KAUHEA LÄSKI!

Mikä läski onkaan tuo paperiliiton pomo Tähtinen.

Kyllä näkee jo päälle päin, että työnantajan rahoilla on ratsastettu ja urakalla.
Mutta onneksi se loppuu pian.
Köyhänä metsänomistajana olen onnellinen, että
työnantajapuoli vähentää noin isopalkkaisen työporukan pois. Nämä paineet on jo olleet
tiedossa pitkään.
Ja myös metsänomistajien puolesta toivon, että paineita vielä lisätään, jotta huono puun hinta
saadaan nousemaan.
Ei ole vielä metsänomistajat päässeet voitoilla rikastumaan.
Tälläkin saralla on syytä ryhtyä työtaistoon.
7659
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

paperiliiton J.Ahonen. Että kehtaa.

Äänestä
  • mutta kerkesin painaa tuota lähetä nappia.
    Kiitos, kun korjasit!
    Siis Ahonen oli tarkoitus sanoa.
    Ihmettelin, että kehtasi olla muka niin hämmentynyt ja yllättynyt tästä UPM:n ratkaisusta.
    Ei ole ahneudella mitään rajaa.

    Äänestä

  • kokoomuslainen,että haukkukaa todella.

    Äänestä

teollisuus ostaa puunsa jatkossa sieltä, minne siirtää tehtaansakin... Saapi pikku metsänomistaja pitää kapulansa.

Heti MINULLE enemmän kaikki tänne...
Voi reppanaa!

Äänestä
  • Onneksi pystyn lämmittämään taloni omalla puulla,
    en tarvitse kallista öljyä tai sähköä.
    Ei hätiä mitiä.
    Kyllä suomalaiselle puulle löytyy aina kysyntää.
    Ei metsänomistajan enää kannata rahoittaa paperimiesten luxus taloja ja mersuja.
    Metsänomistajat voivat perustaa oman yrityksen, jossa ei työntekijät nauti luxus palkoista, vaan saavat sen minkä muutkin.
    Kyllä riittää jo metsänomistajien selkänahasta repiminen.

    Äänestä

Nyt puhut paskaa ettei puun myynnillä pääse rikastumaan juopottelet kaikki rahasi sitäne metsän omistajat tekee on nähty kaikki kurkusta alas on kuulema paineita kun ei tiedä mihin sioittaisi kun tuotot niin pienet käy hermolle kyllä minua naurattaa kohta ukko kupsahtaa viinaan HEH HEEE.rahan paineita

Äänestä
  • kade mee haukkuu niitä papertyöläisii.Niitten ee tarvii olla sen verran virkeetä et ei jää paper rullan alle.Osta kuule niitä upm osakkeita saat vielä halvalla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


metsänomistaja... kirjoitti:

Mikä läski onkaan tuo paperiliiton pomo Tähtinen.

Kyllä näkee jo päälle päin, että työnantajan rahoilla on ratsastettu ja urakalla.
Mutta onneksi se loppuu pian.
Köyhänä metsänomistajana olen onnellinen, että
työnantajapuoli vähentää noin isopalkkaisen työporukan pois. Nämä paineet on jo olleet
tiedossa pitkään.
Ja myös metsänomistajien puolesta toivon, että paineita vielä lisätään, jotta huono puun hinta
saadaan nousemaan.
Ei ole vielä metsänomistajat päässeet voitoilla rikastumaan.
Tälläkin saralla on syytä ryhtyä työtaistoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu