LISÄÄ TULOSSA!

Heipparallaa.

Jatkossa on tulossa LISÄÄ irtisanomisia varsinkin paperialalle.

Lukuiset lehdet ja asiantuntijat lausuvat näin.

Alan kapasiteetti on ylisuurta varsinkin Euroopassa. Ja kulut aivan valtaisat johtuen veroista ja sos.maksuista.

Eurooppa taantuu ja Aasia nousee.
Siksi Euroopan tehtaita supistetaan ja toki siellä missä menee kehnoiten eli Suomessa.
Koska Suomen järjestelmä on liian jäykkä ja taantumuksellinen sosialistien luomien ongelmien vuoksi.

Suomen tosiallinen kilpailykyky on huonoa luokkaa.
Tämän on tehnyt ja taannut vasemmisto.

Vasemmistopolitiikan seurauksena Suomesta katoavat nyt ja jatkossa investoinnit, työpaikat ja siten hyvinvointi.

Tätä olen minä ja asiantuntijat toitottaneet vuosikausia, mutta sosialistinen yhteiskunta ja sos. puolueet/sak vastustaa uudistuksia.

Suomelle jää nykyisellä liian sosialistisella politiikalla ainoastaan luu käteen.

Ilmeisesti vasemmiston tavoite onkin että puolet kansasta on työttömiä ja puolet sosiaalibyrokraatteja.

Me oikeistossa sen sijaan ajamme aitoa vaurautta ja hyvinvointia kansalaisille. Kasvun politiikkaa riistoverotuksen ja taantumuksen sijaaan.

Mutta vasemmisto junttaa päätöksillään ja siten Suomi taantuu ja köyhtyy.
Nykyhallitus ja Halonen -siinäpä kurjuuden kombinaatio. Jatkossakin firmat investoivat muualle, harva kun tykkää turhista lakoista, riistoverotuksesta ja törkeistä sosiaalimaksuista.
1221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ymmärtääkseni tarkoittamasi yritysystävällinen yhteiskunta on jo olemassa: USA. Siellä on yrittäjälle luotu hyvät olosuhteet. Kansan hyvinvointi on toinen asia. Lukutaidottomuutta, rikollisuutta. Palkansaaja ( se joka on yrittäjällä töissä) joutuu tekemään usein kahta työtä, jotta pystyy kustantamaan asumiskulut ja ravinnon. Ihan en suoraan uskalla luottaa kokoomuksen ajamaan linjaan. Kokoomus ei ajattele kansan parasta, vaan ajaa omistavan yksilön etua. Ei sen puoleen, kyllä on demaripuoluekin ihan munaton. Mutta tulevaisuus on kyllä Aasiassa, kunnes sekin kaatuu, ja sitten se on taas jossain muualla. Omistajat lypsävät alueen kerrallaan tyhjäksi. Tavallisten työläisten kustannuksella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


proo kirjoitti:

Heipparallaa.

Jatkossa on tulossa LISÄÄ irtisanomisia varsinkin paperialalle.

Lukuiset lehdet ja asiantuntijat lausuvat näin.

Alan kapasiteetti on ylisuurta varsinkin Euroopassa. Ja kulut aivan valtaisat johtuen veroista ja sos.maksuista.

Eurooppa taantuu ja Aasia nousee.
Siksi Euroopan tehtaita supistetaan ja toki siellä missä menee kehnoiten eli Suomessa.
Koska Suomen järjestelmä on liian jäykkä ja taantumuksellinen sosialistien luomien ongelmien vuoksi.

Suomen tosiallinen kilpailykyky on huonoa luokkaa.
Tämän on tehnyt ja taannut vasemmisto.

Vasemmistopolitiikan seurauksena Suomesta katoavat nyt ja jatkossa investoinnit, työpaikat ja siten hyvinvointi.

Tätä olen minä ja asiantuntijat toitottaneet vuosikausia, mutta sosialistinen yhteiskunta ja sos. puolueet/sak vastustaa uudistuksia.

Suomelle jää nykyisellä liian sosialistisella politiikalla ainoastaan luu käteen.

Ilmeisesti vasemmiston tavoite onkin että puolet kansasta on työttömiä ja puolet sosiaalibyrokraatteja.

Me oikeistossa sen sijaan ajamme aitoa vaurautta ja hyvinvointia kansalaisille. Kasvun politiikkaa riistoverotuksen ja taantumuksen sijaaan.

Mutta vasemmisto junttaa päätöksillään ja siten Suomi taantuu ja köyhtyy.
Nykyhallitus ja Halonen -siinäpä kurjuuden kombinaatio. Jatkossakin firmat investoivat muualle, harva kun tykkää turhista lakoista, riistoverotuksesta ja törkeistä sosiaalimaksuista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu