vain

Olen ollut yli vuoden naimisissa mieheni kanssa ja ylä ja alamäkeä ollaan menty usein.
Suhteemme suurin ongelma on ollut mieheni alkoholin käyttö, joka on tuonut erinnäisiä sivuoireita avioliittoomme.
Olen yrittänyt kestää juomista ja auttaa häntä pysymään selvänä... pyysin jopa anopilta tukea tähän asiaan. Apua ja tukea luvattiin, mutta totuus olikin toisenlainen...
Anoppi pitää siitä miehensä kanssa, että mieheni käy siellä istumassa ja ottamassa hieman olutta ja nauttii varsinkin minun solvaamisestani. Olen paha ihminen joka ei osaa elää ihmisiksi ja rajoitan mieheni sosiaalista elämää... joka suurimmaksi osaksi tapahtui baareissa.
saan välillä aivan törkeitä soittoja ja viestejä, jotka sisältävät aina sitä samaa virttä, juntti ja jne.

Olimme mieheni kanssa raskaana jonka olisi pitänyt olla iloinen asia, mutta onnittelujen sijaan hän lupasi tehdä kaikkensa, jotta tämä lapsi ei syntyisi tai vaihtoehtoisesti hän hoitaa asian niin, että lapsi otettaisiin meiltä pois.
Sain kuitenkin keskenmenon ja silloin muuttui ääni kellossa -hänen poikansa olisi niin halunnut tämän lapsen-.

Ei ole helppoa elää suhteessa jota painostetaan jatkuvasti, mutta olen päätänyt voittaa tämän naisen, auttaa miestäni selvillä olossa -nyt kolmisen viikkoa antabus-kuurilla jotka annan aamuisin-, saada avioliittomme kuntoon ja elää onnellisesti elämäämme!
Nyt saatamme olla jälleen raskaana ja se olisi unelmien täyttymys...
3646
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

lisään vielä, että anoppini mielestä olen vain jonkun näköistä huumaa miehelleni ja hän huomaa vielä jonain päivänä kaiken olevan vain hairahdusta!!!
Ja tämä mies on sentään jo 36-vuotias!

Äänestä

Jätä se mies!! Alkoholisti ja perhe vielä yllyttää siihen. se ei tule muuttumaan ikinä! Itse katsoin kuusi vuotta alkoholistia ja hänen perhettään kunnes tajusin ettei se lopu koskaan!

Toivottavasti teillä kuitenkin toisin ja saatte avioliittonne kuntoon!Älä anna anopin etkä kenenkään painostaa ja ahdistaa sinua!!Onnea ja parempaa jatkoa!

Äänestä
  • ei ollut täysi tyrmäys...
    Kohti parempaa mennään ja toivottavasti takapakkeja ei tule liikaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hairahdus kirjoitti:

Olen ollut yli vuoden naimisissa mieheni kanssa ja ylä ja alamäkeä ollaan menty usein.
Suhteemme suurin ongelma on ollut mieheni alkoholin käyttö, joka on tuonut erinnäisiä sivuoireita avioliittoomme.
Olen yrittänyt kestää juomista ja auttaa häntä pysymään selvänä... pyysin jopa anopilta tukea tähän asiaan. Apua ja tukea luvattiin, mutta totuus olikin toisenlainen...
Anoppi pitää siitä miehensä kanssa, että mieheni käy siellä istumassa ja ottamassa hieman olutta ja nauttii varsinkin minun solvaamisestani. Olen paha ihminen joka ei osaa elää ihmisiksi ja rajoitan mieheni sosiaalista elämää... joka suurimmaksi osaksi tapahtui baareissa.
saan välillä aivan törkeitä soittoja ja viestejä, jotka sisältävät aina sitä samaa virttä, juntti ja jne.

Olimme mieheni kanssa raskaana jonka olisi pitänyt olla iloinen asia, mutta onnittelujen sijaan hän lupasi tehdä kaikkensa, jotta tämä lapsi ei syntyisi tai vaihtoehtoisesti hän hoitaa asian niin, että lapsi otettaisiin meiltä pois.
Sain kuitenkin keskenmenon ja silloin muuttui ääni kellossa -hänen poikansa olisi niin halunnut tämän lapsen-.

Ei ole helppoa elää suhteessa jota painostetaan jatkuvasti, mutta olen päätänyt voittaa tämän naisen, auttaa miestäni selvillä olossa -nyt kolmisen viikkoa antabus-kuurilla jotka annan aamuisin-, saada avioliittomme kuntoon ja elää onnellisesti elämäämme!
Nyt saatamme olla jälleen raskaana ja se olisi unelmien täyttymys...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu