kun jättävät vaimonsa ja lapsensa jonkun naikkosen takia! Sitten itketään vuosia perään kun vaimo ei ota takasin ja lapset eivät enää tunne ja halua nähdä isää.
Miehet eivät ymmärrä että ovat itse aiheuttaneet tilanteensa, että turha syyttää muita.
Miehet eivät ymmärrä että ovat itse aiheuttaneet tilanteensa, että turha syyttää muita.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Maanantaiaamun kunniaksi melkoinen yleistys...
Näitä ihmeen tietäjiä, jotka kiirehtivät kaikilla palstoilla aina sanomaan ettei saa yleistää ja siinä heidän kontribuutionsa asiaan.
Liekkö kyseessä persoona, joka ei vaan kestä mitään negatiivista. Ketään ei myöskään saa syyllistää ===> ettei vaan omatunto rupeaisi kolkuttamaan ja löytäisi vaikka vahingossa omasta käyttäytymisestään mitään korjattavaa.
Nyt vaan on niin käyttäytymistieteessä, että ihmisjoukot käyttäytyvät tilastollisesti tietyllä tavalla. MUTTA yksilötasolle ei tietenkään voi vetää siitä mitään varmoja johtopäätöksiä.
Äähhh...saisiko jonkun suodattimen tänne ko. tyyppejä varten?
Muuten hyvää maanantaita!
edelleen vakaasti sitä mieltä, ettei olisi hyvä yleistää... mutta 'kontribuutio' on hieno sana.
Jos sinulla on kokemuksia jostakin, olisi hyvä, jos puhuisit omista kokemuksistasi, etkä todellakaan yleistäisi koskemaan niitä esimerkiksi kaikkiin miehiin. Edellinen ihan vain sen vuoksi, että eri ihmisillä saattaa olla hyvinkin vastakkaisia kokemuksia, ja siksi yleistäminen ärsyttää...
Puhut omastatunnosta...se on mielestäni hieman vanhanaikainen käsite, koska se mm. näköjään estää sinuakin elämästä elämääsi omatuntosi ulkopuolella...
Kevättä kuitenkin...
Kontribuutio on hieno sana, siitä samaa mieltä :-)
En ole alkuperäinen ketjun aloittaja, joten kommenttini oli suunnattu (yleistäen) yleistämisen kieltäjiä vastaan... Näillä palstoilla mielenkiintoinenkin keskustelu päätyy harmillisen usein siihen looppiin,jossa yleistetään-kiistetään yleistäminen. Molemmissa siinä vikaa tietty on.
Katkeroitunut ihminen yleistää helposti "miehet on sikoja" ja yksilöllisyyden puolustajat toteavat "ei saa yleistää" Sanoisin, että jälkimmäinen on hunompi tapa, varsinkin tilanteissa, joissa syvän tunnekuohun vallassa oleva ihminen purkaa sydäntään. On aivan ymmärrettävää, että hän yleistää sillä hetkellä.
Omatunto sen sijaan...ennen muinoin ihmisiä laitettiin häpeäpaaluun julkisesti ihmeteltäviksi. Uskoisin, että oli toimiva rangaistus ja aiheutti tiettyä rangaistuksen pelkoa. Lisäksi ihmiset näkivät, että jahas, tämä tyyppi siis. Nykyäänhän ei saa edes tuomitun monirikollisen nimeä julkaista, ettei hän leimautuisi...
Omatunto ja syyllisyyden tunne estää meitä tekemästä mitä huvittaa ja pakottaa osaltaan noudattamaan yhteisiä sääntöjä. Helpoimmin sen merkityksen huomaa tarkastelemalla psykopaattien toimintaa, heiltä kun omatunnon käsite puuttuu kokonaan.
Ja nyt jo tiistaita!
Lainaus:
'Omatunto ja syyllisyyden tunne estää meitä tekemästä mitä huvittaa ja pakottaa osaltaan noudattamaan yhteisiä sääntöjä. Helpoimmin sen merkityksen huomaa tarkastelemalla psykopaattien toimintaa, heiltä kun omatunnon käsite puuttuu kokonaan.'
Jos syyllisyyden tunne olisi ainoa, mikä estää meitä tekemästä pahojamme, eikö tilanne olisi aika huolestuttava ...sanotaan nyt vaikkapa ihmisen kehittymisen kannalta katsottuna. Pitäisi siis koko ajan kantaa syyllisyyttä, ettei hairahtuisi. Mutta mihin 'syyllisyys' sitten perustuu? Ovatko sen juuret 'perisynnissä?' Perustuuko syyllisyys siihen, että Jeesus kuoli ristillä pahojen tekojemme vuoksi ja näin ikään kuin hyvitti jälkipolvien pahat teot jo etukäteen? Mutta eikö tästä seuraa, että saadessaan joka tapauksessa anteeksi ihminen vain jatkaa 'pahoja' tekojaan. Eikö 'uuden' ihmisen moraalin pitäisi perustua siihen, ettei kenenkään tarvitsisi kuolla ristillä hänen puolestaan voidaksen olla 'kunnon' kansalainen?
Tällä avioeropalstalla on näkyvissä syyllisyys, mitä ihmiset kantavat miettiessään epäonnistumisiaan (minäkin). Mutta eikö 'syyllisyyden' kantaminen myöskin rajoita näkemästä asioita muuten kuin 'syyllisyyden' näkökulmasta? Ja eikö (alitajuinen) syyllisyyden kokeminen juuri käänteisesti aiheuta toisen syyllistämistä?
Oikeastaan tarkoitin juuri näitä asioita kirjoittaessani elämästä omatunnon ulkopuolella.
Johonkin ovat kadonneet terveet toisen ihmisen kunnioitus -tyyppiset tunteet, sekä empaattisuus. Aina vain syyllisiä tai syyllisyyden estämisiä.
Huakaus. Onneks pääsin sellasesta paskasta eroon. (paskalla en tarkoita ihmistä vaan paskassa rypemistä)
Palasin juuri lounaalta elämäniloisen ja empaattisen ihmisen seurasta. On hyvä olo kun joku välittää ja josta saa itse välittää :)
Tämä keskustelu menee kyllä alkupeäräisen aiheen ohi jo, mutta, mutta...
Olen miinuasteissa aikaa viettävän kirjoittajan kanssa samaa mieltä syyllistymisen ja -tämisen negatiivisista vaikutuksista. Enkä tarkoita omalla kirjoituksellani mitään uskontojen harjoittamaa ihmisten henkistä alas nuijimista "olen syntinen saatana kurja" -tyyliin. Enkä myöskään sitä, että syyllisyyden tunne olisi ainoa estävä tekijä käytöksessämme, joskin perustavimpia mielestäni.
Puhuin ns. terveestä omatunnosta ja syyllisyyden tunteesta. Jos ko. tunteita minulla ei olisi, niin mikään ei estäisi minua vaikkapa varastamasta, erityisesti tilanteessa, jossa kiinnijäämisen riskiä ei olisi.
Empatia, toisten huomioon ottaminen, kohteliaisuus, hyvä käytös yms. rakentuvat mielestäni terveen itsetunnon ja omatunnon päälle.
Viestiketjun alkuperäiseltä kirjoittajalta kysyisin yleistämisen tuomitsemisen sijasta, mitä hänelle on tapahtunut, miksi hän on noin katkera. Siitä olisi ehkä hänellekin hyötyä.
Ulkona paistaa kuitenkin aurinko, kevät!!!
kirjoittajalla. Jättöjä ja jättäjiä on erilaisia, syitä yhtä monta kuin liittoakin. Eikä aina edes sitä syytä löydy, kunhan nyt vaan tapasi sen "elämänsä valon" väärään aikaan. Oli jättäjä sitten mies tai nainen, toimii omien intressiensä pohjalta. Erossahan menttää aina paljon, kaikki osapuolet. Eriasia sitten, jos kyseessä on perhehelvetti, jossa on voittajana se osapuoli, jopka siitä pääsee eroon.
kun kolmas osapuoli ei anna rauhaa sille miehelle korjata välejä vaimonsa kanssa. Tuleen on helppo syöksyä, ja se on helppoa käyttää toista hyväksi kriisin aikana. Useat erot ovat korjattavissa, jos niille antaa aikaa.
Millainen nainen/mies haluaa aina ja kerta toisensa jälkeen ottaa takaisin sen pettävän puolison? Jopa taistelee hänestä ja syyttää kolmatta koko draamasta.
Onko hän itse pelokas, alistettu, huonolla itsetunnolla varustettu vai mikä? Siksikö puoliso juuri kohtelee häntä huonosti eikä arvosta?
Jos nainen/mies todellakin kunnioittaa ja arvostaa itseään, niin hän ei voisi koskaan hyväksyä pettämistä, sillä se on suurin loukkaus minkä voi parisuhteessa kumppanilleen koskaan tehdä.
Miehen väkivaltaisuus, alkoholismi yms. johtuvat näistä naikkosista, jotka häikäilemättömästi metsästävät perheellisiä miehiä. Miehellä ei siinä ole mitään osaa eikä arpaa. Mies vain yrittää purkaa tämän naikkosen tuomaa ahdistusta väkivallalla vaimoaan/lapsiaan kohtaa, ryyppäämällä jne.
Jos taas vaimo löytää uuden ja haluaa eron, on sekin sen naikkosen syytä.
Kolmatta osapuolta ei tule jos välit ovat kunnossa.
Mies on itse aiheuttanut tilanteen jos on alunperin mennyt naimisiin väärän ihmisen kanssa. Tilannehan on korjattavissa kun eroaa. Miksi nainen ei sitten hyväksy eroa? Epäterve tilannetaju avioliitosta? Moni mies lähtee kun nainen jatkuvasti arvostelee, haukkuu, väheksyy. Miestä itseään ja miehen työtä ja kykyjä. Vaimot: katsokaa itseänne peiliin, oletko sellainen ihminen jonka seurassa mies viihtyy ja tuntee olonsa mukavaksi, kodikkaaksi, arvostetuksi. Turha kommentoida että "eipä se mieskään..." Miehet ovat yksinkertaisia olentoja jotka tarvitsevat hyvin vähän. Kaikista naisista ei ole tämänkään vähän antajiksi.
Kun mies pettää ja tai jättää miksi ihmeessä vaimo kuvittelee olevansa "menetetty" mieheltä. Oma itsetunto hukassa ja pitää korostaa sillä tavoin? Todennäköisesti. Vaikka vaimo haluaisi olla menetetty sitä hän ei ole. Avioliiton solmiminen ei tarkoita että toista voi alkaa kohdella miten haluaa, mutta jotkut naiset tuntuvat ajattelevan niin. Mies ei muka voi lähteä avioliitosta vaikka vaimo olisi millainen pirttihirmu tahansa. Terveydenhuollolle vähän tehtävää näissä vaimokkeissa.
Miksi muuten itket sellaisen miehen perään joka on jättänyt. Asenteesi kertoo kyllä syyn miehen lähtöön. Sen sijaan että olisit rakastanut häntä ja kunnioittanut, siten hänkin olisi ehkä rakastanut sinua.
Toivotan elämän onnea jättäneelle miehelle ja lapsille järkeä tavata isää äidin arvosteluista huolimatta.
Olen täysin samaa mieltä
vaimonsa ja lapsensa, ei ole sitä kaikkea ansainnut. Ehkä hän itsekin huomaa, että ei ole sen kaiken arvoinen, vaimo ja lapset ansaitsevat paljon parempaa.
Tavallaan se voisi olla itsesääliin vaipumista ja säälin kerjäämistäkin. Mutta kun on perhe, se on kaikki, mitä elämältä voi odottaa. Joskus luovuttaminenkin on rakkautta tietysti, jos huomaa itse olevansa mitättömämpi, ja antaa tilaa ihmiselle, joka onnen on ansainnut.
Todennäköisemmin vaimo ei ole ansainnut sitä miestä. Miksi vaimo sitten jäkättää, vaikka toinen nainen on tyytyväinen mieheen sellaisena kuin mies on.
Olen kuullut mieheni ex vaimolta mitä kummallisempia tarinoita kuinka kusipäinen mies hänellä oli. Miehessäni on kyllä erikoisia piirteitä joita en ole aikaisemmissa suhteissa havainnut (suluissa exän kommentit):
- mies on huomaavainen ja arvostaa kun häntä kohtaan on huomaavainen, (exän mielestä mies on välinpitämätön)
- mies on hellä ja lämpöinen ja halaa ja pitää kun häntä halaa ja menee lähelle, (ei exän kommentteja, henkilökohtainen aihe)
- mies haluaa hoitaa osuutensa taloustöistä ja tekee ne hyvin! (exän mukaan ei osallistunut kotitöihin, exä oli kotiorja)
- mies kertoo päivittäin millainen hänen työpäivänsä oli, joskus on huono päivä eikä jaksa puhua mutta kuuntelee mielellään minua, (exänsä ei tiennyt tarkkaan millaista työtä mies tekee, mutta mitään tärkeää se ei hänen mielestään ollut)
- mies osallistui innokkaasti yhteisen asuntomme sisustukseen ja antoi minun osallistua remonttiin, hän myös neuvoi miten kaakeloidaan ja tapetoidaan, sekä piti minua hassuna jos en onnistunut. (exän mukaan miestä kiinnosti heidän asunnossaan vain remontti ja senkin jäljiltä asunto oli siivottomassa kunnossa joka exän piti siivota)
- mies tuli synnytykseen mukaan, hän halusi (exän mukaan mies halunnut synnytykseen, eikä osallistua lapsen hoitoon, miehen mukaan ex ei päästänyt synnytykseen ja on ominut lapsen syntymästä asti), mies hoiti ensimmäisenä vuotena lastamme mielellään, ja lähetti minut jopa kerran viikonlopuksi kylpylään rentoutumaan.
- mies on äärimmäisen sosiaalinen (exän mielestä vetäytyi omiin oloihin ja muutti pois yhteisestä kodista ollakseen yksin, ex tosin epäili muita naisia vaikka niitä ei ollut, he erosivat asuttuaan vuoden erillään)
Näitä voisi jatkaa, mutta ehkäpä mies ja ex vaimo eivät sopineet toisilleen, kuten en minäkään oman exavopuolisoni kanssa. Ehkäpä ex vaimolle on joku muu mies jossain.
Katkerat naiset näkevät (ex-) miehissään ja miesten uusissa vaimoissa vain huonoja puolia, mutta eivät ymmärrä olevansa vajavaisia ihmisiä itsekin.
naista kestämään vastoinkäymisiä. Mies pakenee ennemmin kuin käy asian kimppuun! On helpompi unohtaa kuin korjata virheitään.
Nainen yleensä myöntää omat virheet ja yrittää korjata niitä, mutta mies vaan antaa olla, ja ottaa uuden kunnes tekee taas virheitä.
Siitä johtuu sanonta et mies on ikuinen lapsi. Heittäytyy ongelmineen uuteen syliin. Se onkin helppoa kun tietää ettei äiti lapsiaan jätä.
Miksi nainen ottaa miehen aviopuolisokseen, ellei rakasta häntä myös puutteineen?
Aivan turha syytellä miestä tai miehiä heidän puutteistaan. Miehillä ainakin on suuri sydän, ovat aviomia ja vilpittömiä.
Heikko on se joka toista syyttelee.
hah hah ja ha
Parisuhteessa kyse on aina molemmista osapuolista! Miksi lapset eivät halua tavata isäänsä? onkohan niin, että katkeruudessasi olet ne aivopessyt, voin kertoa, että oletpahan omaan napaan katsoja, jos näi n olet tehnyt! Totuus kun tulee lapsille vielä joskus selville, mutta se on useimmiten myöhäistä. Miksi olet noin katkera? olisiko syytä katsoa peiliin?
Oliskohan tää ensimmäinen mieskommentti tästä aiheesta..? :)
.. ja ihan kohdallaan...
Ei hänestä voi kasvaa vastuuntunoista isää. Tytöt kasvatetaan jo varhain pitämään huolta kodista ja ottamaan huomioon nuoremmat sisaruksensa. Tytöt joutuvat nuorena opettelemaan tiskaamista, ruualaittoa, pyykkäystä ym, eihän se kuulu pojalle!
Poikaa sen sijaan säästetään, ja vastuuta hän saa vain teini-iässä jos silloinkaan, lumenluontia ja nurmikon ajamista.
Tytöt joutuvat jo lapsena kovemmalle kuin pojat.
No voi voi. Kysyin jo aikaisemmin mutta voisitko sinä vastata että miksi nainen ottaa miehekseen mainitsemasi kaltaisen vätyksen joka ottaa vastuuta vain lumenluonnista ja nurmikon leikkaamisesta? Oliskohan naisellakn vähän omissa teoissaan vastuun oton paikka.
Millä vuosikymmenellä oikein elät? kyllä nykyaikana pojat käyvät "köksää", ja vielä pitävät siitä:)), ja on niin ollut ennenkin.. itse kun olen koulutukseltani kotitalousteknikko ja keittäjä:)) ja iän näät nimimerkistä:) ai niin tuli käytyä pesula-alan kurssikin:D Selvennykseksi kerron, että minulla on myös ihan luomumunat:DD Johtuukohan se miesten vastuuntunnottomuus siitä, että miehille ei anneta sitä vastuuta, ainakaan kun eron hetki koittaa???
Älykkäitä vastauksia ei saa, nähtävästi aloituskin oli vain provo ;)
Aivan tosi asioita. Kyllä pojat päästetään kotihommissa helpommalla. Tosi on!
Jaa, ei meillä vaan päästetä ketään helpommalla. Miesystäväni on varsinainen keittiötaikuri ja kolmesta lapsestani (2 tyttöä 1 poika) ainoastaan poika puuhaa siellä miehen kanssa harrastuksenaan. Tytöt tekevät sen mikä muiltakin edellytetään. Ja kaikilla on tasapuolisesti joitain pikku velvollisuuksia. Asennekysymys - vanhempien ;)
Minä ainakin olen joutunut lähes raatamaan kotitöissä. Sisaruksista ei siihen ollut, koska tytöt ovat hentoja koviin töihin.
Nykylapsista vain harva tuntuu siivoavan edes oman huoneensa.
Minä yritän opettaa pojille kodin kunnostustöitä, ja ex pistää hanttiin. Taikinaa kai saisi vaivata?
Mieshän se perheessä kodin kunnossa pitää. Sokkelista savupiippuun. Polkupyöristä autoihin. Pienemmistä koneista puhumattakaan.
Helppo se on pudottaa pyykki valmiiksi asennettuun koneeseen.
Miehet eivät juurikaan tee isoa numeroa omista kotitöistään, kuten moni nainen tekee.
Ehkä siksi, ettei rakas puoliso turhautuisi siitä, ettei osaa/uskalla vaihtaa edes yhtä kattotiiltä.
Koko maailma on mieten rakentama. Jos nyt jossain amiksessa opiskelee tyttö timpuriksi, sillä pääsee ainakin paikallislehteen.
Ehkä olisi paikallaan ihan oikeasti miettiä, mitä se "sohvaperuna" saa aikaiseksi?
pesukoneen asensi koneen myyneen firman mies. Minä sen koneen ostin ja tilasin, vanha kun meni rikki ja jos miehen varaan olisin laskenut, meillä oltaisiiin varmaan oltu ilman pyykkikonetta viikkotolkulla.
Se sohvaperuna harrasti kaiken sorttista urheilua kavereiden kanssa eikä ollut juuri koskaan kotona. Jos olisin vaatinut olemaan kotona (lasten ja minun kanssa) liitto olisi ainoastaan päättynyt aikaisemmin. Mikä näin jälkikäteen ajatellen...
Okei. On miehiä, jotka tekee ja touhuaa, osallistuu kodin töihin (tai tekee osansa), mutta on myös meitä naisia, jotka vaihdamme sulakkeet, lamput, jopa auton renkaat. Ei niihin hommiin miestä tarvita. On niin paljon helpompaa ja vähemmän stressaavaa tehdä itse kuin miettiä, mitä vuotta eletään, jos miehen pyytää tekemään jotakin. Ja usein pitää pyytää, kun mies ei oma-aloitteisesti "näe" edes sammunutta lamppua.
Osasiko mies ennen avioliittoa tehdä niitä kotihommia ja kyvyt loppuivat aameneen?
Meillä mies ei ennen eikä jälkeen aamenen pessyt pyykkiä, siivonnut, laittanut ruokaa, ei soitellut huoltomiehille jos hellat pesukoneet kylmälaitteet hajosivat. Hän kyllä huolsi sen minkä osasi ja eritoten auton, ja leikkasi nurmen ja huolsi ruohonleikkurin, sekä teki sähköhommat. Poraan ei minun tarvinnut koskea. Jos oltaisi vaihdettu osia olisi mies päässyt helpommalla. Se vaan tuntui raskaalta tehdä aina samoja hommia ja olla ainoa joka niitä teki. Samaa sanoi mieskin. Hänkin olisi ollut tyytyväinen jos olisin osannut liata käteni rasvaan ja huoltaa härveleitä.
Mutta nepä eivät olleet eromme syyt, vaikka kaikki asiat sitten lopulta purskahti pintaan ja hyvä niin. Loppukommenttien jälkeen oli oikeastaan aika hyvä olo kun lopulta tuli asiat puhuttua. Avioliittoa se ei pelastanut, sillä vavsta eroselvittelyssä tutustuimme toisiimme todella ja en ymmärrä miten aikanaan naimisiin mentiinkään.
Jos vielä uuden ukon otan, hän varautukoon etten edelleenkään osaa korjata tai huoltaa autoa, en korjata ruohonleikkuria mutta nurmikon osaan ajaa, en mielellään koske porakoneisiin tms vempaimiin jne. Toisaalta voisin kyllä opetella jos miehellä olisi malttia opettaa ja mies vastaavasti hoitaisi minun rutiinihommani ajoittain.
Olen mies 53v enkä ole pettänyt koskaan enkä petä. Mutta nyt avioliitto siinä vaiheessa että vaimolla meno halut kasvaneen yksin menoon.
Joten olen sanonut hänelle että parempi että erotaan ennenkuin petetään. Niin on reilumpaa eikä jää paha maku menneistä vuosista. Koska lapset ovat yhteiset 3 kpl. niin parempi ettei tule heidän väleihin syytöksiä puolin ja toisin,
olen sanonut vaimolle että mikäli yksin menot on hänelle yö reissuille on niin tärkeitä että menevät avioliiton edelle, en voi niitä häneltä kieltää, mutta omalta kohdaltani voin sano ettei minun tarvitse niitä hyväksyä. Joten mielestäni on parempi ratkaisu erota ja säilyttää kasvonsa muille ihmisille ja etenkin lapsille.
Se on rakkautta ja ymmärrystä että antaa toisen mennä jos haluaa. Eikä painosta toista jäämään roikkumaan. Osoittaa heikkoa itsekunnioitusta jos ehdoin tahdoin roikkuu puolisossaan, joka ilmoittaa ettei halua enää jatkaa yhteistä elämää vaan halajaa muita kumppaneita. Sää oot miesten mies!