Petetty

EI! Kaikki on kiellettyä!

:)

Nääh vanha pihalle ja uutta putkeen! Niin ne asiat menee eteenpäin, vai haluatko lopun ikääsi olla luuseri?

Olen kokenut saman. Pettämisen paljastumisesta on kulunut jo 1,5 vuotta ja edelleen on ajoittain vaikeaa. Miehelläni oli työtoveriinsa suhde, joka oli kestänyt noin puoli vuotta ennen paljastumistaan. Mielestäni (samaa väittää myös mieheni) avioliittomme oli kaikin puolin hyvä ja luotin mieheeni 100 %:sesti.
Olemme käyneet perheneuvonnassa ja puhuneet ja puhuneet. Välillä on tuntunut siltä, että tästä selvitään, koska molemmat haluamme jatkaa avioliittoamme. Toisinaan taas minusta tuntuu siltä, etten pääse asian yli enkä pysty antamaan tapahtunutta miehelleni anteeksi. Elän edelleen tavallaan päivän kerrallaan ja asia käy joka päivä mielessä.
Toivon kuitenkin, että selviämme tästä. Samaa toivon Sinunkin avioliitollesi, jos molemmat todella haluatte jatkaa yhdessä.
Helppoa se ei ole, mutta joskus vain asiat on käytävä läpi vaikeamman kautta.

Minua petti tyttöystävä exänsä kanssa 4kk sitten samoihin aikoihin kun päätettii alkaa olla yhdessä, eli mahd. huono alku saatiin suhteelle. Sain tietää kuukauden päästä tapahtuneesta, vahingossa kun tytsy möläytti sen kännissä minulle. Seuraavana päivänä sitten sain oikein kaivaa vastauksia esille, ei millään meinannut myöntää ensinnäkään tapahtunutta.

Nyt meillä menee todella hyvin kun olemme yhdessä, mutta kun tyttö ei ole lähelläni, niin tulee niin surkea olo kun kaikki paha tulee vain mieleen. Olemme keskustelleet monen monta kertaa asiat halki, viimeksi eilen illalla. Tein selväks että nyt saa riittää exän näkeminen. Tyttö lupas olla pitämättä yhteyttä häneen ja nyt tuntuu ihan hyvältä, koska enää ei toivottavasti kuulla hänestä. Se sai niin matalaks mut aina kun kuulin siitä jotain. Saa nähdä miten meidän käypi, kova on halu jatkaa, mutta jos vielä sattuu paljon niin ei ole mitään järkeä tuhota itseään.

miestäni. Itse hainkin eroa toisen miehen takia. Miehelläni taas nettiseksisuhteita ym säätöjä. Erinäisten mutkien kautta kuitenkin jatkoimme edelleen yhdessä. Varmaan reilu vuosi oli todella vaikeaa, kumpikin kulki pitkin seinänvierustoja ja toiseen koskeminen saatikka seksistä nauttiminen oli todella vaikeaa. Puhuttiin puhuttiin ja puhuttiin ja itkettiin. Monta kertaa meinattiin luovuttaa mutta lasten takia vielä yritettiin. Tapahtumista on 5v. Arki rullaa nykyään, mutta ei elämä herkkua ole. Itse olen ainakin menettänyt _täysin_ uskon rakkauteen ja luottamukseen. En usko yhteenkään ihmissuhteeseen tai siihen että joku voisi olla pettämättä. Ainut syy, miksi vielä olen tässä suhteessa, on juuri tuo, että en kuitenkaan luota kehenkään muuhunkaan. MIksi nähdä enää vaivaa? En siis enää rakasta miestänikään. Osaltaan johtunee siitäkin, että syytän myös itseäni pettämisestä. En osaa rakastaa itseäni, en siis muitakaan. Ja mies oli se ainut ihminen maailmassa, johon luotin. Se luottamus kun meni, niin ei rakkauskaan siitä toipunut. Luottamus ei ole myöskään palautunut, mutta toisaalta sillä ei ole väliä, kun ei ole tunteitakaan.

Toivon teille onnea avioliittonne paikkaamisessa. Kyllä se varmaan onnistuu jos molemmat teette hartiavoimin töitä. Helppoa se ei varmasti tule olemaan, mutta jos vielä rakastatte toisianne niin se maksaa vaivan!Antakaa toisillenne aikaa ja kokeilkaa myös ammattiapua. Kaikkea hyvää teille!

Itselläni tapahtui samat 3kk sitten. Muija bongas laivalta hepun. Salasi jutun, kunnes aloin epäillä. Sain kiskottua tunnustuksen vaivoin. Mitään hän ei vapaa ehtoisesti kertonut ja jos kertoi niin valehteli tai pyöristeli kaiken.
Vieläkin, kun puhumme "totta" toisillemme hän valehtelee asioista. Minulla on todisteita, joista hän ei tiedä. Yritän punnita hänen luotettavuuttaan ja sitä koska hän murtuu ja tunnustaa asioita. En tiedä onko siinä mitään järkeä. Toinen valehtelee minkä ehtii ja yrittää puhdistaa omaa pihaa.
Itse olen ollut uskollinen ja kiltti. Alkaa vituttamaan kun mahdollisuuksia olisi ollut vaikka mihin. Sitten saatana ihminen jota välittää ja johon luottaa pettää.
En usko että siitä toipuu. Aina se vaan tulee mieleen. Vitun raastavaa.
Neuvoja en osaa antaa, kun en itsekään tiedä mitä teen tai haluan.
Keskustelut ovat täysin mahdottomia toisen osapuolen kanssa, koska ne päätyvät aina toisen syyttelyyn. Pitäisi kai kokeilla jotain ammattiauttajaa, toisaalta kiinnostaako. Tuleeko se luottamus takaisin sillä että höpöttää tota samaa paskaa uudelleen ja uudelleen.
Olen aina ollut sitä mieltä että kerran pettäjä, aina pettäjä. Nyt en vaan itse uskalla tehdä askelta tuon periaatteen mukaan.

Fiilikset: pelottaa, kuvottaa, rakastaa ja on neuvoton

Luottamus ei varmasti palaudu kovin helpolla jos koskaan. Mutta ajan kuluminen hälventää tapahtunutta. Ja toisaalta asian voi ajatella niinkin että pettäminen ei ole kuitenkaan maailmanloppu kun asiaa oikein tarkemmin alkaa pohtia. Jos oman puolison kanssa on hyvä olla,
muut suhteet ei käy edes mielessä. Sitäkin puolta kannattaa miettiä. Ja puhuminen kannattaa aina.

Aika auttaa varmasti pettämisen käsittelyssä. Oman mieheni pettäminen paljastui reilusti yli vuosi sitten ja ensimmäinen puoli vuotta oli kyllä vaikea. Jos olisin eronnut ensimmäisen tunnekuohun laannuttua (ehkä noin pari kuukautta pettämisen jälkeen), tuskin edes katuisin avioeroa. Niin kamalalta olo tuntui ja toisaalta en voinut kuvitella, että ikinä enää nauttisin elämästä mieheni kanssa. Jos mieheni ei olisi niin sitkeästi puhunut jatkamisen puolesta, olisimme varmasti eronneet. Itsestäni ei siinä tilanteessa ollut kyllä taistelemaan suhteemme puolesta. En vain "jaksanut" erota heti pettämisen paljastuttua, koska olin niin lamaannuksissa vihan puuskien välillä. Taloudellista pakkoa jatkaa yhdessä meillä ei ollut. Emme ole kovin rikkaita, mutta molemmat olisimme saaneet kohtalaiset rivitalonpätkät asuinalueeltamme, jos omaisuutemme olisi myyty.

Varmaan yksi asia, joka kannattaisi heti hyväksyä, on se, ettei suhteenne ikinä palaa ennalleen. Suhdetta ei ehkä rakenneta alusta asti uudelleen, mutta se varmasti muuttuu. Joko se muuttuu huonommaksi ja eroatte tai sitten se voi jopa parantua. Itselleni parisuhde ei ole mikään itsetarkoitus, voin edelleenkin ajatella eroavani, jos tämä tästä huonoksi muuttuu. Meillä oli pettämisen aikoihin pienet lapset ja elämä muutenkin aikamoista päivittäisten rutiinien suorittamista työn ja arjen pyörteissä. Ensimmäisestä puolesta vuodesta selvittyämme, voin sanoa, että suhteemme on ollut ajoittain parempi kuin pitkään aikaan ennen pettämistä.

Luottamukseni ei ole vieläkään palautunut 100%. Tosin en myöskään epäile miestäni koko aikaa, joten luottamattomuus ei haittaa normaalia elämää. Tietty sinisilmäisyys ja asioiden pitäminen itsestään selvyytenä, on varmasti kadonnut minusta lopullisesti. Luulen jopa aikuistuneeni tämän prosessin aikana, vaikken ehkä kovin lapsellinen ole ollutkaan. Ehkä aikuistumista voisi pitää myös kyynisyytenä.

Mielestäni on täysin luonnollista, että tunteesi heittelehtivät tuossa vaiheessa laidasta laitaan. Itse sain välillä jopa aikamoisia kohtauksia ja ainoa asia, jota todella kadun, on huutaminen lasten kuullen. Mielestäni lapset säikkyvät vieläkin, jos korotan ääntäni tai he huomaavat meillä olevan jotain normaaliin arkeen liittyvää sanaharkkaa. Ehkä miehet eivät harrasta vastaavaa raivoamista.

Joku kirjoitti jossain toisessa viestiketjussa selviämiskeinoksi "you fake it, you make it". Mielestäni se on aika oiva neuvo. Myös petetyn kannattaa välillä hillitä itsensä, vaikka pettäminen tulisi mieleen ja haluaisi paukauttaa sanoa päivällispöydässä jotain tosi ilkeää. Ehkä myös vapaapäivät pettämiskeskustelusta auttavat asiaa. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö asoita pitäisi puhua loppuun asti. Joskus on kuitenkin hyvä nauttia arkipäivistä ja viikonlopuista ilman asiasta jauhamista ja latautua taas uusiin keskusteluihin.

kumppanini eri valossa kuin aiemmin hänen petettyään minut. Rakastin todella paljon ja halusin yrittää, varsinnkin, kun emme olleet "virallisessa suhteess" pettämisen tapahtuessa. Kuitenkin se, että hän oli valmis uhraamaan minut päästäkseen viettämään yhdenkin yön tämän toisen kanssa oli kyllä valtava loukkaus.
Koetin selittää asiaa itselleni kaikilta mahdollisilta kanteilta ja tavallaan sairastuin sen takia. Aloin pitämään itseäni huonona enkä osannut enää puhua asiasta järkevästi.
Sitten tajusin, että minun mielestäni tyyppi teki tosi paskamaisen ja alhaisen tempun eikä hän ole minun arvoiseni; ei vika ollut missään muualla.
Lopulta ero oli helppo koska huomasin hänessä lisää paskoja piirteitä, jotka tulivat ilmi ihan muissa kriisitilanteissa. Koetimme pelastaa suhdettamme mutta sitten hän meni ja valehteli minulle aika pienessä asiassa mutta valehteli johdonmukaisesti ja salasi tekemisiään kuin pikkulapsi. Silloin huomasin ettei hänen persoonansa ollut muuttunut, ja että se pettäminenkin oli ollut lähinnä merkki hänen paskasta persoonastaan ja moraalistaan.

Pointtini on siis se, että en vointu koskaan enää nähdä häntä kauniina ja ihailuni arvoisena ihmisenä, vaikka yritinkin ja hänkin teki kyllä parhaansa vuoksemme. Pettäminen osoitti että hän vaan on paska. Yritimme kolme vuotta, erosimme lopullisesti puoli vuotta sitten, ja rakastan häntä yhä. En silti haluaisi häntä takaisin koska lopulta se alkaisi ällöttämään. En usko että sitä unohtaa vuosienkaan jälkeen. Valitan, mutta niin se vaan menee. Mutta ottakaa prosessi omalla ajallaan, tällaisessa asiassa se katsottava loppuun asti.

Pettämisellä on aina mielstäni jäljet jättävä vaikutus:( Jos voit itse antaa anteeksi ja vaimosi jättää "tyhmyytensä" tähän yhteen kertaan niin suhteen voi saada uudestaan toimimaan. (toivon teille onnea ja vaimolle järkeä päähän) ikävä kyllä itse olen elänyt nyt kahdessa eri suhteessa, joissa molemmissa olen tullut petetyksi.??? ikävää vain kun molemmat miehet ovat vakuuttaneet ettei minussa ole mitään vikaa ja minua parempaa naista ei voi saada, ja pla pla pla Mikä tarve on sitten mennä pettämään??? no todellakin ekan suhteen lopetin 3.pettämisen jälkeen ja siinä vaiheessa ei todellakaan ollut enää mitään tunnetta häntä kohtaan(9-v. yhteis eloa, Yrityn kyllä mielestäni parhaani, ikinä en kostanut mutta tekoja en myöskään voinut unohtaa. Ikävä kyllä luottamus meni yleisesti ottaen miehiin ja pettymys on kaksinkertainen kun tämä seuraava vakavasti ottamani suhde nyt kariutuu samaan kohtaloon.5.vuotta yhdessä)... Harmittaa, itkettää, on orpo olo, ja enne kaikkea lapset kärsii :( mutta periksi ei per... anneta:)

Mulle kävi samalla tavalla tossa 2 kk sitten ja olen aika hyvin päässyt sen yli vaikka aikaa on kulunut vain vähän aikaa. Meillä on sen jälkeen mennyt melkein päivä päivältä paremmin ja molemmat uskomme yhteiseen tulevaisuuteen. Sun täytyy vaan antaa ajan kulua vaikka se tuntuu kliseeltä ja hankkikaa ammatti apua.Itse olen käynyt varmaan jo kymmeniä keskusteluja ammatti-ihmisen kanssa ja VAIMO menee vasta ens maanantaina keskustelemaan. Yrittäkää myös keskustella yhdessä mitkä asiat johtivat pettämiseen ja miten voidaan korjata tilanne ettei niin käy uudestaan. Vaimot haluavat todella paljon huomiota vaikka eivät sitä ehkä näytä tai kerro ainakaan omalle puolisolleen.TSEMPPIÄ SULLE