Kotimaa
Internetissä pariskuntaa herjanneelle miehelle yli 4 300 euron
korvauslasku
Turun hovioikeus on määrännyt internetin keskustelupalstalla erästä
pariskuntaa herjanneen Klaus Petri Juutilaisen maksamaan noin 4 300
euron vahingonkorvaukset uhreilleen. Hovioikeus ei kuitenkaan
määrännyt Klaus Petri Juutilaista (miestä) laajennettuun
lähestymiskieltoon, vaikka pariskunta niin vaati. Klaus Petri
Juutilainen tuomittiin myös 300 euron sakkoihin törkeästä
kunnianloukkauksesta.
Vuonna 1963 syntynyt Klaus Petri Juutilainen esitti kesällä 2001
kotisivuillaan pariskunnasta ja miehen perheestä erilaisia
seksuaalielämää, mielenterveyttä ja sosiaalietuuksien hyödyntämistä
koskevia väitteitä. Ne aiheuttivat keski-ikäisen pariskunnan mukaan
heille suurta vahinkoa ja kärsimystä sekä ihmisten halveksuntaa. Uhrit
vaativat yli 5 000 euron kärsimyskorvauksia.
He vaativat häirikölle Klaus Petri Juutilaiselle myös laajennettua
lähestymiskieltoa, sillä lokakuussa 2001 tämä Klaus Juutilainen
uhkaili miestä nettisivulla tappamisella ja antoi ymmärtää, että
palkatut tappajat olivat jo kintereillä. Mies kertoi pelänneensä
ulkona liikkumista.
Nettailijan mielestä lähestymiskielto ei ollut tarpeen, koska hänellä
ja pariskunnalla ei ollut yhteisiä sidosryhmiä, joissa he olisivat
tavanneet. Syytetty Klaus Petri Juutilainen kiisti syytteen muutenkin,
mutta poliisitutkinnassa hän oli myöntänyt osan herjausjutun
asiakirjakopioista oikeiksi.
Syytetyn Klaus Juutilaisen mukaan joku muu tai asianomistaja itse oli
kirjoittanut hänen nimissään herjoja, mutta todistajana kuullun
ohjelmistosuunnittelijan mukaan se edellyttäisi tietomurtoa
kotisivuille tai salasanan luovuttamista ulkopuoliselle. Tästä ei
löytynyt näyttöä.
Syytetty Klaus Petri Juutilainen väitti myös, että hän puolestaan oli
joutunut asianomistajan pitkäaikaisen nettihäiriköinnin kohteeksi ja
oli vastannut samalla mitalla.
Osapuolilla on yhteistä historiaa, sillä kiusattu mies viittasi
Espoon, Helsingin ja Tampereen käräjäoikeuksien aiemmin käsittelemiin
syytettyä koskeviin lähestymiskieltopäätöksiin vuosilta 2001-2003.
Sai kuulla herjoista ystävältään
Herjattu mies oli saanut tietää hävyttömyyksistä ystäviltään. Nainen
työskentelee terveydenhoitoalalla ja kertoi ruokottomien viestien
aiheuttaneen pitkäaikaista häpeän tunnetta ja alavireisyyttä, koska
hän oli menettänyt työssään vaadittavan kunnioituksen.
Kunnianloukkaus törkeänä tekomuotona edellyttää sen tekemistä
joukkotiedotusvälinettä käyttäen tai toimittamalla tieto tai vihjaus
lukuisten ihmisten saataville ja että viesti on myös kokonaisuutena
törkeä.
Syytetty Klaus Juutilainen katsoi, ettei teko ollut törkeä, koska hän
ei käyttänyt joukkotiedotusvälinettä, mutta myös käräjäoikeus arvioi
sen törkeäksi ja internetin joukkotiedotusvälineeksi.
Lähestymiskieltoa ei nyt katsottu tarpeelliseksi, koska solvattu mies
tulosti syytetyn kotisivun muulta kuin omalta tietokoneeltaan.
Päivitetty 26.5.2004 3:00:43

Vastaukset 1
Vanhimmat
örkeä kunnianloukkaus internetissä toi sakkoja ja vahingonkorvauksia
23.09. - 19:44
Käräjäoikeus: Syytetty väitti, että muut ovat kirjoittaneet hänen nimellään,
oikeus ei määrännyt vaadittua lähestymiskieltoa
----------------------------------------------------------------------------
----
Internetin välityksellä tehty perheen törkeä kunnianloukkaus toi
sakkorangaistuksen tamperelaiselle miehelle.
Tampereen käräjäoikeus tuomitsi 40-vuotiaan miehen 50:een kuuden euron
päiväsakkoon eli maksamaan 300 euroa.
Vastaajan on korvattava aiheuttamistaan kärsimyksistä asianomistajana
olleelle naiselle 1 000 ja miehelle 500 euroa.
Kihlakunnansyyttäjä Jorma Kokkonen olisi halunnut vastaajalle ehdollisen
vankeusrangaistuksen ja oheissakon. Asian käsittely jatkuu hovioikeudessa,
sillä osapuolet valittavat tuomiosta. Syyttäjä sen sijaan tyytyy päätökseen.
Syytetty väitti
toisen häiriköineen
Asianomistaja vaati syytetylle myös lähestymiskieltoa. Vastaajan sanottiin
uhanneen miehen turvallisuutta internet-tekstissään. Oikeus hylkäsi tämän
vaatimuksen, koska ei ollut varma, kuka tämän tekstin oli kirjoittanut.
Syytetty on tuomittu aikaisemmin samanlaisesta internet-rikoksesta Helsingin
käräjäoikeudessa.
Oikeudessa kävi ilmi, että vastaaja ja asianomistaja toimivat aktiivisesti
aatteellisissa järjestöissä ja ottavat usein näkyvästi kantaa muun muassa
poliittisiin kysymyksiin.
Miehet ovat todennäköisesti aikaisemmin olleet parempia kavereita kuin nyt.
Keskustelu pursui
kiihkeänä oikeudessa
Syytetyn todettiin kirjoittaneen internetiin asianomistajaperheen jäsenistä
lapsia myöten poikkeuksellisen törkeästi. Tekstejä julkaistiin ainakin
syytetyn kotisivulla ja "Germaanisella keskustelupalstalla".
Vastaaja kiisti syytteen. Mies sanoi, ettei hänen toimintansa ollut
tuottamuksellista. Hän väitti toisen osapuolen häiriköineen jatkuvasti.
Syytetty sanoi toisen osapuolen kirjoittaneen hänestä samanlaista tekstiä.
Mies piti toista julkisuuden henkilönä, jonka tulee kestää tällainen.
Oikeuden puheenjohtaja, käräjätuomari Mirja-Leena Mäkinen totesi, ettei
julkisuuden henkilöidenkään tarvitse sietää itsestään ja perheestään
sellaista tekstiä kuin josta tässä on kyse.
Syytetty sanoi yrittäneensä rakentaa sovintoa vielä ennen oikeuden istuntoa,
mutta vastapuoli ei ollut halukas.
Vastaaja väitti, ettei hän ole kirjoittanut kaikkea, jota verkkoon on
ilmestynyt hänen nimissään. Asianomistaja taas epäili, että syytetty
esiintyy internetissä hänen nimellään.
Keskustelu pursuili ajoittain poikkeuksellisen kiihkeänä, kunnes oikeuden
puheenjohtaja sai tarpeekseen.
- Nyt tämä höpötys saa loppua, napautti käräjätuomari.