läheisen itsemurha

Menetin lapseni muutaman vuosi sitten, Meni pitkään kuin itku tuli oikein kunnolla. Tuntui tyhjältä ja epätodelliselta. Vielä nytkin ajattelen joskus että tämä on vain pahaa unta ja herään tästä ja kaikki on taas hyvin. Ikävä ja kaipuu ovat sietämättömiä välillä. Haen selityksiä, minusta on tullut " etsivä". Mietin ja haen selitystä, kaikki johtolangat kelpaavat. En ilkeä edes kertoa kaikille mitä akikkea pyöritän päässäni. Maailmani on muuttunut täysin, mutta sekoa minusta ei ole tullut. olen tajunnut, että maailma on aika erilainen kuin olen kuvitellut. Voimia sinulle, älä jää yksin surun kanssa.

Kun minun poikani tappoi itsensä vuosi sitten,menin shokkiin ja olen surrut silmät päästäni,mutta en ainoastaan itkemällä vaan lukemalla surukirjoja olemalla ahdistunut,uneton,masentunut,vihainen jne.Kysymys miksi on leijunut päässä,tämäkö kiitos kaikesta. Ja miksi piti näytellä että kaikki on hyvin,jos tyttökaverin kanssa on riitaa jatkuvasti jne. Se on kysymys johon emme saa vastausta.Siitä olen varma,että jos tietäisivät minkä tuskan omaisille tuottavat,eivät sitä ikinä tekisi!Häneltäkin jäi pikkusisko.

Kun lopullisesti selvisi mitä oli käynyt,ajattelin miten ihmeessä en voinut olla se yli-ihminen-äiti,jonka tehtävä on pelastaa lapsi ja muuttaa asiat niin,ettei hänen olisi paha olla.Miksei se apu saavuttanut hänen mieltään,jota annoin läheisten,ystävien,ammattiauttajien ym.kanssa.Hän oli liian rikki,herkkä,hento ja ennenkaikkea nuori kestämään pahaa maailmaa.Kuitenkin vahva tekemään sen kamalimman,mitä hänen äitisä voi elämässään joutua kohtaamaan.Vihan tunne minulla on siitä,miksei hän voinut uskoa,että vaihtoehto lähtemiselle olisi ollut.En voi olla vihainen siitä mitä hän teki,koska itse tiedän miten lähellä on toivo poisnukkumisesta,kun on niinkin paha olla kuin minulla yhä vaan.Tapahtuneesta tulee kohta 4 v.,mutta tuntuu kuin se olisi tapahtunut aivan äskettäin.

Terve. en tiedä onko tästä lohdutusta kenellekään läheisen menettäneelle. Ei siihen suruun tunnu mikään auttavan. Joskus olen kuullut,että itsemurhan tehneen kuolemaa pitää surra kuin "normaali"kuolemaa, mutta kyllä se erilaista on. sitä miettii ja miettii että miksi.. ja että, mikä oli niin pielessä että teki sellaisen ratkaisun. Mutta loppujen lopuksi ei ole helppoa hyväksyä sitä "norm"kuolemaakaan, jos ihminen esim.kärsii vakavasta sairaudesta. Mietteet tulee siinäkin ihan vastaavasti että miksi. Mutta SILTI, itsemurhan tehnyt luopuu tavallaan elämästään omasta tahdostaan ja se on hirveän vaikea asia omaisille kohdata! (Itselläni appiukko tehnyt itsemurhan, joten tiedän miten vaikea se on ymmärtää.)
Haluan kuitenkin kertoa yhden ihmisen tarinan. Hän ei ole tuttuni, mutta olemme jutelleet.Hän on n50vuotias nainen kahden lapsen äiti ja ns.onnellisesti naimisissa. Hän oli päättänyt tehdä itsemurhan. Kaikki oli järjestetty ns.valmiiksi hautajaisista lähtien.Runo omaan kuolinilmoitukseen oli valittu, makuuhuone siivottu. Hän otti kuolettavan määrän lääkkeitä ja vaipui "uneen." Kunnes, tiedostamattoman ajan jälkeen herää yöllä ja ei kun oksentamaan. Se oli hänen pelastus. Muttei omasta mielestään. Nainen kertoi,että vitutus oli ääretöntä. Hän jäi henkiin vaikkei ollut näin suunnitellut.Perhe on tietysti onnellinen ettei menettänyt äitiään,uskon. Tapahtuman johdosta hänet kuskattiin mielisairaalaan jossa hän edelleenkin tietyin väliajoin on.

on kyllä minun ainakaan mahdotonta sanoa!
Ensimmäiset pari viikkoa meni ihan sumussa, niistä ei juurikaan ole mielikuvia. Nyt kun tapahtuneesta on pari kuukautta tuntuu että olen käynyt läpi kaikki mahdolliset tunteet, laidasta laitaan. Ja käyn edelleen. Raskasta ja kuluttavaa. Siihen päälle vielä uniongelmat, niin ihmettelen vaan, kuinka kauan kestää ennenkuin oma pääni hajoaa..

Ensin minulle ei kerrottu että hän teki itsemurhan, koska olin aika nuori. Tai ei siitä ole kuin noin 3 vuotta aikaa. Mukamas oli saanut "sydänkohtauksen". Myöhemmin eli noin 1½ vuotta sitten minulle kerrottiin että hän oli hirttänyt itsensä. Alussa olin järkyttynyt ja olin silloin hänen kuolemansa jälkeenkin. Mietin miksi, miksi ja miksi? Mutta en löytänyt muuta vastausta paitsi että hän halusi pois. Minulla olisi ollut niin paljon asiaa hänelle, mutta kaikki jäi kertomatta. Toivottavasti hän on nyt siellä mihin halusi mennäkin. Toivottavasti hän on paremmassa paikassa missä hänen on hyvä olla.

läheisteni eteen tarpeeksi,kukin valitkoon tiensä

Minunkin veljeni teki itsemurhan,isoveli,joka piti minusta huolen ja oli se tuki ja turva.johon saattoi aina luottaa ja turvata.vuosia on mennyt jo monta,edellen ikävä on kova.ja kysymys miksi?Mutta surusta voi kasvaa,kun antaa itselleen luvan käydä koko tunneskaalan läpi ja surra! Kaikki tunteet ovat sallittuja,ei suruun ole mitään tiettyä kaavaa.viha,ikävä,kiukku,kaipaus...ihan mitä vaan,kunhan tunnet jotain.se on tärkeintä!Voimia sinulle.