Aikuiset ja lapset saivat saman kasteen ylittäessään Punaista Merta. Kaikki joivat Kristuksen Henkeä kasteessa. Kansa uskoi kasteen jälkeen Herraan. Kastaminen tapahtui luvattuun maahan johtajaan Moosekseen. Kristillisessä kasteessa kastaminen tapahtuu Kristuksen ruumiiseen.
Kyllä se Israelin kansakin jo aikanaan syntyi kasteessa Punaista Merta ylittäessään vedestä ja Hengestä, kuten tapahtuu nytkin kristillisessä kasteessa. Kristuskallio ja Kristuksen henki olivat Israelin kastetun kansan mukana vaikka kuivin jaloin kulkivat meren yli pelastukseen. Vesi tuli roiskumalla meresta ja/tai puhtaana vetenä ukkospilvestä, jonka peitossa Herra oli.Ps. 81:7
(81:8) Hädässäsi sinä huusit, ja minä vapautin sinut; ukkospilven peitosta minä vastasin sinulle, minä koettelin sinua Meriban veden luona." Sela.
Pelastusteot tekee yksin Jumala. Kasteen jälkeen koko kansa uskoi Herraan. Olisiko Kristuksen hengen juomisella kasteessa ollut mitään osuutta asiaan?
1.Kor.10 (Uudessa Testamentissa)
1 "Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
2 ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä
3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus."
2. Moos. 14:31 (Vanhassa Testamentissa)
"Ja Israel näki sen suuren teon, jonka Herra teki tuhotessaan egyptiläiset. Silloin kansa pelkäsi Herraa ja uskoi Herraan ja uskoi hänen palvelijaansa Moosesta."
Vihollisen sotajoukko eli egyptiläisten joukko on ainoa joukko, joka Raamatussa mainitaan sellaiseksi, joka varmuudella "upotettiin" kokonaan veden alle.
Kristuksen Hengen juominen myös uuden liiton kasteessa mainitaan heti kohta samassa kirjeessä Korinttolaisille, jossa kerrotaan Israelin kansan juoneen henkeä Kristuskalliosta Punaisen Meren kasteessa. Asiayhteys on ilmeinen.
1.Kor.12 (Uudessa Testamentissa)
13. "Sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi,
olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja KAIKKI OLEMME SAANEET JUODA SAMAA HENKEÄ."

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaste on vanha riitti. Vain kastamistapa on vaihdellut eri aikoina ja eri kansoilla; yleensä on kasteessa käytetty välineenä vettä, verta tai tulta. Muutamissa vanhoissa uskonnoissa esiintyy legenda kyyhkysestä, joka kasteessa laskeutuu alas taivaasta.
Kasteella on siten pitkät perinteet kyyhkysineen.
Ei mitään uutta auringon alla.
näihän tuo Raamattu ilmoittaa. Ei sellaista pidäkkään kastaa joka ei seuraa Herraa.
uudestikastjalahkoissa seurataan villitseviä oppeja ja henkiä ja muita ihmeitä ja tunnustekoja aiheuttavia koettelemattomia henkiä, joista he ovat juopuneet, sillä haureuden henki on juovuttavainen ja eksyttäväinen sanoo sana (kaatumiset, eläinäänet, käsien kuumenemiset, jalan venytykset jne.)
Totta on, että siinä saksalaisen munkin perusta-
massa lahkossa ihmiset elävät haureudessa, juovat
itsensä humalaan ja juovuspäissään konttailevat pöytien alla, tappelevat ja raiskaavat ym ym
Sellaista se teettä se valheellinen oppi.
Näitä Paavali kuitenkin kutsuu Pyhiksi.
1. Kor. 11:21
sillä syömään ruvettaessa kukin rientää ottamaan eteensä omat ruokansa, ja niin toinen on nälissään ja toinen juovuksissa.
Matt. 11:19
Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!' Ja viisaus on oikeaksi näytetty teoissansa."
Luuk. 7:34
Ihmisen Poika on tullut, syö ja juo, ja te sanotte: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!'
Jeesus on syntisten ystävä, mutta jo aikansa lahkolaisille Jeesus sanoi näin niinkuin sanoisi nytkin tekopyhille hihhuleile
Joh. 8:44
Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.