Onko näin, että uskossa elävä mies ei löydä naista

14644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

No eipä olisi ihan heti tuosta miehestä uskonut. Positiivisena puolena sanottakoon, että hän näköjään on näissä naisasioissakin vereslihalle asti avoin tyyppi. Ei turhia häpeile esiintyä omalla nimellään.

Negatiivisena puolena sanottakoon, että voihan tässä tietysti olla kyseessä myöskin uskoa etsivien naisten houkuttelemisesta Adventtikirkkoon. Ota tästä nyt sitten selvää, kumpi asia on kyseessä.

Äänestä
  • Terve ja rauhaa ja kiitos Baskeri

    Olen aina ollut avoin ja sinisilmäinen.
    Nuorempana jouduin vaikeuksiin asian vuoksi.
    Jouduin pettymään ihmisiin.
    Kaikki joista tykkäsin paljon, eivät tykänneetkään minusta.

    Nykysin olen parkkiintunut.
    En loukkaannu niin vakavasti.

    Juuri avoimuus ja puhuminen on se miksi selvisin hengissä kuitenkin elämäni vaikeista vuosista.
    Jos olisin vaiennut olisin hirttäytynyt moneen kertaan.
    Olin sen verran lujilla takavuosina.

    Olen oma persoonallisuus, ja ollut siinä aina jo poikasesta rohkea.
    Joitakin järkytän ja joitakin ihastutan.

    En ole koskaan ollut toisen apina, enkä kokenut pakkoa yleiseen mielipiteeseen koskaan ehdottomana ja turvallisena, vaan aina olen hakenut omia ratkaisuja luovasti. Yhteistyötaidot toki osaan.

    Kuitenkin moni pitää minusta juuri avoimen, puheliaan, ja välittömän lähimmäisrakkaan käytökseni vuoksi. Olen saanut siitä kiitosta paljon.
    Moni sitä myöskin vierastaa.

    Onhan niin että ihminen asettaa itsensä usein oikean mittapuuksi, ja kaikki mikä omasta egosta ja omasta minästä poikkeaa, on jotenkin sitten sellaista mitä ei voi hyväksyä kun ei ymmärrä.

    Minä en vaan näe yksinkertaisesti mitään häveliästä asiassa hakea puolisoa itselleen.

    Monille sukupuoliasatkin ovat tabu joista ei saa sanalla mainita.
    Minusta nekin ovat elämää elämää, joista on hyvä keskustella sopivalla tavalla.

    Kristityn kielenkäyttö ja mieli ei kuitenkaan ole kaksimielistä, rivoa, halventavaa, pyhän pilkkaa, yms.
    Asialinjalla kaikki elämän asiat ovat sopivia keskustella. Ne opettavat ja rakentavat lisää ymmärtämättömiä.

    Sain sapiskaa kun olen ottanut kantaa sukupuolisasoiden keskusteluun uskontosivuilla.
    Olen herättänyt kummastusta, kun sanoin että kaipaan naista.
    Ko. kiinnostus ollut totta jo Aadamista lähtien. Paavalikin siitä puhui. Se kuluu kristittyjenkin elämään - jo 6000 vuotta.

    1 Moos 2:18; -Tähän kuuluu kumppanuus rakkaudessa ja ystävyydessä, sekä sekä seksuaalinen täyttymys.
    1 Kor 7:9; - Paavali suositti naimattomuutta kristittyjen vainojen vuoksi, mutta kehotti naimisiin jos poltetta on.

    Paavali kertoi leskien polttavista himoista, sukupuolielämästä ym, ym. elämään kuuluvina asioina. Raamatusta voi lukea.
    1 Kor 7

    Elävää elämää elämme.

    Kukaan ei kai menisi naimisiin, jos ei minkäänlaista poltetta olisi, paitsi tietenkin ne jotka ovat riippuvaisia toisesta esim ruoanvalmistuksen ja siivouksen vuoksi?

    Kristitty ei kuitenkaan kulje himoiten, vaan himo pysy kurissa.

    Jumala on antanut lahjaksi ihmiselle halun rakkauteen.

    Jumalan siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Terve ja rauhaa ja kiitos Baskeri

    ettei sinulla avoimena luonteena vielä ole puolisoa, ettet ole sellaista Adventtikirkosta löytänyt.

    Äänestä

  • old_profile_23279 kirjoitti:

    ettei sinulla avoimena luonteena vielä ole puolisoa, ettet ole sellaista Adventtikirkosta löytänyt.

    Rauhaa

    Joo, hei en ottanut mitenkään syyttelynä. En ollenkaan sellaisena.
    Nuorena miehenä ymmärrät.

    Syy oli, että podin masennusta.
    Poltin itsteni raskaasti loppuun joskus työelämässä ja opinnoissa eli bourn out, ja masennus ja muutakin päälle.

    Uskoon tulin vasta 10 vuotta sitten vähitellen.
    Alkuun siinä oli monta lankeemusta,kun kajoittelin, mutta 10 vuotta sitten aloin käyttää aikani Raamatun tutkimiseen, johon oli hyvää aika täysipäiväisesti.

