Mitäs mieltä olette, mitä pitäisi tehdä.
Kun palaverikutsuja toiseen päähän Suomea satelee yhtenään ja tämän vuoksi joka työviikolle tulee vähintään yksi yli kymmenen tunnin työpäivä. Toisinaan pitää olla yötäkin pois ja vaimo repii pelihousunsa kun oman työnsä lisäksi hoitaa lasten hakemiset ja kaupassakäynnit noiden päivien osalta yksin. Onko vaimokseni sattunut kuumapäinen vouhkaaja vai onko minulla liikaa töitä.
Tilanteesta ulospääsemiseksi pitäisi joko:
a) Vaihtaa töitä, jolloin todennäköisesti joutuisi matkustelemaan pidempiä aikoja ulkomailla, mutta todennäköisesti kuitenkin harvemmin.
b) Vaihtaa pienenpipalkaisiin hommiin joka ei vaadi matkustelua ja myydä perheen asunto.
c) Suhtautua vaimon puheisiin kuin hän olisi kiukutteleva pikkulapsi.
d) Ruveta työpaikalla hankalaksi ja kieltäytyä tehtävistä silläkin uhalla että saisi kenkää
Tuleeko jotain muuta mieleen...
Kun palaverikutsuja toiseen päähän Suomea satelee yhtenään ja tämän vuoksi joka työviikolle tulee vähintään yksi yli kymmenen tunnin työpäivä. Toisinaan pitää olla yötäkin pois ja vaimo repii pelihousunsa kun oman työnsä lisäksi hoitaa lasten hakemiset ja kaupassakäynnit noiden päivien osalta yksin. Onko vaimokseni sattunut kuumapäinen vouhkaaja vai onko minulla liikaa töitä.
Tilanteesta ulospääsemiseksi pitäisi joko:
a) Vaihtaa töitä, jolloin todennäköisesti joutuisi matkustelemaan pidempiä aikoja ulkomailla, mutta todennäköisesti kuitenkin harvemmin.
b) Vaihtaa pienenpipalkaisiin hommiin joka ei vaadi matkustelua ja myydä perheen asunto.
c) Suhtautua vaimon puheisiin kuin hän olisi kiukutteleva pikkulapsi.
d) Ruveta työpaikalla hankalaksi ja kieltäytyä tehtävistä silläkin uhalla että saisi kenkää
Tuleeko jotain muuta mieleen...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Juhlapuheista huolimatta perheen ja työn yhteensovittaminen nykypäivän Suomessa on lähes mahdotonta. Sitten vielä meidän ns. paremmissa hommissa olevien pitäisi olla joka helvetin kissanristiäisissä viikonloppuisin. Myös erilaisiin klubeihin ja kerhoihin pitäisi myös kuulua vaikka oma kanta niihin on että evvk. Itsekin olen joskus miettinyt, että tämän akateemista koulutusta vaativan työn sijasta voisin tehdä ns. duunarin työtä ilman oheisvelvollisuuksia ja olla kunnon isä.
Minun mieheni joutuu myös matkustelemaan aika paljon; on kursseja ja kokouksia sekä Suomessa että ulkomailla. Sitten kun vielä harrastaa urheilua, vie sekin paljon aikaa. Täytyy myöntää, että olen itse joskus aika pinna kireällä, kun usein tunnen olevani yksinhuoltaja miehen poissaolon takia. Neuvoisin sinua kieltäytymään ainakin osasta tehtäviä ja selittämään rehellisesti pomolle, että perhe tarvitsee sinua nyt enemmän kuin muut. Kohta lapsesi ovat isompia eivätkä tarvitse kuskailua joka paikkaan, jolloin vaimosikin hommat helpottuvat. Tsemppiä perhe-elämääsi!
Älä ainakaan missään nimessä kokeile vaihtoehtoa C!! Miksi ihmeessä kumppanin puheisiin ja pahanolon ilmaisuun pitäisi suhtautua kuin kiukuttelevan lapsen uhmakohtaukseen? Ikään kuin vaimosi mielipiteellä ja tunteilla, jaksamisella, ei ole sinulle mitään merkitystä. Ikään kuin hän ei olisi vakavasti otettava ihminen.
Suhtaudutko lastesi väsymykseen vähättelevästi? Ai, olet kipeä, mitä sen on väliä, nouse ylös: on sinun roskienvientipäivä.
Sinulta puuttui se vaihtoehto, jossa yrittäsit asettua vaimon asemaan ja ymmärtää häntä, näkisit miten hän kokee tilanteen.
Niinikään puuttui se vaihtoehto, jossa hyväpalkkaisena palkkaatte kodinhoitajan esim. kerran kuussa tekemään siivouksen huusholliinne ja silittämään pyykit. Muuna aikana riittäisi kevyt imurointi. Se helpottaisi vaimon taakkaa.
Mieleen tuli:
Sinulla on liikaa töitä ja vaimollasi on liikaa töitä...
Ehdotuksia:
a) Eikö vaimosi voi tehdä lyhennettyä työviikkoa?
b) Sinä voit hoitaa kaupassa käynnit ennenkuin olet yön poissa. Tuot ruokaa koko viikoksi. Turha siellä kaupassa aina on juosta.
c) Kotiapulainen tekemään ruokaa ja siivoamaan yms.
d) Lintsaat joistain palavereista tai ehdotat informaatioteknologian käyttöä: Tietokoneet webbikameroineen ym. on keksitty. On tyhmää matkustaa 1000km palaveriin, jonka voi hoitaa internetin välityksellä. Suomen pitäisi olla edelläkävijämaa näissä asioissa..
Jos valitsee kaikki kohdat a-d niin johan on elämä yhtä ruusuilla tanssimista ;D.
Vaimo haluaa istse hoitaa kaupassakäynnit, on kuulemma henkireikä hänelle, samoin työ, joten ne vaihtoehdot voisi vain pahentaa tilannetta.
Kotiapulainen tai siivooja tulisi liian kalliiksi. Jo nykyisillä menoilla on palkka liian pieni, joutuisin hakeutumaan vaativampii töihin. Mikä tietää vähemmän aikaa kotona. Eräs vaihtoehto olisi tietenkin pienempään asuntoon muutto mutta sekään tuskin tyytyväisyyttä lisäisi.
Puhelinpalaverit ja video ym on kyllä käytössä, mutta paha kyllä kokemukseni mukaan puhelinpalaverien ahkera käyttö vain lisää matkustusta. Palavereista voi aina tietenkin litnsata, mutta jossain vaiheessa tulee se raja jolloin jää työtkin lintsaamisen takia hoitamatta. Ja tuskin kukaan työssään matkustava sitä huvikseen pitkässä juoksussa tekee, kyllä matkat aina pyritään minimoimaan.
vaimosi voi tehdä esim. 6h päivää? Siinähän olisi henkireikää ja pari tuntia säästyisi kodinhoitoon?
Jos joudut olemaan yötä poissa kotoa vain aika harvoin etkä tee "kuin" 10 tunnin päiviä niin luulisi vaimosi ymmärtävän, että huonomminkin voisi olla.
Itse olin viisi vuotta lähes yksinhuoltaja, kun mieheni yrittäjänä teki töitä aamu kahdeksasta ilta yhdeksään, tai kymmeneen, tai yhteentoista..joskus jopa aamuneljään! Kävi sitten kotona vähän nukkumassa ja lähti taas. Lapset eivät nähneet isäänsä joskus viikkoon eikä minuakaan paljon hymyilyttänyt. Myös viikonloput hän työskenteli "puolipäiväisesti" eli 8h..
Ymmärsin, ettei miehelläni ollut muuta mahdollisuutta, kuin tehdä sikana töitä tai joutua konkurssiin. Siinä tilanteessa oli itsestään selvää, että hoidan lapsia kotona.Elämäni kamalinta ja kivointa aikaa!
Omaan työhöni olisi myös mennyt 10h päivässä. Olisi ollut mahdotonta viedä ja hakea 3 lasta tarhaan ja tarhasta.
Jos se nyt yhtään lohduttaa niin lapset kasvavat nopeasti ja töissäkin helpottaa joskus!
niin vastaus on helppo.
Mikä on sinulle todella tärkeää? Elätkö työtä varten vai pehettä varten? Oikeastaanhan tuota ei tarvitse edes miettiä.
Perhe on tärkein. Jos eläisin itseäni varten, niin tuskin viihtyisin näin rassaavassa työssä.
Mielestäni hieman kärjistetty kommentti, eiköhän meistä valtaosa käy töissä ansaitakseen perheelleen elannon eikä suinkaan harrastuksen vuoksi. Harvalla on vara valita työ tai perhe vaan kyllä ne on hoidettava molemmat. Tuskin sekään vaimon fiiliksiä parantaa jos mies jää työttömäksi tai huonommalle palkalle ja talous menee tiukalle. Mielestäni puolisoa ei saisi syyllistää siitä että hän hoitaa tunnollisesti työnsä (tuo kotiin rahaa), eri asia olisi jos nämä matkat olisi huvimatkoja. Varmasti hyvä ratkaisu olisi järjestää vaimolle ylimäräisiä vapaailtoja silloin kun mies on kotona. Suoraan sanottuna en kyllä edes näe mitään ongelmaa ko. tilanteessa, eiköhän jokaisessa lapsiperheessä eletä niin että jos toinen tekee pidempää päivää töissa niin niin toinen sitten vastaavasti tekee sillon kotona enemmän oli se sitten isä tai äiti.
Lapset ovat loppujen lopuksi hyvin vähän aikaa pieniä. Itse olen ollut yh jo 9 vuotta ja nyt lapset(2kpl) ovat jo isoja, mutta molemmat olivat pieniä kun erosin ja olen yksin hoitanut siitä asti niin lapset kuin kodin ja tehnyt koko ajan samalla täyspäiväistä työtä. En itse edes koe että se olisi ollut jotenkin ylivoimaisen raskasta, eiköhän se ole asennoitumisesta kiinni.
Älä missään nimessä tunne huonoa omaatuntoa, että hoidat työsi se ei tee sinusta yhtään huonompaa isää!
Taidatte olla todella patti tilanteessa. Vaikuttaa aivan siltä että kumpikaan ei anna missään periksi.
Et kertonut kuinka monta ja minkä ikäisiä lapset ovat ja mitä vaimosi tekee työkseen.
Niin kuin jo aikaisemmin jiku totesi, ei siellä kaupassa joka päivä tarvitse käydä...
Meillä on tilanne, että minä teen kaksi vuoro työtä ja miehen työaika on 9-17, miten luulet meidän pärjänneen lapsen tarha aika ja nyt ekaluokkailisen kanssa? Joskus tilannettamme voi verrata siihen että toinen olisi vuorokauden pois, kun tänään on ilta vuoro ja huomenna aamuvuoro.
Annatko vaimollesi vapaata silloin kun et ole työmatkalla? Kerran viikossa yksi yö pois kotoa vai vain päivä, ei kuulosta aivan ylivoimaiselta ellei teillä ole viisi alle kouluikäistä. Siis totuushan on se, että silloin kun lapset on pieniä vanhemmat tekee eniten töitä.
Sitten vielä tuosta työpäivän lyhentämisestä, eihän vaimon tarvitse kokonaan loupua töistä, tekee esim. 6 h/pvä. Tuo tuntuu jo jossain.
Siivoja silloin tällöin ei tule muuten hirveä kalliiksi...
Ei teidän tilanne voi olla niin vaikea kuin sitä ajattelette tai priorisointi ja arkiset askareet ei onnistu.
Koettakaa nyt keskustella ja saada elämä kuntoon. Yksi kokonaan lapsista vapaa ilta vaimolle viikossa ja teille molemmille yhteistä ilman lapsia aikaa silloin tällöin, eiköhän elämä ala hymyillä.
pistää myös pitenmän päälle tolla menolla parisuhteen aika varmasti kiville.Mieti mikä on elämässässäsi tärkeää..voit myös miettiä sitä vasta sitten ,kun olet yksin ja mietit miten eteenpäin..lapset kasvaa nopeasti,haluatko lapsesi muistavan sinun työssä käyvänä uraa luovana miehenä,joka ei koskaan ollut paikalla.Tunnen ihmisiä,joiden vanhenmilla ei ole ollut aikaa lapsilleen,ei se ole kiva kuultavaa..surullista,hyvin surullista..
Kyllä tiedän tuon mitä sanot. Mutta en tiedä miten pääsen tästä asetelmasta pois. Ja toisaalta olisiko meidän asiat paremmin jos luopuisin osasta palkastani. Lapset muistavat myös kodin ja muutto ei kenellekkään meistä olisi mieluinen vaihtoehto, ja varmasti myös se vaarantaisi meidän avioliiton. Eikä kyse ole oikeastaan etteikö minulla olisi lapsilleni aikaa. Kyse on ennemminkin puolisoni jaksamisesta. Moni tuossa ehdoitti esimerkiksi siivous sopimuksen tekemistä, mutta sekin olisi taas lisää rahanmenoa ja asettaisi lisää paineita meille menestyä työelämässä.
No jotain hyvääkin on sentään tapahtunut. Koska työpaikkojemme sijainti tulee muuttumaan emme enään vältämättä tarvitse toista autoa joten se helpoittaa taloudellista taakkaa osaltaan.