Kohta kaksikymmentä vuotta yhdessä, iso perhe, yhteistä velkaa. Ne minulla on- ja lapset toki ihaninta mitä kuvitella voi. Omia ystäviä ei enää ole, sukulaisten kanssa ei saa olla tekemisissä, pieniäkään päätöksiä en neljänkymmenen iästä huolimatta ole vastuullinen tekemään, syyllinen olen kyllä kaikkeen, esim. miehen krapulaan, töissä sattuviin epäonnistumisiin, hänen sukulaistensa ja hänen huonoon käytökseen jne. Elämä tuntuu väliajattomalta näytelmältä, johon vuorosanat kirjoittaa Hän - mieheni. Energia kuluu hänen käyttäytymisensä säätelyyn omalla käyttäytymiselläni. Sairasta. Jakso vain alkaa loppua, enkä usko että yksin tästä selviän, vaikka kauan olen jo tiennyt, ettei elämä näin voi mennä...
Ei jaksa
rohkaisua, pliis
2396
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
..kun eroat.
Näin kävi minullekin kun pari vuotta keräsin rohkeutta ja lähdin.
Vaikuttaa siltä että olet naimisissa narsistin kanssa. Googleta tietoa ko. persoonallisuushäiriöstä.
Tuohon luonnehäiriöön kuuluu toisen ihmisen alistaminen ja henkinen nujertaminen...
Kaikki tuntuu mitättömältä sen jälkeen kun on pystynyt suhteesta irrottautumaan..itse lähdin ja jätin lapset hänelle, koko kodin ja omaisuuden.Keräsin vain vaatteeni ja muutin kaverilta vuokrattuun kaksioon. Vaikeaa oli mutta jo ensimmäisen kuukauden aikana laihduin monta kiloa ja sain elämäniloni takaisin.
Pala palalta eheydyin.
Tee se itsesi ja lastesi takia. Hae apua tilanteeseen jos et yksin pysty tilannetta arvioimaan. Rakasta itseäsi. Sinulla on oikeus elää ihan normaalia elämää pelkäämättä ja ehdoitta.
Ota yhteys takaisin sukulaisiin ja ystäviin ja hanki uusia ystäviä.
Velat on velkoja ja talot taloja.
Sinä olet sinä ja oikeutettu ihan toisenlaiseen elämään. Elämä alkaa eron jälkeen, sen voin taata:-)
Haluatko rohkaisua jatkaa suhteessa vai rohkaisua päästä siitä pois? Sinun on ensin suostuttava muutokseen, sitä ennen ei voi tapahtua mitään. Itsestään kun ei asioille vaan tapahdu mitään. Sinun on otettava vastuu pahoinvoinnistasi. Haluatko heittää hukkaan elämänlahjan? Minä jätin väkivaltaisen mieheni 7 vuoden jälkeen ja kaksi vuotta sen jälkeen meni masennuksen kanssa. Nyt alkaa elämä jo hymyillä ja voin kertoa että kannatti.