Täällä kyseltiin millainen olisi se unelma-anoppi... No nyt kysyn teiltä anopit, millainen teistä olisi se unelmaminiä?
Anopeilta kommentteja
......
142324
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei siihen niin hirveän paljon tarvita.Ihan tavallinen tyttö jolla on tervettä maalaisjärkeä.Omaa sen verran käytöstapoja että osaa olla ystävällinen,toiset huomioonottava ja ehkä keskustellakin.Tärkein kaikista olisi aito rakkaus poikaan joten se tuokin sitten loput siitä mitä tarvitaan...
ja lapsen lasteni äiti, kunnioitan häntä ja hänen mielipiteitään, jos ja kun hän niitä minulle kertoo, toivon samaa myös minua kohtaa,uskaltaa pyytää neuvoja, jos itse on epävarma, eikä suutu jos olen niitä tarjoamassa, tämä elämä on koko aika vuorovaikutusta, avoimin mielin molemminpuolin, niin hyvää tulee..
mulla on jo upea vävy, mutta toivottavasti jonain päivänä myös miniä.
Tärkein miniän ominaisuus on, että hän rakastaa poikaani ja he ovat molemmat mahdollisimman tyytyväisiä yhteiselämäänsä.
Olen ottanut vävyn pojakseni ja miniästä tulee tyttäreni. En voi kuvitella, että lapseni rakas puoliso voi olla muuta kuin rakas minullekin.
on sellainen tavallinen tyttö, joka omaa ensinnäkin rutkasti huumorintajua ja toiseksi on inhimillinen, avoin, kohtelias, asiallinen, reipas, käy töissä, ei bailaa joka ilta ainakaan likkaporukassa, hoitaa hyvin lapset sitten kun niitä tulee eikä kanna heitä mummojen hoidettaviksi joka vknloppu, ylipäätänsä suunnittelee koska tehdä lapsia, fiksu, ei puutu toisten asioihin pahansuovasti, järjestelykykyinen, iloinen, elämään positiivisesti suhtautuva vastoinkäymisistä huolimatta... huhhuh! sanoo jo joku :) mutta tässähän kysyttiinkin millainen olisi unelmaminiä :) Tärkeintahän tietenkin on, että hänellä on hyvä liitto poikani kanssa, mainitsen sen nyt tässä vielä viimeiseksi ettei joku luule etten sellaista arvosta.
Hyvän kotikasvatuksen saanut ihminen, joka ei käytä alatyylin kieltä, eikä valita elämänsä (ja miehensä) surkeutta anopille.
Ihminen, joka on aikuinen. Hän tekee päätöksensä oman aviomiehensä kanssa eikä neuvottele erikseen oman äitinsä eikä anopin kanssa. Keskustelut kotona kahden täysi-ikäisen ihmisen kesken pitää riittää oman elämän hallinnassa. Asiantuntijoiden apua voi aina etsiä tarvittaessa, mutta huomattava, että äiti ja anoppi eivät ole asiantuntijoita, eivät ehkä enää edes omalla ammattialallaan, jos ovat eläkkeellä.
Unelmaminiä kasvattaa lapset miehensä kanssa yhteistuumaisesti, ja hoitaa heidät 365 pvää vuodessa.
Jos tarvitsee lapsenlikkaa tilapäisesti, kysyy apua mummuilta, jos nämä ovat valmiita lastenhoitoon. Velvollisuutta ei mummuilla ole, minkä unelmaminiä muistaa.
Ja kun lapsenlapset sitten ovat mummulassa, ei unelmaminiä puutu mummun hoitotapoihin, sillä mummu on omassa kodissaan. Ruuat ja muu huolenpito on silloin isovanhempien vastuulla, ei poissaolevan vanhemman. Mikään ei varmasti kärjistä välejä niin kuin lapsia koskevat ohjeet, kiellot ja käskyt, jotka mummulle annetaan lasten tullessa hoitoon. - Jos lapsia sitten on hoidettu miniän mielestä huonosti, unelmaminiä hankkii toisen hoitopaikan seuraavalla kerralla syyllistämättä mummua. Harva mummu nyt tarkoituksellisesti haluaa lapsenlapsilleen pahaa hoitotilanteessaan.
Unelmaminiä tietää, että ihmiset ovat erilaisia, jokainen omalla tavallaan. Hyvä anoppi-miniä-suhde on se, jossa kumpikin kunnioittaa toista, hyväksyy toisen ja osaa nauraa kommelluksille ja unohtaa ne erimielisyydet, jotka arkielämässä saattavat putkahtaa mielipiteenvaihdossa.
Pahinta on, jos jompikumpi tai molemmat miettii salaisia merkityksiä toisen puheissa tai teoissa ja epäilee ystävällisyyden olevan teeskentelyä. Se jos mikään, myrkyttää ihmisten välit, muuallakin kuin suvun kesken.
Äiti todellakin saa antaa mummolle ohjeita ja kieltoja ja käskyjä lapsensa hoitoon liittyen! Jos mummo ei ohjeita halua kuulla, niin vanhempien sietääkin ensitilassa etsiä muu hoitopaikka lapselleen.
Eivät huolestuneet vanhemmat käskyjä mummon kiusaksi laadi.
...ihan ystävällisesti. Jos ei kelpaa, niin lapsi muualle hoitoon. Ja vakituista hoitoa ei pidäkään odottaa mummulta, vaikka hän tekisikin sen ilmaiseksi.
Vanha totuus on, että ilmainen työ ei ole koskaan arvostettua.
Kuvaavaa nuorelle vastaajalle on, että hän kommentoi vain tätä yhtä osaa pitkässä kirjoituksessa. Huomattava kuitenkin, että luottamuksen keskeinen osa on, että uskaltaa jättää lapsensa hoitoon ilman aikatauluja ja ruokaohjeita, mikäli lapsi on terve. Diabeetikkolapsi on asia erikseen.
Jos tuntee tarvetta antaa tarkkoja hoito-ohjeita ja vaanii niiden toteutumista, on moni muukin asia pielessä.
hoito-ohjeet! Lapsenlapset ovat sen verran harvoin hoidossa, etten kyllä millään pysy (enkä viitsi/kerkeä) perässä, missä milloinkin mennään. On meille kaikille yksinkertaisesti helpompaa, kun lasten vanhemmat sanelevat milloin syöttää ja mitä, milloin nukkumaan, jne.
Vauvan hoidossa onkin hyvä tietää tavat ja kellonajat, sillä vauvat jos ketkään ovat kiinni periaatteissaan. Mihin ovat koko ikänsä tottuneet, siitä pitävät kiinni ja mummut juoksevat.
Mutta kun lapsi on jo lapsi, terve leikki-ikäinen, on ne "käskytykset", joita edellinen kirjoittaja tuolla pitää oikeutettuna, juuri niitä asioita, joiden kanssa pitää olla tarkkana.
Totta kai mummu haluaa hoitotilanteen menevän hyvin, joten ottanee selvää mitkä ovat mieliruokia, ja millä kellonlyömällä nukutaan, mutta mummu tekee hoitotyönsä itsenäisesti, niin kuin tarhakin tekee. Oman rytminsä mukaan.
Tuossa alkup. kirjoituksessani kirjoitin muistakin asioista anopin ja miniän välisissä suhteissa, mutta ne eivät nuorta miniää koskettneet, vain tämä hoitoasia.
Olen 43- vuotias.
Ja "käskytät" anoppia? Hän on siis n. 70-vuotias?
Teillä ei taida mennä hyvin.
Voi hyvänen aika. Tuo loppulause "teillä ei taida mennä hyvin" on turhaa provosointia. Tartun kuitenkin täkyyn ja vastaan, että kyllä "käskytän" anoppiani sanomalla esimerkiksi voisitko... tai onko liikaa vaivaa jos... tai tovoisin että... Ihan siis ihminen puhuu ihmiselle. En huuda tai käske kärkevästi tms.
Pitäisikö tähän loppuun nyt lisätä vielä: "Sulla ei taida mennä ihan hyvin?"
Ei pidä provosoitua kun provosoidaan, sanoi Koivistokin.
tällaista odotinkin. ihanaa, kun aina pitää saada se viimeinen sana. vastaapa nyt tähänkin jotain kivaa.