Miksi en pääse irti monta vuotta sitten julki tulleesta uskottomuudesta, suhde oli jatkunut usean vuoden ajan ja oli ollut yhteisiä matkoja useita, risteilyjä, hotellimatkoja ja yksi ulkomaan matka.Minua ottaa päähän kun olen ollut niin sinisilmäinen, enkä silloin siinä elämäntilanteessa tajunnut tilannetta, lapset olivat pieniä, uskoin kaikki selitykset, työmatkoja, runsasta alkoholinkäyttöä, kotiin tullessa aina pää täynnä.Yhdessä ollaan kuitenkin jatkettu, välillä paremmin, välillä huonommin.Mies on kyllä muuttunut ei käy enään kapakoissa, ottaa harvemmin alkoholia, on kiinnostunut lasten asioista, jotka kylläkin nyt ovat jo aikuisia.Mutta minä en pysty unohtamaan mitä minulle on tehty, kun yritän sanoa jotain asiasta niin silloin tulee heti vastaus, että hän on unohtanut, eikä halua puhua enään siitä mitään.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Samoin minä en tahdo päästä irti miehelläni olleesta suhteesta,josta on jo vierähtänyt aikaa.Samoin jos alan keskustelemaan asiasta,niin hän sanoo,että on kertonut jo sen mitä on kertonut ja ei kerro enempää eikä myöskään kuulema muista tapahtumaa,mutta joka kerta on tullut erillainen vastaus tapahtumaan.Minulla on kuulema vilkas mielikuvitus,jos kysyn jotain ja itse muistan tuosta ajasta joitain joka viittaa kyseessä olevaan aikaan.Välillä on tunne,että hänellä on todella ollut vakava suhde,kun siitä ei saa puhua.
pettäjälläkään. Itse petin miestäni oltuamme jo 15 vuotta avioliitossa, ehdotin eroa, mutta hän halusi jatkaa ja antaa anteeksi. Joka päivä sain kuitenkin kuulla siitä ja lopulta ero oli ainoa mahdollisuus. En yksinkertaisesti enää kestänyt jatkuvaa selittelyä ja mustasukkaisuutta, mieheni "tappoi" kaikki tunteeni noilla kyselyillään. Aika vaikeeta päästä erikseen toisen miehen/naisen muistoista jos toinen koko ajan muistuttaa ja kyselee ja varsinkin jos kyseessä on ollut pitkä/vakava suhde. Miestenne tunteet teitä kohtaan eivät voi koskaan palautua ennalleen jos ette anna siihen mahdollisuutta.
Jos ette pysty unohtamaan niin ero on ehkä paras ratkaisu. Parempi heti kuin kymmenen vuoden molemminpuolisen kitumisen jälkeen.
Samoin meillä,usein tulee erilaisia versioita asista mistä ollaan aikaisemmin juteltu. Ehkä hän ei muista mitä on aikaisemmin sanonu, mutta itselle tulee sellainen tunne, että asioista ei ole puhuttu totta. Luottamusta on varmaan vaikea saada takaisin,anteeksi voi antaa, mutta koskaan ei voi unohtaa.En kyllä halua kuullakaan kaikkia yksityiskohtia, on varmaan parempi kun ei tiedä kaikkea.
Olet varmaan oikeassa, jos päivittäin asiasta muistuttaa ja syyttää yhdessä olosta ei tule mitään.Mutta meillä ainakin asia tulee kohdallani pintaan aina silloin kun on jotain riitaa, vedän sen asian aina esille jollakin lailla. Tiedän, että se on ihan tyhmää, enkä voita sillä mitään, päin vastoin.