Hiljainen puhelu miehen kanssa.. Kumpikin sanoo rakastavansa toista...mutta...elämä on liian avoin. Suhde, josta 9kk oli kaukosuhdetta vuoden ja kuukauden kestäneestä suhteesta.. Se kuoli hiljaa. Jossain vaiheessa vain pitää päästää irti. Antaa kummankin rakentaa omaa elämää tahoillaan, koska kumpikaan ei ollut valmis sitoutumaan siihen että odotettaisiin seuraavat 4 vuotta kaukosuhteessa ja sitten kenties muutettaisiin yhteen. Ei tässä vaiheessa elämää, kun kummallakin elämä on avoin ja opiskelut aluillaan. Sinniteltäisiin talvi miten kuten ja odotettaisiin kesää kuin kuuta nousevaa, että oltaisiin yhdessä.
Mielessä vilistää vain kaikki toiveet, unelmat, haaveet...Mitä oltisiin tehty vielä nyt, tai kesällä.. Sitä ja sitä.. Ja käyty siellä ja siellä ja välähdykset mielessä kun rakas kumartuu suutelemaan tai itse hyppään hänen syliinsä. Itse liukastelemassa järven jäällä ja kulta, taitavana luistelijana, kaappaamassa syliin kun kaadun.. Ulkomaan matka joka piti ensi kesänä tehdä..Ja jota hän syksyisenä iltana minulle hiljaa korvaan kuiskuttaen ehdotti.. Elämäni ensimmäinen ulkomaan matka, jota en nyt saa jakaa rakkaani kanssa. Kyynelet tulvivat silmiin. Miksi emme ehtineet tehdä tuota kaikkea? Mutta kun suhteen pitäisi toimia talvellakin.. Tämä suhde olisi ollut täydellinen ja toimiva, ilman kaukosuhdetta.
Jos jotain hyvää pitää löytää, niin ystäviä olemme edelleen tämän jälkeen, koska molemmat kypsyivät hitaasti tähän päätökseen tahoillaan. Ei riitoja, ei syytöksiä. Vain rakkautta ja jäähyväisiä.
Sattuu vain niin paljon ja itkettää..
Mielessä vilistää vain kaikki toiveet, unelmat, haaveet...Mitä oltisiin tehty vielä nyt, tai kesällä.. Sitä ja sitä.. Ja käyty siellä ja siellä ja välähdykset mielessä kun rakas kumartuu suutelemaan tai itse hyppään hänen syliinsä. Itse liukastelemassa järven jäällä ja kulta, taitavana luistelijana, kaappaamassa syliin kun kaadun.. Ulkomaan matka joka piti ensi kesänä tehdä..Ja jota hän syksyisenä iltana minulle hiljaa korvaan kuiskuttaen ehdotti.. Elämäni ensimmäinen ulkomaan matka, jota en nyt saa jakaa rakkaani kanssa. Kyynelet tulvivat silmiin. Miksi emme ehtineet tehdä tuota kaikkea? Mutta kun suhteen pitäisi toimia talvellakin.. Tämä suhde olisi ollut täydellinen ja toimiva, ilman kaukosuhdetta.
Jos jotain hyvää pitää löytää, niin ystäviä olemme edelleen tämän jälkeen, koska molemmat kypsyivät hitaasti tähän päätökseen tahoillaan. Ei riitoja, ei syytöksiä. Vain rakkautta ja jäähyväisiä.
Sattuu vain niin paljon ja itkettää..
Vastaukset 4
Vanhimmat
on se surullista.oma suhde loppui kolme viikkoa sitten.kaikki haaveet ja unelmat kaatuivat.
jätin miehen koska en saanut häneltä arvostusta ja luottamusta enkä rakkautta tarpeeksi.masennuin liian paljon ja erilleen oli päästävä. vaikka rakastin häntä yli kaiken :(
silti itken iltaisin ja haukun itseäni.syytän itseäni kaikesta.
en tule varmaan saamaan samaa onnea tai onnea ylipäätään.. :'(
itselleni rakkaus on niin tärkeä, ettei välimatka sitä voi lopettaa. En ymmärrä miten muka tuollaiset asiat eivät ole soviteltavissa? Vaikka muuttamalla sitten samalle paikkakunnalle.
No toki jos uskoo löytävänsä vastaavia ja parempia kumppaneita helpompien välimatkojen päästä niin, siitä vaan. Itse vaan uskon lapsellisesti rakkauden ainutkertaisuuteen ja korvaamattomuuteen.
"tuosta vaan" vaihtoehto. Yliopistoon on vaikea päästä, puhumattamaan näistä "vaikeammista" pääaineista.
Me opiskelemme kumpikin sellaisia aineita, että niihin on todella pieni mahdollisuus päästä sisään. Yhteenmuutto onnistuisi vain jos jompi kumpi vaihtaisi yliopistoa ja tekisi UUDESTAAN vaativat pääsykokeet! Pitäisi aloittaa elämä uusiksi uudessa paikassa, kaverit jäisivät, juuri kun on sopeutunut uusiin ympyröihin, revittäisiin pois.. Plus stressaavat ja vaikeat kokeet siinä samalla kun jo opiskelee yliopistossa!
Lisäksi, itse en voisi edes vaihtaa opiskelemaan pääainettani mieheni opiskelupaikkaan, koska pääainettani ei löydy sieltä.. Ja mies taas ei kauheasti innostu hyvin vaativista kokeista jotka pitäisi käydä uudestaan täällä päässä. Lisäksi pääkaupunkiseudun piirit ovat liian pienet ja tutut hänelle, muualla suomessa opiskelu tuo täysin tuntemattomia ja uusia tuttavuuksia hänelle.
Nykytilanteessa rahat ovat myös hyvin tiukalla. Kaksi opiskelijaa, ja kuukausittaiset junamatkat 100e! Se on iso osa köyhän opiskelijan budjetista. Rakkaus on tärkeää, mutta joskus pitää ymmärtää milloin päästää irti. 4 vuotta on kauhean pitkä aika parikymppisen ihmisen elämässä joka opiskelee mielenkiintoisessa ja värikkäässä yliopistoelämässä, odottaa toista.
En usko että löydän vastaavaa ja yhtä rakasta miestä, en voi uskoa. Itse olisin luultavasti voinut jotenkin hyväksyä senkin, että näkisimme vain kerran kuussa.. Mutta toisaalta - mikä suhde se on? Mies potee kauheaa syyllisyyttä siitä että olen illat yksin ja vaikka minulla on ystäviä, se ei ole sama asia kuin katsoa illalla elokuvaa oman kullan kainassa.
Luultavasti tulevaisuudessa jotain kuitenkin löydän, vaikka nyt sydän itkee verta ja makaan masentuneena kotona itkien. Ja mikä ettei ettemme sattuisi 4 vuoden kuluttua törmäämään toisiimme uudestaan..? Tapahtuuhan sitäkin että eron ja muutaman muun parisuhteen jälkeen ollaan kokeneempia ja tiedetään mitä haluamme ja palaamme yhteen kun opinnot ovat ohi. Kaukosuhde toimii vain ja ainoastaan jos on yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia, kuten avioliitto tai yhteenmuutto. Meille yhteenmuuttokin on liian kaukainen asia - olemme liian nuoria. Emme halua kumpikaan sitoutua NIIN vakavasti vielä tässä vaiheessa elämää, kun kummallekin tämä on eka vakava suhde, että ajattelisimme avioliittoa.
Ja sinä valitsit näin. Jotkut arvostaa elämää sellaisena kuin se on, jotkut taas eivät uskalla tehdä uhrauksia ja sitten itkee sitä... Elämä on sitä mitä me siitä teemme... Ehkä siinä on jotain perää....