Paperin lakko vuosi sitten ja nyt kenkää

Näkeekö kukaan muu yhteyttä viime vuoden lakossa ja nyt tässä erottamisessa?!

Jospa ei olisikaan kannattanut lakkoilla?!
9678
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nämä nyt julkistetut päätökset on tehty jo paljon aikaisemmin kuin viime kesä. Niillä ei ole mitään merkitystä siis tilanteeseen.

Sen sijaan hallituksen ylläpitämällä työttömyydellä on suuri merkitys, sillä työttömyyden kustannukset rasittavat UPM:nkin tulosta moninkertaisesti verrattuna työn tekijöiden työn hintaan. Hallituksen ylläpitämä työttömyys maksaa veroina (työntekijöiden palkassa ja muina) UPM:lle noin 3 400 miljoonaa euroa.

Palkkoja UPM maksoi Suomessa 740 miljoonaa euroa ja viime kesän korotus oli noin 29 miljoonaa euroa. Siitä voi jokainen päätellä mistä syystä on toimittu kuten on toimittu. Lisäksi kannattaa muistaa että paperista on liikaa tarjontaa maailmalla.

Hallitus siis voisi poistaa työttömyyden ja UPM:ltäkin veroja 3.4 miljardia hyvin yksinkertaisesti muuttamalla työttömyysturvalakia niin että se on aina kaikilla työikäisillä ja työkykyisillä. Mutta se ei halua, se haluaa että ihmiset ovat köyhiä ja äänestävät demareita.

Äänestä
  • myös muiden alojen työttömiä kuin paprumiehiä,entä korvaus saisko kaikki saman

    Äänestä

  • aki kirjoitti:

    myös muiden alojen työttömiä kuin paprumiehiä,entä korvaus saisko kaikki saman

    Kaikki muu pysyisi nykyisellään, työttömyyskorvaukset ja ansiosidonnaiset. Muutos tulisi vain siihen, että työttömyysturva ei loppuisi vaikka kansalainen kehittää jotain uutta, hankkii itse tuloja. Työttömyysturva olisi aina. Se, saako henkilö tukea eli euroa, riippuu henkilön tuloista.

    Jos tuloja on alle tonnin, ei tukea. Jos tuloja ei yhtään, tukea 500 €/kk (tai jos on ansiosidonnaisella niin se ansiosidonnainen). Työttömyysetuutta (tukea) saava siis saisi puolet hankkimastaan tulosta itselleen ja toinen puoli vähentäisi maksettavaa tukea. Kun tulot ovat yli tonnin, tukea ei enää saa ja kaikki hankittu tulo jää itselle.

    Näinhän se on suunnilleen nykyisinkin, paitsi että jos hankkii itse jotain, vaikka Y-tunnuksen ja vaihtaa rahaksi vaikka tekemänsä tietokoneohjelman, tuki loppuu käytännössä kuin veitsellä leikaten. Niinpä hyvin harva uskaltaa tehdä mitään. Muutoksella siis varmistetaan se, ettei oikeus tukeen (työttömyysturva) lopu missään tilanteessa.

    Muutos koskee siis myös paperimiehiä, mutta myös kaikki muita työikäisiä ja työkykyisiä kansalaisia eli he saisivat synnyttää uutta työtä pelkäämättä työttömyysturvansa menettämistä.

    Monet väittävät että voi olla sivutoiminen yrittäjä, mutta se on vain voi. Muutos ehdotukseni siis varmistaa tämän eli voi aina ja kaikissa tapauksissa olla sivutoiminen yrittäjä. Muuta muutosta ei tarvita, sillä syntyy hyvä palkkaista työtä kaikille.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    minä kun olin viimeksi työttömänä saatoin välillä käydä töissä muutaman tunnin viikossa (mallina).. työttömyysturvasta vähennettiin vain noin 50% palkastani, mutta 50% jäi silti enemmän käteen kuin muutoin..

    Äänestä

  • jiutz. kirjoitti:

    Palkkatyö on sallittua. Mutta kun sitä palkkatyötä ei riitä kaikille. Sen vuoksi maassamme tarvittaisiin lisää työtä, mutta sen synnyttäminen on rangaistavaa.

    Monet ammattilaiset synnyttäisivät uutta, monet tutkijat eivät haluaisi nauttia valtion maksamaa palkkaa, vaan hyödyntää osaamisensa ja tehdä jotain uutta ja tuottavaa.

    Meillä tämä onnistuu erittäin huonosti. Kaikkeen pitää saada lupa ylhäältä ja rahoitus, mitään ei saa ominpäin tehdä. Ja niinpä ne, jotka uutta synnyttäisivät, mieluummin tutkivat vuosi toisensa perään puolukan lehtien kasvurenkaita, josta on todella paljon hyötyä uusien työpaikkojen syntymiselle.

    Samoin monet työttömät kykenisivät siirtämään kulutusta kotimaiseen suuntaan jos se ei olisi rangaistavaa. Mutta kun työttömyysturva loppuu heti näistä, niin kaikki kansalaiset ovat vuoden 1985 jälkeen olleet kovin passiivisia. Ja sehän on hallituksen toive, sehän haluaa että maassa on paljon työttömiä ja sitä pelkääviä eli demareita äänestäviä.

    Jos palkkatyössä olevat tai työttömät säilyttäisivät varmasti työttömyysturvansa, sehän ei lisäisi yhteiskunnan kustanuksia. Se ainoastaan synnyttäisi uusia työpaikkoja. Ja vaikka ei synnyttäisi, kustannuksiahan muutos ei synnyttäisi. Mutta hallitus ei tätä halua, se pelkää työttömyyden vähentyvän tällä muutoksella.

    Äänestä

Syy-yhteys on täysin selvä. Työnantajapuoli on vain kaikessa rauhassa odottanut markkinatilanteiden kehittymistä maailmalla ja antaa nyt vastauksensa ay-liikkeen lietsomille lakoille.
Ahneuteen ja kateuteen perustuvilla vaatimuksillaan ay-liike on saattanut koko Suomen konkurssin partaalle, koska kaikki tuottavat toimialat suuntaavat investointeineen pois Suomesta.
Lyhytnäköistä on ollut demarien politiikka. Se on hallinnut ja vallinnut tätä tasavaltaa koko teollistumisen aikakauden ja uuteen teknologiaan siirtymisen ajan tasavallan presidenttiydestä, hallituksesta, ministeriöistä, ay-liikkeestä ja kuntabyrokratiasta käsin.
Lopputulemo on juuri sitä mitä kansa on halunnut edustajiensa välityksellä.

Äänestä

täällä joku kumipää puhuu lakosta !
SE OLI TYÖSULKUA

Äänestä

vuoden "lakko"..

" silloinen.."lakko".(ylläpidon avaus)=>

"Metsäteollisuus uhkaa jatkaa työsulkua

Metsäteollisuuden työnantajat ilmoittivat jatkavansa työsulkua kesäkuun loppuun ellei työehtoneuvotteluissa päästä sopuun ennen kesäkuun puoliväliä. Uusi työsulku tulee jo aiemmin ilmoitettujen kahden kaksiviikkoisen työsulun jatkeeksi. Ensimmäinen työsuluista päättyy ja seuraava alkaa keskiviikkoaamuna. "
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000136&posting=22000000008712097

Sulku..

" PAPERIALAN TYÖNTEKIJÄT OVAT KOKO SULUN AJAN (18.5. ALKAEN) OLLEET VALMIITA TEKEMÄÄN TYÖTÄ SOPIMUSTILANTEESTA RIIPPUMATTA, SIIS JOPA VIIMEVUOTISILLA TYÖEHDOILLA."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000009142276

"paperiteollisuus seisoo pelkästään Metsäteollisuus ry:n yksipuolisen työsulkupäätöksen vuoksi, ei mistään muusta syystä."
http://www.paperiliitto.fi/paperiliitto/suomeksi/index.php?we_objectID=1080&pid=3307

Äänestä
  • Ja tiedättekö muuten, että Paperiliitto on Sak liitoista yksi kaikkein vähimmin lakkoillut liitto. Koko historiansa aikana vai kolme tai neljä lakkoa. Että sellaista se paasattu lakkoherkkyys tosiasiassa on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aregasd kirjoitti:

Näkeekö kukaan muu yhteyttä viime vuoden lakossa ja nyt tässä erottamisessa?!

Jospa ei olisikaan kannattanut lakkoilla?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu