terve kaikki kanssasisaret.
Ollaan poikaystäväni kanssa oltu yhdessä kohta kaksi vuotta. Tavattiin silloin kun poikaystäväni oli just aloittanut armeijan. Olihan sekin aika kauheeta, mutta jotenkin erilaista kuin nyt.
Nyt viime maanantaina poikaystäväni tarvitsi lähteä uudelleen sinne, kun palvelus keskeytyi vuosi sitten terveydellisten syiden takia. Nämä neljä päivää ovat olleet todella kamalia. oon vaan itkeny ja ollu kotona.
kauheinta on kun on tunne, että mä itse en voi tehdä tälle tilanteelle mitään. Se saa mut raivostuneeksi.
Mut saattaa saada välillä surullieks kaikki arkipäiväiset asiat, kuten ettei kotona ole ketään kun tuun töistä, ei voi halailla ja jopa yks päivä purskahdin itkuun kun näin kultani vaatteita lojumassa lattialla. Kaipaan niin sitä sottapyttyä.
Itken välillä puhelimessakin poikaystävälleni vaikka tiedän, että sillä on siellä taatusti kanssa kamalaa kun se ei oo kotona.
Kaiken huipuks tänä aamuna sen piti jutella siellä armeijassa siitä, että jos sen kokonaisarmeija-aikaa vois lyhentää, terveydellisten syiden takia, mutta siellä sanottiin, että ei käy.
ja mä kun jo niin toivoin ja valmistauduin.
ja sekin vain pahentaa oloa, kun tietää että poikaystävälläkin on paha olla, koska mulla on paha olla. se on kierre, siitä ei pääse eroon.
laittakaa keskustelua kanssasisaret
Ollaan poikaystäväni kanssa oltu yhdessä kohta kaksi vuotta. Tavattiin silloin kun poikaystäväni oli just aloittanut armeijan. Olihan sekin aika kauheeta, mutta jotenkin erilaista kuin nyt.
Nyt viime maanantaina poikaystäväni tarvitsi lähteä uudelleen sinne, kun palvelus keskeytyi vuosi sitten terveydellisten syiden takia. Nämä neljä päivää ovat olleet todella kamalia. oon vaan itkeny ja ollu kotona.
kauheinta on kun on tunne, että mä itse en voi tehdä tälle tilanteelle mitään. Se saa mut raivostuneeksi.
Mut saattaa saada välillä surullieks kaikki arkipäiväiset asiat, kuten ettei kotona ole ketään kun tuun töistä, ei voi halailla ja jopa yks päivä purskahdin itkuun kun näin kultani vaatteita lojumassa lattialla. Kaipaan niin sitä sottapyttyä.
Itken välillä puhelimessakin poikaystävälleni vaikka tiedän, että sillä on siellä taatusti kanssa kamalaa kun se ei oo kotona.
Kaiken huipuks tänä aamuna sen piti jutella siellä armeijassa siitä, että jos sen kokonaisarmeija-aikaa vois lyhentää, terveydellisten syiden takia, mutta siellä sanottiin, että ei käy.
ja mä kun jo niin toivoin ja valmistauduin.
ja sekin vain pahentaa oloa, kun tietää että poikaystävälläkin on paha olla, koska mulla on paha olla. se on kierre, siitä ei pääse eroon.
laittakaa keskustelua kanssasisaret
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mulla, itku pääsee välillä kun tulee tyhjään kämppään eikä kukaan ole vastassa halaamassa.. Ja muutenkin itku herkässä, on vaan niin yksinäistä. Tuntuu että päivät valuu hukkaan kun ei jaksa tehä mitää muuta kun haaveilla seuraavasta vklvapaasta..
Kyllä kunnon suhde tuollaset asiat kestää. Välillä on vaan totuttava olemaan erillään. Minkä takii pitäis ripustautuu toiseen? Hei, haloo -onhan teillä omakin elämä..? Kannattais varmaan oppii elämään itsenäisesti ennenku alkaa seurustelee? Kun mies pääsee armeijasta, oletteko yhdessä joka hetki..? Oikeesti, ei teidän tarvii siel kotona nyhjöttää ja itkee (ellette vapaaehtoisesti haluu)! Aina löytyy tekemistä! Onhan teillä varmaan kavereita? Kannattas viettää aikaa heidän kanssaa... Oma on tietenkin asianne. Mut minäkin olen ehkä vähän samankaltaisessa tilanteessa kuin te (kaukosuhteessa, poikaystävä ulkomailla), mut en haluu itkee ja nyhjöttää asian tautta. Kuitenkin kun tiedän, että saamme olla yhdessä joskus tulevaisuudessa lopun ikää(jos Luoja suo..). =)
Itselläkin poikaystävä 3500 kilometrin päässä ja voin sanoa, että aina ei ole helppoa ja itkukin tulee välillä, mutta en nyt silti elämättä elämääni jätä poikaystävän takia, enkä vaivu epätoivoon. Ero vahvistaa, jos suhde on aito ja oikea...ja yhteisen tulevaisuuden suunnitteleminen auttaa jaksamaan eteenpäin. En missään nimessä vähättele teidän sotaleskien tuskaa, mutta te sentään näette vähintään kolmen viikonlopun välein. Itse odotin poikaystävääni vierailulle, mutta suurlähetystön työntekijät vähät välittivät meidän rakkaudesta ja siitä, että kaikki paperit olivat kunnossa ja eväsivät viisumin, joten voin sanoa, että miltä tuntuu, kun muut ihmiset päättävät elämästämme. Kyllä silloin minuakin itketti pari päivää ja töistäkin jouduin ottamaan vapaata, mutta ei se itku kuitenkaan auta asiaa. Kahdeksan viikkoa takana yksin oloa ja seitsemän viikkoa edessä...ja hulluksi tulisin, jos nyt 15 viikkoa istusin vain kotona ja itkisin. Pää pystyyn ja tue poikaystävääsi, että hän jaksaa siellä armeijassa, sen sijaan, että teet hänen olonsa kurjemmaksi. Tsemppiä=)!
armeija aina kotiolot voittaa!
Kyllä vaikuttaa siltä että sekä sinä että poikaystäväsi olette läheisriippuvaisia.
Miksi ihmiset leimataan aina läheisriippuvaisiksi jos ikävöi toista?? Kyllä minäkin itkin kun poikaystävä meni armeijaan ja sitten myöhemmin rauhanturvaajaksi. Elämäntilanne muuttuu niin paljon, että kyllä se vaikuttaa. Me ihmiset kun olemme niin erilaisia ja kaikki reagoivat eri tavalla.
Aloittajalle: alku on aina vaikea, kyllä siihen tottuu! Sulla on oikeus ikävöidä ja surra, kyllä se siitä :) kunhan et ihan unohdu siihen ikävään. Siihen yksin elämiseen kyllä tottuu! Ja usko tai älä, se on pian ohi! Minä ainakin olen vain herkkä ja itken siksi, ja mielestäni se on hieno asia, siitä huomaa sen, että välittää toisesta. Mielestäni vähän kummallisempaa on jos ei yhtään itketä. Mutta toki se on vain minun mielipiteeni. Jaksamisia!
onko sekin läheisriippuvuutta jos poikakaveri asuu kaukana ja häntä ikävöi? ja ehkä jopa itkee ikävästä. ei kuule kaikki ikävöinti ole mitään läheisriippuvuutta.
Suomi ei ole sodassa minkään maan kanssa, joten miehesi ei ole kuollut sodassa, etkä sinä ole sotaleski.
Huohhoijaa. On se vaikeeta, toisilla kuolee läheisiä ja toiset marisee jostain viikonlopun kineksestä. Ehkä ois syytä kasvaa vähän aikuisemmaks, ennenkuin alkaa leikkiä kotia, niin ei kasvavan lapsen tunteet ja hormonitasapainojen heittelyt ohjais koko elämää?
joo, toiset marisee siitä kun ei nää elämänsä rakkautta 2-3 viikkoon ja toiset marisee jostain muusta. aina maristaan jostain mutta tolla sun kaikkitietävällä ja ylimielisellä asenteella ei oo kyllä mitään hyötyä täällä. kasvais aikuisemmaksi? mitäs hyötyä siitä ikävään on? vai eikö "aikuset" enää tunne ikävää? outoa, mä en ainakaan itsessäni ole semmosta huomannut vaikka vanhenenkin jatkuvasti.. mun mielestä on TÖRKEETÄ tuollalailla kritisoida toisen tunteita! jokainen ihminen käsittelee omalla lailla omat tunteet ja tapahtumat. ja voi se mies lähteä sinne inttiin vasta yli 25:kin vuotiaana, voi olla perheet yms. perustettu ja silti sinne on vaan pakko mennä, ellei sivariin halua. ettei sinne pelkästään "kakaroita" laiteta. sun tapaukses ainakin taitaa kirjoitusta ohjailla "lapsen tunteet ja hormonitasapainojen heittelyt". mitä jos pysyttelisit pois näiltä palstoilta jos et osaa auttaa, et ainakaan tekisi toisille pahaa mieltä "fiksuilla ja filmaattisilla" kommenteillas.
Kuten joku tuossa aikaisemmin totesikin, niin et taida tietää mitä sotaleski tarkoittaa. Siellä se sun miehes pupeltaa pullaa sotkussa pahimpana pelkona että joku alikessu "räjäyttää" punkan aamupalan aikana. Miten ihmeessä sinun kaltaiset ihmiset selviää kun elämässä tapahtuu oikeasti jotain dramaattista? Aikustu nyt hyvä ihminen ja hommaa elämä! Lue kirjoja (tai sinun tapauksessa sarjakuvia), käy leffassa, vedä kännit ja mene baariin. Niin ja sano sille miehellesi tällaisia terveisiä "Jumalauta, koita nyt käydä se intti kerralla loppuun ja lopeta itkeminen. Jos et kuutta kuukautta kestä ilman tyttöystävää pyyhkimässä persettäsi, niin kannattaisi vakaasti harkita Ahvenanmaalle muuttoa."
Minuakin ärsyttää näiden tyttösten tosi lapsellinen omaan napaan keskittyminen. Itketään ja valitetaan ja tietysti eniten sille poikaystävälle, joka sinne armeijaan joutui lähtemään. Varmaan pojalle aika antoisaa ja kannustavaa kuunnella sitä itsekeskeistä valitusta joka päivä puhelimessa ja aina lomille tullessa.Kuvitteleekohan tyttelit, että rakkaus on sitä suurempaa, mitä enemmän ruikuttaa ja säälii itseään samalla näppärästi vetäen huomion itseensä. Kyllä se rakkaus onkin varmaan suurta mutta valitettavasti kohdistuu vain omaan rakkaaseen itseen.
Hei vaan reservin vänrikki sinullekin!
Taidat olla vaan katkera, koska sinulla ei ollut tyttöystävää tukemassa sinä aikana kun kävit inttiä, ei ollut ketään jolle kertoa vitutusta johista jne. Anna näiden tyttöjen valittaa täällä ja hinaa (ihan näin rauhankin aikana) se perseesi ja finninaamasi jonnekin ihan muualle kuin tänne keskustelupalstalle.
p.s eiköhän peruskoulussa sen verran kerrota Suomen sodista, että jokainen meistä "inttileskeskestä" tietää, että mitä se oikeasti tarkoittaa. Ai etkö tiedä? Sitä, että meidän poikaystävä tai mies on armeijassa. Ja että me ikävöidään ja haetaan kanssasisaria. Ymmärretty?
p.ss Oot sä huomannut, että meitä naisia ei oikeesti kiinnosta ootko sä kotiuduttuasi VAIN kersantti vai "UUH" vänskä? Koko organisaatio täynnä tollasia mulkun nielleitä poikia, jotka luulee et salmiakit merkkaa jotain siviilissäkin.
p.sss Mäkin oon muuten INTTILESKI.
En todellakaan ole katkera naisesta joka itkee päiväkaudet silmät punaisena kun poikakaveri käy muutaman kuukauden intissä kuitenkin ollessa vapaana melkein joka viikonloppu. Enkä todellakaan ole kateellinen kaverille joka ei pysty edes inttiä nysväämään läpi kuin parissa erässä itkien samalla vapautusta.
Terminä "inttileski" kuulostaa huomattavasti paremmalta kuin "sotaleski". Sotaleski on loukkaava termi sellaisia naisia kohtaan jotka oikeasti ovat menettäneet miehensä sodassa. Usko tai älä, niin nykymaailmassakin sellaisia on olemassa. Termi sotaleski on vain joidenkin ritsapillujen keksimä dramaattinen sana jota voi hehkuttaa muille teiniprinsessoille.
Ymmärrän etteivät ritsapillut paljoa välitä onko oma amisviiksi istunut kuusi kuukautta vempassa vai onko hän vastuunsa tunteva isänmaallinen upseeri. Ja voisit muuten opetella, tai kysyä siltä amisviikseltä, millaiset laatat vänrikillä on kaulassa, kun kerran puhuit salmiakeista.
Hyvät jatkot kuitenkin sinne rypsipeltojen viereen sen datsun-miehen rinnalle!
Anteeksi tyhmyyteni, ruusukehan se oli.:D Yksi. Niin, siitä vielä, että antaisit näiden teiniprinsessojen itkeä sitten täällä, oma mies on vuoden intissä, ja "uuh" upseerikokelas tällä hetkellä. Tuleva opiskelupaikka kauppakorkeessa, et se siitä amisviiksestä.:)
"Sotaleski on loukkaava termi sellaisia naisia kohtaan jotka oikeasti ovat menettäneet miehensä sodassa. Usko tai älä, niin nykymaailmassakin sellaisia on olemassa." Joo niin on, ainakin mun mummi, mutta se ei todellakaan hengaa täällä teiniprinsessojen keskustelupalstalla, enkä siksi usko, että hän pahastuisi tämän sanan käytöstä täällä.
Joo, vaikka poikaystäväni onkin isänmaallinen upseeri, niin en kunnioita silti häntä yhtään enempää. Enkä sinuakaan- hän ainakin osaisi pysyä poissa tältä palstalta.
Joten, sovitaanko että haet tyydytystä solvaamiselle jostakin ihan muusta paikasta kuin täältä? Anna tyttöjen itkeä, jos ne sitä haluaa. Viimestään kahden kuukauden päästä ne tajuaa, että kyllä se kulta nyt on intissä sen 6 kuukautta.
Eikös Rukissa opetettu myös johtamistaitoja ja kestämään erilaisa ihmisiä? Näytähän nämä taidot käytännössä- elämää on myös intin jälkeen.
Mukavaa että miehesi ei olekaan amisviiksi, siis ainakaan henkisesti. Ja olen todellakin intistä jo kasvanut eroon vuosia sitten, minkä jälkeen olen omat akateemiset kannukseni jo hankkinut. Ja enhän tieten tahtoen tälle palstalle tullut "sotaleskiä" morkkaamaan, vaan keskustelemaan kaukosuhteista.
Koska harrastan historiaa, ja vielä tarkemmin sotahistoriaa, niin käpyni kärähtää välittömästi näiden "sotaleskien" dramatisoinnista. Kun lukee oikeasti dramattiisista kohtaloista historian pyörteissä, niin tuntuu uskomattomalta näiden teinien itku kun poikakaveri pelaa flipperiä muutaman kuukauden sotkun lämmössä. Ja vaikka mummosi ei täällä käykkään, niin ei se tarkoita etteikö joku muu voisi siitä loukkaantua, kuten minä. Sinun logiikallasi täällä voisi myös loukata esim. down-syndroomaa sairastavia, sillä tuskinpa he täällä vierailevat.
Ja RUK:ssa opetettiin johtamistaitoa. Mutta se johtamistaito perustuu enemmän toimintaan kuin ruotsalaiseen diskuteeramiseen ja kaikkien perseen nuolentaan. Sitä käytän myös siviilielämässäni, sillä uskon että kun hölmölle sanoo että vitun hölmö, niin hän saattaa vaikka muuttaa toimintaansa.
Itse taas kunnioitan jokaista upseeria enemmän kuin jotain b-miestä, vaikka armeijasta on jo muutama vuosi kulunut. Halveksun ihmisiä jotka eivät kestä itkemättä muutamaa kuukautta toisten käskettävänä. Ikävä tosiasia on että elämässä joutuu joskus kuuntelemaan vittumaisiakin asioita itsestään, joten on vain hyvää harjoitusta jos oppii ottamaan käskemisen vastaan osana elämää/tehtävää eikä henkilökohtaisena vittuiluna.
Mäkin tarkennan, totta kai minäkin arvostan enemmän Rukin käyneitä kuin b-miehiä, mutta arvostan suhteessa enemmän esimerkiksi laskuvarjojääkäreitä ja sukeltajia- he todella joutuvat tekemään jotain päästäkseen koulutukseen ja selvitäkseen siitä. Te tavalliset reservin vänrikit olette vain viimeisen 6 kuukautta armeijassa syöneet munkkeja ja polttaneet ketjussa tupakkaa. Mutta niinhän se on, jokaisella meistä on oma mielipiteensä.
Tulevaisuudessa kun joku pieni ja historiaa tuntematon ihminen käyttää sanaa "sotaleski" niin laske hitaasti kymmeneen ja muuta se päässäsi inttileskeksi, emme me aina tiedä asioiden oikeita puolia. Ei millään pahalla, mutta sinä loukkaat down-syndrooma- lapsia ja aikuisia epäilemällä etteivätkö HE kävisi täällä, vaikka ihminen olisikin vammainen, niin se ei tarkoita etteivätkö he täällä pystyisi käymään juttelemassa kaukosuhteista. Ja se EI ole sairaus- he ovat olleet sellaisia syntymästään lähtien!
Ihmiset ovat ylipäätään erilaisia, toiset eivät itke koskaan ja toiset sitäkin useammin. Monelle miehelle inttiin meneminen voi olla todella ahdistavaa, eikä sitä todellakaan auta jos prinsessa istuu kotona päivät pitkät ja itkee. Sen mä myönnän. Mutta jos sä et edes yritä ymmärtää näiden pienten tyttöjen tunnemaailmaa niin voitko vaihtaa palstaa. Akateemisesti koulutettuna sinunhan pitäisi osata kyseenalaistaa kaikki- myös omat mielipiteesi.
Herra armahda! Mulla menis ainakin järki tollasen akan kanssa. Jättäsin kyllä varmasti, jos ei yhtään yksin kerta selviä. Millainen mies tollasta kestää?