Olen tapaillut yhden miehen kanssa noin puoli vuotta. Nukutaan välillä yhdessä, halaillaan, pusaillaan yms. Hän ei kuitenkaan halua seurustella (ei ilmeisesti kenenkään kanssa), vaikka välittääkin minusta ja voimme puhua mistä asioita tahansa. Itse en ole pitkään aikaan seurustellut ja olen myös hieman epävarma, mutta silti halukas yrittämään.
Pitääkö minun nyt vain todeta, että hän on vain ystäväni eikä muuta, eikä se siitä miksikään muutu? En kuitenkaan halua häntä painostaakaan, koska välitän hänestä todella paljon. Mutta miten saisin hänen mielensä muuttumaan, varovasti..? Asiasta on puhuttu jonkin verran ilman tulosta.
Onko olemassa jotain sellaista aikaa, jonka sisällä toiseen tutustumisen jälkeen pitäisi tapahtua jotakin merkittävää, jotta tietää tuleeko jutusta ikinä mitään, vai onko kyseessä pelkkä kaveri?
Pitääkö minun nyt vain todeta, että hän on vain ystäväni eikä muuta, eikä se siitä miksikään muutu? En kuitenkaan halua häntä painostaakaan, koska välitän hänestä todella paljon. Mutta miten saisin hänen mielensä muuttumaan, varovasti..? Asiasta on puhuttu jonkin verran ilman tulosta.
Onko olemassa jotain sellaista aikaa, jonka sisällä toiseen tutustumisen jälkeen pitäisi tapahtua jotakin merkittävää, jotta tietää tuleeko jutusta ikinä mitään, vai onko kyseessä pelkkä kaveri?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Eihän sitä voi tietää miten suhde kehittyy ja mieli muuttuu.Olen ollut ystäväni kanssa jo kaksivuotta enkä tiedä vieläkään miten juttu etenee,en edes kysy.Se toimii ja pidetään toisistamme,soitellaan laitetaan viestejä kumpikin on vapaa menemään ja tulemaan.Kuitenkin kummankin on halu olla vain kahdestaan ja yhdessä on hyvä olla.Aika näyttää miten käy,ei painostusta.Rakkautta ehkä,tarve pitää lähellä ihminen johon luottaa.Minusta hyvä niin,ystäviä on liian vähän.Rakastan häntä ja olen uskollinen,en kysy onko hän.
Entäs jos käy niin, että ystäväsi löytää jotain sinua kiinnostavampaa? Elin itse myös suhteessa, jossa oltiin ihan vaan ystäviä. Olisin ehkä itse halunnut jotain vähän enemmän. En kuitenkaan painostanut ystävääni mihinkään, koska ajattelin niin kuin sinäkin. Nyt sitten ystävälläni on uusi miesystävä ja jäin "tarpeettomaksi". Voin kokemuksesta sanoa, ettei tämä kovin kivalta tunnu. Tämä siis varoittavana esimerkkinä...
Hyvää syksynjatkoa kaikille... =)
Sama tilanne, ja neito löysi miesystävän, puoli vuotta ovat olleet yhdessä, mutta en jäänyt tarpeettomaksi. Edelleenkin pidetään päivittäin yhteyttä, vieraillaan toistemmen luona, ja tälläistä pientä. Asian ihmeelliseksi tekee se että neiti tuntuu turvautuvan minuun aina kun on jotain "tekemistä", ongelmia koneiden kanssa, tavaran siirtoa, asennushommia... tämä on minusta outoa, koska luulisi että nämä hommat annetaan aina kundikaverille, saa päteä.
Mutta en minä valita, kaunis neiti ja mukavaa seuraa, mikäs tässä ollessa, vaikka jotain hieman intiimimpääkin kaipais... :)
No voihan hänellä olla jo nyt toinen.Sitä en ajattele,hän kertoo sen aikanaan eikä se riko ystävyyttämme,tosin intiimit jutut jää pois silloin,mutta tosi ystävyys ei lopu.Jos uusi tyttöystävänsä hyväksyy ystävyytemme se jatkuu ja jatkuu vaikka ei hyväksyisikään.Olemme niin monet retket ja tapahtumat läpikäyneet.Suhteemme ei perustu seksiin,se vain tapahtui,kun kaksi yksinäistä tulee läheiseksi.Miten jatkossa käy ei kukaan voi tietää,se pitää vain hyväksyä.Sellaista elämä on.Ei ihminen muutu huonommaksi jos löytää uuden ystävän ja rakastuu,voi silti säilyttää hyvän ystävän.Muuten ei ystävää ole ollutkaan.
...se pitäisi olla. Kovin orvolta vaan tuntuu, kun on tottunut toiseen ja siihen, että on oltu ja menty. On vaan semmoinen olo, että toinen ei enää välitä, kun ei pidä yhteyttä niin kuin aikaisemmin.
Kauniita sanoja maitotyttö. Vähän sama mulla. En kysele liikoja, mutta silti vähän on kyseltävä ja jaettava. Sitähän se ystävyys on.
Hän sanoi, että on nyt lukinnut itseltään mahdollisuuden kiinnostua kenestäkään syvällisesti. Olen jollain tapaa tuota lukkoa avannut, koska hän viihtyy seurassani enemmän kuin itsekään olisi uskonut.
Toista hänellä ei ole, sen tiedän. Mutta tiedän myös, että siihen on mahdollisuus milloin tahansa. Mutta loppujen lopuksi meillä molemmilla Sehän tässä hieman pelottaakin.
Kyllähän kysymyksiä on,mutta tee ne ensin itsellesi.Aivan samat mitä aiot toiselta kysyä ja huomaat ei voi ennustaa huomista,vain toivoa ja luottaa siihen mihin haluaa uskoa.Turhat kysymykset rikkoo,tekee epäilyjä.Aina tulee uusi kysymys,mitä sitten jos?Eletään sovussa ja ystävinä,rakastutaan ja annetaan toiselle tilaa elää,sitä tarvitsemme itsekkin.Kaikkea hyvää ja luottakaa ja epäilkää,mutta myös itseänne.Tunnekkin voi olla unelma(Kupla) joka särkyy kovassa elämässä.
Onneksi luottamus on sen verran suuri, että turhiakin saa kysyä. Ja mikä sitten on mielestäsi turhaa?
Itseään tässä eniten epäilee itse kukin. Mutta silti en halua elää "mitä jos" maailmassa, vaan tässä ja nyt.
(ei ilmeisesti kenenkään kanssa),
en sano tähän mitään.
Viestisi viittaa kahteen vaihtoehtoon. Ensinnäkin mies voi olla vain ujo (niinkuin sinäkin) ja suhteen syventämiseen ei tule koskaan ryhdyttyä, vaikka molemmat sitä haluaisivatkin. Rakastumisen huuma on kenties jo mennyt ohi ja tapailusta on tullut elämän rutiinia, jota on vaikea muuttaa.
Toiseksi, hän voi odottaa vielä jotain parempaa. Et ole hänen unelmiensa prinsessa ja siksi sitoutuminen sinuun ei ole hänen tavoitteissaan.
Ehdota hänelle yhteistä lomamatkaa jonnekin missä voitte olla tiiviisti yhdessä. Syyslomaa - on turha odottaa pitempään. Matka sotkee rutiineja ja näyttää hänelle miltä tuntuu herätä joka aamu vierestäsi. Syntyy myös tilaisuuksia puhua asioista.
Itselläni on samantapainen juttu.
Joskus vuosia sitten tapailin erästä miestä ja juttu hyytyi jostain syystä. Mies ei tahtonut seurustella, mutta toisaalta ei tahtonut minun seurustelevan kenenkään muunkaan kanssa. Eihän sitä sellaisesta mitään tullut.
Aikanaan aloimme molemmat seurustella tahoillamme, mutta suhteet eivät kestäneet kummallakaan kauan (reilun vuoden). Hänen eronsa syistä en tiedä, mutta minulla ainakin asiaan vaikutti paljon se että en yksinkertaisesti saanut häntä mielestäni enkä näin ollen pystynyt olemaan toisen kanssa.
Tapailemme taas. En uskalla edes kysyä mitä hän haluaa. Kun aloimme tapailla, hän puhui "sielujen sukulaisuudesta" ym. mutta saattoihan se olla pelkkää paskaakin.
En vain uskalla kysyä. Aikaisemmin hänen kanssaan oli todella vaikea puhua yhtään mistään ja minulla on jotenkin jäänyt päälle se että puhua ei saa sellaisista asioista tai hän menee lukkoon.
Nykyään tuntuu että olemme vaihtaneet rooleja. Ennen hän oli se koko ajan varautuneempi osapuoli ja nyt se olen minä. Menen ihan kipsiin jos hän tahtoo halata tai vastaavaa, en ole tottunut hänen taholtaan sellaisiin hellyydenosoituksiin. Kummallista...
Minä kyllä tiedän (tai tunnen että) hän on se ainoa minulle joka saa sukat pyörimään jaloissa pelkästä ajatuksesta, mutta olenko minä hänelle sellainen? Senkun tietäisi.
Itse olen kokenut samanlaisen tilanteen molemmilta puolilta. Toisella kertaa minä olin se joka olisi halunnut syventää pitkäaikaista ystävyyttä mieheen ja toisella kerralla se olin minä joka ei ollut halukas (eri miehet).
Molemmilla kerroilla syy oli sama. Osapuoli joka koki että ystävinä pysyminen tai "seurustelematta" oleminen on parempi vaihtoehto oli loppujen lopuksi sitä mieltä että kyseessä ei ollut unelmien prinssi/prinsessa eli hän jäi odottamaan parempaa. Raakaa, muttei tarkoita sitä ettei välittäisi tai arvostaisi "ystäväänsä".