eiköhän olisi nikkarinkin syytä ottaa päivän pillerinsä että jotain keskusteluakin välillä syntyisi eikä aina samaa nikkarointia?
työttömyys
mielenterveys
1209
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hallituksen työttömyyden ylläpito käy yhä epätoivoisammaksi. Kun ei asioilla voida keskustella, pitää ottaa käyttöön heidän mahtava aseensa, mielenterveys.
Oletteko koskaan miettinyt, kuinka monta vastustajaa on saatu mielenterveydellisistä syistä syrjään politiikasta? Sekin on yksi pelottelun keino millä saadaan ei-toivotut henkilöt vaikemaan. Ennen se oli helpompaa kun jokaisen piti henkilökohtaisesti omalla nimellään tuoda julki totuutta ja siihen oli helppo iskeä.
Nykyisin se on vähän vaikeampaa kun ensin pitää varmistaa että löytää oikean henkilön ja vielä varmistaa se ettei hän esiinnyt mahdollisesti jonkun toisen nimellä.
Mutta sitähän tämä on, vallan käyttöä. Nyt kun hallitus on vaikeuksissa ylläpitämänsä työttömyyden vuoksi ja demareiden kannatus on sen vuoksi kovasti laskemassa niin kaikki on tehtävä kannatuksen säilyttämiseksi. Politiikka on kovaa peliä.