Ongelmani on rakaudettomuus, siis vaimollani ei ole lämpimiä/intohimoisia tunteita minuun. Tämä tuli tietyllä tavalla minulle kuin salama kirkkaalta taivaalta; hän vain sanoi että ei ole koskaan rakastanut minua intohimoisesti, halusi vain perheen ja olin "sopiva" isäksi.
Nyt kun vaatimukseni ovat kasvaneet ei hänelle enää riitä vaimona ja äitinä oleminen. Hän haluaa keskustelua, joka kanssani on kuulemma ikävystyttävää. Vaimoni ei halua käydä missään kanssani, harrastaa yhdessä koska ärsytän häntä jo olemuksellani. Olen aina tehnyt ja teen edelleenkin paljon kotitöitä, rakastan lapsiani tosi paljon ja toivoisin jo heidänkin vuokseen että suhteemme lämpenisi. Voi kun olisi olemassa lemmenjuomaa jota juottaisin vaimolleni! Sitä odotellessani odotan teiltä, minua viisaammilta, hyviä neuvoja, miten rakkauden saisi syttyään uudelleen. Kukat ja korut eivät kiinnosta vaimoani sen hän on sanonut jo vuosia sitten.
-Mitä ajatelette vaimoni lauseesta "keskitytään arjen pyörittämiseen ja unohdetaan tunteiden vaatimukset". Minulle tulee sellainen tunne että olen se raha-automaatti ja kotiapulainen, jotta vaimoni voi keskittyä opiskeluun, minun hoitaessa muut asiat, näin kärjistetysti sanottuna.
Ilmeisesti elämme "kulississa" niin kauan että lapsemme kasvavat isommiksi ja sitten seuraa ero. Toivon löytäväni naisen, joka haluaisi mieheltä tunteita, tasavertaisuutta, Rakautta, hellyyttä ja osaisi myös itse niitä antaa takaisin. Eniten toivon sitä että tämä nainen olisi nykyinen vaimoni.
Nyt kun vaatimukseni ovat kasvaneet ei hänelle enää riitä vaimona ja äitinä oleminen. Hän haluaa keskustelua, joka kanssani on kuulemma ikävystyttävää. Vaimoni ei halua käydä missään kanssani, harrastaa yhdessä koska ärsytän häntä jo olemuksellani. Olen aina tehnyt ja teen edelleenkin paljon kotitöitä, rakastan lapsiani tosi paljon ja toivoisin jo heidänkin vuokseen että suhteemme lämpenisi. Voi kun olisi olemassa lemmenjuomaa jota juottaisin vaimolleni! Sitä odotellessani odotan teiltä, minua viisaammilta, hyviä neuvoja, miten rakkauden saisi syttyään uudelleen. Kukat ja korut eivät kiinnosta vaimoani sen hän on sanonut jo vuosia sitten.
-Mitä ajatelette vaimoni lauseesta "keskitytään arjen pyörittämiseen ja unohdetaan tunteiden vaatimukset". Minulle tulee sellainen tunne että olen se raha-automaatti ja kotiapulainen, jotta vaimoni voi keskittyä opiskeluun, minun hoitaessa muut asiat, näin kärjistetysti sanottuna.
Ilmeisesti elämme "kulississa" niin kauan että lapsemme kasvavat isommiksi ja sitten seuraa ero. Toivon löytäväni naisen, joka haluaisi mieheltä tunteita, tasavertaisuutta, Rakautta, hellyyttä ja osaisi myös itse niitä antaa takaisin. Eniten toivon sitä että tämä nainen olisi nykyinen vaimoni.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Jätä se conjo ja lujaa. Se vedätttää sua. Ansaitset aivan varmasti paremman muijan.
Jollain tapaa menit tuolla kirjoituksellasi kovan kuoreni läpi...
En osaa vastata kysymykseesi, enkä usko että kukaan muukaan osaa.
Kirjoituksesi pysähdytti minut ja jäin miettimään että toivottavasti minä en onnistu ikinä satuttamaan miestäni tuollatavoin. Vaikka meillä on hirvittävän paljon ongelmia parisuhteessamme, eikä ole ollenkaan varmaa saadaanko niitä ikinä selvitetyksi, en voisi kuitenkaan sanoa hänelle noin..Toivottavasti hänkään ei minulle, on kuitenkin tärkeää (vaikka eroaisikin) tietää että on edes joskus merkinnyt toiselle jotain.. Ehkäpä sinunkin olisi syytä lähteä suhteestasi pois, vaikka teillä pienet lapset onkin. Yh isä ei ole tänä päivänä mikään kummajainen.. Sitäpaisi lapsi vaistoaa kyllä jos vanhemmaat eivät ole onnellisia tai jokin murhe painaa, sen vuoksi ei ainakaan kannata riippua suhteessa että säästää murhetta lapsilta. He kärsivät jos vanhemmatkin kärsii. Toivon sydämmestäni että löydät itsellesi naisen joka tosiaan rakastaa ja välittää sinusta!
Minusta tuo vaimosi käytös kuulostaa alistamiselta ja vallankäytöltä...vaimosi on ottanut vallan sinusta ja laittanut sinut "kerjäämään" hänen rakkauttaan. Esitä hänelle, että olet ottamassa eroa/lähdössä lätkimään etkä enää välitä hänestä niin eiköhän ne tunteet sieltä löydy, kun vaimosi huomaa, että et olekaan itsestäänselvyys. Niinhän se usein menee, että silloin vasta huomaa jonkun arvon, kun luulee menettäneensä sen.
Voi olla myös niin, että naisesi on ihastunut jopa rakastunut johonkin toiseen ja tunteet ovat voineet lämmetä toiselle miehelle. Sinulle hän ei sitä vain uskalla sanoa. Joka tapauksessa teidän tulee jutella vakavasti tästä asiasta.
Oottaks työ kaikki puoskareita?
Jos joku rakastuu johonkin, ei sitä niin vain halua erota, vaan haluaa saada toisen muuttumaan.
Sitäpaitsi Raamattu sanoo että "Minkä Jumala on yhdistänyt sitä elköön ihminen eroittako"
Ja seuratkaa niitä jotka on eronneet, niillä on ikuiset haavat sydämessä.
Siksi heidän täytyy kummankin "Uudestisyntyä"
Tulla ihanasti uskoon, ottaa Jeesus sydämeensä asumaan joka hoitelee kaikki asiat kuntoon, myöskin rakkaus asiat.
Lemmenjuomasta?
Olen kuullut että Ameriikasta, yksin Ameriikasta saa ostaa Melatoonia joka on tehty lehmän maidosta
silloin kun lehmä on kiimallaan, ja hyppii toisten lehmien selässä, se on kuulemma lypsetty
keskipäivän aikaan, sellainen melatooni kuulemma vaikuttaa ainakin miehissä haluja, yhtähyvin kuin
Viagra, ja sitä on joka apteekissa kuulemma Ameriikassa, muissa maissa se on laitonta.
Jos sinulla on joku ystävä ameriikassa, niin kirjoita että lähettää sinulle vaikka muutaman pillerin kirjekuoressa kokeeksi.
ja kummallista. Kuinka kauan olette olleet yhdessä?
Sinun kannattaisi ilmaista vaimollesi mitä mieltä ITSE olet. Jos hän heittää sinulle "olet ikävystyttävä keskustelija ja muutenkin ärsyttävää seuraa" niin et kai usko sitä? Pyydä perusteluja! Kysy häneltä miksi hän haluaa loukata ja onko hän omasta mielestään täydellinen? Anna esimerkkejä ihmisistä, jotka viettävät aikaa kanssasi ja keskustelevat kanssasi, joiden mielestä et ole ikävystyttävä! (Mieluummin naispuolisia jos mahdollista).
Luulen, että sinun olisi parempi karsia kaikki positiiviset huomionosoitukset vaimoasi kohtaan vähäksi aikaa, ainakin sellaiset, joilla on tekemistä sinun tunteittesi kanssa. Keskitytte siihen arjen pyörittämiseen, mutta ei haittaa jos sinulta joskus jää jokin asia kotona tekemättä! Mitä enemmän vaimosi saa tehdä kotitöitä, sellaisia, joita yleensä sinä teet, sitä parempi. Keksit itsellesi rientoja (sanot kuitenkin niiden olevan todella tärkeitä, sinulle), että pääset pois kotoa, usein ja säännöllisesti. Vaimosi saattaisi huomata, ettet ainakaan ole itsestäänselvyys!
Jos sinulla on tunne, että olet raha-automaatti tai kotiapulainen, niin kannattaisiko lopettaa huolehtiminen. Minulla ei ole lapsia enkä ole varma, mutta minusta tuntuu, että vaimosi on vain tympääntynyt arkeen. Tätähän sattuu. Nainen haluaa tuntea olevansa nainen. Kohteletko häntä naisena? Himoitsetko häntä?
Hankaliahan nämä jutut on...
Elän itse hyvin samanlaisessa avioliitossa. Joten minun on helppo samaistua tilanteeseesi.
Itseäni on eniten loukannut se, että vaimoni on joskus ilmoittanut, että emmehän me hänen mielestään olleet enää niin rakastuneita edes naimisiin mennessämme. Ja minä kun olin ja luulin vaimonikin olleen ! Tai se, että saa vuosia myöhemmin kuulla rakkaita muistoja sisältäneiden kesälomamatkojen olleen vaimolle vain yhtä helvettiä.
Omat lapsemme ovat jo teini-iässä. Ja minä kuitenkin yhä mukana tunteiden lattiarättinä.
Sinulle en voi kuin myötätuntoisena suositella: nykäise itsesi irti, jos vain suinkin voit. Vaikka tekeekin kipeää, luot itsellesi mahdollisuuden saada vielä elämääsi parisuhde, joka perustuu molemminpuoliselle kunnioitukselle ja rakkaudelle.
Lapsillekin ero on usein helpompaa pieninä, kunhan huolehdit kiinteästä suhteesta jatkossakin näihin elämäsi tärkeimpiin ihmisiin.
Ikävä ehdottaa tunteilla pelaamista, mutta yllättäen se yleensä toimii. Vastaavanlaisia vinkkejä oli aiemmissakin kirjoituksissa, mutta kuitenkin... Ehdottaisin, että tietyn ajan, esim. pari vkoa teette vielä enemmän kuin yleensä, huomioitte, olette helliä jne. Yhtenä päivänä, heti aamusta, kaikki toisin. Ilman riitaa, ilman mitään näkyvää syytä. Ja sitä välinpitämättömyyttä viikon verran vaikka mitä tapahtuisi. Miksikö? Kuten jo joku aiemmin sanoi, sitä ei huomaa mitä itsellä on, ennen kuin sen menettää, menettäminen ei välttämättä tarkoita sitä, että pitäisi erota. Menettää voi vaikka toinen olisi vieressäkin. Muutoksen pitää olla huomattava, eikä se saa kääntyä hetkessä takaisin, muuten asiat jatkuvat kuten ennenkin hetken kuluttua.
Ja jokaisessa asiassa, jos teette esim. paljon kotitöitä, seis siihen, ja syyksi sama miksi vaimonne eivät tee, joten homma jää vaimolle. Raha-asioissa jos rahaa on pakko antaa, tiukka keskustelu siitä mihin ja miksi, sama kaikissa asioissa mihin haluatte muutosta entiseen tai parempaan. Menee hetki ennen kuin vaimonne ymmärtävät mistä on kysymys, mutta "herättäminen" kannattaa.
Mistäkö tiedän nämä? Kas, olen ollut vaimonne paikalla :D
Kiitos neuvoista, vaikka joku on jo ne kertaalleen sanonut en ole vieläkään päässyt totettamaan niitä. Minulla kun lapset ovat vasta 4,7,9 vuotiaita en raski alkaa hajoittamaan perhettämme. Vaimoni on uhkaillut että jos eroamme, hän ottaa lapset ja tekemien kyselyiden mukaan tasa-arvo ei todellakaan toteudu huoltajuus-asioissa. Samoin olen ehdottanut että jäisin asumaan talomme ja maksaisin hähelle osuuden, tähän hän ei suostu, vaan on myytävä kuulemma ulkopuoliselle, jotta molempien on aloitettava samalta tasolta; mielestäni älytöntä.
Viimeksi eilen illalla keskusteltiin tilanteestamme; ja ongelma on yhä sama. Vaimoni ei ole koskaan rakastanut minua, vaan laskelmoiden valinnut minut lastensa isäksi. Se kuulemma riitti hänelle silloin 10 v sitten, mutta ei enää. Hänellä ei ole minkäänlasia romanttisia/lämpimiä/intohimoisia jne tuneita kohtaani ja yhdessä pysymme vain siksi että "osaan pyörittää arkea".
Onnenani on se että kasvava ystävien joukko on minun puolellani ja antavat tuen minulle, jopa vaimoni ystävät, mikä tietysti lämmittää ja antaa voimia jaksaa päivästä toiseen.
Ärsyttävintä minussa itsessäni on se että ajattelen edelleen hyvää vaimostani, tällä viikolla on hänen nimipäivänsä ja olen suunnitellut mitä ostaisin hänelle lahjaksi...
KYSYMYS: Miten muuttaa omaa käyttäytymistä niin että ei aina ensin ajatele toisia, vaan itseään? Tämä oppimalla voisi jotain mahdollisuuksia olla tulevaisuudenkin suhteen, mutta vaikealle tuntuu muuttaa yhtä omaa perusominaisuuttaan.
Minulle voi kirjoittaa myös [email protected]
Monet "ottavat osaa" asiossa missä siihen ei ole syytä.
On elämän tosiasioita että puoliso joskus valitaan väärin perustein, mikä ajoi vaimosi siihen , tuskin tiedämme sitä.
Sinulle sanoisin, on taito pyörittää arkea jos sitä katsotaan positiivisesta näkökulmasta. Mutta negatiivisesta näkökulmasta taitava arjen pyöritys tappaa rakkauden suhteesta.
Monet miehet eivät osaa tätä positiivista tapaa oikein hyvin, se on sinun vahvuutesi tai suhteenne heikkous. Tiedät itse sen parhaiten.
Mielestäni olisi hyvä jos pystyt rakastamaan kaikesta huolimatta vaimoasi, mutta ihmettelen miksi haukut vaimoasi tällä palstalla ja kuitenkin väität välittäväsi hänestä.
Röyhistelet rintaasi omalla hyvydelläsi, kerjäät ihmisten sääliä haukkumalla vaimosi tekoja ja kehumalla itseäsi.
On totta mitä "dilemma" totesi Ystävyys palstalla, käy lukemassa se niin tiedät mitä todella tarkoitan.
Ei auennut tuo pointtisi ainakaan minulle kyllä yhtään enempää dilemman tekstinkään luettuani.
Kaikki toki tiedämme, että tämä on elämää eikä missään ole luvattu, että se olisi helppoa. Mutta siltikin, mitähän sä nyt oikein ajat takaa ? Oliko kannanottosi vain kyynisen elämän jalkoihin jääneen sisaren tuki toiselle feminalle noin niin kuin ihan vain periaatteesta ?
No mitenköhän tämä kirjotuksesi auttoi Härkää?
Arjen taitava pyörittäminen tappaa rakkauden? Höpöhöö. Tässähän ei rakkautta ollut vaimon kohdalla koskaan ollutkaan. Hän oli valinnut lapsilleen isän, joka osaa pyörittää arkea! Siis orjan itselleen!
Silti sanot, että miehen pitäisi edelleen rakastaa vaimoaan eikä valittaa. Käsittämätöntä.
Kun luin alkuperäisen kirjoituksen, käväisi mielessäni, että mieluummin eläisin suhteessa, jossa tuntisin, että minua rakastetaan, vaikka miehelläni olisi toinen nainen. Se olisi pieni vaikeus verrattuna tähän.
Tuo "kyynisen elämän jalkoihin jäännyt sisar" kuullosti hyvältä oivallukselta, näin voi hyvinkin olla.
Minun pointtini oli se että: En voi ymmärtää että noin "hyvä aviomies" käy haukkumaan vaimoaan, ja väittää vielä välittävänsä vaimostaan.
Hän antaa itsestään hyvemmän kuvan, kun vaimostaan, kun pääsi tänne ensimmäisenä kertomaan kuinka epäinhimillinen vaimo hänellä on, omasta epäinhimillisyydestä hän ei mainitse mitään (siinä meni dilemma).
Ja jos nimimerkillä "Härkä" on sama "Härkä" joka on myös kirjoittanut viestinsä siitä, kuinka hänen vaimonsa tekee suuseksin hänelle niin ei hänellä nyt niin huonosti ole asiat, kun vaimonsa suostuu antamaan kyseisiä palveluksia, vaikka ilkeä ihminen kuulostaa olevankin.
Uusi palsta minulle...opetellaan siis :)
Käytöksen muuttaminen on yksinkertaisinta toimimalla päinvastoin. Ja itsekyyttä ei muutenkaan tulee ottaa vakituiseksi ominaisuudekseen, mutta sitä voi tietyissä tilanteissa käyttää kyllä hyväkseen. Kun toimit vastoin omaa luontoasi, joudut lähes jokaisen eleesi sillä ajalla erikseen ajattelemaan. Ja ajatuksen kautta toimimaan luontosi vastaisesti, tosin jos hyvin käy, sitä ei tarvitse kauan jatkaa.
Nimipäivä on hyvä esimerkki, luultavasti vaimosi on tottunut siihen, että muistat sen, ja osaa myös odottaa. Joten tarkoituksellisesti sen unohtamalla toimit päinvastoin kuin tapasi on, yksinkertaista. Huono omatuntohan siitä luultavimmin sinulle seuraa, mutta jos ajattelet tulosta, voi se tuoda mukanaan hyvääkin. Eli juuri sen, että vaimosi näkee mitä on menettämässä. Tai yksi vaihtoehto on, että järjestät vaimollesi ikimuistoisen nimipäivän ja aloitat muutoksen muutama päivää myöhemmin, herätys on yhtä viileä.
Parisuhde on aina kahden kauppa, jossa kaksi ihmistä reagoi toistensa sanoihin ja tekoihin. Sitä en niin kovin miettisi mitä vaimosi on sanonut siitä rakastiko vai eikö rakastanut mennessänne naimisiin. Ja usein ihminen valitsee kumppanikseen sen, joka rakastaa, vaikka ei itse olisi edes "täysillä" tunteessa mukana, toisen rakkaus tuo turvallisuuden tunteen. Asian voi ajatella niinkin, että olet harkiten valittu, etkä ihastuksen huumassa otettu ja heti perään kaduttu valinta. Ja mitä rakkaus usein on vuosien kuluttua pitkässä parisuhteessa? Välittämistä ja lämpöä, mitä voi olla vielä teilläkin. Jos yleensäkin mietitään mitä rakkaus on, niin sen jokainen mieltää omalla tavallaan, joissain asioissa mitä teillä on, vaimosi käytös saattaa hyvinkin kertoa rakkaudesta sinua kohtaan, sanoivat sanat sitten mitä hyvänsä.
Ehdottaisin että kannattaisi ainakin hetkeksi unohtaa kokonaan kaikki keskustelut tulevaisuudesta erossa (talo, lapset jne.), koska se ei luultavasti kuitenkaan ole sitä mitä kumpikaan todella haluaa. Niin kauan kuin on jatkuvaa keskustelua erosta, ja erossa olemisesta, niin kauan siihen kumpikin tavallaan valmistautuu, eikä keskity omalla tahollaan ollenkaan siihen, miten suhteen voisi korjata.
Toista ihmistä ei voi muuttaa, mutta itseään voi, ja yllättävästi sitä toinen muuttuu siinä vieressä sen mukaan mitä suhteelta haluaa.
Heikohko vertaus kenties, mutta... aina hellä ja rakastava mieheni ykskaks lopettikin hellyyden ja jokapäiväisen näkyvän välittämisen, hetken olin "rauhassa", kunnes aloin kaivata sitä mitä minulla oli ollut...tuli suoraan sanoen kiire takaisin. Pahalta tuntui, mutta opinpahan arvostamaan sitä mitä minulla oli ollut ja osaan arvostaa sitä mitä minulla on nyt.
Jos vaimosi katsoo että osaat pyörittää arkea, jätä se hetkeksi hänen tehtäväkseen. Sitä mitä arvostat, et halua menettää. Löytyy varmasti muitakin asioita mitä vaimosi sinussa näkee, ne vain ovat vuosien varrella hautautuneet syvemmälle, etsi ne. Mutta niin kauan kuin erosta on edes puhetta, on vaikea tehdä suunnitelmia yhteisen tulevaisuuden eteen. Jos vaimosi on se, joka ottaa eron puheeksi, et varsinaisesti voi asialle paljon, mutta älä itse ota. Tärkeintä on ensin saada suhde siinä mielessä turvalliseksi, ettei ero ole kysymyksessä (ja aseena?) jatkuvasti. Mieluiten ei ollenkaan.
Tulihan tekstiä, eikä niinkään paljon omasta muutoksesta..toivottavasti jaksoit lukea :)
Pirteätä mieltä ja itsekunnioitusta elämään :)
Hyvät olivat sinun neuvosi.
Jäin vain miettimään sitä, entä jos toinen kyllä huomaakin mitä on menettämässä mutta ei jostain syystä reagoi "oikein", entä jos ei rakkauden intohimo heräkkään siitä menetyksen huomaamisesta?
Mielestäni suhteen uudelleen rakentamiseen tarvittaisiin ensin Rakastuminen.
Pointti tuli selväksi. Eihän näistä koskaan varmasti tiedä. Joka tapauksessa Härkä kuvaili pitkälle samanlaisen tilanteen, jossa itse elän. Silloin on helppo tuntea empatiaa.
rakkauden intohimo siitä menetyksen huomaamisesta herää. Mutta silloin tiedostaa asian, että toinen merkitsee itselle enemmän kuin kuvitteli ja luuli. Siitä se rakkauden intohimo voi alkaa herätä.
Se on juuri näin kuin kirjoitit.
Toisen käytökseen vaikuttaa parhaiten muuttamalla omaa käytöstä. Voisin jopa sanoa, että oman käytöksen hallittu muuttaminen haluttuun suuntaan vaikuttaa paremmin kuin mitkään keskustelut siitä, miten haluaisi toisen toimivan. Useinhan keskustellessa tuntuu, että aina jauhetaan samaa asiaa eikä päästä mihinkään lopputulokseen. Toinen on ikäänkuin sokea toisen ja välillä omillekin tunteille. Vasta kun tunteita koetellaan käytännön tasolla, tulee ahaa-elämys!
Pitää paikkansa että oman käytöksen muuttaminen auttaa toisenkin käytökseen, olen sen kokeillut itse.
Mutta se on hyvin , hyvin raskasta jos suhteen koko toimivuus ja rakkaus lepää vain oman käytöksen varassa ja omilla hartioilla.
Ellet ole itse koko ajan skarppina ja toimi harkitusti, tulee heti ongelmia. Näin minä olen sen kokenut.
Oikea reagointi...ei ole olemassa vain kahta suuntaa, pääasia alkuun on se, että toinen reagoi. Ja reagointi voi tapahtua vaikka kuinka hitaasti, mutta se tapahtuu joka tapauksessa.
Parisuhteessa on useimmiten kaksi ihmistä jotka tarvitsevat toisiaan, eivät yleensä halua erota, eivätkä todella perinpohin asiaa edes ajattele, mitä ero tarkoittaa. Lähinnä erosta puhumista käytetään aseena toista vastaan ja pallotellaan asialla suuntaan ja toiseen.
Silloin kun toinen "pakotetaan" reagoimaan toisen käytökseen ilman eron uhkaa, nähdään se, mitä menetetään. Muuttamalla käytöstä, ei varsinaisesti saada toista rakastumaan, vaan näkemään se, mitä hänellä on ja miettimään, haluaako hän sen menettää. Täysin yhtäkkinen päinvastainen käytös harvemmin saa ihmistä "reagoimaan väärin", tai siinä tapauksessa vastapuoli on jo täysin varma halustaan erota ja on jo valmistellut kaiken sitä varten, eli odottaa vain sitä "viimeistä" pisaraa. Ja se on todella harvinaista, yleensä sitä "viimeistä pisaraa" haetaan aloittamalla riita,jonka aikana tiedetään etukäteen toisen osapuolen kuviot, odotetaan sanoja ero, lähde, tms. ja sitten myös lähdetään. Mutta siitähän ei tässä tapauksessa liene kysymys, eli luultavimmin käytöksen muutos toimii hyvin. Sen vain on tapahduttava kerralla, ettei toinen ehdi tottua siihen vähitellen.
Rakkaus sinänsä ei ole yksiselitteinen asia, sitä ei moni ajattele, mutta rakastuminen vaatii suunnattoman määrän rohkeutta. Toisille se on helppoa, toisille suunnattoman vaikeata, rakastuessaan ihminen antaa ison palan itsestään toisen ihmisen käsiin. Siksi turvallisuus onkin ehkä isompi kysymys pitkässä suhteessa. Moni ihminen todella rakastuu ja rakastaa vasta turvallisuuden tunteen myötä, tavallaan "kasvaa" rakastamaan kumppaniaan. Juuri sen takia on erittäin tärkeätä, ettei ero ole edes keskustelun aiheena. Jos ihmisen itsesuojeluvaisto on korkea, puheet erosta kasvattavat sitä entisestään, eikä ihminen tunne oloaan turvalliseksi rakastua.
Joo, kyllä se juuri noin on kun kirjoitat. Voi hyvikin onnistua edellämainitun parikohdalla.
Täytyy tunnustaa rehellisesti, että oma energiani ei vaan riittäisi, omassa elämässäni, päivästä toiseen vain itse muuttamaan reagointia. Prosessi on pitkä, onnistuminen ei ole sittenkään varma vaikka uhraisi asialle energiansa.
Takaiskut kaatavat herkästi, koska taustalla elää epäonnistumisten ja pettymysten muistot. Ja joskus tuntuu siltä ettei enään haluakkaan yrittää, kumma kyllä.
On ehkä vaikea ajatella, että ihmisen jonka kanssa on kamppaillut kauankin, hänen käytöksensä etten olisi uhratava omakin elinvoima, ja vielä rakastuttava juuri häneen tulevaisuudessa, joka sillä hetkellä ei ole niin rakastetava.
Olen kait todella se kyynisyyden jalkoihin jäännyt nainen, kuten "Dani" asian ilmaisi.
Kenen kyynisyyden.....omani vai jonkun muun..
tulee AINA. Mikään suhde ei ole ongelmaton.
Sehän on pikemminkin helpottavaa, että itse voi vaikuttaa suhteen toimivuuteen ja rakkauteen! Parisuhdehan muodostuu juuri sellaiseksi, joksi suhteen osapuolet, molemmat itse sekä yhdessä, sen tekevät.
Perun aikaisemmat kirjoitukseni.
Tulin siihen tulokseen asiaa uudelleen pohdittuani: sinä olet hyvin kiltti mies, vaimosi meni naimisiin kanssasi väärinperustein. Ei siis rakastanut sinua.
Sinulla olisi oikeus intohimoiseen rakkauteen ja kilttiin ihanaan vaimoon,luulempa ettei nykyisestä vaimostasi ole siihen.
Sinä et taida olla hänen ideansa (siksi hän ei voi rakastua sinuun),teidän persoonanne miehenä ja naisena ovat epätasapainoiset. Intohimo ei voi syttyä.
Vaimollesi voisi sopia partneriksi hieman vahvempi persoona ja sinulle naiseksi pehmeämpi,hiljaisempi persoona.
Toivotan onnea yrityksellesi !