Olen kohta pahassa välikädessä serkkuni ja hänen ex-vaimonsa erossa. Ero oli lopulta yhteinen päätös pitkään jatkuneen "kulissin" jälkeen. Lapsia on kaksi, toinen 7v ja toinen 5v poika. Mies muutti pois kotoa helmikuun alussa. Heillä on yhteishuoltajuus, tapaamisasiat on sovittu ja elatusmaksut. Pojat ovat isällään joka toinen viikonloppu. Naisella oli välittömästi uusi suhde työkaverin kanssa, mies tapailee jotain mutta suhteesta ei voi puhua.
Nainen on jatkuvasti miehen kimpussa. Soittelee jatkuvasti ja jos mies ei vastaa, soittaa uudestaan ja lähettää monta tekstiviestiä perään. Sen jälkeen hän soittaa minulle ja haukkuu miehen koska tämä ei vastaa hänen puheluihinsa. Hän haluaa tietää keitä mies tapaa ja missä viettää aikaansa. Ja on kovin huolissaan ettei mies vaan suinpäin ryntää uuteen suhteeseen, varsinkaan sellaisen kanssa joka ei pidä heidän lapsistaan.
Jos mies ei ota lapsia hoitoon silloin kuin nainen haluaa, siis näiden sovittujen tapaamisten lisäksi, mies laiminlyö poikien tapaamiset. Nainen on lähettänyt laskuja miehelle maksettavaksi, laskut ovat olleet lastenhoitajan palkkioita, vaatelaskuja, harrastusten kustannuksia, jopa ruokalaskuja. Ja kun näitä ei makseta, mies on jättänyt elatusmaksut maksamatta. Siis sovitut elatusmaksut on maksettu täysin ajallaan. Ja jälleen minä saan puhelun.
Kaiken huippu on se, että nainen soittelee myös miehen vanhalle äidille ja valittaa kuinka mies on hankala ja ilkeä ja kuinka miehen ainoa tarkoitus on tehdä hänen elämänsä hankalaksi. Viimeisin puhelu koski sitä kun mies toi "oman viikonloppunsa" aikana pojat ilman hänen lupaansa mummulaan... Ja taas minä saan puhelun, tällä kertaa tältä äidiltä.
Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä? Olen koittanut puhua nätisti naiselle mutta sillä ei ole mitään vaikutusta. Avointa riitaakaan en haluaisi koska minulla on läheiset välit serkkuuni ja se kuitenkin kostautuisi hänelle.
Nainen ei myöskään säästele sanojaan edes lasten aikana. Ja samat litaniat hän kertoo kenelle tahansa joka vain viitsii kuunnella.
Ja valitettavasti tämä ei ole provo!
Nainen on jatkuvasti miehen kimpussa. Soittelee jatkuvasti ja jos mies ei vastaa, soittaa uudestaan ja lähettää monta tekstiviestiä perään. Sen jälkeen hän soittaa minulle ja haukkuu miehen koska tämä ei vastaa hänen puheluihinsa. Hän haluaa tietää keitä mies tapaa ja missä viettää aikaansa. Ja on kovin huolissaan ettei mies vaan suinpäin ryntää uuteen suhteeseen, varsinkaan sellaisen kanssa joka ei pidä heidän lapsistaan.
Jos mies ei ota lapsia hoitoon silloin kuin nainen haluaa, siis näiden sovittujen tapaamisten lisäksi, mies laiminlyö poikien tapaamiset. Nainen on lähettänyt laskuja miehelle maksettavaksi, laskut ovat olleet lastenhoitajan palkkioita, vaatelaskuja, harrastusten kustannuksia, jopa ruokalaskuja. Ja kun näitä ei makseta, mies on jättänyt elatusmaksut maksamatta. Siis sovitut elatusmaksut on maksettu täysin ajallaan. Ja jälleen minä saan puhelun.
Kaiken huippu on se, että nainen soittelee myös miehen vanhalle äidille ja valittaa kuinka mies on hankala ja ilkeä ja kuinka miehen ainoa tarkoitus on tehdä hänen elämänsä hankalaksi. Viimeisin puhelu koski sitä kun mies toi "oman viikonloppunsa" aikana pojat ilman hänen lupaansa mummulaan... Ja taas minä saan puhelun, tällä kertaa tältä äidiltä.
Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä? Olen koittanut puhua nätisti naiselle mutta sillä ei ole mitään vaikutusta. Avointa riitaakaan en haluaisi koska minulla on läheiset välit serkkuuni ja se kuitenkin kostautuisi hänelle.
Nainen ei myöskään säästele sanojaan edes lasten aikana. Ja samat litaniat hän kertoo kenelle tahansa joka vain viitsii kuunnella.
Ja valitettavasti tämä ei ole provo!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Miksi ihmeessä haluat toimia "välivouhkana"?
Anna heidän hoitaa soppansa itse.
Erossa on aina "syyllisyys" 50/50.
Kun en halua olla! En halua olla siinä välikätenä. Olen vain joutunut siihen näiden rouvan puheluiden ansiosta. Minä en puutu heidän asioihinsa, tähän asti olen todellakin vain kuunnellut ja nätisti yrittänyt ex-rouvaa rauhoitella. Itse saavat soppansa hoitaa ja selvittää. Vaikka serkku onkin läheinen, en silti ole niin sokea ettenkö tietäisi että hän on yhtä syyllinen eroon kuin toinenkin.
Tuntuu vain että muuta vaihtoehtoa ei ole päästä irti kuin se välirikko ex-rouvan kanssa. Mutta olisikohan sekään niin paha juttu tässä tilanteessa!
Sano sille että et halua olla tässä jutussa mukana mitenkään kun asia ei sulle kuulu. Jos ei lopeta sulle soittelua laita esto sen numerolle tai vaihda numeroas. Eiköhän tajua jättää sut rauhaan.
Äläkä toisten asioita täällä juorua koko Suomelle...
Että erossa syyllisyys olisi 50/50 - tai että hyvään suhteeseen ei väliin pääse.
Syyllisyys ylipäätään on vähän niin ja näin. Joskus löytyy syy ja/tai syyllinen, usein niin vain käy, kun ihminen kasvaa, kehittyy, muuttuu - kun elämä muuttaa. Ja Luojan kiitos niin käy. Tästä eteenkin päin: "Muutokseen voi luottaa. Elämässä ei ole montaa asiaa, johon voisi luottaa." (kuten valokuvaaja Kincaid elokuvassa "Hiljaiset sillat" sanoo).
Jossakin toisessa vastauksessa tässä viestiketjussa todetaan, että "hankalista ihmisistä pääsee eroon". Ei ole totta sekään: riippuu siitä, kuinka läheltä omaa, lastesi, sukulaistesi elämää tämä ihminen liippaa. Pienellä paikkakunnalla tilanne on vielä vaikeampi.
tuossa jutussa ja naamioit asian näin, vai miksi se sinua kiusaa?
Pane välit poikki, muuta numerosi tms. Kyllä hankalista ihmisistä eroon pääsee, jos haluaa. Roskisti vaan.
Oletko aikuinen, vai onko sinun kirjoituksesi joku lapsellinen provo? Nimittäin ei ole kirjoituksen perusteella lainkaan ihme miksi asia kiusaa kirjoittajaa. Jos huomaat, kyseessä ovat hänen sukulaisensa ja hänelle tutut, läheisetkin ihmiset. Jos itse elät erakkoelämää ja kieltäydyt pitämästä sukulaisiisi yhteyttä, etkä välitä heistä koska ovat sinun mielestäsi "ikäviä ihmisiä"; niin älä oleta että muut ihmiset toimivat samoin. Läheisistä ihmisistä välittää vaikka heillä meinisi huonostikin. Kirjoittaja on huolissaan serkustaan ja heidän lapsistaan, sekä serkun vanhasta äidistä. Se on inhimillistä ja normaalia. Epänormaalia sen sijaan on olla välittämättä kenestäkään muista kuin itsestään. Ehkä kirjoittaja omalla tavallaan on huolissaan myös serkkunsa ex vaimosta. Jos joku läheinen sekoaa ja alkaa käyttäytyä järjettömästi niin ei siitä selvitä sillä että "pistetään välit poikki". Sekoaja tarvitsee apua ja tukea, ja keneltä muilta kuin läheisiltään. Älä sekaannu antamaan viisaita ohjeitasi vaikka itse eläisitkin ohjeidesi mukaan. Virtuaalimaailma ja real life on kaksi eri asiaa, toivottavasti ymmärrät eron, ja kirjoittaja taitaa elää real lifessa. Mutta kaikkea hyvää sulle kuitenkin, vaikka sullahan asiat onkin hyvin.
Edelliseen viestiin en voi todeta kuin aamen. Kiteytit juuri sen mitä halusin sanoa. Todellakin eniten taidan olla huolissani tästä ex-rouvasta, koska hänen käyttäytymisensä ei ole enää ns. "normaalia". Huolettaa myös se miten hänen tasapainottomuutensa vaikuttaa lapsiin. Hän ei kuitenkaan itse koe millään tavalla tarvitsevansa apua, vaan hänen mielestään avun tarvitsija on mies. Pienellä paikkakunnalla avun hakuun on joskus iso kynnys.
En todellakaan pysty katkaisemaan välejä tässä tilanteessa, vaikka itsellä alkaakin olla jo pinna venytetty melkoisen pitkälle.