    Minun oli eheydyttävä ihmisenä, olin kovin rikki, ja vasta kun aika oli kypsä kiinnostuin naisista uudelleen.

    Eli hakua ei ole jatkunut kovin pitkään.
    Etsivä löytää naisenkin.

    Toivon että joku nainen läheltä tai kaukaa, osoittaisi selvästi mieltään myönteisesti minuun.
    En voi ajatuksia lukea.
    Pitää toimia ja olla asialla kummankin.

    Moni makaa tyytyväisenä eukon kanssa täkin alla ja ei ymmärrä hakujani, rahallakaan en saanut seuranhakuilmoitustani lehteen kerran, ja antaa ymmärtää, että "rukoile niin se tulee ovien läpi kotiin, mutta tiedäne ttei ihminen voi jättää misään asiassa tekemättä omaa osuuttaan asiassa.

    Jumalalle voi jättää huolensa ja ne kuullaan, mutta asiat on käytännössä aina hoidettava itse.
    Johdatusta toki on, ja tarvitaan ja siihen voi luottaa.

    Kaikkea hyvää Sinulle
    jari laurila

    Äänestä

aina jonoksi asti ole, verkkoja pitää viritellä moneen paikkaan.Tosin esim. sellaisessa lahkossa kuin helluntai-, jonka itse tunnen, naiset ovat niitä jotka valittavat miesten olevan saamattomia nyhveröitä joita ei toinen sukupuoli kiinnosta.Itse kirjoittelin sellaisia lurituksia, että sain yhden koukutettua, täsmällisemmin rengastettua.
Voihan sitä tietenkin joltakin tutulta, kun on ensin kuulumiset vaihdettu, kysäistä , että "mennäänkö naimisiin", siinähän ei nokka kauaa tuhise.

Äänestä

Kun hakee täydellistäkin täydellisempää ja jokaisesta vikoja löytää niin lopulta saa tyytyä pumpattavaan barbaraan.

Äänestä
  • Nyt on treffipalvelussa nähtävästi ongelmia. Saattaa vähempään tyytyvät vonkaajatkin joutua tyytymään pumpattavaan Barbaraan. (virne)

    http://www.suomi24.fi/tiedotteet/

    Äänestä

  • Rauhanheippa

    Kauneus on suhteellinen käsite.
    Kauneus muuttuu arkipäiväksi parin vuoden kuluttua.
    Siihen tottuu.

    Siitä eteenpäin on tärkeätä mikälainen ihminen todellisuudessa on.
    Elämänarvot. Lähteekö hän humppaamaan naistentansseihin kun minä menen kirkkoon?
    Onko hän uskollinen luonne?

    Olen sanonut jo pitkään että nainen on kaunis kun hän rakastaa. Rakkaus kaunistaa ja näkyy päältä aina. Se säteilee ja tekee vaatimattomasta kauniin.
    Parempi näin kuin kivikova missityyppi maalit päällä.

    Kuitenkin henkilökohtaisesti voin sanoa että ylipaino on minulle vastenmielinen asia. En voi sille mitään.
    Terveydenkin vuoksi on paino pidettävä kurissa.
    Elintasosairaudet tulevat muuten väistämättä.

    On hyvä muistaa ettei itsekään ole mikään kaikin puolin ihanne kellekään, eikä itsekään voi sellaista saada.

    En ole Barbaraa ilmalla kokeillut, mutta rakkaus puuttuisi kuitenkin.
    Eikä Barbarasta saa siivouskaveria.

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Rauhanheippa

    Kysyisin sinulta jarlau, kun et ole löytänyt vielä ainakaan omasta seurakunnastasi sopivaa, ja jos se sopiva löytyisikin jostain muusta seurakunnasta. Esim:Helluntaiseurakunnasta, Vapaaseurakunnasta,Luterilaisesta tai Cityseurakunnasta vastaisitko myöntävästi. Ja jos vastaisit rupeaistko käännyttämään A-seurakuntaan ,vai liityisitkö itse vaimosi seurakuntaan ,vai lähtisitkö siitä ,että kumpikin saa kuulua vapaasti mihinkä tahtoo se ei olisi rakautemme este.

    Äänestä

  • aika kirjoitti:

    Heippa Herrassa

    Olen miettinyt asian kyllä.
    Periaate on ettei ole ratkaisevaa väliä.
    Optimi olisi toki sama seurakuntayhteys.

    On kiinni ihmisen asenteesta onko hän suvaitsevainen, ja ymmärtäväinen.
    Suhtautuuko hän minun seurakuntayhteyteeni siis hyväksyvästi?
    Se on ratkaisevan tärkeä.

    Itse hyväksyn kaikkien kristillisten piirien vilpittömät Jumalan lapsiksi.
    En minä käännytä ketään.
    Jaan samaa uskoa Kristukseen, ja esitän oman näkemykseni teologian kysymyksestä.
    Herran Henki puhuttelee.

