Olen tässä viime päivinä joutunut miettimään yhdessä jatkamisen ja eron vaihtoehtoja. Onko kellään kokemusta siitä loppuuko miehen käyttämä väkivalta jonkin terapian tai muun avulla? Vai muuttaako se vain muotoaan, pahemmaksi henkiseksi väkivallaksi?
Olen vielä niin shokissa ja tyhjä etten osaa oikein edes ajatella järkevästi. Mies hakkasi minut viime viikonloppuna tultuaan kännissä kapakasta. Tämä kaikki 5 v. lapsen nähden. En nalkuta enkä marise mistään, koetan tehdä asiat niin ettei tule sanomista. Tämän enempää en voi muuttua näkymättömämmäksi.
Olen koettanut etsia tietoa siitä mistä mies voisi hakea apua koska olen vakaasti sitä mieltä että hän se tässä apua tarvitsee jotta pystyisi stressin ja muun paineen käsittelemään muutoin kuin vaimoaan riepottamalla.
Mutta en oikein tiedä mistä hakea apua ja miten??? Jos joku tietää olisin kiitollinen vinkistä.
Olen vielä niin shokissa ja tyhjä etten osaa oikein edes ajatella järkevästi. Mies hakkasi minut viime viikonloppuna tultuaan kännissä kapakasta. Tämä kaikki 5 v. lapsen nähden. En nalkuta enkä marise mistään, koetan tehdä asiat niin ettei tule sanomista. Tämän enempää en voi muuttua näkymättömämmäksi.
Olen koettanut etsia tietoa siitä mistä mies voisi hakea apua koska olen vakaasti sitä mieltä että hän se tässä apua tarvitsee jotta pystyisi stressin ja muun paineen käsittelemään muutoin kuin vaimoaan riepottamalla.
Mutta en oikein tiedä mistä hakea apua ja miten??? Jos joku tietää olisin kiitollinen vinkistä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Hei,
Olet selvästi aika alistetussa asemassa.
Miestä on turha lähteä muuttamaan, ensin muutat sinä lapsenne kanssa ja hiton äkkiä!
Turvakoti ensi alkuun tai vanhempien luo josta voit hakea omaa asuntoa.
Ymmärrätkö miten traumaattiset muistot lapsellesi jää moisesta? Hän kantaa varmasti muistikuvina tuon pahoinpitelyn ikänsä.
Googlaa tietoa narsismista; voi olla ukkosi sellainen ja silloin on turha hakea apua terapiasta.
Miksi olet "näkymätön". Joudutko elämään koko ajan ukkosi mielialojen mukaan? Sairastut ja lapsenne oppii saman ja sairastuu.
Minkä mallin lapsenne saa parisuhteesta?
Älä nyt märehdi ukkosi vointia vaan keskity omaasi ja lapseenne.Tuli surullinen olo pienen lapsen puolesta joka tahtomattaan joutuu tällaista katsomaan.Tällaisesta suhteesta rakkaus on kaukana, on vain omistamista ja alistamista.
Tajuat varmasti sisimmässäsi että ero on nyt oikea ratkaisu. Voimia!
Turvakodit toimivat ympäri suomen. Heidän kauttansa saa keskusteluapua, niin kohde, tekijä kuin viattomat lapsetkin. Projekteja on erilaisia, vaitiolovelvollisuuskin heillä on, joten rohkeasti vain puhelin käteen.
En käskisi ottaa ja lähtä, olen samanlaisessa tilanteessa itse. Kuitenkaan vaihtoehtoja ei ole, mikäli miehesi ei tajua että teillä on todellinen ongelma ja halua lähteä muutosprosessiin avoimin mielin.
"Pois vaan, mies ei muutu", on typerästi sanottu. Kukapa meistä ei jossain vaiheessa elämää virheitä tehnyt??? Niistä pitää vain ottaa opiksi.
Väkivalta on opittu käyttäytymismalli ja siitä on mahdollista päästä eroon MUTTA VAIN JOS TEKIJÄ ITSE SITÄ HALUAA!!!!
Tsemppiä, voimia ja iso rutistus, niitä tarvitset. Ja muista ettet ole yksin, perheväkivalta on tuomittava rikos. Käy sivulla: www.turvakoti.net se on lukemisen arvoinen sivusto
..mutta miksi se miehen ymmärtäminen on etusijalla kun lapsen elämäkin tässä on kyseessä?
Varmaan alkup. kirjoittaja on "ymmärtänyt" j aollut "kiltti" vaan turpaansa on ottanut ihan syyttä.
Tekijän pitäisi mennä siinä vaiheessa itseensä ja aloittaa terapia kun muija ja lapsi on turvassa.Siinä onkin sitten aikaa miettiä.
Luepa lisää persoonallisuushäiriöistä ja narsismista niin siinä ei ole kysymys mistään opitusta käyttäytymismallista (tämä tottavie aika yksisilmäistä)vaan luonnehäiriöistä!! Meitä kun on niin moneksi..
..mutta miksi se miehen ymmärtäminen on etusijalla kun lapsen elämäkin tässä on kyseessä?
Varmaan alkup. kirjoittaja on "ymmärtänyt" j aollut "kiltti" vaan turpaansa on ottanut ihan syyttä.
Tekijän pitäisi mennä siinä vaiheessa itseensä ja aloittaa terapia kun muija ja lapsi on turvassa.Siinä onkin sitten aikaa miettiä.
Luepa lisää persoonallisuushäiriöistä ja narsismista niin siinä ei ole kysymys mistään opitusta käyttäytymismallista (tämä tottavie aika yksisilmäistä)vaan luonnehäiriöistä!! Meitä kun on niin moneksi..
Kauheaa oli lukea ap:n viestiä. Järkytyin ja piti kävellä vähän aikaa, ennekuin pystyn kirjoittamaan.Olen samaa nieltä kuin nimim. 'Mies ei muutu' siitä, että nyt sinun pitää toimia eikä odotella seuraavaa kertaa, joka varmasti tulee. Se tulee hyvin suurella todennäköisyydellä, ihan riippumatta siitä miten sinä käyttäydyt.
Nyt sinun pitää ajatella ja sääliä 5v. lastasi eikä väkivaltaista aikuista miestä.
Omat lapseni ovat jo aikuisia, mutta ajatuskin siitä, että viiden ikäinen lapsenlapseni joutuisi näkemään humalaisen isänsä hakkaavan äitiään, saa minut pois tolaltaan. Pienelle lapselle se on äärimmäisen pelottava ja traumaattinen kokemus, hänhän rakastaa eniten maailmassa molempia vanhempiaan.
Vaikutti jotenkin siltä, ettei tämä ollut teillä ensimmäinen kerta. Miehesi luultavasti katuu, selittää ja mahdollisesti pyytää anteeksi, vaatii ymmärtämään ja säälimään itseään ja lupaa, ettei tapaus toistu. Älä kuuntele häntä, vaan tee se, mitä sinun nyt on tehtävä. Parhaiten autat häntäkin, kun hakeudut lapsen kanssa johonkin turvapaikkaan, niin hän joutuu katsomaan omaa tekoaan silmästä silmään. Ehkä hakee itselleen pakon edessä apua. Jos alat häntä 'ymmärtämään', pitkität vain hänenkin tuskaansa.
Tätä tapausta ei saa hyssytellä eikä piilottaa maton alle, vaan se on käsiteltävä.
En haluaisi koskaan suositella eroa kenellekään, mutta joskus se on ainoa vaihtoehto.
Sitten, kun lapsesi ja sinä olette saaneet apua ja turvapaikan, voit ehkä yrittää jollain lailla auttaa miestäsi saamaan hoitoa, sillä sitä hän tarvitsee.Mutta älä muuta saman katon alle, ennekuin hän on tosissaan hakenut apua, saanut sitä ja hoito vaikuttanut. Siihen voi mennä vuosia ja paraneminen ei ole varmaa. Hän tulee luultavasti väittämään, että muuttuisi, jos vain saatte olla perheenä yhdessä. Älä usko häntä, vaikka se vaikeaa onkin, tiedän omasta kokemuksesta.
Aikuiset pärjätköön, miten pärjäävät, MUTTA LAPSI TULEE ENSIN, hän on niin avuton eikä ole tehnyt pahaa kenellekään.
odotin mieheni muuttumista mutta ei muuttunu kun pahempaan suuntaan ja alkoholilla ei edes ollu mitään tekemistä.Syytti myös minua siitä kun hakkasi nyt olekin eronnut ja sekin oli vaikeaa sillä yksin en päässyt eroon ja kaikki piti tehdä salaa!
Jos se olisikin niin yksinkertaista vaan ottaa ja lähteä, mutta kun se ei ole. Ja jotenkin tahtoisin uskoa että kyllä mieskin voi muuttua jos haluaa, kyllähän me naisetkin osaamme muuttua miksi mies ei siihen pystyisi?
Olen varmaan sitten niin toivottoman vanhanaikainen kun en haluaisi rikkoa perhettä tälläisen virheen takia. Virheistään voi ottaa opiksi, olen samaa mieltä.
Kaikki muut ovat olleet jyrkästi sitä mieltä että ero on ainoa vaihtoehto. Voi olla että olen tyhmä mutta se ei mielestäni ole ensimmäinen ja paras vaihtoehto.
Asiasta ollaan nyt keskusteltu useampaan otteeseen ja mies olis valmis hakemaan apua, tälläisessä tuppukylässä se vaan on kiven alla. Mutta etsitään ja katsotaan josko se kevätaurinko paistais meidänkin risukasaan. Kiitos sinulle viestistäsi ja voimia ja aurinkoa elämääsi :-)
Kiitellä. Useimmiten ihmiset, jotka eivät ole itse kokeneet vastaavaa, eivät myöskään pysty asettamaan itseään vastaavaan tilanteeseen ja arvioimaan tilannetta sen mukaan.
Kaiketi olen itsekkin vanhanaikainen, mutta kyllä se niin vain on, ettei kukaan meistä ole täydellinen ja yksi erehdys sallittakoon kaikille, kunhan seuraamukset myös kestetään ja käsitellään.
Me olemme nyt 4kk käyneet läpi perhe-elämäämme paikallisen Ensi- ja turvakodin väen kanssa. Mieheni tapaa viikottain Jussi- työntekijää, minä käyn perhekriisi ja terapiakeskuksessa juttelemassa ja vanhin lapsemme käy Lapsen-aika työntekijän kanssa keskustelemassa perheväkivallasta ym.
Ja nyt voin ilman pienintäkään epäröintiä sanoa, että olemme onnellisempia kuin koskaan! Nyky-yhteiskunnassa on vaikea puhua murheista vaan niitä tulee vain kasattua päähän ja stressi vain kasvaa ja kasvaa kunnes turhautuminen jollain tapaa sitten purkautuu.
Lähisuhdeväkivalta on tuomittavaa, kohdistuu keneen vain, mutta kyllä perhe on tärkein ja se ansaitsee kaiken yrittämisen!
Aurinkoista kevättä myös teille =)
sitäpaitsi väkivalta ja sen näkeminen jää lapsen muitsiin tosi pitkäksi aikaa.
Käy lukemassa juttuja:
http://www.turvakoti.net/turvakoti/info.nsf/DUID/0B23A70A397D4427C2256B27001D845D?OpenDocument
http://www.lastensuojelunkeskusliitto.fi/showPage.php?page_id=21&offset=25&news_id=71
http://www.lyomatonlinja.fi/seuraukset.htm
Olen 50-v nainen ja muistan kuinka isä pahoinpiteli äitiä, usein.
Tämä tulee uniini ja vielä pahempaa. Kun kuulen jonkun tietyn äänensävyn, ilmeen, mitä tahansa mikä oli näissä tilanteissa silloin, saan voimakkaan paniikki ja pahoinvointikohtauksen.
Jopa tuolin kaatuminen voi säikäyttää. Kaikki liittyy lapsuuteen.
Olen voimakas ihminen, lasten mielestä, mutta kun muistan näitä asioita olen taas se avuton, pelosta halvaantunut ja tärisevä pikkutyttö.
Myös minun mieheni pahoinpiteli minua, jätin hänet.
En voinut antaa sellaista henkisen tuskan perintöä omille lapsilleni.
He eivät muista näitä asioita, olivat niin pieniä kun väkivalta alkoi ja ero tuli.
Ei ole sinun vastuullasi hakea apua miehellesi vaan itsellesi ja varsinkin lapsellesi.
En kertakaikkiaan voi muuta neuvoa antaa kuin että: lähde ja NOPEASTI!
Kyllä, väkivalta voi loppua. Toinen juttu onkin miten tunteille on tapahtunut väkivallan seurauksena. minä en esim. pysty enää halaamista läheisempään kanssakäymiseen miehen kanssa. Mies yrittää parhaansa, mutta en vain voi, eikä se tietenkään kannusta miestä yrittämään. Joskus jopa syyttelen häntä menneistä vaikka tiedän ettei mennyttä saa tekemättömäksi, ja mies on tietoinen siitä, ja että mies ei hyvää tarkoittaesssaan ansaitse ikävää palautetta. Olen joskus elänyt miehen kanssa joka petti, ja sekään ei aiheuttanut tällaista estoa kuin fyysinen väkivalta. Tarvitsisin kai apua palautuakseni normaaliksi, mutta olen miettinyt onko se sen arvoista. Entä jos väkivalta palaa elämäämme kuitenkin.
Se on totta että ihminen ei muutu. tai ainakaan kovin helpolla. Eihän sitä eroa millään tahtoisi jos on jo pitkään ollut saman rakkaan miehen kanssa ,mutta jos olisin sinä muuttaisin ja hakisin eroa. ja sen jälkeen hankkisin itselleni ja lapselle apua ja jättäisin mieheni miettimään tekosiaan. ja vielä oman lapsen nähdä. VAikka hän ei omaa lastaan hakannutkaan mutta kyllä hänelle se painuu syvästi pää nuppiin!!! koita jaksaa.. Äläkä anna miehellesi anteeksi. saapahan itse kärsiä huonosta omatunnostaan!
mietipä asiaa joskus niin päin, että jos joku sinun läheisesi olisi siinä tilanteessa kuin sinä nyt, mitä toivoisit hänelle. onko teidän elämä teidän elämää vai miehesi elämää. oletko jo kadottanut itsesi, etkä uskalla enää lähteä...