En halua sekaantua, mutta en myöskään voi olla antamatta apua kuuntelemalla koska toinen sitä kipeästi tarvitsee.
tarvitse sentään itseään niin pahasti pistää likoon sukulaisten tai läheisten ongelmissa. Kyllä nää sukulaiset vois sitäkin puolta vähän ajatella, jos nyt ylipäätään ajatteluun kykenevät.
Sukulaisten kanssa voi tosiaankin olla tekemisissä, mutta ei kaikkea tarvitse sietää. Ja apua on kyllä tarjolla ihan koulutetuista ihmisistä!Miksi pitää rääkätä lähimmäisiään ja toisaalta, miksi tää lähimmäinen ei ole tarpeeksi vahva sanoakseen EI kaikille ruikutuksille.
Jos on itsensä päästänyt noin uppeluksiin toisten soppaan, niin kai se sieltä poiskin pääsee kun kerran haluaa. Voimia vain, ja ihan ystävälliseen sävyyn, mutta tiukasti. Ei siinä välejä tarvitse poikki laittaa.
Vähäb vähemmän mustavalkosta ajattelua.
Ammattiauttaja voisi ratkaista tilanteen. Tämän onnettoman sukulais/ystävän läsnäolo taitaa vaan jatkaa ja pahentaa tilannetta loputtomiin.
No, tämä on minun mielipide.
Kysehän tässä ei ole siitä kuka on syyllinen, vaan miten elämän saa kulkemaan taas eron jälkeen.
Totta on, että mies vastaa omalta osaltaan miten suhtautuu exäänsä. Jos sietää pompottelua ja 'häiriköintiä' niin mikäs siinä. Jos se ulkopuolisesta tuntuu häiritsevältä niin ulkopuolisella ei kuitenkaan ole mitään sanottavaa. Jos miestä sen sijaan häiritsee ja jurppii niin hän varmaan keksii keinot miten exälleen asian ilmaisee. Pitämällä kiinni omasta osastaan sopimusta ja esim. jättää huomioimatta exän lähettämät ylimääräiset laskut ym. Tietysti kommunikointi on ensisijainen keino, mutta jos ei se auta niin ryhtyy sanoista tekoihin. Palauttaa exän ruotuun niin sanotusti. Exän toiminta vaikuttaa lähinnä huomionhakuiselta hätähuudolta.
Ikävää vain, että lapset kärsivät kaikkein eniten. Vaikka lapsi ei mitään sano, tai vakuuttaa kaiken olevan hyvin, niin kyllä lapsi vaistoaa epävarman ilmapiirin, lapsi ei ehkä enää luotakaan aikuisten kykyyn järjestää asiat hyvin, koska asiat ovatkin yhtäkkiä sekaisin. Aikuiset haukkuvat toisiaan. Tai äiti haukkuu. Lapsi on rakastanut isäänsä ja muitakin ehdottomasti ja yhtäkkiä äiti on kyseenalaistanut lapsen tunteet. Eikö lapsi saakaan rakastaa isää?
Lasten takia ex rvan olisi hyvä päästä kiihkoilustaan. Ja tietysi oman itsensä takia. Tuollaisessa olotilassa ei voi olla miellyttävä elää? Hänen tunteisiinsa ei tarvitse myötäeläytyä, mutta häntä voi ymmärtää että ero voi sekoittaa ihmisen. Ehkä jo ennen eroa hänellä oli asiat sekaisin, eikä ero ollut paras ratkaisu niiden selvittämisessä.
Saisiko joku ex rvan läheinen, ystävä rvan ymmärtämään että menisi purkamaan paineitaan jollekin ammattilaiselle, terapeutille? Se ei tarkoita että hän olisi hullu. Hänellä on ajatukset sekaisin, ja ammattilainen voi auttaa häntä järjestämään ajatuksensa. Vasta sitten hän voi alkaa toimia rationaalisesti asioiden suhteen. Kyllä hän sitten aikanaan ymmärtää mikä on järkevää ja mikä ei. Tällä hetkellä taitaa olla aika sekaisin ja paniikissa ja haluaa saada jonkinlaisen otteen elämästä ja kuvittelee saavansa sen hallitsemalla muita ihmisiä.
Mitä sinuun tulee, voit sanoa hänelle suoraan, että sinusta on ikävää tuo heidän tilanteensa ja että haluat pysyä heidän väleistään erossa. Mutta että sinulla on omiakin murheita elämässä etkä jaksa kantaa koko maailmaa harteillasi. Varaudu kuitenkin joskus ottamaan lapset luoksesi pois pahimman sodan keskeltä, sillä heille ei voi kostaa äidin sekopäisyyttä. Ei tarkoita että olisi joku sijaiskoti. Ja jos exä sinulle naputtaa niin jätä lapset hoitamatta. Siinä tapauksessa ehkä kannattaisi kysyä neuvoa sosiaalitoimistosta tai jostain yhdistyksestä, että miten lapsia voisi auttaa kun äidistä ei ole tukea. Joskus sosiaali-ihmisten yhteydenotto riittää tekemään selväksi että ollaan pahasti raiteiltaan, ja yleensä joku järkiintyy siinä vaiheessa.
Teidän muiden murhe tämä asia ei loppupeleissä ole, mutta teillä on aivan normaalit suhteet läheisiinne, eikä siinä voi heittäytyä kylmäksi ja välinpitämättömäksi ja aloittaa vihoittelu. Koita kestää ja hae apua ulkopuolisilta tahoilta jos näyttää siltä että homma on pahasti sekaisin.
sulle kuuluu??
Miten sinä olet välikädessä? Onko sulla serkun kanssa jotain muutakin kuin sukulaisuussuhde?
Vai miten h-tissä olet itsesi tohon suohon pistänyt?
Ei voi kuin ihmetellä.
Sano niille että selvittää itse sotkunsa.
Ex-vaimo ei tällä hetkellä pysty sotkua selvittämään koska mitään sotkua ei hänen mielestään ole. On vain mies joka tekee hänelle kiusaa.
Asiat eivät oikeasti minulle kuulukaan. Olen välikädessä koska ex-vaimo soittelee näitä puheluita minulle. Ihmettelen tilannetta minäkin, ja samalla olen todella huolissani. Jos siitä on apua että kuuntelen niin hyvä, koska se on ainoa mitä voin tehdä.
Serkku on samanikäinen kuin minä, lapsena leikitty paljon yhdessä, samoin nuoruusaikana kuljettu yhdessä. Ja edelleen olemme hyviä ystäviä. Ehkä tämä vastaa ihmettelyysi?
Haluaisin vielä kiittää teitä jotka olette vastanneet minulle asiallisesti, niistä on ollut apua, omat ajatukseni ovat selkiytyneet.
ja tekisit viisaasti jos jättäisit heidät keskenään tai/ja jonkun ulkopuolisen AMMATINSA PUOLESTA auttamaan selvittämään välejä.
Olet oikeutettu omaan elämääsi, turhaan rasitat itseäsi kahden aikuisen asioilla. Minusta lapsuudenaikainen ystävyys ja muut tunneseikat pitää nyt heittää vähemmälle huomiolle. Kohta olet itse pöpilässä.
Ehkä tilanne rauhoittuisi jos sillä, ettet sinä tosiaankaan ole aina neuvottelijana ja kuuntelijana, aina vastaamassa puhelimeen. Erota se anoppi ainakin jo heti pois itsestäsi.
Kommentoin tätä että ajatukset ovat selkiytyneet, ja yritän saada ex-vaimon hakeutumaan ammattiauttajan puheille. Hankalaa se tulee olemaan, koska hänen mielestään sellaiseen ei ole mitään tarvetta. Keskenään he eivät pysty välejään selvittämään ainakaan tällä hetkellä.
Koko tilannetta on ehkä hieman hankala käsittää koska ei tiedä minkälainen henkilö on kyseessä. Tämä mitä kerroin oli kuitenkin vain ns. jäävuoren huippu.
Hyviä neuvoja olette antaneet, ja itse varmaan sanoisin ihan samoja toiselle. Itse kun on tässä tilanteessa niin asiat eivät olekaan ollenkaan niin yksinkertaisia.
Niin.....ihmisillä on taipumus "tietää" miten asiat ovat kuin myös "tietää" miten ne ratkaistaan. Kyynisiä kommentteja olet jonkin verran saanut. Taitaa olla vallalla ainakin nettineuvoissa juuri kyynisyys.
Suuri ongelma on tietenkin miten saat jollekin ihmiselle selvennettyä että hän tarvitsee ammattiauttajaa.... kun kyllä sen tahdon täytyy lähteä ihmisestä itsestään. Jos menet suoraan sanomaan voit pahassa tapauksessa saada jonkinlaisen kunnianloukkaussyytteen, kun kyseenalaistat jonkun ihmisen henkisen tasapainon. Eri asia jos välit ovat sellaiset että rankkaa kritiikkiä siedetään. Helposti kuitenkin käy niin että neuvo avuntarpeesta palautuu kuin bumerangi ja sinä oletkin se joka on tärähtänyt... ainakin toisen mielestä.
Lycka till vaan. Tarvitset tukea ihan oikeilta ystäviltäsi miten ikinä asiassa käykään. Tukeudu heihin, mutta tämän jälkeen tiedät ettet ainakaan ole ainoa joka tuollaisten asioiden kanssa kamppailee. Ei ole herkkua ei.