Erosinyli 4 vuoden avoliitosta lopullisesti yli kk sitten. Eroa mietin viimeisen puoli vuotta ja marraskuussa oleskelin "miettimässä" ystäväni luona 5 päivää(Tätä miettimistä exsäni nyt sanoo pois muutoksi) suhdettamme. Tammikuussa pakkailin tavarani ja exsäni heitti minut asumaan ystäväni luo. Tammikuussa näimme toisiamme usein ja 25 päivä, mies kysyi minulta viimeisen kerran muutanko takaisin, koska hän rakastaa minua ja olisi valmis ja onkin jo muuttunut. En muuttanut ja tästä kolmen päivän päästä hän olikin sitten jo treffeillä naisen kanssa, jonka kanssa nyt menee kuulemma niin hyvin.
Naiselle hän on "unohtanut" mainita siitä,että olemme nähneet toisiamme yhä, viimeksi toissapäivänä. Ja että erostamme oli kulunut vasta päiviä ennen häntä (nainen oli kysynyt asiaa,koska hän oli ollut suhteessa jossa mies oli juuri eronnut eikä halunnut sellaista enää) vaan hän on sanonut eromme tapahtuneen 3 kk sitten. Mieheni siis nyt laskee tuon koko ajan marraskuusta tähän päivään "erotuksi" vaikka niin ei ole. Lisäksi asiaa pahentaa se, että meillä on yhä seksuaalinen suhde exsäni kanssa..
Pyysin mieheltä useasti aikaa omien ongelmieni selvitykseen ja saada puhua hänen kanssaan. Hän ehdotti terapiaa, minä olin idiootti kun en mennyt. Teimme molemmat virheitä, emmekä arvostaneet sitä mitä meillä oli. Perusjutut suhteessamme toimivat kuitenkin.
Syy haluuni erota oli ahdistus ja tunne ettei suhteemme kaikkien selvittämättömien riitojen ja luonteiden erilaisuuden takia onnistu. Lisäksi hävettää myöntää eräs ystäväni teki kaikkensa jotten olisi antanut miehelle mahdollisuutta, kun hän sitä pyysi ja annoin senkin vaikuttaa.
Olin masentunut vuosien ajan, masennukseni on ollut hoitamatonta, nyt saan siihen hoitoa.
En edes tiedä miksi kirjoitan tätä, kai haluaisin kuulla että tästä suosta on joskus nouseminen, mutta tällä hetkellä pitää elää tietoisuudessa että toinen ei olekaan siinä..se on hirveää.
Nyt minua ahdistaa ja itkettää se etten pääse ehkä koskaan käymään tätä asiaa lopullisesti läpi.
Puhumme kyllä exän kanssa lähes joka päivä puhelimessa ja tämän toisen naisen ollessa matkalla olin jopa 2 yötä entisessä kodissani..pelkään vain että hidastan tässä omaa toipumistani, toipumista jota ex ei tunnu tarvitsevan lainkaan. Minua pelottaa se että mitä jos tämä ei päädykään hyvin vaan minä päädynkin yksin..
Miksi minä en voi kykene ajatukseen, että alkaisin tapailemaan uutta? Miksi ex yhä sanoo ett ä rakastaa ja silti menee toisen luo vaikka tietää, että minua se satuttaa. Koska minä rakastan häntä yhä..tuntuu että koko elämä musertuu tässä, koska tämä ei helpota kuin hetkittäin. En enää jaksa tälläistä kauaa, kohta 2 kk on jo liikaa...
Sekavaa tekstiä, sekavia ovat ajatuksetkin päässä. En tiedä mitä haluan.. Haluanko miehen takaisin? Haluanko aloittaa alusta hänen kanssaan? Haluanko oman elämän uudessa kodissa? En vain uskonut että tuossa ajassa ehtii kiintyä toiseen niin ettei tule ilman hänen ääntään toimeen..
Enkä todellakaan uskonut että olisin korvattavissa ensimmäisellä naisella jonka kanssa hän menee ulos. Enkä uskonut että hän uskoo että siitä jutusta voi tulla jotain vaikka hän on valehdellut ja pettänyt tuota naista usean kerran...
Naiselle hän on "unohtanut" mainita siitä,että olemme nähneet toisiamme yhä, viimeksi toissapäivänä. Ja että erostamme oli kulunut vasta päiviä ennen häntä (nainen oli kysynyt asiaa,koska hän oli ollut suhteessa jossa mies oli juuri eronnut eikä halunnut sellaista enää) vaan hän on sanonut eromme tapahtuneen 3 kk sitten. Mieheni siis nyt laskee tuon koko ajan marraskuusta tähän päivään "erotuksi" vaikka niin ei ole. Lisäksi asiaa pahentaa se, että meillä on yhä seksuaalinen suhde exsäni kanssa..
Pyysin mieheltä useasti aikaa omien ongelmieni selvitykseen ja saada puhua hänen kanssaan. Hän ehdotti terapiaa, minä olin idiootti kun en mennyt. Teimme molemmat virheitä, emmekä arvostaneet sitä mitä meillä oli. Perusjutut suhteessamme toimivat kuitenkin.
Syy haluuni erota oli ahdistus ja tunne ettei suhteemme kaikkien selvittämättömien riitojen ja luonteiden erilaisuuden takia onnistu. Lisäksi hävettää myöntää eräs ystäväni teki kaikkensa jotten olisi antanut miehelle mahdollisuutta, kun hän sitä pyysi ja annoin senkin vaikuttaa.
Olin masentunut vuosien ajan, masennukseni on ollut hoitamatonta, nyt saan siihen hoitoa.
En edes tiedä miksi kirjoitan tätä, kai haluaisin kuulla että tästä suosta on joskus nouseminen, mutta tällä hetkellä pitää elää tietoisuudessa että toinen ei olekaan siinä..se on hirveää.
Nyt minua ahdistaa ja itkettää se etten pääse ehkä koskaan käymään tätä asiaa lopullisesti läpi.
Puhumme kyllä exän kanssa lähes joka päivä puhelimessa ja tämän toisen naisen ollessa matkalla olin jopa 2 yötä entisessä kodissani..pelkään vain että hidastan tässä omaa toipumistani, toipumista jota ex ei tunnu tarvitsevan lainkaan. Minua pelottaa se että mitä jos tämä ei päädykään hyvin vaan minä päädynkin yksin..
Miksi minä en voi kykene ajatukseen, että alkaisin tapailemaan uutta? Miksi ex yhä sanoo ett ä rakastaa ja silti menee toisen luo vaikka tietää, että minua se satuttaa. Koska minä rakastan häntä yhä..tuntuu että koko elämä musertuu tässä, koska tämä ei helpota kuin hetkittäin. En enää jaksa tälläistä kauaa, kohta 2 kk on jo liikaa...
Sekavaa tekstiä, sekavia ovat ajatuksetkin päässä. En tiedä mitä haluan.. Haluanko miehen takaisin? Haluanko aloittaa alusta hänen kanssaan? Haluanko oman elämän uudessa kodissa? En vain uskonut että tuossa ajassa ehtii kiintyä toiseen niin ettei tule ilman hänen ääntään toimeen..
Enkä todellakaan uskonut että olisin korvattavissa ensimmäisellä naisella jonka kanssa hän menee ulos. Enkä uskonut että hän uskoo että siitä jutusta voi tulla jotain vaikka hän on valehdellut ja pettänyt tuota naista usean kerran...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaksi kuukautta on todella lyhyt aika, yleensä menee vuosi, ainakin naisilla. Naiset elävät monesti aivan eri tunnetasolla näissä erotilanteissa (ei aina, ettei yleistetä).
Kannattaisi sinun hakea kirjastosta Fischerin erokirja.
Muutama raaka totuus, en usko ihmisen muuttuneen parin kuukauden aikana. Luonnetta on vaikea muuttaa, joitakin tapoja ehkä.
Sinua vaivaa hirveästi se, että exäsi on löytänyt toisen ja sinä et. Näin se vaan menee, joku ei halua rikkinäisenä ruveta seurustelemaan, joku tarvitsee laastarin heti.
Yritä miettiä todellisia syitä haluusi palata takaisin. Syitä ei ole oma yksinäisyys, ei se toinen nainen.
Itse olen juuri eroamassa hyvästä ystävästäni ja kivasta kumppanista. Juttu ei vaan toimi ja mietin samaa, jatkuuko suhteemme kuitenkin, kun olemme muuttaneet erillemme.. En halua antaa sen tapahtua, emme olisi eropäätöstä tehneet ellei siinä "olisi järkeä". Unohda oikeasti exsäsi. Teillä EI ole todennäköisesti yhteistä tulevaisuutta ja tiedät sen itsekin. Usko siihen, että tapaat Sen Oikean, vaikka se olisi vasta vuoden päästä. Siihen itse uskon, enkä halua enää yrittää exän kanssa..
Antaa ajan kulua eron jälkeen niin,että molemmat vaoivat selvittää ajatuksensa.Sen jälkeen voitte keskustella, mitä vielä tunnette ja haluatte.
Itse olen juuri eronnut ja toivon koko ajan, että voisimme vielä palata yhteen.
Rakas häntä nin paljon!
Vasta sitten voit todella tehdä ratkaisuja ja päätöksiä. Jos sairastat masennusta, sinun pitää parantua ensin. Se on kaikkein tärkeintä. Vasta sitten voit edes tietää, mitä haluat.
Moi, Lähtijä!
Olen varma siitä, että suosta on nouseminen. Hienoa, että hoidatat masennustasi.
Kertomasi perusteella en usko mitenkään, että exäsi rakastaisi jo uutta naista. Näin voisi ehkä olla, jos hän olisi lähtenyt suhteestanne, halunnut lähteä siitä pitkän aikaa yms.
Sinä olet lähtenyt ja ehkä satuttanut häntä sillä, hän on yrittänyt kaikkensa saadakseen sinut jäämään. Uusi suhde on kuin onkin laastari, vaikkei mies sitä myöntäisi edes itselleen. Tai panemista, egopönkitystä, mitä hyvänsä mitä hän tarvitsee.
En uskokaan, että olet korvattavissa ensimmäisellä vastaantulijalla. Vaan ensimmäinen vastaantulija kelpaa särkyneen sydämen laastariksi mainiosti. Ehkä mies myös tavallaan kostaa sinulle jotakin?
Kukaan ei voi sinulle kertoa, mitä haluat. Eroaminen on vaikeaa - ihmisen hyvät puolet tulevat välillä niin voimakkaasti mieleen. Jokaisessa meissä on sen verran läheisriippuvuutta, että ero 'hyvästä' kumppanista sattuu hirveästi ja sitä kyseenalaistaa jatkuvasti. Kukaan ei voi myöskään koskaan sanoa, mikä päätös oli oikea ja mikä väärä.
Uskon, että saat(te) selvitettyä asianne ajan kanssa, jos rakkautta on kerran molemmilla jäljellä. Aikaahan se nyt vaatii molemmilta, ja kärsivällisyyttä.