Kieliläväri

Hei.
Aikomukseni olisi ottaa keväällä kieliläväri ja ajattelin kysyä, että olisiko teillä antaa joitakin vinkkejä, millä tavalla kipua (lävistäessä sen jälkeen) voisi lievittää. Nimittäin kipukynnykseni on aika alhainen. :) Mutta silti aion lävistyksen ottaa. Kiitos etukäteen.
8968
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kipu on toki yksilöllinen asia kaikille ja jos todella haluat sen lävistyksen niin et kivustakaan välitä:)

Kannattaa varmaan varautua ottamalla pullo vettä joukkoon ja särkylääkettä ihan varmuuden vuoksi. Kaveriani lävistettäessä ehdotettiin myöskin imeskelemään jääpaloja, joita varmaan usealla saattuu mukaan lävistettäessä:D No kaupasta saatavat mehujäätelöt ajavat onneksi saman asian:)

Tsemppiä sulle tulevan lävistyksen kanssa ja toivottavasti oli edes jonkin verran apua:)

Äänestä

Kielen lävistäminen on kaikista lävistyksistä kaikkein kivuttomin, eli itse lävistyksen ottamista ei ainakaan kannata pelätä.

Itse join lävistämisen jälkeen paljon jäävettä ja pidin jääpaloja suussa turvotuksen laskemiseksi (turvotus ei muuten tule yleensä ihan heti lävistämisen jälkeen vaan hieman myöhemmin..). Minulla turvonneeseen kieleen ei varsinaisesti sattunut, se vaan tuntuu epämiellyttävälle kun kieli ei turvonneena toimi kuten normaalisti.

Äänestä
  • Kiitos. :)

    Äänestä

Itse otin kielilävistyksen yli vuosi sitten ja sattui ihan älyttömästi, jos olisin tiennyt että se käy niin kipeää niin olisin varmaan jättänyt ottamatta :) mutta ei se varmaan kaikilla käy niin kipeää...?

Äänestä
  • Toivottavasti minulla ei satu kovinkaan paljon. :) Todella monelta olen kuullut, että kieliläväri ei satu paljon mitään... :o

    Äänestä

En kyllä ymmärrä miksi sitä lävistystä haluat jos et kestä sitä pientä kipua. Itse olin pettynyt kun ei sattunutkaan yhtään, minulle se itse laittaminen on yksi suuri syy ottaa lävistyksiä.
Ja minulla on _todella_ alhainen kipukynnys...
Ihan oikeasti, ei se satu juuri lainkaan! Haasteellisinta oli pitää kieltä kunnolla ulkona kun refleksit vetivät kieltä takaisin suuhun.

Äänestä
  • Kaveri huusi p*rk*lettä kun laittoivat sille kielikorun mutta jälkeenpäin se sano että ei se sattunutkaan niin paljon x) Itse oon menossa tän vuoden aikana ottaan kielikorun :)

    Äänestä

  • nii ett silleen... kirjoitti:

    Kaveri huusi p*rk*lettä kun laittoivat sille kielikorun mutta jälkeenpäin se sano että ei se sattunutkaan niin paljon x) Itse oon menossa tän vuoden aikana ottaan kielikorun :)

    Kiitos. Toivottavasti ei satu. Jännittää vaan. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ensikertalainen asialla kirjoitti:

Hei.
Aikomukseni olisi ottaa keväällä kieliläväri ja ajattelin kysyä, että olisiko teillä antaa joitakin vinkkejä, millä tavalla kipua (lävistäessä sen jälkeen) voisi lievittää. Nimittäin kipukynnykseni on aika alhainen. :) Mutta silti aion lävistyksen ottaa. Kiitos etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu