Lueskelin tässä näitä keskusteluja enkä voi olla ihmettelemättä, että miksi moni tekee treffaamisesta niin paljon vaikeampaa kuin se ihan oikeasti on. Huh huh. Joku miettii mitä ääni ratkaisee, yks pohtii että kuva vai ei, yks kuinka kauan voi kirjoitella ennen kuin tapaa jne. eli ihan epäolennaista jankutusta.
Tarttukaa ihmiset rohkeasti härkää sarvista ja menkää treffeille ihmettelemään livenä. Totuus on se, että vain tapaamalla näkee onko kumppani sopiva vai ei, ja valitettavasti sitä joutuu ravaamaan aika monilla treffeillä ennen kuin se sopiva löytyy, jos ei nyt heti ekalla kerralla saa lottovoittoa. Joskus voi käydä niinkin, että sopivaa vaan ei löydy.
Itse puhun kokemuksesta sillä olen syksyllä löytänyt suomi24:sta elämäni miehen. Kävin ainakin parilla-kolmellakymmenellä treffillä. Niistä on vain yksi huono kokemus, eli yksi treffimies jätti tulematta. Muut tapaamiset ovat olleet ihan ihan mukavia, vaikka ei ole loppuun asti synkannutkaan. Netissä pelin henki valitettavasti on, että täältä ei voi valita kumppania kuin kaupan hyllyltä. Jotain voi päätellä etukäteen, mutta kaikkea ei voi tietää ennen kuin itse tapaa. Kannattaa miettiä sitäkin vaihtoehtoa, että jos nettitapaamisen säännöt eivät itselle sovi, on aina muita keinoja tutustua. Jotta ei ihan loputtomiin tarvitsi heinäsuopaa haroa, kannattaa tietysti jotain alkukarsintaa tehdä. Itse noudatin seuraavia kultaisia sääntöjä:
- Kuva nettiin ja pyydän ja odotan kuvaa myös toiselta
- Juttelen puhelimessa ennen kuin tapaan
- En tee listaa ihannekumppanin ominaisuuksista
- Tapaan mahdollsimman erilaisia ihmisiä
- Olen rohkea ja heitän ennakkoluulot romukoppaan ennen treffejä.
Tsemppiä kaikille, jotka jaksavat yrittää! Turhat pulinat pois ja baanalle!
Tarttukaa ihmiset rohkeasti härkää sarvista ja menkää treffeille ihmettelemään livenä. Totuus on se, että vain tapaamalla näkee onko kumppani sopiva vai ei, ja valitettavasti sitä joutuu ravaamaan aika monilla treffeillä ennen kuin se sopiva löytyy, jos ei nyt heti ekalla kerralla saa lottovoittoa. Joskus voi käydä niinkin, että sopivaa vaan ei löydy.
Itse puhun kokemuksesta sillä olen syksyllä löytänyt suomi24:sta elämäni miehen. Kävin ainakin parilla-kolmellakymmenellä treffillä. Niistä on vain yksi huono kokemus, eli yksi treffimies jätti tulematta. Muut tapaamiset ovat olleet ihan ihan mukavia, vaikka ei ole loppuun asti synkannutkaan. Netissä pelin henki valitettavasti on, että täältä ei voi valita kumppania kuin kaupan hyllyltä. Jotain voi päätellä etukäteen, mutta kaikkea ei voi tietää ennen kuin itse tapaa. Kannattaa miettiä sitäkin vaihtoehtoa, että jos nettitapaamisen säännöt eivät itselle sovi, on aina muita keinoja tutustua. Jotta ei ihan loputtomiin tarvitsi heinäsuopaa haroa, kannattaa tietysti jotain alkukarsintaa tehdä. Itse noudatin seuraavia kultaisia sääntöjä:
- Kuva nettiin ja pyydän ja odotan kuvaa myös toiselta
- Juttelen puhelimessa ennen kuin tapaan
- En tee listaa ihannekumppanin ominaisuuksista
- Tapaan mahdollsimman erilaisia ihmisiä
- Olen rohkea ja heitän ennakkoluulot romukoppaan ennen treffejä.
Tsemppiä kaikille, jotka jaksavat yrittää! Turhat pulinat pois ja baanalle!
Vastaukset 6
Vanhimmat
puhut asiaa!
Taisitpa kertoa sellasia asioita, että liike-elämässä noista puhuttaisiin jo liikesalaisuuksina:) Mutta tietty jokaisella on oikeus lähestyä näitä kohtaamisen kysymyksia haluamalaan tavalla, mutta ainakin miehen näkökulmasta enpä ihmetele ollenkaan että olet ollut onnekas.
Eiköhän se onni kohtaa niitä, jotka eniten sitä odottaa. Ok. tietty vähän naivia sanoa näin mutta tuskinpa se on ihan toisinpäinkään.
T.F.
Niin ja pitää sen onnen eteen tehdä ihan oikeasti töitäkin... :)
Kiitos!!!
Totta se on....
Itse myös Nvm63 ja olen kevällä'05 löytänyt myös tästä Suomi24:sta elämäni MIEHEN.
Valit. kävin vaan 3-4 treffillä ja ihan tosiaan- ei ollut niin rohkea.
Mut kyllä se kannatti....Loppu hyviin- kaikki hyviin!!
Tsemppia TEILLE!!!!
Heti alkuun sanon sen verran, että en ole naisille katkera. Tiedän, että kaikki vika on aina itsessä...
Mutta asiaan siis. Jos sattuu olemaan nuori mies, asumaan pk-seudulla ja yleensäkkin etelä-suomessa, ja jos vielä kaupan päälle on ujo lähestymään vastakkaista sukupuolta, niin mitenkä luulet, että treffeille edes voisi päästä? Kun jostain syystä ei edes vastauksia meinaa saada millään. Puhumattakaan useamman viestin kestävistä ajatusten vaihdoista ja keskusteluista.
"...valitettavasti sitä joutuu ravaamaan aika monilla treffeillä ennen kuin se sopiva löytyy..."
Pahoittelen toiseen kertaan pientä katkeroitumistani, mutta mikä siinä on valitettavaa, kun joutuu tai minun mielestäni pääsee ravaamaan monilla treffeillä? Eikö se vain kerro siitä, että on arvokas ihminen joka halutaan tavata?
Ainakin minun kohdallani siis treffaaminen todellakin on vaikeaa, ehkä mahdotonta. Enkä sellaisesta edes haaveile. Kunhan ensin saisi viestittelyä aikaiseksi. En tiedä, olenko sitten jotenkin poikkeava tapaus, vai onko tämä ihan yleistä omassa ikäluokassani...?
Veit sanat suustani! Miksi treffaamisesta tehdään niin vaikeaa? Minulle ainakin on maailman yksinkertaisinta sopia treffit ja vieläpä suht.pian ilman viikkokausien viestittelyitä. Ei muuta kuin ehdotus ja siihen vastaus vaihtoehtoja tasan kaksi kyllä/ei (en hyväksy mitään katsotaan, kuullostellaan ja mietitään jankutusta - ihan tarpeeksi sitä). Ensin mainitun vaihtoehdon toteutuessa ei kun tapaamaan ja siitä johtopäätöksiä vetämään.
Kyllä sen eka tapaamisella huomaa, synkkaako vai ei. Itse olen monta kertaa sanonut miehille, että älkää tehkö tästä asiasta liian vaikeaa. Treffeille vaan ilman hirveitä ennakko-odotuksia ja "synkkaamispaineita".
Jos ei natsaa, niin so what? Aina sitä voi kahvikupillisen tai pari juoda ja jutella lämpimikseen tovi niitä näitä ja lähteä sitten omille teilleen. Epäkohtelias ei tarvitse olla puolin eikä toisin. Yleensä olen sanonut (siinä tapauksessa että jatkotapaamiset ei kiinnosta), että oli mukava tavata ja jutella, toivottanut hyvät jatkot ja ehkä jossain törmäillään. Kyllä siitä kuka vaan ymmärtää mistä kyse. Myös itselleni on sanottu vastavaasti.
Ei minun elämä muutamiin "epäonnistuneisiin" treffeihin kaadu. Ei tämä nyt niin vakava elämän/kuoleman kysymys ole. Onhan sitä elämää muutakin. Tosin joskus voi hetken (vain pienen hetken) harmittaa jos itse olisi ollut kiinnostunut, mutta toinen osapuoli ei. Ja onhan ollut toisinkin päin. Tai sitten ei kumpikaan.
Mitä tulee "epäonnistuneisiin" treffeihin, niin sekin on suhteellinen käsite. Tietty jos ajatteleen "voiton maksimointia" ja "ajankäytön optimointia" niin aikaa ja energiaahan tähän touhuun kuluu ja tulos voi olla nolla. Mutta toisaalta niistä mihinkään johtamattomistakin tapauksista aina jotain on oppinut/näkökulmaa saanut. Ainakin on tullut tavattua liuta mitä erilaisimpia ihmisiä, että voisi melkein "konsulttipalvelun" perustaa "miten suoridut epäonnistuneistakin treffeistä voittajana" -tyyliin. No hei, vitsi vitsi...;)
Elämää ei sen enempää, mikään ei ole niin varma kuin epävarma. Ja miten se nyt menikään - elämän tarkoitus on ikävän karkoitus...