hehehe - suoranainen vitsi. Olin määräaikaisena 1,5 v paikassa, suurimman osan ajasta hoidin ko. homman yksin - sitten tuli ns. suuri pamaus ja muutettiin organisaatiota - määräaikaisena lensin pellolle, sanottiin "eivät halunneet sua" - niin, arvatkaa vaan miltä tuntui, kun oli jo ajatellut saavansa pysyvämmän työpaikan - meni aikaa muutama vuosi, yhä vaan ajelehdin täällä yhteiskunnan liepeillä - kaupunki hakee työvoimatoimiston kautta ko. tehtäviin kahteen paikkaan väkeä - haen ja yllätys yllätys mut soitetaan haastatteluun - haastattelussa (sama tyyppi joka oli yksi niistä joille en aikoinaan kelvannut) sitten sanoo että "kun on oikeaan aikaan oikeassa paikassa jne." ja taksilla mut lennätettiin saman tien töihin - no, kävi ilmi että oli päässyt syntymään erinäisiin paikkoihin satojen tekemättömien töiden ruuhkat (yksi muuten mun entinen asemapaikka, jota muuten hoitaa kaksi tyyppiä vakituisesti - hehehe) - no mitäs eikun hommiin, tosin vähän rupesi jo tuntumaan palaneen käry nenässä - ruuhkat lähti vähän purkautumaan ja sitten rupesi tulemaan uutta porukkaa lisää taloon, ihmisiä joilla ei kokemusta työstä, ainakaan sen verrran kuin minulla - yhä enemmän haisee palaneelta - ja lopulta, niin lopulta, kuinkas sitten kävikään - "juu, kuule, ei mulla nyt sulle oo enää tarjota kuin kuukaudeks töitä ja sitten ehkä jotain pieniä pätkiä" - niin, siinä ne toiveet taas karisi ja taas ISKI KAUPUNKI PUUKOLLA - huippu on muuten se, että yksi niistä jotka tuli mun jälkeen ja joka oli vasta opettelemassa työtä sanoi, että hänelle riittäisi töitä vaikka kuinka!!! Kävi muuten ilmi sekin, että en silloin aikoinaan suuren pamauksen aikaan kelvannut porukkaan, johon sitten kuitenkin kelpasi sellaisia lusmuilijoita ja perinteisiä lapion varteen nojaavia kunnan työntekijöitä, ja siis tossa ruuhkanpurkutilanteessakin samalla palkalla jolla joku muu tekee 10 kpl itse tein 60 - 80. Varsinaista kusetusta ja kaksinaamaista vittuilua! En tosiaankaan ymmärrä, en, en ja en! No juu, en nyt kyllä väitä olevani joku täydellinen ja erinomaisista erinomaisin, mutta siis, kaupungin työpaikat ne siis todellakin on joitain HELVETIN SUOJATYÖPAIKKOJA!
työurani
kaupungilla
5525
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tässä ruuhkaisessa paikassa sitten yksi tyyppi sanoi pariinkiin otteeseen "että kun on opetettu niille (eli yksiköt joita palvellaan) että työ valmistuu heti ja oitis" - just joo, teki mieli sanoa takaisin, että entäs sitten nämä tämän paikan lusmuilijat - vakaa palli takapuolen alla ja tuntuu siltä että on heille sitten opetettu että mitään ei tosissaan tarvitse tehdä, kun voidaan kusettaa joku määräaikainen hoitamaan homma heidän puolestaan!!! KUTEN NÄKYY MUA VÄHÄN VITUTTAAA!!!
Vittuile takaisin, eli tee näin:
Perusta yritys joka tekee samaa hommaa kuin mitä teit kaupungille. Palkkaat firmaan ne kaverit entisestä duunista jotka osasivat homman.
Sen jälkeen menet myymään sitä kaupungin johdolle seuraavilla perusteilla:
Kulutatte tähän X euroa vuodessa.
Me voimme tehdä tämän hintaan Y eur, tehokkuudella Z.
Kusipäitä älä palkkaa jos kaupungin ulkoistamissopimus ei sitä vaadi (mutta pidä huoli, että jokaiselle tulee koeaika).
Anna osaaville kavereille pieni siivu firmasta.
Monista sama juttu muihin kaupunkeihin.
Ainiin. Ja anna kaikille epätoivotuille tyypeille tennaria koeajan puitteissa.
ja hyväksyttävämpää ottaa se toimeentulotuki näennäisessä työsuhteessa kaupunkiin - kaiken lisäksi saa muutaman kertaa enempi fyffee eikä tarvi tehdä tiliä jokaisesta liikkeestään - hyi saatana! Kaikenlaisia tapauksia.
Kaupunki/kunta kun ei ole vastuussa kenellekään, ilmankos siellä näitä tapauksia riittää ja tuon päälle vielä se sukurakkaus.
Tsekkasin yhden tyypin tietoja, joka sinne jäi töihin. Ja kuinka ollakaan - hehehheheeee - sukulainen on kaupungilla, duunipaikka järjestyy kun vaan on sukua järkkäämässä! Miksiköhän olen käynyt koulua, ja silloin kun töitä on ollut yrittänyt tehdä niin että ei olis kellään valittamista! Tää touhu on kyllä käsittämätöntä!
että duunipaikan postiosoite on ihan PL 1.
Kaikin tavoin suututtaa kyllä: se mitenkä mua roikotettiin avoimessa toimessa se 1,5 vuotta, sitten potkittiin pellolle tosta vaan, sitten muija viime tekosikseen ennen eläkettään ottaa takaisin "kun on oikeassa paikassa oikeaan aikaan jne", näkee sen minkälaista porukkaa paikassa on (ok, ei toki kaikki oo lusmuilijoita), saa tehdä vakituisten säännöllistä kuukausi"toimeentulotukea" nauttivien työt, näkee kuinka otetaan uutta porukkaa ja suositaan näitä, sitten vielä tää sukulaisten suosiminen! Ja saatana minä saan sitten selitellä joka ainoan tekemiseni työnvälityksessä - hyvä ettei tarvi minuuttikirjanpitoa niille kohta esittää, ja saatanan naapurit kyttää ja tonkii mun asioita - yks kusipää kaikista eniten! Siis minä en todellakaan ole missään minkään arvoinen!!! KIITOS VAAN!