Mitä se ruikuttaminen hyödyttää jos jää suhteeseen missä toinen pahoinpitelee?? Haloooo!
Lähteminen ei ehkä ole helppoa, mutta kumman valitsette; lähteminen vai turpaan saanti?
En ymmärrä.
Lähteminen ei ehkä ole helppoa, mutta kumman valitsette; lähteminen vai turpaan saanti?
En ymmärrä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sama kun sanois alkoholistille, että lopeta perkele juominen, tai nistille, että huumeet mäkeen vaan. Ei niistä niin vain eroon pääse!!!
Että jotkut näkee asiat niiiiin musta-valkoisina.
Kun on kyseessä rakas ehkä perhekin, se mutkistaa asioita pikkuiset enemmän.
Yleensä väkivalta kohdistuu puolisoon ja lapset ihailevat MOLEMPIA vanhempiaan. On totta, että lasten takia juuri pitäisi laittaa tossut eri suuntiin, mutta väkivaltaisen suhteen käsitteleminen -johtaa se sitten eroon tahi ei- on jopa vuosia kestävä prosessi, sanoo kuka ja mita vaan.
Kokemusta on kele, enkä hitto vieköön tajua tuollaista ajatusmaailmaa lainkaan!!!
En minäkään ymmärrä sinun ajatusmaailmaasi. En ymmärrä, että mikä voi olla niin hyvä syy, että kannattaa jäädä hakattavaksi.
Vai ajatteletko niin, että "kyllä se minua rakastaa, vaikka hakkaakin"?
Puhutaan paljon narsismista ja suurin osa perheväkivallan tekijöistä sysätään siihen joukkoon. Tilanne ei tosiaan ole niin.
On mies ja nainen, jotka rakastavat toisiaan, mutta toinen osapuoli on mustasukkainen, jonka vuoksi -ehkä alitajuisesti- tahtomattaan tukahduttaa toisen puoliskon. Mustasukkaisuus on se yleisin syy väkivaltaan, mutta se on sairaus joka on parannettavissa.
Ja kun puhutaan lähisuhdeväkivallasta, niin ei se ole joka päiväistä, joka viikkoista tai edes kuukausittaista. On helppo unohtaa ja jatkaa suhteessa.
Sanotaan että yli 70% väkivallantekijöistä on elänyt väkivallan keskellä lapsuutensa/nuoruutensa ja että väkivalta on opittu käyttäytymismalli kun ei muuta ole opetettu!
Näin ollen eihän ole lainkaan mahdotonta ettei tuon ikävän käyttäytymismallin tilalle voi oppia uutta??? Väkivallantekijän pitää vain itse sitä haluta!
Meillä on prosessi käynnissä. En piru vieköön olisi uskonut ikimaailmassa psykoterapeutilla käyväni, mutta pitkästä aikaa näkyy valoa usvan takaa.
Moni eroaa prosessin jälkeen, toiset ottavat opikseen ehkä jotkut jatkavat samaa pahuuden kehää. Mihin ryhmään itse kuulun, jää nähtäväksi, mutta voinpahan lopulta hyvällä omallatunnolla sanoa että kaikkemme teimme, eikä se sittenkään riittänyt.
You´re right.
Asiat ovat niin helppoja mutta aina keksitään tekosyitä miksi pitäisi jäädä hakattaviksi! Saatanan naiset kun jäävät juoppojen hakattaviksi! Meidän naapurissa naista hakataan varmaan usein mutta narttu vaan pysyy siellä koko ajan! Lähtisi tiehensä niin ei tarttisi saada turpaansa eikä mun tarttis kuunnella sen vikinää seinän takaa kun sattuu!
Minä ymmärrän sen mitä yritit sanoa.
Kun kaikkensa on ensin tehnyt, ei tarvitse enää jossitella, että heittää hanskat tiskiin. Ei perhettä helpolla pysty hajoittamaan. Ei hankalaa lastaankaan koskaan täysin hylkäämään.
Ja puolisot rakastivat joskus toisiaan.
Sellaisia me ihmiset olemme hyveinemme ja puutteinemme. Ja kaikkien rankkojen aikojen yllä rakkaus on koittanut räpistellä, ei sitä noin vain saa hengiltä sitäkään....
eikä ihminen niin helposti saa itseään keitettyä kypsäksi, kun toivo on yksi elämän kantavimmista voimista.'
että tällaista sepostusta tästä tuli tällä kertaa
kun kehtaa vikistä vielä ja häiritä sua.
Kyllä siitä naisesta varmaan kahden kaverin hakattavaksi riittää.
ymmärsi mitä yritin selittää. Nuohan ovat asioita, joita on tosi vaikea pukea sanoiksi, ja vielä vaikeampaa saada toiset ymmärtämään tilannetta.
Minusta on vain tosi idioottimaista KÄSKEÄ ketään heittämään elämänsä romukoppaan, vaikka väkivallasta onkin kyse. Kyllä meistä "uhreista" jokainen tietää että se on persiistä ja tuomittava rikos, mutta vuosikausia alistettuna ollessa, pelottaa kovin ja paljon ottaa oman elämänsä ohjat käteen.
Tuo prosessi kestää toisilla vähän aikaa toisilla vuosia, ikäänkuin valmistelua OMAN elämän alkuun.
Siihen saakka tuki ja kannustus on tarpeen, enemmän kuin mollaaminen ja haukkuminen täällä idiootiksi nartuksi. Ken täälläkin oikeasti avautuu ongelmiensa kanssa on jo kyseenalaistanut oman elämänsä ja aloittanut oman selviytymisprosessinsa. Eikö se jo ole ylpeyden aihe itse kullekkin??
Se on helppo sanoa..En itsekään ymmärrä miksi se on niin vaikeaa..! On kuin miehessäni asuisi kaksi eri persoonaa. Toinen jota rakastan ja joka palvoo maata jalkojeni alla ja toinen, eläin, joka mustasukkaisuuksissaan raivoaa suu vaahdossa jälkeenpäin muistamatta koko tapahmumasta kaikkea... halaa ja pyytelee anteeksi..
Muutama viikko menee erossa, sitten ei jaksa enää vastustella on jo ihan loppu! on niin paljon helpompaa antaa periksi....
Niin pakko oli vielä kommentoida tuota aiempaa että sitähän se juuri on..Siihen tottuu tavallaan.. Meilläkin alkoi raivokohtauksilla...muuttui tavaroiden paiskomiseksi.. sitten käytiin henkilökohtaisiin tavaroihin käsiksi..s euraavaksi jo vähän heiteltiin sohvaa vasten.. kaikki usean kuukauden välein.. ensimmäisen kerran veteli litsareita naamaan niin että toinen silmä turposi umpeen, loukkaannuin niin etten koskaan, poliisit soitin ja lasten kanssa katkerana turvakotiin. Lyhyeksi jäi se reissu..En uskonut mitä sanoivat siellä... Taas oltiin niin rakastuneita ja onnellisia.. Mokasin itse ja taas tuli nenille, sitten pari kertaa vuodessa tuli turpaan. Koskaan ei alkoholilla tai huumeilla tekemistä asian kanssa. Mies oli niin valtavan raivon vallassa ettei hallinnut itseään.. Joku aika sitten tuli taas yksi kynnys lisää... Pelästyin todella että tappaa minut sen raivon vallassa..ei kuunnellut mitään. Nyt jo kolmannessa uudessa asunnossani rukoilen ja toivon että voimat riittäisivät tämän kerran jatkamaan askeleen pidemmälle kuin koskaan olen päässyt koska toista tilaisuutta en ehkä enää koskaan saa jos palaan...
Tottahan toi on. Väkivaltaisuudesta valittaminen on turhaa. Mutta miksi lähteminen on niin vaikeeta..itsekin satunaisesti päälle käyvän miehen kanssa olen.