KERRRANKI ASIAA JA LOPPUMIELIVALLELLE TYÖKKÄREISSÄ VASTATKAA TÄHÄN (LAINASIN MUTTA SAMAN OLEN KOKENUT)
Siis nämä yhteiskunnan muka hyvän tekijät, niillä ei ole mitään tekemistä ihmisten työllisyyden edistämiseksi. Siellä kun työtön tulee ilmoittautumaan ja käymään, saat uuden ajan parin tai kolmen kuukauden päästä. Joskus pitää vaivautua tekemään hölmöä työnhakusuunnitelmaa. Se on ainakin monella yksinkertainen suunnitelma, sanoin haluaa töihin.
Itsekkin olen lähettänyt lukuisia hakemuksia tuloksetta. Ja sitten työntekijät työvoimatoimistossa pakottavat omituisille hömppäkurseille, joita pitää toiset hurahtaneet. Itse kävin kaksi viikkoa hullua kurssia, joissa yhtenä päivänä piti maalata sormiväreillä ja silmät kiinni, musiikin soidessa taustalla. Näin piti kuvata tuntemuksiaan. Toi on aivan selvää työttömän aliarvioimista. Kaikkien näiden kurssien tarkoituksena edistää työllisyyttä, ei hyvää päivää.
Niissä käsitellään tyhmää elämänhallintaa, kenenkään siellä olevan elämässä ei olisi mitään vikaa, jos olisi työpaikka. Parhaimmillaan työkkäri paikoittaa kurseille ihmisiä, joilla on vaikka puolivuotta jo töitä. Mikä järki siinä on, löytäisivät ensin edes usealle työttömälle puoleksivuodeksi töitä. Työvoimatomistoissa on suuria paikkakunta ja henkilön ärsyttävyys kohtaisia eroja.
Valtakunnallisesti koko järjestelmässä ei kuunnella yhtään tavallista asiakasta eli työtöntä. Sanellaan vaan ehtojen mukaan ja ollaan tulosvastuullisia paskiaisia. Homma ja maailma ei vaan toimi niin.
Tarja Filatovin olisi syytä tarkistella näitä asioita ja kuunnella enemmistön mielipidettä. Muuten kohdallani haistatan pitkän paskan työvoimatoimistolle, joka loukkaa

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.