    Mielelläni näen hänet kirkossa kanssani, ja vastaavasti minä mielelläni voisin käydä hänen kirkossaan mukana, vaikka emme aivan joka kerta yhdessä olisikaan.

    Seurakuntayhteyttäni en vaihda missään tapauksessa. En olisi itse enää vilpitön silloin.

    Vilpitön usko on kunnioitetava ja hyväksyttävä, ja oikeudenmukaisen Jumalankin tuomioperusteena, että ihminen kulkee sen valon mukaan minkä on saanut.

    Ei kukaan ihminen voi määrätä kenenkään omantunnon kysymyksiä koskaan.

    Samoin, jos syömisemme ovat erilaiset, hän saa vetää naamaansa Karjanlanpaistia ja Wienerleikkeitä, mutta minä en syö punaista lihaa.
    Jätin sen jo vuosia ennen uskoon tuloani pois terveyssyistä, joten uskolla ei asiassa ole tekemistä.

    Rakkautemme este ei ole seurakuntayhteys.
    Este voi olla vain rakkauden puute.

    Tämä tarkoittaa, ettei syytöksiä, halveksuntaa, yms missään asiassa saa olla, vaan keskinäinen molemminpuolinen kunnioitus.

    Minulla olisi nuorempana riittänyt rakkautta.
    Kypsyin vasta nyt vakiintuneeseen suhteeseen sopivaksi.

    Sellainen myrkky jota en siedä on uskottomuus.
    Olen uskollinen luonne, ja aina inhonnut uskottomutta vaikka kunka syvällä synnissä olisin ollut.

    En koskaan ole suostunut makaamaan toisen vaimon kanssa.
    En voi tehdä sellaista kenellekään että makaisin jonkun vaimon.

    Uskottomuus on vakava asia, ja suurin loukkaus minkä voi tehdä.

    Minä en tarvitse keittiöpiikaa, kuten sanoin, ja se tarkoittaa myös sitä etten selänkääntäjääkään.

    Rakkauden vuoksi naimisiin vonkaan, ja en tahdo olla rakkauden puutteessa avioliitossa.
    Liitto vaatii kaksi viisasta ihmistä, jotka ovat motivoituneet hoitamaan suhteensa, niin että liitossa on hyvä olla ja että liitto kestää.

    Moleminpuolinen arvostus ja kunnioitus on oltava.
    Yhteisiä harrastuksia, mutta myös omia.
    Rakkaus Herrassa, vaikka kirkko olisikin kaksi.

    Ei yksimielisyys Raamatussa tarkoita sitä että aina kaikki olisivat sama mieltä teologian kysymyksistä, vaan että ihmiset ovat yhtä Herrasa.
    Rauhassa ja rakkaudessa yhteydessä Herraan ja toisiinsa.

    Tässä joitakin päällimmäisiä ajatuksia kysymykseesi.

    Siunausta Herran paljon Sinulle
    jari laurila

    Äänestä

  • aika kirjoitti:

    Kysyisin sinulta jarlau, kun et ole löytänyt vielä ainakaan omasta seurakunnastasi sopivaa, ja jos se sopiva löytyisikin jostain muusta seurakunnasta. Esim:Helluntaiseurakunnasta, Vapaaseurakunnasta,Luterilaisesta tai Cityseurakunnasta vastaisitko myöntävästi. Ja jos vastaisit rupeaistko käännyttämään A-seurakuntaan ,vai liityisitkö itse vaimosi seurakuntaan ,vai lähtisitkö siitä ,että kumpikin saa kuulua vapaasti mihinkä tahtoo se ei olisi rakautemme este.

    Olen huumorimiehiä

    Toivon ettei huumorikielenkäyttöni loukannut mitenkään.

    Olen iloinen jos kerrot vastaukseksi ajatuksiasi miltä meikäläinen näyttää noin niin kuin äkkipikaa.

    Siunausta paljon Herrassa
    jari laurila

    Äänestä

Miten menettelet jos Jumala määrää että sinun täytyy mennä naimisiin jonkun elähtäneen ilotytön kanssa tai jonkun valaankokoisen syöjättären?
Totteletko Jumalan tahtoa vai kuljetko oman tahtosi teitä?

"Huonossakin repussa voi olla hyvät eväät". :D

Äänestä
  • Hoosea 1: 2

    Äänestä

Toivon siunausta Jarille! Sitäpä ei tiedä, kun rukouksin asian jättää Herran eteen, että näinkin voi matkakumppanin löytää.
Ainakin vastapuoli saa heti tuta, kenestä on kyse ja siihen sitten rakentamaan huomista.
Toivottelee sinulle näin 32 vuotta jo yhteistä matkaa tehnyt ja aikoinaan Herralta pyydetyn / saadun puolison kanssa.
Hyvä on ollut matkaa tehdä ja lapsenlapsia tässä odotella. tv. uskova veli seurakunnasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

muuten kuin, kirjoitti:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000028&conference=554&posting=22000000014586724

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu