voisiko joku viisaampi kertoa miten tehdä kun haluaisin saada lihakset näkyviin rasvan ja löysän ihon alta....eli mun käsitykseni on että ensin kannattais ruokavalioremontilla ja lenkkeilyllä pudottaa jonkun verran painoa ja sitten vasta lisätä siihen salitreeniä ettei ne lihakset kasva sen rasvan alle isoiksi ja näin ollen näytä entistä isommalta....ja sitten olen aina pari tuntia ennen lenkkiä syönyt maitorahkaa ja raejuustoa(proteiinit), ettei kuluis lihakset lenkin aikana vaan nimenomaan rasva....olenko ihan hakusessa tän asian kanssa?
mietityttää
ninni
1312
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä mun mielestä voit aloittaa punttitreenin samantien. Nainen saa aika paljon painaa hommia että 3 kg saa vuodessa lisää lihasmassaa, ja kuten muistat se ei ole yhtä tilaavievää kuin rasva. Treenin jälkeen lihakset toki on ns. pumpissa, mutta se ei ole samaa kuin lihasmassan kasvu. Ylipäätään lihakset alkaa kasvaa vasta 3-6 kk treenin jälkeen. Vaikka voima lisääntyy tänä aikana, se johtuu hermoverkkojen järjestymisestä uudelleen.
Yleensä suositellaan että protskut syödään vasta treenin jälkeen, jolloin lihas "imaisee" ne proteiinina eikä käytä energiakseen, näin kärjistettynä. Että mieluummin hidasta hiilaria ennen treeniä. Aika välissä sen verran kuin maha kestää, itselle riittää tuntikin.
Suoraan salille vaan!