Onko teidän mielestä katolilaisuudessa sellaisia elementtejä

poistettavaksi vanhentuneina
ja epäkäytännöllisinä.?
4633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on tietynlaista latautuneisuutta, tai olin sellaista huomaavinani. Mutta se on vain minun katkirkkolaisen tyypillinen seuraamistyyli. Sen sijaan jos kysymyksesi olisi asetettu sellaiseen muotoon, mitä uutta voisi ottaa mukaan, à vot....

Äänestä
  • Suokaa anteeksi, mutta minusta suomalaiset katoliset
    ovat vähemmän kiinnostuneita, varsinaisesti ihmisen uskoon liityvistä asioista, kuin mitä katolisten populaatiossa tapahtuu.
    Joskus olen kysynyt johonkin uskoon liityvästä asiasta, eipä se ole paljoakaan huomiota saanut, vaikka olisin asioista kiinostuneena odottanut vastauksia henkisiin asioihin. Palsta nimihän on, keskustele katolilaisuudesta ja jos asiasta kysytään ei niihin vastauksia juurikaan saa, mutta kahvinkeittovuorot saavat ihmiset liikkeelle???

    Äänestä

  • Sellaisia juuri perään.
    Ethän voi väittää että kaikki kirkon sisällä on jumalallista ilmoitusta. Historiakin jo osoittaa että paljon on menty harhaan.
    Mutta jos et uskalla ottaa kantaa asiaan,
    annetaan kaiken olla niinkuin ennenkin.
    Kaikille olisi viisasta pöyhiä asioita ja päivittää ne. Muuten uskonnosta tulee haiseva mätänevä vanhanaikainen oppirakennelma jota kukaan ei enää käsitä eikä ymmärrä. Ei edes paavi.

    Äänestä

Epäkäytännöllisyys ei tunnu aivan parhaalta mahdollielta opin muuttamisen perusteelta. Vanhentuneisuus taas on sana, joka johtaa ihmisen helposti harhaan. Vanhentunut missä mielessä? Siten että ei vastaa maallistuneen ihmisen käsityksiä ja toiveita? Vai siten, että Jumala on asettanut jonkin vanhentumispäivän, jonka jälkeen oppi voitaisiin poistaa tai muuttaa?

Minun mielestäni opisn osaa voidaan muuttaa sillä perusteella, että kirkko toteaa alun perin tulkinneensa Jumalan tahtoa väärin. Muuta perustetta nimen omaan opin muuttamiselle ei nyt äkkipäätä tule mieleen.

Sitten on tietysti järjestyssäännöt, käytännön ohjeet, jotka eivät ole kirkon oppia. Niitä voidaan epäilemättä muuttaa "aikojen muuttuessa", koska niiden osalta käytännöllisyys tai ainakin toimivuus, tarkoituksenmukaisuus on arviointikriteeri.

Tietysti vielä jää pohdittavaksi se, ovatko jotkin kirkon nykyään opiksi tulkitsemat asiat alunperin olleet järjestyssääntöjä - tai päinvastoin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


jotka joutaisivat kirjoitti:

poistettavaksi vanhentuneina
ja epäkäytännöllisinä.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu