En oikein

miksi paperilaiset on nostettu niin korkealle jalustalle näitten irtisanomisien takia. Jäin itse muutama vuosi sitten myös työttömäksi (pienestä puljusta) sen konkurssin takia. Mielestäni tässäkin kansalaiset ovat eriarvoisessa asemassa. Paikallislehdessä oli pieni otsikko siihen se jäi, nyt vaahdotaan joka puolella ja hyvä ettei kansalaiskeräystä järjestetä. Tottakai työttömäksi joutuminen on kova paikka, tiedän sen myös omasta kokemuksesta. Mutta, toisaalta voi olla myös hyväksi, että paperilaiset "pudotettiin" takaisin maan pinnalle.
1193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kannattaa varmaan vähän miettiä mittasuhteita ja vaikutuksia.
Ajattelet asiasta just niin kuin tavallinen työmies..näkemättä asiaa laajemmin,eli ymmärtämättä mistä on kysymys.
Ketään ei ole kiinnostanut se,että sait monoa jostain pikku puljusta,ja että se meni nurin.
Vaikutukset talouteen ja hyvinvointiin todella pienet.
Paperialalla hommassa pyörii isot rahat,joista valtiokin on päässyt nauttimaan veroja rohmutessaan.
Nyt näyttää siltä,että verotulot pienenee.
Kokonainen paikkakunta on kuolemassa..koulut,päiväkodit,kaupat,terveydenhuolto,kuljetusliikkeet,paikalliset palvelualan yritykset jne.Lista on loputon.
Työttömäksi jäävien määrä on käsittämätön,kun ajatellaan asiaa omaa pikku hiekkalaatikkoa kauemmas.
Koko homman kustannukset tulevat meidän muiden maksettavaksi,eli me jotka veroja maksamme paikkaamme vajeen joka syntyy.

Varmaan nyt ymmärrät..Eli tässä joitakin syitä siihen miksi hommasta on noussut mekkala.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ymmärrä kirjoitti:

miksi paperilaiset on nostettu niin korkealle jalustalle näitten irtisanomisien takia. Jäin itse muutama vuosi sitten myös työttömäksi (pienestä puljusta) sen konkurssin takia. Mielestäni tässäkin kansalaiset ovat eriarvoisessa asemassa. Paikallislehdessä oli pieni otsikko siihen se jäi, nyt vaahdotaan joka puolella ja hyvä ettei kansalaiskeräystä järjestetä. Tottakai työttömäksi joutuminen on kova paikka, tiedän sen myös omasta kokemuksesta. Mutta, toisaalta voi olla myös hyväksi, että paperilaiset "pudotettiin" takaisin maan pinnalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu