Kimppakämppä?

Noniin, olin jo päättänyt että oon kesän Suomessa töissä mutta sain kovin houkuttelevan tarjouksen. Pääsisin siis kesäksi ja mahdollisesti pidemmäksi ajaksi (riippuu opinnoista) au pairiksi toistamiseen, mutta nyt on uudenlainen onglema. Elikkä, asun tällä hetkellä vuokrakolmiossa kaverin kanssa, enkä tiedä mitä tekisin tän kämpän kanssa! En haluais luopua tästä kokonaan koska sijainti ja koko on kertakaikkiaan loistavat, mutta alivuokraaminen saattaa muodostua ongelmaksi; kämppis on aiemmin sanonut ettei haluais ketään tuntematonta tähän mutta tutun tai kaverin löytäminen on kovin hankalaa. Vuokran maksaminen ulkomailta on sula mahdottomuus au pairin liksoilla.

Onko kukaan ollut samassa tilanteessa?
1434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Muutin Amerikkaan au pairiksi vuoden 02 alussa (nyt sitten asun taalla opiskelujen takia, hassusti elama heittaa), ja ennen sita asuin kahden kaverin kanssa kimppakolmiossa. Mulla meinasi aluksi koko au pair-tyo kaatua asunto-ongelmaan, mutta kamppikseni olivat reiluja ja lupasivat maksaa vuokraosuuteni puoliksi ajalta kun olen poissa (6kk). Minne itse olet lahdossa, ja kuinka pitkaksi aikaa, jos sopii udella?

Ei tasta varmaan apua ollut, mutta tsemppia sinulle Bianca! =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bianca kirjoitti:

Noniin, olin jo päättänyt että oon kesän Suomessa töissä mutta sain kovin houkuttelevan tarjouksen. Pääsisin siis kesäksi ja mahdollisesti pidemmäksi ajaksi (riippuu opinnoista) au pairiksi toistamiseen, mutta nyt on uudenlainen onglema. Elikkä, asun tällä hetkellä vuokrakolmiossa kaverin kanssa, enkä tiedä mitä tekisin tän kämpän kanssa! En haluais luopua tästä kokonaan koska sijainti ja koko on kertakaikkiaan loistavat, mutta alivuokraaminen saattaa muodostua ongelmaksi; kämppis on aiemmin sanonut ettei haluais ketään tuntematonta tähän mutta tutun tai kaverin löytäminen on kovin hankalaa. Vuokran maksaminen ulkomailta on sula mahdottomuus au pairin liksoilla.

Onko kukaan ollut samassa tilanteessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu