Kukakohan taas käärii voitot? Miksi ei työntekijöitä ajatella yhtään. Johtajat käärii vaan rahat ja lähtee ulkomaille. Pienet paikkakunnat kuolee. Suomen sosiaalitoimen rahat loppuu hyvin lyhyeen, olisi jo lopussa jos kaikki kelle jotain kuuluisi (lain mukaan) osaisi vaatia. Suomessa muka työntekijä pula.? Antaa päättäjien vaan haalia lisää tänne pakolaisia meidän muiden työttömien ruokittavaksi.
Vastaukset 6
- vienninedistämistä
Kyllä Tarvja varmaan on iloinen solidaarisesta työpaikkojen siirrosta köyhiin maihin. Punaliput salkoon toverit!
- Suomi
>hei haloo Suomen kansa!
Ei Tavja kumppaneineen Suomen kansasta välitä, sama se kuinka oman maan kansa pärjää kunhan vaan oma palkka nousee 24000euroa / vuosi,tietenkin puhtaana käteen.
Samaan aikaan työpaikkoja viedään nykyvauhdilla n 100 työpaikkaa / viikko halvempiin maihin. Samaan aikaan tänne haalitaan elintasopakolaisia lisäämään vielä työssä olevien harvempien suomalaisten verotaakkaa. Kysyn vaan, milloin tämä kansa tajuaa nousta vastustamaan tätä menoa?
Kuinka kauan on varaa huseerata kuin hölmöläiset?
Liikemaailma pääasiassa, mutta eniten ihmetyttää se, että valtiovalta ja eräät tahot osallistuvat tähän"työttömyysteurastukseen"omalta osaltaan puhumalla pakolaisista/työvoimapulasta, globalisaatiosta, vihreistä paska-arvoista joista esimerkiksi itärajan takana varmaan piitataan(mm.ympäristöministeriö?Lakkautettu haitallisena) tai saatika Kiinassa.Nämä haittaavat liikennettä..tekevät kulkemisesta järjettömän kallista ja kaikenmaailman päästökaupat maksavat lopulta tavalliset ihmiset sitten muiden jättiläismäisten roskavaltioiden hyväksi, kun tuotannot siirretään ulkomaille joissa varmaan päästökauppa EVVK.
Suomen järjestelmän oma jäykkyys ajaa omaa kansaa tuhoon ja häijyä tekee katsoa, kun valtionjohtaja vain palloilee jonkin kehitysyhteistyö hörhöilyjen parissa.- työtön76
Kannattaisiko ottaa oppia Norjasta, joka jätti EU:n väliin tai Ruotsista, joka sanoi reilusti ei eurolle. Näissä maissa työttömyys on rutkasti pienempi kuin Suomessa, muistaakseni Norjassa se on jopa alle 5%. Suurilla talouspoliittisilla linjaratkaisuilla on ikävä tapa vaikuttaa talouden jokaiseen rattaaseen, eikä tilannetta muuteta yksittäisillä veronalennuksilla tai yrittäjyydellä: tässä tapauksessa alhainen inflaatio saavutetaan nimenomaan työttömyyttä lisäämällä. Joku hyötyy tästä päätöksestä kuten osakkeenomistajat ja joku taas häviää kuten työläiset.
Suomi on Euroopan takapajulaa, joten täällä Euroopan keskuspankin tekemät päätökset voivat olla ihan päinvastaisia ja sen lisäksi valtion tekemä päätös yritysten omistuspohjan muutoksesta kuten siitä, että valtionyhtiöt myydään ja valtio jää niissä alle 50% omistukseen, johtaa helposti siihen, että ulkomaiset omistajat saattavat laittaa koko yrityksen "lihoiksi" omalla päätäntävallallaan. Heille siitä voi olla hyötyä esim. fuusioissa, kun taas Suomi häviää työpaikkojen siirtyessä ulkomaille.
Oli miten oli, luulen, että poliitikot ovat avuttomia tämän kehityksen edessä: niin kauan kun Suomi kulkee poliitikkojen johdolla kansainvälisen kapitalismin viitoittamaa tietä, Suomen enemmistö tulee kulkemaan kohti kurjuutta. Työttömillä on vain yksi vaihtoehto ja se on: äänestäkää puolueita, jotka eivät ole sidoksissa nykyiseen kehitykseen ja jotka eivät ole olleet tekemässä päätöksiä, joilla on valmisteltu nykyiseen tilanteeseen siirtymistä.- Eu:n vastustaja
EU on ollut Suomelle erittäin suuri kirous, mutta sitä juuri sitä päättäjät halusivat. Nyt te kansalaiset olette sen saaneet.
- Miettikääpä tätä
Ja kirjoita sitten taas.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802097Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661279Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu301172- 1411048
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa148901- 103856
- 45737
- 62736
- 61696
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63682