Näin vuonna -99

Olin elämäni ainuat työttömyysajat vuosina -95-99, jolloin tein ainoastaa lyhyet määräaikaiset työsuhteet kesäisin. Sain ansiosidonnaista ensin 500 päivää, joka oli mustaakseni n.370€/päivä. Kun tipuin peruspäivärahalle(yhteensä 4kk, pystyin järjestelemään asiani ainakin siten, että tuloni ei tippunut yhtään, päinvastoin jopa nousivat. Olin perheetön, yksinnään omistusasunnossa asuva (paritalo, AsOy). Sosiaalihuolto ymmärsi ainakin minua erinomaisesti, pystyin selittelemään asumismenoja ym. menoja ilman kuittia. Silloin alkoi juuri sosiaalitoimisto tutkimaan tilitietoja, mutta ohjasin erinäiset pienet tulot toiselle tilille. Kävin työpaikka haastatteluissa ympäri maata, joista osasta työnantaja maksoi matkakorvaukset ja päivärahat, milloin ei maksanut sain työvoimatoimistolta korvauksen. Itä-rajan ollessa suhteellisen lähellä, kävin rajan takana tankkaamassa ja ostin tupakkaa ja alkoholia jotka möin. Tälläisilla tuloilla nettoni oli kuitenkin n. 15000 mk./kk. En tiedä olisiko tuo tulojen hankinta ollut jatkossakin noin helppoa, mutta päästssäni vakituisiin töihin, työttömyyden jälkeen en edes ajatellut jäädä uudestaan työttömäksi. Tällä kirjoituksella ei todellakaan ole tarkoitus syyllistää työttömiä, mutta uskon että en ole ainut joka käyttää näin yhteiskuntaa hyväksi.
171446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

-- n.370€/päivä

-- Tälläisilla tuloilla nettoni oli kuitenkin n. 15000 mk./kk.

No, saatko nyt töissä ollessasi lähellekään noita summia?

Äänestä
  • Ansiosidonnaisen suuruudeksi tulee 370€ /pv, kun ansiotulot ovat olleet ennen työttömyyttä noin 225000 mk /kk, joten hieman kummalliselta kuulostaa kirjoittajan tyytyväisyys 15000 mk:n kuukausituloihin laittomista puuhistaan.

    Äänestä

Anteeksi, tuli tuo "pieni" virhe. Valitettavasti tuloni ei todellakaan olleet nuo.

Äänestä

Onko sitä sitten tyhmä, jos ei halua kaikkia tukia kerjätä, joita olisi mahdollista saada? Itse olen ollut yhteensä 10 vuotta työttömänä vuoden 1990 jälkeen, mutta en ole koskaan sossussa asioinut. Kynnys sinne menoon on suuri. Elintasoni on vaatimaton. Työmarkkinatuesta ja asumistuesta jää vuokranmaksun jälkeen vain 50 € muihin elämän pakollisiin menoihin kuukaudessa. Vaatteisiin, ruokaan, lääkkeisiin, yms. jää alle 3 euroa päivässä. Olen kuullut ettei sossusta saa mitään, jos on omaisuutta. Minulla on vielä joitakin huonekaluja, vanha televisio ja tietokone. Eiköhän niistä 100 euroa saa kirpputorilla ja voin siirtää vielä muutamalla kuukaudella väistämätöntä.

Äänestä
  • olet ylpeä, sosiaalitoimisto jakaa perusturvaa joka on kansalaisen perusoikeus.

    Äänestä

Sossu saa tilitiedot ihan kaikista sun nimissäsi olevista tileistä, jollet sitten ohjannut palkkatulojasi naapurin tilille. Se saa selonteot niin pitkältä ajalta kuin haluaa. Ja ilman kuitteja ja muita todistuksia ei sieltä saa mitään. Keksi parempi tarina ensi kerralla.

Vituttaa tää trendi, että pitää käydä työttömille aukomassa päätä. Miten kipeä sen pään pitää olla, että niin alas vajoaa?

Äänestä
  • Joo varmasti saanee(?), mutta eivät tarkasta. Opiskelijat tekee tätä aika tavalla eli jengi on ulkomailla kesäduuneissa ja suomalaiselle tilille tulee sossun rahat. Ne kun saa kätevästi vain lähettämällä paperit kerran kuussa. (kaveri voi postittaa suomesta).

    Ei pauku opintotuen tulorajat niin helposti kun on 3-4kk "sossun tuella".

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Joo varmasti saanee(?), mutta eivät tarkasta. Opiskelijat tekee tätä aika tavalla eli jengi on ulkomailla kesäduuneissa ja suomalaiselle tilille tulee sossun rahat. Ne kun saa kätevästi vain lähettämällä paperit kerran kuussa. (kaveri voi postittaa suomesta).

    Ei pauku opintotuen tulorajat niin helposti kun on 3-4kk "sossun tuella".

    "Opiskelijat tekee tätä aika tavalla eli jengi on ulkomailla kesäduuneissa ja suomalaiselle tilille tulee sossun rahat. Ne kun saa kätevästi vain lähettämällä paperit kerran kuussa. (kaveri voi postittaa suomesta)."

    Ei pidä alkuunkaan paikkaansa.
    Opiskelijat evät saa toimeentulotukea yleisesti ollenkaan. Vanhempien tulot otetaan aina huomioon jos kotona asuu. Opintolaina on oltava nostettuna ja sossun tulkinta on opiskelijan tuki on opintotuki ja opintolaina.

    Jokaisen uuden sossuasiakkaan tilitiedot selvitetään pitää viedä tiliotteet kaikista tileistä ja jos pienikin epäily niin lähtee yksilöity kysely pankkeihin. Pankit ovat tässä lainvoimalla laitettu raottamaan pankkisalaisutta sossu saa siis kysyessään henkilön tilitiedon ja saldon.

    Toimeentulotuen hakeminen tehdään aina henkilökohtaisesti sosiaalitoimistossa, mitkään lappujen lähettelyt eivät tuossa onnistu.
    Työttömyysturva on se jossa täytetään työtön, työtön lappuja vain jatkohakemuksina, mutta ei päätoiminen opiskelija ole ollenkaan oikeutettu työttömyysturvaan.

    Äänestä

  • Jämä kirjoitti:

    "Toimeentulotuen hakeminen tehdään aina henkilökohtaisesti sosiaalitoimistossa, mitkään lappujen lähettelyt eivät tuossa onnistu."

    Olen saanut toimeentulotukea muutamia katkoksia lukkunottamatta (välillä pätkätöissä) yli 4 vuotta, lähetän vain jatkohakenuslomakkeen liitteineen postissa tai vien sossun seinässä olevaan laatikkoon ja päätös tulee 2-3 kuukaudeksi kerrallaan. Sossutädin juttusilla ollu viimeksi yli 3 vuotta sitten ja sekin vain asunnon vaihdon takia kun tarvitsin takuusitoumusta uuteen asuntoon. Noiden pätkätöiden vuoksi olen soittanut, että älkääpäs maksako toimeentulotukea tässä kuussa kun on palkkatuloa.

    Äänestä

  • sospummi kirjoitti:

    Ensimmäinen toimeentulotuki haku tehdään aina sosiaalitoimistossa täällä pienellä paikkakunnalla. Jatkohakeminen käytäntö on myös täällä sama, että selvitellään menot ja mahdolliset tulot sosiaalitoimistossa.
    Toki eri paikkakunnilla voi olla erialisia toimintakäytäntöjä sosiaalitoimistossa.

    Tiedän kyllä että joillain paikkakunnilla on myös käytäntö että ns. "vakiasiakkaat" saavat toimeentulotuen käymättä uudelleen jos tilanteessa ei ole muutosta. Eli tuo kertomasi jatkohakemus postissa tai sossutoimiston laatikkoon

    Äänestä

  • Eivät varmaankaan lähde selvittelemään pankkiin tilitietojasi.

    Äänestä

  • Jämä kirjoitti:

    "Opiskelijat tekee tätä aika tavalla eli jengi on ulkomailla kesäduuneissa ja suomalaiselle tilille tulee sossun rahat. Ne kun saa kätevästi vain lähettämällä paperit kerran kuussa. (kaveri voi postittaa suomesta)."

    Ei pidä alkuunkaan paikkaansa.
    Opiskelijat evät saa toimeentulotukea yleisesti ollenkaan. Vanhempien tulot otetaan aina huomioon jos kotona asuu. Opintolaina on oltava nostettuna ja sossun tulkinta on opiskelijan tuki on opintotuki ja opintolaina.

    Jokaisen uuden sossuasiakkaan tilitiedot selvitetään pitää viedä tiliotteet kaikista tileistä ja jos pienikin epäily niin lähtee yksilöity kysely pankkeihin. Pankit ovat tässä lainvoimalla laitettu raottamaan pankkisalaisutta sossu saa siis kysyessään henkilön tilitiedon ja saldon.

    Toimeentulotuen hakeminen tehdään aina henkilökohtaisesti sosiaalitoimistossa, mitkään lappujen lähettelyt eivät tuossa onnistu.
    Työttömyysturva on se jossa täytetään työtön, työtön lappuja vain jatkohakemuksina, mutta ei päätoiminen opiskelija ole ollenkaan oikeutettu työttömyysturvaan.

    Käsittääkseni, ensimmäisellä kerralla tulee käydä "sossussa" tämän jälkeen riittää lappujen lähetys.

    Äänestä

  • yksi tallaaja kirjoitti:

    Eivät varmaankaan lähde selvittelemään pankkiin tilitietojasi.

    Kaikkien uusien toimeentulotukea hakevien tilitiedot määrätyllä aikavälillä tarkistettiin ja koe otantoja oli muiltakin. Turkulaisessa oli juttu että toimeentulotuessa saatiin säästöä näillä toimilla.

    Äänestä

"Tällä kirjoituksella ei todellakaan ole tarkoitus syyllistää työttömiä"

siis niiku miten toi työttömiin liittyy?
en minä ainakaan näe mitään yhteyttä.

Äänestä
  • Eiköhän suurinosa "sossun" asiakkaista ole kuitenkin työttömiä.

    Äänestä

  • yksi tallaaja kirjoitti:

    Eiköhän suurinosa "sossun" asiakkaista ole kuitenkin työttömiä.

    siellä ole työttömiä, pienipalkkaisia, eläkeläisiä, sairaita ja ulkomaalaisia muuttajia.
    Minusta siinä ei ole mitään vikaa, koska kyseessä on ihmisten perusturva.

    Äänestä

  • yksi tallaaja kirjoitti:

    Eiköhän suurinosa "sossun" asiakkaista ole kuitenkin työttömiä.

    Toimeentulotuen saajia oli vuonna 2004 401000. Näistä työttömyysturvaa sai vain 46.9%. En tiedä onko asiasta olemassa uudempia tilastoja.

    http://www.stakes.info/files/pdf/Tilastotiedote2005/Tt24_05.pdf

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yksi tallaaja kirjoitti:

Olin elämäni ainuat työttömyysajat vuosina -95-99, jolloin tein ainoastaa lyhyet määräaikaiset työsuhteet kesäisin. Sain ansiosidonnaista ensin 500 päivää, joka oli mustaakseni n.370€/päivä. Kun tipuin peruspäivärahalle(yhteensä 4kk, pystyin järjestelemään asiani ainakin siten, että tuloni ei tippunut yhtään, päinvastoin jopa nousivat. Olin perheetön, yksinnään omistusasunnossa asuva (paritalo, AsOy). Sosiaalihuolto ymmärsi ainakin minua erinomaisesti, pystyin selittelemään asumismenoja ym. menoja ilman kuittia. Silloin alkoi juuri sosiaalitoimisto tutkimaan tilitietoja, mutta ohjasin erinäiset pienet tulot toiselle tilille. Kävin työpaikka haastatteluissa ympäri maata, joista osasta työnantaja maksoi matkakorvaukset ja päivärahat, milloin ei maksanut sain työvoimatoimistolta korvauksen. Itä-rajan ollessa suhteellisen lähellä, kävin rajan takana tankkaamassa ja ostin tupakkaa ja alkoholia jotka möin. Tälläisilla tuloilla nettoni oli kuitenkin n. 15000 mk./kk. En tiedä olisiko tuo tulojen hankinta ollut jatkossakin noin helppoa, mutta päästssäni vakituisiin töihin, työttömyyden jälkeen en edes ajatellut jäädä uudestaan työttömäksi. Tällä kirjoituksella ei todellakaan ole tarkoitus syyllistää työttömiä, mutta uskon että en ole ainut joka käyttää näin yhteiskuntaa hyväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu