata päätäsi seinään pari vuotta, mutta usko mua te tulette eroamaan kuitenkin ja osasyynä ovat juuri nämä kuvailemasi ongelmat.
Toista ihmistä EI voi muuttaa. Joko sä hyväksyt poikaystäväsi sellaisena kuin hän on tai sitten eroatte. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Pitäisikö poikaytäväsi väkisin lähteä mukaan matkaan ihan vaan kun sä haluat. Olisiko sitten sulla siellä matkalla kivaa, kun toinen olisi naama nurinpäin ja laahustaisi perässäsi ympäri tuntematonta kaupunkia?? Vai pitäisikö poikaystäväsi teeskennellä sinun vuoksesi?? Pah, eiköhän hän kadottaisi nopeasti itsensä sellaisessa ja voisi pahoin. Sun on vain hyväksyttävä ettei hän ole menijä tyyppiä. Hän tykkää olla rauhallisesti ja pelailla pelejä.
Ja ajattele vähän itseäsikin. Haluatko lopun elämääsi elää näin? Sinä menet ja toinen haraa vastaan? Eikö olisi kiva olla samanlaisen ihmisen kanssa joka matkustelisi myös ja olisi yhtä menevää tyyppiä?? Eikö olisi kiva löytää tällainen henkilö vierelleen? Ei se ole poikaystäväsi vika ettei hän ole sellainen. Te vain olette erilaisia. Kyllä mä tiedän että on kova halua näyttää muille että mulla on poikaystävä ja haluat että suhde kestää ja siihen päälle kova halu päästä rakentamaan omaa pesää kullan kanssa. Mutta eiköhän sun kannattaisi etsiä se oikea ihminen vierellesi ensin.. älä hötkyile.
Olen ed vastaajan kanssa samaa mieltä siitä että toista ei voi muuttaa. Ja erilainen näkemys vapaa-ajan vietosta alkaa kyllä pidemmän päälle rassaamaan ja paljon. Puhun kokemuksesta, elin monta vuotta miehen kanssa joka halusi olla mahdollisimman paljon kotona ja nähdä mahdollisimman vähän ihmisiä. Ja minä juuri toisinpäin. Se oli kieltämättä raskasta.
Mutta se ei tietysti tarkoita sitä etteikö olisi mukavaa kun ollaan yhdessä. Ettei rakastaisi. Sen kuitenkin voisin sanoa että aina se mies jota rakastat on mielestäsi unelmaisä tuleville lapsille. Oli se mies menevä tai kotona viihtyvä tai ihan mitä tahansa. Joten älä ainakaan sen takia jatka jos muuten lähtisit, hyviä tulevia isiä löytyy kyllä.
Näitä juttuja on tietysti vaikea miettiä järjellä, jos rakkautta riittää tarpeeksi molemmilla niin joustokykyäkin löytyy sen verran että saatte asian ratkaistua. Mutta nyt ei vaikuttanut siltä että poikaystäväsi olisi valmis joustamaan. Ellei jatkossakaan niin eihän sinulla ole vaihtoehtoja. Ei se niin toimi että vain toinen joustaa.
Olette alaikäisiä ja sanot, että raha ei ole ongelma. Suunnittelet yhteen muuttoa ja mielestäsi teidän nuorina pitäisi paljon matkustella, mutta raha ei ole ongelma? Meinasit, että vanhempasi kustantavat sitten yhä matkustelusi kun et asu kotona? Jos teillä on meno tuollaista ei mieleesi ole tullut, että poikaystäväsi kotona meno ei ehkä ole sellaista? Tottahan hän ilkeää sinulle suoraan sanoa, että ei ole rahaa matkustella, kun alaikäisellä ei noita tulojakaan ole, kun teidän perheenne tavat ovat erilaiset? Tottahan sinä sellaista suvaitsisit kun olet jättämässä jo nytkin erilaisten tapojenne takia? Vai tarkoititko, että raha ei ole ongelma, sillä sinun vanhempasi kustantaisi molempien matkat? Hienoa, mutta jos miehelläsi on häpyä ei hän siihenkään alistu... Ehkä joillakin on tavoitteita elämässä; itse ansaita oma elantonsa; ensin perusturvallisuus ja sitten vasta turhuus. Sanoit että poikasi on hyvä tuleva isä, ehkä se juuri on merkki siitä, että hän ajattelee pidemmälle kun kädestä suuhun.
Tästä lähtien etsi itsellesi mielummin KUMPPANIA, älä hyvää isää tuleville lapsillesi. Tulevaisuus voi tuoda mukanaan mitä vain, ehkä teille ei koskaan lapsia tule ja olet sitten viettänyt nuoruutesi väärän ihmisen kanssa, kun olet hakenut vain isää.
kiitos teidän kommenteille, kyllä ne on ihan oikeita että tavallaan mä vaan yritän muuttaa toista ja kaveritki on ihmetelly et miks mä seurustelen semmosen kanssa joka on ihan erinlainen et miten meillä toimii. Mutta kuten joku jo kirjotti niin sillonku ollaan yhdessä on ihanaa ja kivaa tietysti kivempaaki vois olla jos olisi edes yks yhteinen harrastus josta puhua. Ja siis kyllä tää on hyvä kumppani nytki ja pidän sitä vaan plussana että hän on hellävarainen ja huolehtiva minuun suhteen mitä pidän sitten tärkeänä tulevaisuudessa jos saisimme lapsia. vaikka niin ei taida nyt käydä. pojalla myös huono itsekritiikki mikä omasta mielestään estää menoja, ja minä en näe siinä mitään huonoa mikä estäis. no olen kai hieman liian itsekäs. ja niin siis poika on sanonut ettei raha ole HÄNEN osaltaan ongelma, että voisi lähteä ja hänen vanhempansa pystyisivät maksaa matkan mutta se kiikastaa vaan siitä ettei hän halua. toisaalta omalta osaltani niin ei itselläkään oo koko ajan varaa matkustaa. ei tässä porvareita olla mutta ehkä jokunen kerta etelässä muutaman vuoden sisällä ja sitten noita "minireissuja" han tulee aina sillon tällön.
ei ole mielestäni ns. "minireissu" ihan vain sen vuoksi et samalla hinnalla pääsisi viikoksi etelään! Oletko tietoinen lippujen ja majoituksen hinnoista? Älyttömiä pyytävät...liput saattavat maksaa 300 eukkaa kipale, eli tuskin teillä (=teidän vanhemmilla) on varaa kustantaa tätä "minireissua".
Poikaystäväsi (ei todellakaan miehesi, hän on poika) saattaa olla hieman kypsempi kuin sinä ja tietää rahan arvon. Kaikkea olisi kiva tehdä mutta kun ei se raha oikein aina riitä. Meillä molemmat käyvät töissä (ei tienata suuria summia mutta ei olla alimmassa palkkaluokassa) mutta silti tuntuu ettei ole varaa edes päivä Tukholmassa risteilyyn. Vaikka itse matka ei olisi kallis kuluu siellä kuitenkin rahaa ruokaan ym.
Hommaa itsellesi rikas mies tai rikkaasta perheestä tuleva poika niin varmasti pääset reissuun vaikka kerran kuussa!
195 henki. sisältää matkat, majoituksen, liput.
Eihän tuo toimi alkuunkaan. Lopulta se ero tulee kuitenkin, sen verran erillaisilta kuulostatte. Varmasti on vaikea erota, muttei tuohon muukaan auta. Jos poika alkaa yhtäkkiä matkustelemaan ja koettaa muuttua toisenlaiseksi ei sekään ole oikein. Lopulta voi olla, ettei hän kuitenkaan siitä pidä. Sama koskee sinua, mutta tarvitseeko aina olla menemässä? Nuorena on hyvä tehdä asioita joita tahtoo, jottei tarvitse vanhempana ruveta elämään mennyttä nuoruuttaan.
Jos olet vielä alaikäinenkin niin suosittelisin sinua malttamaan mielesi. Kyllä varmasti ehdit matkustaa ja jos poikaystäväsi ei hyväksy sitä tai sä et hyväksy että poika ei halua tulla mukaan niin sitten teillä on eri kiinnostuksen kohteet ja joko hyväksytte ne tai ette.
Itse olen samassa jamassa atkustuksen kanssa: matkustelen mielelläni paljon mutta avomiehelläni taloudellinen tilanne ei ole yhtä hyvä kuin minulla ja hän kyllä ymmärtää että haluan matkustaa eikä riitoja ole. Kesällä lähden new yorkiin siskon kanssa ja sillä hyvä.
Ehkä sun ei kannattaisi ottaa tosissaan tuota sun nuoruudensuhdetta. Kyllä sulle niitä uusia miehiä elämässäsi tulee!! Se on varmaa. Mutta ymmärrän kyllä että se stressaa. Ota löysin rantein, älä jännitä, ota vastaan elämä!!!:)
Olet selvästikin yhdessä hyvin samanoloisen pojan kanssa kuin minä. Ikävä kyllä asiani eivät ole samalla tavalla, kun kilometrejä on välillä satoja ja suhde salataan vanhemmilta, eikä sen vuoksi voida nähdä - vielä. Molemmilla on myös eka suhde.
Oma valintani oli 100%:n tiedostettu; tiesin pelaamisesta, tiesin siitäkin, että hän on mieluiten kotona. Itse olin aikamoinen konsolirotta nuorempana, mutta vanhempani pistivät koneen jäihin opiskelun vuoksi, nyt olisin mieluusti itsekin pelaamassa, ei siksi etten tehnyt töitäni, vaan koska "se ei ole soveliasta ikäiselleni tytölle".
Poikakaverin pelaaminen ärsyttää siinä määrin, kun en itse voi pelata ja pelkään hänen tulevan liian riippuvaiseksi peleistä. Mutta tunnollinen on ja tekee läksynsä ja koelukemisensa ajoissa - minä tosin jään vähemmälle..
Itse en paljoa matkustele, ei sillä etten haluaisi, vaan en pidä matkustamisesta perheeni kanssa (se on äärimmäisen epämukavaa). Tosin mieluummin olisin viettämässä rauhallista koti-iltaa kullan kainalossa ja katsomassa jotain leffaa.
Se miksi kultasi ei halunut lähteä katsomaan MM-kisoja voi johtua siitä, ettei hän ole mikään tosi urheilufanaatikko, selvästikin hän haluaa olla kotona rauhassa, jotkut sitten eivät millään halua minnekään ulkomaille. Kumppanille kannattaa antaa omaa aikaa (kumpa vain minäkin tajuaisin sen) ja nämä pelaajat haluavat varsin paljon sitä. Toivottavasti poikaystäväsi pelaa kavereittensa kanssa, muutoin erakoitumisen uhka on suurempi.
Oletko itse kokeillut pelaamista? Suosittelisin, tällöin saisit oltua hänen kanssaan (jotkut pojat tuppaavat pelatessa puhumaan [yleensä kyllä peleistä, mutta myös muistakin asioista ja tällöin saattaa paljastua kaikenlaista]). Puhumista tosin ei kannata väkipakolla aloittaa, antaa pojan itse puhua ja jos ei ala puhua niin kommentoi jotain mitä ruudulla tapahtuu, kyllä se siitä aukeaa.
Mielestäni teidän molempien pitäis päästä jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen, niin siitä poikaystäväsi pelaamisesta, kuin myös tästä sun matkustelusta. Hiukan sinua vanhempana voin vain todeta, ettei miehen "pelihimo", kohdistui se sitten tietokoneeseen, pleikkariin tai esim. uhkapeleihin, pakosti helpolla hellitä ajankaan myötä, mutta vakavasti keskustelemalla voisitte kuitenkin päästä jonkinlaiseen kompromissiin siitä. Kuin myös tästä sinun matkusteluvietistä.
Ymmärrän, että kyseessä on sun mieltä painava asia, mutta älä luovuta liian helpolla! Tekstitäsi saa sen kuvan, että ko. poika on sulle todella tärkeä ja päin vastoin. Ei sellaista ihmistä ja parisuhdetta kannata ihan kepein perustein lähteä lopettamaan, vaikka nuoria vielä olettekin.
Onnea jatkoon!