Tilanteeni on tämä: Olen muuttamassa pois kihlattuni luota koska mielestäni se on/oli paras vaihtoehto. Nyt kuitenkin meillä on ollut hauskaa yhdessä ja olemme tajunneet rakastavamme edelleen syvästi toisiamme, enkä siis ole enää niin varma muutostani. En tarkoita sitä että arki tuli vastaan, kyllästyin ja päätin lähteä, vaan riitoja ja muita ongelmia vain pääsi kasaantumaan. Toisaalta muutin suoraan vanhempieni luota miehen luo enkä ole koskaan asunut yksin. Luuletteko että voisimme jatkaa vaikka asuisimmekin ainakin hetken erillämme? Haluaisin kuitenkin oppia ensin elämään itseni kanssa, niin ymmärrän paremmin yhteiselämää.. ??? Olen 19 vuotias.
ero(ko)?
mietinvain..
8931
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
No mun mielest pieni ero tekis hyväää.... mulla oli itelläni ihan sama tilanne
ja mä jäin asumaan poikaystäväni luokse....ja nyt ei sit tulla enää ollenkaan toimeen... ja nyt se harmittaa mua tosi paljon....
Koska olet vielä niin nuori, ei kannata jumittua, jos siltä tuntuu, että haluaa asua yksin.
Mun mielestä on ihan hyvä asua yksin jonkin aikaa, ennenkuin lyö hynttyyt yhteen jonkun kanssa.
Se on kuiteski hyvää aikaa oppia tuntemaan itseään ja tapojaan, eikä ole aina riipuvainen siitä "toisesta".
Parempi se on tehdä tässä vaiheessa kuin sitten kun on jo perhe kasassa. Toisaalta en tiedä teidän ongelmista, mut
nuorena sitä kun ei oikeen tarkalleen tiedä vielä mitä haluaa, kun ei sitä tiedä vielä itsekään ;-)
Itse asuin about 6 vuotta yksin, ennenkuin muutin tyttökaverin kanssa yhteen ja ei se helppoa ole ollut...sitä kun on tottunut
tekemään asiat yksin ja nyt pitäisi ottaa toinenkin huomiion.
Tsemppiä, mut kannatta tehdä päätös, koska se helpottaa vaikka hirvittääkin. Itse olen kokenut sen jahkailemisen tuskan "ollaan, ei olla"
se on asia, joka pilaa suhteen ja luottamuksen takaisin saaminen vie sitten aikaa ja voi olla ettei se tule enää takaisin, aika näyttää...
Minulla oli sama tilanne tossa puolitoista vuotta sitten. Olin silloin myös 19v. En ollut asunut ikinä yksin ja tuntui etten ollut valmis vielä jäämään siihen. Tein sitten päätöksen ja erosimme. aluksi sen piti olla tauko, mutta asiat meni niin että erosimme lopullisesti. ja voin sanoa että tänä aikana olen oppinut itsestäni enemmän kuin koko elämäni aikana. en todellakaan kadu ja olen ehdottomasti sitä mieltä että kaikkien olisi hyvä asua myös yksin :)
Suhteen jatko on teistä molemmista kiinni.
Tottakai se vielä onnistuu, jos molemmat haluatte sen onnistuvan. Vaikka erillään asuisittekin! Ei sillä asumisella ole paljon merkitystä, jos molemmat edelleen rakastette toisianne ja haluatte edelleen yhteisen tulevaisuuden.
Parisuhteeseen tarvitaan molempia osapuolia ja jos molemmilla on halu jatkaa suhdetta niin se tulee kyllä onnistumaan! Mutta siihen siis tarvitaan molempia! Suhde kun ei toimi omaan napaan tuijottamalla..
lukuisat naiset jostain syystä ajautuvat samaan ongelmaan. miehillä moinen tilanne on huomattavasti harvinaisempi. te säälittävät olennot, ette ymmärrä kuitenkaan rakkauden ylivoimaisuutta, vaan luulette kokevanne jotain merkityksellistä tuona typeränä itsekkäänä sinkkuaikananne. toivon sydämeni pohjasta, että entinen miehesi löytää jonkun paremman ja hylkää tuollaisen tuhlaajatytön, joka ei ymmärrä elämän pohjimmaista merkitystä. rakastaa ja olla rakastettu. huomaat hyvin pian kuinka tyhmä äoli erota. me miehet osaamme ajatella nuo asiat virtuaalisesti, meidän ei tarvitse kaikkea kokea, koska olemme teitä viisaampia ja harkitsevaisempia.
Suosittelen sinulle nuori, ja muillekin lukemaan kirjan Jälleenrakennus,Ficher,,saat varmaan pontta ajatuksillesi. Nimenomaan olisi hyvä jokaisen elää jokin aika yksin, jos sitä ei tee nuorena, se saattaa tulla vanhempana eteen paljon katkerimmin seuraksin.
Tsemppiä!
Kinkkinenn juttu...mutta sitähän parisuhde on :)
Se täytyy sanoa, että yksin ei opi elämään toisen kanssa, se on varma juttu. Yksin ollessa opit miten elät yksin, kun asut toisen kanssa, muuttuvat ne omat tavatkin parisuhteen myötä.
Paras on, kun seuraat omia tunteitasi asiassa, jos sinusta tuntuu, että haluat elellä hetken yksiksesi, tee niin.
Riidat pitää joka tapauksessa joko selvittää tai ymmärtää (joskus sama asia), tai ne pysyvät suhteen taustalla, asui sitten yhdessä tai ei.
Toista, ja toisen tapoja ei opi tuntemaan hyvin muuten kuin asumalla yhdessä, tilanne on täysin toinen, jos asutaan eri asunnoissa (syy miksi vaimo on se hirviö ja rakastajatar ihana :D ).
Eli...kuten jo aiemmin sanoin..tee kuten sinusta parhaalta tuntuu, ikääsi en niinkään mieti, olet kuitenkin aikuinen ihminen, ja vastaat itse tekemisistäsi, jos tunnet tarvitsevasi "itsenäistymisaikaa", niin näin sinun on tehtävä sitten.
Niinpä, kaikki sanoo että ensin pitäisi asua yksin ja itsenäistyä ja sitten vasta muuttaa yhteen jonkun kanssa kun ensin on kokeillut asua yksin. Olen kanssa juuri muuttanut yhteen äijän kanssa ja suoraan kotoa. Nyt on alkanut ahdistaa ja meilläkin on hirveästi riitoja yms. Enkä tiedä pitäisikö laittaa poikki vai yrittää jotain muuta, tunteista en ole enää varma.