Haluaisin kysyä mielipiteitänne tilanteestamme... Olen 24 v. nainen ja poikaystäväni on minua pari vuotta vanhempi. Käytän hänestä nyt sanaa poikaystävä, vaikkemme vielä edes virallisesti seurustele, sillä se on vain ajan kysymys. Olemme tienneet toisemme jo viitisen vuotta ja sähköä oli ilmassa ensi tapaamisesta lähtien. Exiä oli kuitenkin tiellä molemmilla pidemmän aikaa eikä meillä ollut oikein edes tilaisuutta tutustua paremmin toisiimme, vaikka selittämättömällä tavalla jäimmekin toistemme mieliin. Poikaystäväni eli silloin avoliitossa exänsä kanssa ja heillä meni huonosti. He olivat muuttaneet yhteen liian pian ja liian nuorina. Minä puolestani seurustelin, mutten erityisen onnellisesti, vaikka tykkäsinkin exästäni. Seurustelin vielä silloinkin, kun nykyinen poikaystäväni ilmoitti vihdoin lukuisten silmäpelien jälkeen olevansa tavattoman ihastunut minuun, ja hän puolestaan asui vielä exänsä kanssa tuossa vaiheessa. Sen jälkeen kun tajusimme molemmat tykkäävämme toisistamme tilanne vain vaikeutui entisestään. Molemmat olivat kiinnostuneita toisistaan ja silti molemmat seurustelivat enemmän tai vähemmän epätyydyttävissä suhteissa. Minulla meni melkein saman tien poikki ex-poikakaverini kanssa, sillä suhteemme oli liian kaverillinen. Sen jälkeen näimme nykyiseni kanssa satunnaisesti kahvilla tai juttelimme baarissa kun törmättiin. Jossain vaiheessa meni välitkin, kun hänen elämäntilanteensa oli niin hankala ja ex-tyttöystävä sai tietää meistä. Hän luultavasti välitti kuitenkin exästään ja rakasti tätä, vaikka olikin ihastunut minuun. Suutelimme kerran (taivaallisen unohtumatonta!) ja tanssimme hitaita vielä kun he asuivat saman katon alla. Loppujen lopuksi mies ei saanut erottua niin helposti exästään ja minua alkoi ärsyttää tilanteen monimutkaisuus. En halunnut olla ns. toinen nainen, vaan tein selväksi, että parempi, ettei olla missään yhteyksissä, koska hänen täytyi saada ensin vanhat kuviot selvitettyä. Muutin pois samalta paikkakunnalta ja näimme yhä harvemmin. Silti molemmilla jäi "kutkutus" ja tunne siitä, että haluaisi tutustua paremmin, koska joka kerralla kun olimme yhdessä, välillämme oli selittämätön yhteys ja tunsimme kuuluvamme yhteen. Kun he sitten viimein erosivat ja muuttivat eri kämppiin ja olivat saaneet asiat selvitettyä, mies otti minuun uudelleen yhteyttä. Näimme ja vietimme kaksi unohtumatonta päivää ja yhteisen yön yhdessä, kunnes minulle tuli lähdön aika. Olin lähdössä vähintään vuodeksi ulkomaille opiskeluvaihtoon, kenties kauemmaksikin aikaa. Harmitti niin paljon kun täytyi erota. Olin kuitenkin päättänyt, että kenenkään miehen takia en jätä unelmiani elämättä ja hän ymmärsi ja kannusti minua toteuttamaan unelmani, vaikka molemmat olivatkin aivan surun murtamia. Sovimme, että hän tulee mahdollisesti käymään vierailulla ja olemme yhteydessä. Siinä kuitenkin kävi niin, ettei hän pitänyt yhteyttä ja päätin unohtaa koko tyypin. Meni 9 kk ja hän otti minuun yhteyttä. Olin hieman kylmä ja vaadin selitystä oudolle käytökselle. Miesten logiikkaa ajatellen tuossa toimintatavassa kuitenkin näyttää olevan järkeä.. Helpompaa yrittää unohtaa ja olla pitämättä yhteyttä, jos ei voi kuitenkaan olla yhteydessä. Siinä mielessä hän teki meille molemmille palveluksen ja säästi minut valtavalta koti-ikävältä. Hän kuitenkin otti muutama viikko sitten yhteyttä mukavalla viestillä ja sanoi, ettei halua ja pysty unohtamaan minua. Selvitimme asioita ja siitä lähtien olemme viettäneet kaikki illat tutustuen toisiimme netin kautta. Hän on tulossa käymään luonani pariin kertaan vielä ennen kuin palaan Suomeen ja molemmista tuntuu aivan mielettömän hyvältä ja siltä, että se "puuttuva puolikas" on löytynyt. Mitä enemmän tutustumme toisiimme, sitä varmempia olemme asiasta. Parin viikon päästä oletettavasti siis seurustelemme virallisesti ja siitä kuluu vielä reilut 3 kk, kunnes voimme viettää kesän samalla paikkakunnalla. Syksyllä minua odottaa kuitenkin muutto toiselle paikkakunnalle opiskelujen vuoksi. Jotenkin tuntuu vain siltä, että "meissä" yhdistyy järki ja tunteet. Sovimme luonteiden puolesta yhteen ja kaikki tuntuu natsaavan niin hyvin, että molemmilta on lähteneet jalat alta ja olemme aivan toistemme lumoissa. Ensimmäistä kertaa elämässäni tiedän olevani oikeasti rakastunut. Hän on sanonut voivansa muuttaa minun perässä syksyllä ja olemme puhuneet avoliitosta. Koemme molemmat olevamme valmiita siihen, koska tässä jutussa tuntuu olevan järkeä enemmän kuin missään muussa aiemmin emmekä halua enää tämän kaukosuhteen jälkeen olla erossa toisistamme. Molemmat ovat jo nähneet elämää ja muita suhteita ja tuntuu siltä, että nyt on kolahtanut ja kovaa, ja olisi mahtavaa jakaa arki yhdessä. Onko mielestänne liian aikaista muuttaa yhteen noin 6 kk:n seurustelun jälkeen, kun lähtökohdat ovat nämä? Kaipaisin mielipiteitä :)
Liian pian samaan kämppään?
in love
143009
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
juttus kiinnostaa?
Tuommosta tyypillistä ruusutarha plaa plaata. Exiwn kanssa hommat tyritty ja sitten luullaan, että vika korjaantuu itsestään kuvittelemalla.
Pettää se suakin jossakin vaiheessa, kuten exäänsäkin, anna vain ajan kulua, niin saat herätä ruusutarhan piikeissä.
Niin itse tiedät ja se miltä sinusta tuntuu, anna palaa, jos sinusta se tuntuu oikealta ;) Tiedän yhden pariskunnan, joille oli tuossa vaiheessa jo vauva tulossa (parikymppisiä..), nyt ovat olleet yhdessä yli 10vuotta, naimisissa, omakotitalo ja yhteensä 4 lasta :))Ja hyvin pyyhkii, nuorimmainen ihan pieni vauva..
Ilman kappalejakoa ei kukaan jaksa lukea.
Turha varmaan tuossa tilanteessa on muiden mielipiteitä kysellä, vaan itse ainakin unelmakumppanin löytäessäni tekisin, niin kuin itse parhaaksi näen.
Loppujen lopuksi muiden mielipiteet ovat kuitenkin "vääriä" kuvaamasi tunteen vallitessa, itse kuitenkin parhaiten itsesi tunnet ja tiedät miten asian suhteen kannattaa edetä.
Onnea, vaikkei se enään tuossa vaiheessa siitä kiinni olekaan :)
Lähinnä haluaisinkin kuulla muiden vastaavassa tilanteessa olleiden ihmisten kokemuksia. Onko yhteenmuutolla kohtalokkaat seuraukset, jos se tapahtuu liian pian vai tapahtuisiko mahdollinen ero kuitenkin, mutta vain nopeammin? Tai vastaavasti, jos on oikea ihminen kyseessä, arki vain vahvistaa suhdetta? Tietysti teenkin, kuten sydän sanoo ja miltä parhaalta tuntuu, mutten haluaisi turhaan hätäillä ja katua jälkeenpäin.
"Onko yhteenmuutolla kohtalokkaat seuraukset, jos se tapahtuu liian pian vai tapahtuisiko mahdollinen ero kuitenkin, mutta vain nopeammin?"
Milläköhän sen saisi tälle eroavalle kansalle taottua päähän, että ennemmin tai myöhemmin ne epäilyksen tunteet ja suhteen tylsä arki tulevat vastaan.
Päätöksestä se on kiinni. Onnellinen parisuhde on pelkkää kuvitelmaa. Parisuhteessa voi olla onnellisia hetkiä, mutta siinä on paljon muutakin.
muutaman kokemuksen omaavana voin sanoa että kaikki seurustelu suhteet sujuvat paremmin kun on eri osoite.
Kun muutetaan yhteen suhde tulee varmemmalle pohjalle,ja totuus toisen minästä tulee vasta esiin.
Silloin ei tarvitse esittää jotta kiinnostus säilyisi.
Kun arki tule vastaan alkaa ongelmat,pikkumaiset riidat ym.
Mutta se on ainoa keino testata oletteko oikeasti sopiva pari.
Yhdessä asumiseen tarvitaan molemmilta joustavaa luonnetta.
Miehellesi tuo yhteenmuutto voi olla kovempi pala, koska hän muuttaa sinun vuoksesi. Jos hänellä ei uudella paikkakunnalla ole töitä/opiskelupaikkaa tai ennestään jotain sosiaalisia ympyröitä, se voi olla hänelle rankka pala, kun arki kolahtaa ja ei ole mitään muuta kiintopistettä siinä kaupungissa kuin sinä.
Muuten uskon, että voitte hyvin onnistua jakamaan arkenne niinkin pian. Kyse on enemmänkin tahdosta kuin rakkaudesta. Jossain kohtaa joka tapauksessa teille tulee ongelmia ja arki kolahtaa. Jos olette todella sitoutuneita ja päättäneet, että haluatte saada juttunne onnistumaan, oli kuinka vaikeaa tahansa, ei kai teidän yhteenmuutollanne mitään esteitä ole.
Kannattaisi kuitenkin ihan rauhallisesti viettää ne muutamat kuukaudet samalla paikkakunnalla ihan vaan seurustellen eri asunnoissa. Jos ette ole vielä viettäneet ennen kunnolla aikaa yhdessä, suhteessa, vaikka olette toisenne tunteneetkin, niin kannattaa tutustua ennen kuin jaatte saman kylppärin.
... Olisi varmaan ihan hyvä, jos olisi mahdollisuus olla samalla paikkakunnalla ja tutustua rauhassa asumalla eri osotteissa. Tilanne kuitenkin on edelleen se, ettei olla edes samassa maassa. Poikaystäväni on tulossa käymään luonani viikoksi piakkoin sekä uudelleen kuukaudeksi vielä ennen kun palaan Suomeen. Sitten olemme toivottavasti samalla paikkakunnalla (asuisin suurimmaksi osaksi hänen luonaan) kesän ja syksyllä sitten muuttaisimme yhteiseen asuntoon eri paikkakunnalle. Hän kokee olevansa valmis muutokseen, vaikka tietääkin, ettei se välttämättä helppoa ole, kun joutuu etsimään uuden työn ja uudet ystävät. Mutta uskon hänen selviävän ja meidän molempien positiivinen ajattelu varmaan edesauttaa asioiden kulkua :)
Varmasti hän selviää, jos molemmat ovat valmiita yrittämään, joustamaan ja tukemaan toisianne. Kulostaa ainakin siltä, että vakka on löytänyt kantensa. Oikein paljon onnea teille tulevaisuudessa!
jaksa edes lukea.
Voi kun osaisitte kappalejaon.
En viitsinyt lukea alkua pidemmälle. Kappalejako ja selkeä, ytimekäs teksti ovat kova juttu!
Itse tapasin nykyisen avomieheni, kun aloitin uudessa työpaikassa. Työn luonteen vuoksi vietimme parikin päivää yhdessä pienessä kopissa. Olimme tunteneet n. 1½ kuukautta kun aloimme seurustelemaan ja melkein heti muutimme yhteen, koska poikaystäväni asui silloin vielä kotonaan ja minulla oli oma asunto. Joten jos te olette kuitenkin tunteneet jo pidemmän aikaa, niin ei tuo minusta liian pian ole.
Onnea vaan teille!!
Tämä viesti tulee vähän myöhään, mutta kirjoitan silti kokemukseni.
Itse muutin nykyisen avomieheni kanssa yhteen, kun olimme tunteneet ja olleet yhdessä vähän yli puoli vuotta. Alle puolentoista vuoden seurustelun jälkeen otimme lainaa ja ostimme yhteisen asunnon. Siitä on nyt vuosi.
Koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta miten voi saavuttaa mitään jos ei uskalla "ottaa riskiä".
Aiempi avoliittoni oli ihan kamala, ja luulin että se tulee olemaan sellaista muidenkin kanssa. Onneksi uskalsin muuttaa nykyiseni kanssa yhteen. Avoliiton ja avioliiton onnistuminen on melko pitkälle osapuolista kiinni. Jos haluatte olla yhdessä, tehkää töitä suhteenne eteen. Asuminen yhdessä ei ole ongelma. Vaikka arki tulee eteen mahdollisesti äkkiä, voi sekin olla ihanaa (ja ei niin ihanaa ;) )
Mekään emme ole vielä mikään "vanha" pari, mutta olen valmis tekemään töitä onnistumisemme eteen. Varmasti tulee vaikeampiakin aikoja, mutta emmeköhän me selviä =)