Tapasin vähän aikaa sitten itseäni vuoden vanhemman naisen. Itsehän olen 24, eli en mikään pentu enää. Aluksi kaikki vaikutti siltä, että olen löytänyt elämäni naisen. Nainen huomioi minua koko ajan kaikin tavoin ja oli ns aktiivisempi osapuoli järjestäen koko aika kaikkea tekemistä ja muuta kivaa. Kuitenkin näimme...ja näemme edelleen pari kertaa viikossa, mikä on mielestäni aika vähän. Ongelma on, että naisella ei ole aikaa minulle oikein enempää. Hänellä on kymmeniä kavereita joihin hänen pitää olla jatkuvasti yhteydessä. Sitten muutama kaveri muodostaa ns lähipiirin hänen elämässään, joka on hänelle se kaikkein tärkein asia koko maailmassa.
Silloin kun hänellä on aikaa minulle, niin hän on minua kohtaan ihan mukava ja sopivan romanttinen, seksikin sujuu ihan kivasti. Hän on sanonut minulle, että haluaa minusta miehen itselleen. Niinpä siis olemme pari, eihän siinä pitäisi olla mitään epäselvää - mutta kun on. Hän ei halua hirveästi esitellä minua kavereilleen, vaikka olen ulkonäöllisestikin ihan tasavertainen, jos en vähän komeampikin (omakehu-omakehu=)). Sitten hänellä ei ole aikaa minulle. Eräänkin kerran soitin ja kysyin että voisinko tulla iltaseuraksi. Vastaus oli, että hei ei mulla nyt oo aikaa aina sulle, nähään joskus toiste. Sitten päivään ei mitään viestejä, kunnes seuraavana päivänä tyly puhelu tyyliin, "niin oliko sulla muuta". Kunnes sitten sitä seuraavana päivänä taas tavataan ja kaikki on jälleen niin kukkaista että. Ja aikaa on jopa koko ilta minua varten.
Otin sitten asian puheeksi ja kysyin miksei voitaisi nähdä enemmän, jos kerran pidät minua miehenäsi. Tähän nainen vain tokaisi, että en ole hänen tärkeysjärjestyksessään ensimmäisenä. Hän sanoi myös että on kiva tapailla, kunhan se ei häiritse hänen elämäänsä liikaa. Hän sanoi kyllä järjestävänsä mieluusti aikaa minulle, jos pääsen nousemaan hänen arvoasteikossaan korkeammalle. Kysyisin, mitä nainen tarkoittaa tällä arvoasteikolla?? Onko se vain henkistä yliotetta, pompottelua, vallan näyttöä&käyttöä, miesvihaa, vaiko mitä. Vai käsittääkö hän yleensä mitä tarkoittaa kun "ollaan yhdessä"? Nainen on hyvin itsetietoinen, tietää mitä haluaa. Toisaalta hän on aika määrääväkin, joka on aika vaikea piirre käsitellä minun puolelta.
Unohtaisin naisen toki, jos hän ei haluaisi olla minun kanssani - mutta kun haluaa. Kerran nimittäin sanoin, että voin kyllä lopettaa tapailut jos ei kiinnosta. Sitten nainen oli heti paniikissa, että ei halua menettää minua ja että minun pitäisi antaa aikaa hänelle. Ei Roomaakaan tietysti yhdessä yössä rakennettu, mutta silti. Pitääkö vain olla kärsivällinen ja antaa naiselle aikaa, josko se siitä sulaisi. Vai pitääkö yrittää jotenkin kiipiä hänen arvoasteikossaan (ehkä ei, liian säälittävää). Miksi naisen toinen puoli haluaa minua, ja toinen puoli vipeltää niin hurjaa vauhtia ettei toinenkaan puoli pysy mukana. Vaikea tilanne, auttakaa minua. En halua myöskään menettää kyseistä naista, sen toisen (mukavan) puoliskon takia...
Silloin kun hänellä on aikaa minulle, niin hän on minua kohtaan ihan mukava ja sopivan romanttinen, seksikin sujuu ihan kivasti. Hän on sanonut minulle, että haluaa minusta miehen itselleen. Niinpä siis olemme pari, eihän siinä pitäisi olla mitään epäselvää - mutta kun on. Hän ei halua hirveästi esitellä minua kavereilleen, vaikka olen ulkonäöllisestikin ihan tasavertainen, jos en vähän komeampikin (omakehu-omakehu=)). Sitten hänellä ei ole aikaa minulle. Eräänkin kerran soitin ja kysyin että voisinko tulla iltaseuraksi. Vastaus oli, että hei ei mulla nyt oo aikaa aina sulle, nähään joskus toiste. Sitten päivään ei mitään viestejä, kunnes seuraavana päivänä tyly puhelu tyyliin, "niin oliko sulla muuta". Kunnes sitten sitä seuraavana päivänä taas tavataan ja kaikki on jälleen niin kukkaista että. Ja aikaa on jopa koko ilta minua varten.
Otin sitten asian puheeksi ja kysyin miksei voitaisi nähdä enemmän, jos kerran pidät minua miehenäsi. Tähän nainen vain tokaisi, että en ole hänen tärkeysjärjestyksessään ensimmäisenä. Hän sanoi myös että on kiva tapailla, kunhan se ei häiritse hänen elämäänsä liikaa. Hän sanoi kyllä järjestävänsä mieluusti aikaa minulle, jos pääsen nousemaan hänen arvoasteikossaan korkeammalle. Kysyisin, mitä nainen tarkoittaa tällä arvoasteikolla?? Onko se vain henkistä yliotetta, pompottelua, vallan näyttöä&käyttöä, miesvihaa, vaiko mitä. Vai käsittääkö hän yleensä mitä tarkoittaa kun "ollaan yhdessä"? Nainen on hyvin itsetietoinen, tietää mitä haluaa. Toisaalta hän on aika määrääväkin, joka on aika vaikea piirre käsitellä minun puolelta.
Unohtaisin naisen toki, jos hän ei haluaisi olla minun kanssani - mutta kun haluaa. Kerran nimittäin sanoin, että voin kyllä lopettaa tapailut jos ei kiinnosta. Sitten nainen oli heti paniikissa, että ei halua menettää minua ja että minun pitäisi antaa aikaa hänelle. Ei Roomaakaan tietysti yhdessä yössä rakennettu, mutta silti. Pitääkö vain olla kärsivällinen ja antaa naiselle aikaa, josko se siitä sulaisi. Vai pitääkö yrittää jotenkin kiipiä hänen arvoasteikossaan (ehkä ei, liian säälittävää). Miksi naisen toinen puoli haluaa minua, ja toinen puoli vipeltää niin hurjaa vauhtia ettei toinenkaan puoli pysy mukana. Vaikea tilanne, auttakaa minua. En halua myöskään menettää kyseistä naista, sen toisen (mukavan) puoliskon takia...
Vastaukset 12
Vanhimmat
mikä on "vähän aikaa sitten"? Jos kyse on muutamista viikoista, voi seurustelun aloitus olla niin mullistava asia hänelle, että hän todellakin tarvitsee aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen. Ei kaikki ole valmiita saman tien esittelemään kavereille, vaikka sinussa ei mitään vikaa olisikaan. Se vain on uusi tilanne, jos on esim. ollut pitkään sinkku. Ei se tarkoita sitä, että tilanne aina jatkuisi samanlaisena.
Tietenkin on tosi ikävää sun kannalta, että joudut sietämään tollasta. Mutta jos kyse on suht alkuajasta, niin tosiaan joillakin se kestää vähän pidempään, että saa järjestettyä elämää sopivasti yhteiseksi kahden erillisen elämän sijasta.
"arvoasteikolla" olettaisin hänen tarkoittavan sitä, että hän on tuntenut omat ystävänsä tosi pitkään ja sinut vasta vähän aikaa ja siksi kestää hieman, ennen kuin sinusta tulee tärkeämpi. Jos hän on noin lojaali ystävilleen, ehkäpä ajallaan hän on hyvin lojaali sinulle? Tai sitten kyseessä on epävakaa tyyppi, joka pelkää läheisyyttä ja siksi on helpompi piiloutua ystäväporukan taakse välillä..
No vuoden vaihteessa tavattiin, eikä edes kovinkaan hiprakassa. Ja nythän on jo maaliskuu, sama rata jatkuu. Toki olemme nähneet aika harvakseltaan, että jotkut olisivat voineet muutamassa viikossa olla yhtä paljon tunteja yhdessä. Niin, pitkään sinkku, miesrintamalla hiljaista, miehen puutteessa, seksi kiinnostaa, jne. Hän on kiltti, mutta tyly. Tunteellinen, mutta kylmä. Läheinen, mutta etäinen. Huomioiva, mutta poissaoleva.
Erään kerran nainen tuli luokseni illaksi ja jäi yötäkin, lähti aamulla töihin. Kaikki meni mukavasti ja hauskaa oli. Illalla hänellä sitten vapaata, sanoin tulevani vuorostaan hänen luokseen. Siihen vastaus "TAASKO, no tuu nyt sitten, huokaus." Tälläpä kertaa tunnelma oli jälleen apea, ja nainen v-mäinen. Sitten 4 päivää näkemättä, kunnes jälleen naisella NIIN IKÄVÄ, ettei voi kestää ilman (minua tai munaani). Niin, kyllä hän on lojaali minulle, aina välillä.
Noh.. et varmaan halua kuulla tätä mutta minulle tuli mieleen kun luin läpi tarinasi ettei naisesi ole sinusta ihan riittävän kiinnostunut. Teot on aina enemmän kuin sanat.
Toinen vaihtoehto on ettei hän ole sisäistänyt ettei voi olla sinkku ja sitoutunut yhtä aikaa. Ja sekin voi olla mahdollista että hän on "äärivapaan" suhteen kannattaja.En tarkoita tässä pettämistä perinteisessä mielessä vaan sitä että omaa aikaa on melkein kaikki aika ja välillä nähdään kumppania. Suunnilleen yhtä paljon kuin kavereita. Sinulla on siitä sitten vähän toisenlainen käsitys. Aika monella muullakin on seurustelusta vähän intensiivisempi käsitys.
Kaverit vaikuttaa muodostavan yhä useammin kiinteän yhteisön, joka on perhettäkin tärkeämpi. Kuitenkin, jos kaverit välittävät yhteisönsä jäsenestä, he kyllä ymmärtävät että kavereita nähdään vähemmän kun seurustellaan. Se voi alussa aiheuttaa vähän skismaa mutta tosiystävät tajuavat kyllä.
Tuo arvoasteikko kommentti oli lapsellinen eikä kovin lupaava. Varmastikaan et saa tilannetta muuttumaan ainakaan sillä että joustat lisää ja suostut hänen tyyliinsä tavata silloin kun hänelle sopii. Laita rajat. Usein nuorille se toimiikin, rajathan on turvallisuutta. Ja miehen kuuluukin laittaa rajat. Harvempi jaksaa miestä joka joustaa rajatta. Sano että välität hänestä muttei tämä toimi näin ja haluat että näätte normaalisti vähintään n (määrittelemäsi vakio) kertaa viikossa. Jos sanoo ettei käy niin turhaan lyöt päätä seinään hänen kanssasi. Jos välittää sinusta riittävästi niin ottaa tosissaan. Äläkä jousta. Pysy tiukkana.
Mistä sitten johtuu, että nainen puhuu minulle monesti ikävästä ja kaipuusta, kun emme näe. Ja sitten kun näemme, hän sanoo olevansa ihan lääpällään minuun eikä haluaisi päästää irti milloinkaan, ja että ei ole koskaan tuntenut tällaista vetovoimaa kehenkään. Lisäksi häntä on "kiusattu" rakastuneeksi, ja kaikki muka koko ajan kyselevät minusta. Lisäksi hän muistaa minua monesti lahjoilla, kukkasilla, yms.
Sitten taas toisaalta hän on minua kohtaan kuin ilmaa, ja hän käyttäytyy minulle kuin jollekin arkipäiväiselle kaverilleen. Varsinkin, jos olemme olleet yhteen putkeen pari päivää yhdessä. Johtuuko tämä sitten ns kyllästymisestä, että kivaa on niin kauan kun on actionia. Emme toki kyhjötä missään, vaan aina on suunniteltu illaksi liiaksikin viihdettä. Tämän takia emme oikeastaan edes ehdi hirveästi puhua mitään syvällisempää, koska väsymys iskee monesti menoisan illan jälkeen.
Niin, sanoit että pitää pysyä tiukkana ja vetää rajat. Entä kun nainen sanoi minulle aika alussa, että häntä on turha sitten yrittää kahlita, ja että hänellä on oma elämä, ja että jätti edellisen miehen sen takia kun tämä yritti omistaa hänet. Ts jos olen tiukka, nousee hänellä karvat pystyyn, luullakseni. Ja siitäkään ei varmaan hyvä seuraa.
Kun tapasimme, en ihastunut naisen ulkonäköön, vaan meillä vain jotenkin synkkasi. Ihmettelen miten naisella, joka ei välttämättä ole mikään miesten päiväuni, voi olla yleensä varaa käyttäytyä näin. Kaiken lisäksi hän on itsekin kertonut, että miesrintamalla on ollut aika hiljaista. Eli voiko tämä olla jonkinlaista miesvihaa. Olen ns ulkonäön osalta "ylempiarvoinen", vaikka saattaa naivilta kuulostaakin.
Niin, ja hän sitten ihmettelee kun minulla ei ole kuin VAIN kourallinen kavereita keiden kanssa olen satunnaisesti tekemisissä. En ole sellainen, joka juoksee kavereiden perässä joka ilta tiiviisti. Mielestäni elämässä ei ole kaikki kohdallaan, jos kaverit ovat koko elämä. Tottakai kavereita pitää olla, mutta ei se saa ohjata elämää, täytyy olla muutakin. Kaiken lisäksi monilla kavereillakin alkaa tässä iässä olla "se oma elämä" oman kullan tms kanssa.
Niin, nainen on ollut vuosia ilman miestä (eli sinkkuna) ja on varmaan saanut oman perheensä kavereista. Tästä voi kai olla vaikea luopua ilman sarvia ja hampaita. Eli tilanne vain kai on mahdoton, olinpa minkälainen tahansa. Ja nainen oli se, joka minusta alussa kiinnostui ja pyyteli minua treffeille. Ihastuin, ja se monesti sokaisee todellisuuden. Tottakai järjestän ihastuneena aikaa ja minulle käy vaikka mikä, sellaistahan se ihastuminen on. Mutta toinenhan voi käyttää aina toisen sokeutta hyväkseen. Voi olla, että nainen oli hetkellisesti miehen puutteessa ja hänelle riitti tiettyyn pisteeseen pääseminen, kunnes häntä alkoi tylsistyttää. Nyt hän ei kai sitten tiedä miten sanoa kauniisti, että ei enää kiinnosta, siltä vähän tuntuu - tai ei sittenkään. Hän on toisaalta aika kiltti, mutta toisinaan taas aika tyly.
Eräs kaverini sanoi, että kannattaa pitää oma kunniansa ja antaa naisen juosta. En vain ymmärrä sitä, että jos on ihastunut niin pitäisi alkaa pelaamaan peliä että kumpiko joustaa. Jos kumpikaan ei jousta, niin mitäs siitä sitten tulee - ei mitään. No kyllä nainenkin tietysti joustaa, mutta se saa hänet muuttumaan inhottavaksi ja v-mäiseksi, koska hän joutuu luopumaan jostain.
No joo, siinä vuodatusta. Mutta sen vain tiedän, että jos vedän rajat hänen "elämäänsä" ja alan arvostelemaan, niin saan kuulla vain tylysti että TUOSSA ON OVI, LÄHDE! Mutta toisaalta jos suostun kaikkeen, niin sekään ei ole hyvä. Tai sitten pitäisi jättää hänet itse, edellisiin syihin vedoten, ja katsoa haluaako hän menettää minua.
Jos sinusta tuntuu että sinun rajoissasi toimiminen on kumppanillesi niin mahdotonta että hän osoittaa ovea siinä vaiheessa, niin eiköhän hänellä ole tunteita vähän liian vähän pelissä. Mieti itseäsi: jos hän pyytäisi sinua tekemään jotain vastaavaa hänen eteensä niin olisitko valmis jotta voisit pitää hänet? En tiedä mistä tyttöystäväsi käytös johtuu, mutta sen tiedän että ihastuneena on valmis lupaamaan miltei mitä tahansa jotta saisi pitää toisen. Ei siinä vaiheessa ainakaan lähdetä tapaamisista tinkimään.
Tyttöystäväsi käytös tosin vaikuttaa vähän siltä että hyökkäys on paras puolustus. Kaikenlaista varmaan takana, mutta sinä tuskin pystyt häntä muuttamaan. Joko hän tajuaa että haluaa olla sinun kanssasi ja on valmis sopimaan yhteiset pelisäännöt joihin molemmat ovat tyytyväisiä tai sitten jatkaa elämäänsä yksin. Muita vaihtoehtoja ei ole. Ei voi elää suhteessa vain omin ehdoin.
Älä lue tätä, jollet halua kuulla totuutta.
Kuulostaa pahasti siltä, että olet naisesi pelinappula. Miten miehet suostuvat tuollaiseen?
