Näin on. Kyllä naisen paikka on kotona, ei työelämässä. Miksikö olen tullut siihen tulokseen? Työpaikalla - ennen kersan syntymistä – ENNEN NIIN MUKAVAT NAISET eivät osaa keskustella enää mistään muusta kuin:
1. Vaipan imukyky, vaippamerkit ja niiden hintaerojen vertailu
2. Minkä uuden sanan terhakka, ja maailman IHMEELLISIN muksu taas oppi
3. Mitä laittaisin kotona ruuaksi – se viikon visaisin niksi - ja mitä uusia allergioita lapselle on taas ilmaantunut, taas sillä on korvatulehdus. Voi, voi pitää viedä lääkäriin
4. Kersa oppi konttaamaan, seisomaan, heilumaan, jne – Voi jukupätkä
5. Miten järjestää lapsen päivähoito, tuttu täti kyllästyi, ja lopetti, tähän hätään ei löydy uutta
6. Miten voi jättää lapsen päiväkotiin, ja kuinka kamalia lastenhoitajia siellä nykyään on
Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ennen sentään juteltiin jostain MUUSTAKIN: päivän uutisista, työpaikan juoruista, juhlista, kuka on nähty kenenkin kanssa, voisitko auttaa mua tämän työtehtävän kanssa, lähdettäiskö työpäivän jälkeen lasilliselle tai kahville parantamaan maailmaa.Ja meillä oli niin mukavaa yhdessä.
Mutta ei. Lapsen saatuaan niin mukavat työkaverit muuttuvat kireiksi, soittelevat kotiin, hoitopaikkaan, miehelleen. Ja jolleivät soittele, niin uraputken ja perheen hyvinvoinnin yhdistäminen kiristää työkaverisi pinnan äärimilleen. Hän tiuskii, kiukuttelee väsymyksestään (muksu ei taaskaan viime yönä nukkunut, onkohan tulossa hampaita …), jos on esimiesasemassa kyttää alaisiaan ja valittaa turhasta.SUURENMOISTA tuo lapsen hankinta.
Kyllä, minulla ei – luojan kiitos ole muksua – enkä sitä aio tehdäkään. Jos sitä joskus vielä harkitsinkin, niin nyt viimeistään olen päättänyt, että en pitkän ja väsyttävän työpäivän päätteeksi jaksaisi kotona enää hoitaa mitään muita kuin itseäni. Että seuraavana päivänä jaksaa taas mennä töihin. Pidän kovasti lapsista ja heidän kanssaan olostaan, mutta luojan kiitos minun ei tarvitse katsella niitä muutamaa tuntia kauempaa. Pelkään että minusta tulisi jatkuvasti pahalla päällä oleva mummo, äiti, ja esimies.
Jos tekisin lapsia jäisin kotiin, missä naisen paikka nykyään tuntuu olevan: meidänhän pitää tehdä tilaa fiksuille ja koulutetuille miehille, ja turvata heidän toimeentulonsa. Naisen paikka on kotona hyvänä äitinä – siksihän nainen on luotukin: lisääntymään ja täyttämään maa.
Mutta minä en tee, enkä kotiin jää. Sillä minusta töihin on mukava tulla – ja jutella niiden kanssa, joilla ei näitä ’ylimääräisiä’ kotiongelmia ole töihin kannettavaksi.
Muuten minulla ei ole mitään lapsia vastaan, pikemminkin heidän äitejään ja mummojaan vastaan paremminkin: Seuraavan kerran kun kotona on ongelmia, Älä kasaa pahaa oloasi syyttömään työkaveriin, tai alaiseesi. Itsehän olet lapsen ja perheen valinnut, kai tiesit etukäteen, että ei elämä lapsen kanssa ole ruusuilla tanssimista ?
1. Vaipan imukyky, vaippamerkit ja niiden hintaerojen vertailu
2. Minkä uuden sanan terhakka, ja maailman IHMEELLISIN muksu taas oppi
3. Mitä laittaisin kotona ruuaksi – se viikon visaisin niksi - ja mitä uusia allergioita lapselle on taas ilmaantunut, taas sillä on korvatulehdus. Voi, voi pitää viedä lääkäriin
4. Kersa oppi konttaamaan, seisomaan, heilumaan, jne – Voi jukupätkä
5. Miten järjestää lapsen päivähoito, tuttu täti kyllästyi, ja lopetti, tähän hätään ei löydy uutta
6. Miten voi jättää lapsen päiväkotiin, ja kuinka kamalia lastenhoitajia siellä nykyään on
Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ennen sentään juteltiin jostain MUUSTAKIN: päivän uutisista, työpaikan juoruista, juhlista, kuka on nähty kenenkin kanssa, voisitko auttaa mua tämän työtehtävän kanssa, lähdettäiskö työpäivän jälkeen lasilliselle tai kahville parantamaan maailmaa.Ja meillä oli niin mukavaa yhdessä.
Mutta ei. Lapsen saatuaan niin mukavat työkaverit muuttuvat kireiksi, soittelevat kotiin, hoitopaikkaan, miehelleen. Ja jolleivät soittele, niin uraputken ja perheen hyvinvoinnin yhdistäminen kiristää työkaverisi pinnan äärimilleen. Hän tiuskii, kiukuttelee väsymyksestään (muksu ei taaskaan viime yönä nukkunut, onkohan tulossa hampaita …), jos on esimiesasemassa kyttää alaisiaan ja valittaa turhasta.SUURENMOISTA tuo lapsen hankinta.
Kyllä, minulla ei – luojan kiitos ole muksua – enkä sitä aio tehdäkään. Jos sitä joskus vielä harkitsinkin, niin nyt viimeistään olen päättänyt, että en pitkän ja väsyttävän työpäivän päätteeksi jaksaisi kotona enää hoitaa mitään muita kuin itseäni. Että seuraavana päivänä jaksaa taas mennä töihin. Pidän kovasti lapsista ja heidän kanssaan olostaan, mutta luojan kiitos minun ei tarvitse katsella niitä muutamaa tuntia kauempaa. Pelkään että minusta tulisi jatkuvasti pahalla päällä oleva mummo, äiti, ja esimies.
Jos tekisin lapsia jäisin kotiin, missä naisen paikka nykyään tuntuu olevan: meidänhän pitää tehdä tilaa fiksuille ja koulutetuille miehille, ja turvata heidän toimeentulonsa. Naisen paikka on kotona hyvänä äitinä – siksihän nainen on luotukin: lisääntymään ja täyttämään maa.
Mutta minä en tee, enkä kotiin jää. Sillä minusta töihin on mukava tulla – ja jutella niiden kanssa, joilla ei näitä ’ylimääräisiä’ kotiongelmia ole töihin kannettavaksi.
Muuten minulla ei ole mitään lapsia vastaan, pikemminkin heidän äitejään ja mummojaan vastaan paremminkin: Seuraavan kerran kun kotona on ongelmia, Älä kasaa pahaa oloasi syyttömään työkaveriin, tai alaiseesi. Itsehän olet lapsen ja perheen valinnut, kai tiesit etukäteen, että ei elämä lapsen kanssa ole ruusuilla tanssimista ?
Vastaukset 9
Vanhimmat
että se on ainoa työ jossa olen koskaan ollut levollinen ja rauhallinen ja onnellinen.
vaan niin kauan kun minun palkkani on 15 000 erkkiä vuodessa enemmän kuin miehelläni, ei ole mahiksia. raadollista on elämä
Tosi hyvä palkka sulla: Onneksi olkoon !!
Sinä oletkin varmaan niitä mukavia esimies -asemassa (?) olevia, jotka kohtelevat alaisiaan ja työkavereitaan normaalisti.
Ei kiukutellen, eikä pomottaen?
kuin ihan tavallinen liukuhihnaduunari vuorotyössä. mut niin se vaan on, että kotio jäisin (tai minne tahansa, vaikka kouluun) ellei pankki haluaisi omiaan ja mies tienaisi enemmän kuin nykyisen 25 tonttua.
Joten ei auta kuin kestää meidän "mammojen" vaippajutut =)
ja innolla keskustelemaan mainitsemistasi tärkeistä asioista. Tuskin ainakaan "kuka on nähty kenenkin kanssa" sen tärkempää on kuin päivähoitopaikan valinta!
niin kumpikaan puheenaihe ei kiinnosta hitustakaan. Sama vaikka puhuisitte kvanttifysiikkaa. Minä ole tullut tekemään työtä, enkä kuuntelemaan joutavaa kälätystä vaipoista tai kukakuksiketä-juttuja.
Mikä kenellekin tärkeää on, sitä toinen ei voi päättää.
Onneksi en voi enää tehdä lapsia, mulle on tehty sterilisaatio - Ihanaa Vapaus !!
Tämä on minunkin mielipiteeni: jätetään ne kotiasiat kotiin, eikä tuhlata aikaa työpaikalla turhuuksiin.
Töissä TODELLA tehdään töitä, kiva että joku muukin on samaa mieltä :)
Olen lapseton nainen.Minua kummastuttaa mielipide,jonka mukaan naisen paikka äitiyden jälkeen on kotona.Minua ei töissä häiritse kuunnella vaippakeskusteluja ym.lasten hoitoon liittyviä asioita.Niitä on mukava kuunnella.Kyllä äidit hoitavat työnsä siinä kuin miehetkin,usein jopa paremmin.Meillä lapsettomilla ei ole mitään käsitystä äitien elämästä.Moni äiti hoitaa lasten lisäksi kotona miehenkin.Usein kuulen tarinoita sohvalla lojuvasta miehestä,joka kaljapullo kädessä haukkuu vaimonsa,joka passaa hänet kuin vauvan ja lapset töidän jälkeen,hoitaa kodin.Onko se sitten ihme,jos työpaikalla haluaa sanan vaihtaa toisen äidin kanssa?Meidän lapsettomien on helppo soittaa suuta,jos itse olisimme vastaavassa tilanteessa,tekisimme sanoin.Nostan hattua kaikille äideille,itse en voi tehdä lapsia,mutta pidän lapsista ja kaikki äidit maan päällä ansaitsevat halauksen myös työpaikalla.Äidit käyvät työssä elättääkseen perheensä!Olemmeko me lapsettomat jotenkin täydellisiä työntekijöitä,jotka emme ole huonolla tuulella?En minä ainakaan!Minulla on huono päivä silloin tällöin ja olen joskus laiska ja kenkkumainen,vaikka minulla ei ole lapsia.Jatkakaa äidit elämäänne ja käykää töissä ja puhukaa vaipoista ja olkaa kenkkumaisia,se on elämää!