Suhteemme, tai oikeestaan enemmänkin minulle ongelmana on, kun poikaystäväni ei osaa pyytää anteeksi. Tuntuu kuin anteeksipyytäminen olisi hänelle ihan liian vaikeaa saada sanotuksi tai ettei hän voisi "alentua" sellaiseen. Olen kysynyt asiaa häneltä ja hän sanoi että "ei se auta vaikka pyydänkin". Hänelle sana "anteeksi" on ihan merkityksetön. Minulle ei. On vaikeaa kun mies ajattelee anteeksipyytämisestä noin, niin minunkin anteeksipyyntöni ovat ikäänkuin "turhia". Minun täytyy aina lähes VAATIA anteeksipyyntöä ja yleensä saan mieheni lopulta puristamaan ulos sanan anteeksi. Onko mieheni täysin tunteeton vai miten saisin hänet tietämään miten TÄRKEÄÄ anteeksipyytäminen suhteessa on! Miehelläni kun on monesti ja usein SYYTÄ pyytää anteeksi... Auttakaa...
Mies ei osaa pyytää
anteeksi
141258
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kyseessä voi olla luonnevika, jos mies ei ymmärrä milloin on sinua loukannut (jos siis muuten kunnioittaa sua suhteen osapuolena). Eipä tuohon varmaan auta kuin puhuminen rakentavassa (ei moittivassa hengessä) tyyliin "musta olisi kiva jos..." tai "musta tuntuu pahalta kun sä...". Pikkuhiljaa ne pahimmat särmät yleensä siloittuu.
Jos mies ei pyydä anteeksi oma-aloitteisesti, on aivan turha sitä väkisin vaatia.
Sanoilla ilman tunteita ei ole mitään arvoa.
Taitaa miehesi olla samoilla linjoilla kuin minäkin; anteeksipyytäminen on sairasta ja turhaa.
Ei yhdellä sanalla korvata mitään.
Anteeksipyytelijän logiikan mukaan voi tehdä ihan mitä tahansa, ja kaiken voi kojata yhdellä sanalla
Turha väittää tunteettomaksi ja empatiakyvyttömäksi, siitä ei välttämättä ole ollenkaan kysymys. Virheistään voi tuntea vaikka kuinka paljon syyllisyyttä, mutta anteeksipyytäminen on turhaa, jos ei tunne ansaitsevansa anteeksiantoa.
Miten pyytäisin anteeksi, jos en kykene antamaankaan?
Sana "anteeksi" on pitkän huonosti kohtelun jälkeen aika mitätön pelkästään. Silloin olisikin parasta miettiä, miten oikeasti on toista loukannut, miten on toiminut väärin, miten olisi ollut parempi toimia ja kuinka voisi yrittää jatkossa välttää vastaavan. Eli suu auki miehet, sovittelemaan, keskustelemaan ja analysoimaan ääneen sitä omaa käytöstä.
Jollei mitään sanottavaa ole, olet todennäköisesti tunnevammainen. Naisesi ei ole sinua ansainnut. Sama tietysti myös toisin päin.
Ihmisten on välillä todella vaikea myöntä virheitään. Ei se vaadi mitään toisen edessä alistumista, eikä se saa sitä ollakaan (paitsi jos on oikeasti kontrolli kadonnut, sit on syytä olla aika nöyränä jos haluaa saada asiat sovittua).
Rauhallisesti asioista keskusteleminen on vaan niin vaikeaa monelle. Usein ne solmut avautuvat vain kehittävässä keskustelussa!
Kyse ei olekaan siitä, ettei tiedostaisi tehneensä väärin tai katuvansa tekojaan.
Ei kyse ole siitä, ettei olisi mitään sanottavaa, vaan siitä, ettei niillä sanoilla oikeasti ole merkitystä, niillä ei tehdä tehtyä tekemättömäksi.
Olet oikeassa siinä, että ainoa tie on rauhallinen keskustelu.
Anteeksipyynnön kiristäminen ei sellaiseen kuulu.
ei tehtyä saa tekemättömäks. sehän tarkoittaa sitä, että tuli tehtyä, kaduttaa ja ei halua loukata toista, on pahoillaan ja ei tosiaankaan halua toiselle sellaista. eihän se sitä poista mikä on tehty, mutta se asenne, mikä siitä toista kohtaan välittyy on eri asia. jos ei mitenkään, milläänlailla osoita että en nyt edes jälkeenpäin halua pahoittaa toisen mieltä, niin silloinhan ilmaisee, että tein väärin ja en nyt enkä jatkossakaan aio ottaa siitä vastuuta, enkä välitä toisesta sen vertaa, että yrittäisin mitään. Se nimenomaan ei poista sitä tehtyä tekoa, mutta poistaa syyllisyyden.
Olen samaa mieltä tuosta kiristämisestä. Mitä iloa edes kenellekään voi olla siitä, että toinen sanoo hampaat kirskuen "anteeksi"? Sama juttu rakkaudentunnustusten ja muiden lepertelyjen kanssa. Miltä se muka tuntuu, kun toinen sanoo pakotettuna "rakastan sinua". Minä en ainakaan uskoisi.
Enemmän pitkiä lauseita ja tekoja, kiitos.
Syyllisyys ei yhdellä sanalla poistu.
jos sovitaan, että asia on kunnossa ja toinen antaa sen anteeksi, niin se ei tarkoita sitä, että se hyväksyy sen asian uudestaan, mutta siitä pääsee yli. Jos ei rakasta itseään ja itse anna itselleen anteeksi, vaikka toinen rakastaisikin ja antaisi ja vaan ruoskii itseään, vaikka kaikki pitäisi olla toisen osalta hyvin, niin silloin syy on varmaan jossakin syvemmällä mistä se voi tarvita ammattiapua. Eikä voi tulla sellaista elämää, missä ei tulisi asioita, mistä ei tuntisi syyllisyyttä, mutta turhan syyllisyyden kantaminen liian pitkään ja itsensä rankaiseminen siitä itsesyytöksillä on huolestuttavaa, jos ei pääse asioista yli. Anteeksiantaminen on sitä että asioista puhutaan ja niistä koitetaan päästä ylitse.
se on eri asia, jos on syyllinen, kuin se, että jää kantamaan siitä aina häpeää. jos tekee väärin, niin tietysti on tehnyt väärin, mutta jos aina kantaa siitä syyllisyydestään liikaa häpeää, niin sitä ei tarvitse tulla. kyllähän kaikki tekee virheitä, mutta jos oma ihmisarvo on niissä kiinni ja alkaa häpeämään eikä arvosta itseään sitten, niin voi olla vaikea rakastaakaan itseään ja sitten ei osaa ottaa toiseltakaan sitä vastaan.
Ei minunkaan elämänkumppanini osannut/kehdannut/uskaltanut pyydellä anteeksi suhteemme alussa, ei edes suorastaan törkeitä sanojaan. Kun sitten huomasin, ettei syyllistäminen siitä asiasta inspiroinut häntä yhtään sen enempää anteeksi- sanan käyttöön, päätin olla kiinnittämättä huomiota koko asiaan ja olla vaan oma itseni.
Kaduin aina ääneen ja pyysin anteeksi, jos huomasin loukanneeni häntä tms., joten pikkuhiljaa ja omasta kokemuksesta hän sitten otti opikseen ja alkoi käyttäytyä samalla tavalla.
Nykyään hän yleensä halaa ja pyytää anteeksi, joten "kehitys" on ollut huima.
: )
Aito katuminen koskettaa aina ja varsinkin rakkaussuhteessa, joka perustuu syvälle tunteelle.
Ehkä se anteeksipyynnön kohteena oleminen jotekin nolostuttaa sunkin miestäsi, ehkä hänkään ei ole kotonaan kovin tunteellisissa tilanteissa, vaan vähättelee niitä.
Sun esimerkkisi avulla ja tuntien sen henk.koht., miten mukavalta tuntuu kun toinen ei ole välinpitämätön vaan katuu ja pyytää anteeksi sanojaan/tekojaan, hän ehkä muuttuu huomaamattaankin, ihan niin kuin minunkin ihana mieheni teki. Älä siis välitä, toivoa on vielä.
; )
mitä ukkos on tehny jos pitää anteeksi pyytää,antteksi jos kysyn.
Henkilöt:
Äiti
Ville 5 V.
Äiti: Nyt kyllä pyydät anteeksi
Ville: en mä tehny mitään
Äiti: Teitpäs
Ville: äää
Äiti: Pojat ei itke. Pyydä anteeksi
Ville: vää-enkä
Äiti: Menet huoneeseei ja tulet ulos vasta kun pyydät anteeksi.
Ville: Vääää
Ville kannetaan huoneeseen ja ovi pannaan kiinni.
Näistä jutuista ne johtuvat.
Lisäksi tässä voi käsitellä sen mikseivät miehet kysy neuvoja.
Tyhmä. etkö sä totakaan tiedä. Kysy äidiltäs ja mene kotiin häpeämään.
(Siis tuo oli se esimerkki yleisestä kohtelusta)
Entäs sama Liisan, 7 v, kanssa. Liisa on oppinut jo, että kun tekee väärin toista kohtaan, pyydetään anteeksi. Miksi hitossa miehet jämähtävät tohon 5 v ikään?
Siinä käy niin että sama tunne nousee pintaan, koska kumppani käyttäytyy kuten oma äiti aikanaan. Poikia rangaistaan yleensä ankarammin, joten reaktiokin korostuu.
Anteeksipyytäminenkään ei välttämättä osoita tytöillä/naisilla todellista pahoillaolon tunnetta, vaan on joskus pelkkää tilanteen manipulointia.
Omalla exälläni oli vastaavasti se Liisa 7v (tai ehkä paremmin 3v). Kun minun piti päättää jostakin syntyi aina huomattava vastustus, joka hävisi vasta kun luovuin kannastani. Yhteinen sopiminen oli vastaavasti sitä että hän päättää. Selvästi reaktio oli lapsuudesta peräisin ja jossain vaiheessa kävi ilmi että muistutan hänen vaariaan. Yritin todella pitkään, mutta en osannut ottaa sitä auktoriteetin roolia, jota vastaan hän olisi saanut kamppailla (mieluummin olen sovussa ja sovin asioista yhdessä)
Suurimpaan osaan reaktioistamme löytyy selvä syy joko aikaisemmasta elämästämme tai biologiastamme. Suurin ongelmamme on se että systeemin sisältä on vaikea nähdä syitä (osaamme paljon helpommin analysoida esim. muurahaisten käytöstä) ja täysin epäloogisetkin käytösmallit vaikuttavat meistä luontevilta. Vaikea meidän on toisiamme ymmärtää, silti on turha hermostua toisille. On parempi yrittää löytää syyt käytökseen ja sitten tyrkkiä toista varovasti sopivaan suuntaan.
Itse olen sattuneesta syystä hiukan systeemin ulkopuolella, joten tuntuu että ehkä näen näitä hiukan helpommin.
Käsitellään nyt samalla tämäkin:
Kun naiset valittavat että miehet nukahtavat heti toiminnan jälkeen, niin se johtuu oksitosiini-hormoonista (vaikuttaa rauhoittavasti) ja sen looginen selitys on se että miehen kannattaa jäädä naisen vierelle hedelmöittymisen varmistamiseksi (estää muiden miesten vastaavat yritykset, jolloin siittiöille ei muodostu kilpailua).