Kysyt, mitä nainen tarkoittaa sillä, että et ole arvoasteikossa hänen arvoisensa. Se tarkoittaa juuri sitä mitä nainen sanoo. Nainen tarkoittaa että olet alempiarvoinen, ja että sinua ei tarvitse ottaa missään asioissa huomioon. Olet mukavasti tarjolla aina kun hän haluaa.
Sanot: "Tähän nainen vain tokaisi, että en ole hänen tärkeysjärjestyksessään ensimmäisenä. Hän sanoi myös että on kiva tapailla, kunhan se ei häiritse hänen elämäänsä liikaa." HALOO! HERÄTYS! Älä ole säälittävä roikkuja, vaan jätä jo tuollainen nainen. Tarjolla on varmasti ihania naisia, jotka ovat valmiita oikeaan suhteeseen kanssasi ja olemaan sitä koko ajan, ei vain 2 krt/vko.
Ja lopuksi: älä kuvittele, että tilanne tulee muuttumaan. Alempiarvoinen nyt, alempiarvoinen aina.
Toivotan sinulle kaikkea hyvää! :-)
Tuota... arvoasteikko ei tarkoittanut vertausta hänen arvoonsa, vaan ns ranking-listana jossa kaverit ovat paremmalla ranking-sijoituksella kuin minä. Ei siis ollut kymysys itsensä kehumisesta toista arvokkaammaksi. Pikemminkin tärkeysjärjestyksestä. No sama kai tuo, lapsellista molemmat...
Parisuhteessa toisen pitää olla toisen elämän ykkönen. Erilaiset elämäntilanteet (esimerkiksi lapset) voivat aiheuttaa sen, että ajallisesti täytyy olla muualla enemmän.
Jos muutamalla tapaamisella ei nousta toisen elämässä psyykkisesti ykköseksi, voi suhde olla kiva hengailusuhde. Ja sellaisena se pysyy.
Sinä olet "naaraallesi" hengailuisuhde - panopuu, joka tarjoaa seksiä tarvittaessa. Sinulla ei selvästikään ole siinä suhteessa muuta kuin välineen merkitys.
Osta "naaraallesi" erolahjaksi sauva. Ole mies ja vaadi ja tarjoa naaraallesi rakkautta. Vaikutat älykkäältä nuorelta kaverilta, jonka vuoksi löydät pian oikean naaraan, jonka kanssa yhdessä laiduntaa.
olet varmaan tavannut narsistin!
Mä oon 22 ja sunlainen mies vois säväyttää.. ja mulle todellakin parisuhde ja oma kyyhkyläinen menee kavereitten ohi. Mulle parisuhde tärkeä asia.. ja jos oon rakastunut ja seurustelen, ni olen luotettava kumppani ja haluan olla rakkaani kanssa paljon aikaa... vaikka joka päivä...........laita viestiä, jos kiinnostuit..en polta ja mua on kehuttu kauniiksi aika monta kertaa.. ja fiksuksi myös..tykkään kyl eniten rauhallisist koti- illoist kynttilöiden äärellä oman kullan kainalossa.....
Kyllähän neitonenkaunis aina kiinnostaa... Tietysti tutustuen se selviäis että pitäisitkö minusta todella, tai toisinpäin. Ainakin suuntaus on sama, kynttiläillat yms kiinnostaa.
Luettuani näitä hyviä vastauksia tajusin, että olen täysin samanlaisessa hengailusuhteessa äijäni kanssa ja välillä ollut ihan masiksessa sen paskiaisen takia.
Nähdään silloin kun mies haluaa ja "on aikaa", ei koskaan silloin kun minä haluan. Sanoo tykkäävänsä, mutta samaan hengenvetoon sanoo että ei pidä nähdä liian usein ettei kyllästy!! Teoisssa ei näy mikään tykkääminen ja se, että hänelle olisin tärkeä. Mistään syvemmistä/mieltä painavista asioista ei keskustella kun hän ei halua (!!!)
Todella sitoutumiskammoinen, toisia hyväksi käyttävä tyyppi, josta ei saa mitään selkoa. Miksi helvetissä tuhlaisin enää aikaani roikkujan roolissa olemiseen ja tyhjien lupauksien varassa elämiseen? Kyllä pitää ihmisen olla tyhmä :D Tämänkin ajan olisin voinut käyttää miehen etsimiseen, joka todella on valmis normaaliin parisuhteeseen.
Tsemppiä sullekin a-tapani, osta ehdottomasti naisellesi erolahjaksi se hieromasauva jota yksi kirjoittaja ehdotti :) Kenenkään käyttöesine ei tarvitse olla.